Vauvahaaveet kevät-kesä 2011

  • Viestiketjun aloittaja Nel.
  • Ensimmäinen viesti
Martta
Voimia Nelille vaikeaan tilanteeseen. *halaa* Varmasti äitisi kuitenkin toivoo että
saisit sen toisen lapsen, joten ehkäpä siitä myös saat voimaa käydä läpi hoitoja vaikeana aikana.
Tosi mälsä tuo sumujen pitkittämä vuoto. Toivotaan että piikit alkaa pian vaikuttaa.

Toivon myös että täti jättää tähtisumun rauhaan ja sen sijaan saat plussan!

Olen googlaillut juttuja inssiin liittyen. Jostain syystä ei nää duunit oikein ole päällimmäisenä mielessä ja täällä töissäkin siis mietin ja etsin tietoa. Yhdeltä palstalta löysin tietoa, että onnistumisprosentit ovat paremmat jos inssi tehdään lääkkeillä avitettuun kiertoon. Luin että tosiaan myös niille joilla ovis tapahtuu ilman lääkkeitäkin on inssikiertoa avitettu hormoneilla (luulisin että pienemmillä annoksilla kuin niillä joilla omassa ovuloinnissa ongelmia). Eipä tänne sen ihmeempiä. Viikonloppua jo odotellessa.
 
tähtisumu
Nelille halaus. :(
Kovasti voimia vaikeaan tilanteeseen, kumpa tärppäisi heti ekasta hoidosta, olisit sen ansainnut.

ON: ei tätiä (vielä), mutta jotenkin aavistus, että just tulee.

kp 32 (28-32)
 
tähtisumu
Jaahas. Taas tulivat tuhrut, eli eiköhän se tästä "iloksi" muutu.
Soitin klinikalle jo, että mitä mun pitikään tehdä (hyvä että ne aina jaksaa neuvoa ;).
Neljäntenä päivänä piikkejä mahaan. Mulla vaan on perjantaina reissu hesaan, niin täytyy heti aamusta paukata klinikalle ultraan tilannetta seuraamaan. Mutta ehditään kuulemma tekemään mainiosti ennen reissua, mikä on ihan huippua!

kp 32 tai 1
 
Martta
No voi höh että täti parkkeerasi Tähtisumun luo. Mut toisaalta nyt sitten piikeillä ja inssillä varustettuna uuteen kiertoon :)

Oliko sulla Tähtisumu jotain häikkää oviksessa (esim loppukierron verikokeissa tms) jolla perusteella sulle piikitykset määrättiin, vai piikitätkö vaan "varmistelumielessä" oman oviksen tukena?

ON. Kohta nokka kohti klinikkaa ja loppukierron verikokeisiin. Sieltä sitten viikonlopun viettoon.
 
Neta
Nelille kovasti voimia! Varmasti saat ajatuksia pois äitisi vaikeasta tilanteesta ajattelemalla raskautta, ja taas ajatuksia pois raskaudesta ja yrittämisestä äitisi tilanteen vuoksi. Olisit tosiaan ansainnut onnistumisen, me pidetään kaikki peukkuja!!

No voi harmi tähtisumu jos se täti nyt tulee! On niin raskasta kerta toisensa jälkeen pettyä ja aloittaa taas alusta, kp1:stä. Mutta kummasti sitä itse ainakin piristyi esikoista yrittäessä aina kierron puoliväliä kohti, ja jaksoi taas jännäillä kaksi viikkoa.
 
tähtisumu
Odottelen sitä tätiä, mutta kevyttä tuhrua kyllä jo tullut. Se lekuri sanoi, että kirkkaasta vuodosta vasta lasketaan.

Ei mulla tietääkseni mitään häikkää ole. Verikokeet oli ihan ok. Tuolla vaan on tapana sitten lähteä näissä selittämättömissä lääkkeellä kypsyttään munasoluja. Mun annos on 50 jotainyksikköä. Mitäs sitten, jos niitä kasvaa joku kauhea lauma? Sitten varmaan siirtyy koko homma...
 
Nel.
Kyllä tätä hoitoa nyt koetellaan, kun pojan lisäksi mulle itsellekin iski flunssa. Pitihän se arvata. Turha jossitella, mutta jos tää hoito ois tehty vaikka jo elokuussa, ois ollu varmaan monessa mielessä paremmat mahollisuudet onnistua. Viikon päästä varmaan punktio, jospa sit olisin edes terve eikä mieli maassa.

Nythän mulla normikierron mukaan ois ovishetket käsillä, mutta tässä hoidossa muniksia kasvatellaan pidempään.

Huomenna klinikalle kurkkaa montako siellä kehittyy, ja pitääkö rohtoja lisätä vai vähentää.

Onnea teille muillekin hoitohin. Kyllä se kai niin on että horminiavusteisessa inssissä on paremmat mahdollisuudet. On vaan sanottu että ylipäätänsä siinä on onnistumisprosentti 20 luokkaa. Mulla muutama tuttu onnistunu kyllä heti.

Nel-niiskuttaja.
 
Martta
No voi hitsin syysflunssa kun silläkin sinua Nel koetellaan. Toivottavasti se menee pian ohi ja huomenna ultrassa näkyy hyvä määrä muniksia.

Kiitti tähtisumu tiedosta. Ehkä sit mullekin annetaan oman oviksen tueksi jotain piikkejä. Tietty pelottaa että jos niitä muniksia sit kasvaakin liikaa. Ei kai ne sit inssiä tee jos vaarana on tulla enempi kuin 1 tai 2. Tosin olen sen verran skeptinen että vaikka muniksia olis useampi niin ihme pitäis käydä että ne nyt yht äkkiä kaikki hedelmöittyis ja kiinnittyis, kun tähän asti ei oo sitä yhtäkään saatu alulle.

Täällä ei mitään ihmeellistä. Oltiin lauantaina kaverin häissä, siellä useampiakin vauvamahoja tuli vastaan. Ajattelin itsekseni haikeana että miksei mullakin. Otin sitten muutaman siiderin, vaikka olin ensin ajatellut että näiden tutkimusten ja hoitojen aikana olen tipattomalla. Mut kun nyt jo kaikki kierron kartoituksen kokeet oli takana eikä hoitoja vielä aloitettu niin ajattelin että kai sitä voi vähän nauttia. Tissit on taas viikon aikana kipeytyneet tavalliseen tapaan oviksen jälkeen joten tätiä sunnuntaina odotellessa.

Martta, kp 19
 
Nel.
Terveiset klinikalta! Pientä nippailua ja vihlontaa ollut, mutta ei mitään pahempaa. Mutta silti siellä oli jopa 14 kasvamassa! Aika normi määrä kai, mutta ne on kasvanu sen verran nopeesti, että punktio joudutaan mahd tekemään jo pe tai viimeistään ma. Alkoi jännittää. Pahinta ois jos sieltä joku poksahtais ennen aikojaan, niin hoito jouduttais lopettaa. eli joudunkin lisäämään sumutusta nuhaiseen nenään jarruksi. Tietty tosta porukasta karsiutuu monta matkalla, ja pääasia ois että yksi top-alkio saatais siirrettyä ja että muutama jäis vielä pakkaseenkin.

Aika paljon töitä ja sit tota klinkalla ravaamista - mitenhän tästä viikosta selvii kun flunssakin vaivaa, ja nyt pitäis ottaa rennosti ja hoitaa itseään. huoh.

Kunpa teillä muilla tärppäis helpommin!
 
tähtisumu
Täti kruisasi lauantaina iloksemme.

Soittelin klinikalle ja huomenna alkaa pistokset (hain puregon lääkkeenkin apteekista). Ultra onkin maanantaina ja voi olla, että silloin päästään heti inssiin tai tiistaina. Kyllä nyt vähän jännittää.

En muistanu kysyä saadaanko me nyt olla intiimisti ollenkaan, mutta kai parempi ettei.

Mies ei ehdi tänään verikokeisiin, kun se menee niin aikaisin kiinni. No huomenna saa mennä heti aamusta.

Me voidaan siis Nel olla kumpikin operaatiopöydällä maanantaina. :D Sitä mietin minäkin, että mitä jos niitä paukkaa heti jotain 4 tai enemmän. Tekeeköhän ne sitten ivf vai mikä se oli hoidon?

Kp 3 (eka inssikierto)
 
Martta
Onnea Nel hyvästä munis-tilanteesta! Luulisi että tosta nyt vähintään muutama alkio tulee että pääsette tekemään tuoresiirron ja sit vielä jokusen PAS:nkin. Jää ihmeessä saikulle, jos kerran oot ihan niiskunenänä. Saisit levättyä ja paranneltua rauhassa.

Pitäiskö sun Tähtisumu varmistaa klinikalta lupa pupuilulle. Uskoisin että saa pupuilla, kunhan sitten pari päivää ennen inssiä lopettaa. Ei kai ollut hyväksi jos mies liian kauan on tulematta. Tsemiä pistoksiin!
 
Nel.
Mä mietin kanssa tota miehen osalta että kaunko pitää olla edellisestä syöksystä - oliko se kolme päivää silloin ennen testejä?

Tähtisumu: IVF- eli koeputkihedelmöitys on ihan asia erikseen, ja ne hoidot alkaa ihan eri hormooneilla jo aiemmin. Silloin elimistössä ei tapahdu sitä normaalia ovulaatiota, vaan sitä jarrutetaan, jotta saadaan kerättyä kaikki munasolut vasta pregnyl-irrotuspiikin myötä. Ja siis keräys tapahtuu suoraan munarakkuloista ennen kuin sieltä on mitään ulos pulpahtanut. Tietenkin jo ensin kokeilette muutaman inssin, eikä onnistu, niin sitten aletaan suunnittelemaan IVF-hoitoa. Me mentiin kyllä clomikokeilujen jälkeen siihen heti.

Mullahan oli clomikierrossa pari kertaa kaksos-raskausvaara, tai oikeastaan jopa kolmois mahdollisuus ois voinu pienellä todennäköisyydellä olla yhdessä, joten niihin ei lähdetty. Ilmeisesti piikeillä avustetussa inssissä voidaan paremmin hallita sitä, montako lähtee kasvamaan.
 
tähtisumu
Hyvä, että käyn täällä. Ei tullut tuo pidättäminen mieleenkään. Täytyy siis varmaan vähän tällä viikolla puuhailla.

Juu ymmärsin Nel tuon inssin ja ivf:n eron, mutta joskus juin jostain, että jos oli monta munista tulossa (inssissä), niin olivat keränneet ne talteen jos inssiä ei voitu tehdä.
 
Martta
Hyvät huomenet. Toi Tähtisumun lukema tapaus siirtyäkin inssin sijasta ivf:ään oiskin aika jännä mut toisaalta hyvä tapa toimia. Jos kerran muniksia kasvaakin liikaa inssiä ajatellen niin ei kuitenkaan "hukattaisi" hyvää tilannetta vaan saataisiin ne talteen. Harvalla klinikalla vaan taitaa olla mahdollisuutta tehdä tuollaisia ad hoc toimenpiteitä. Mut ajatuksena ihan jees.

Muitaakseni miehen syöksyilystä ennen simppatestiä oli ohje että 3-5 päivää pitäisi olla taukoa. Me puuhattiin ennen miehen näytettä vikan kerran maanantaina ja näytteen kävi antamassa torstaina.

Mikähän tilanne Mammalla on? Ja tuu Neta sit kertoilemaan kuulumisia miltä folliultrassa näytti.
 
tähtisumu
Joo tunnen itteni ihan tyhmäksi, kun en ollut lukenut lääkäriltä samaa suostumuslappua. Siinähän oli toi koko homma selitetty aikas tarkkaan. Mies saa pidättää siis 3-7 pv ennen sitä. Eli pupuilua kehiin (tosin mies on huomenna ja ylihuomenna 2 pv reissussa) ja pe ei ole mahdollista.

Luin siis ohjeet tarkkaan ja suoritin ensimmäisen piston. Klinikan ohjeissa tosiaan oli, että jos munasoluja kehittyy yli 3, niin ylimääräiset kerätään talteen ennen inssiä.

Pistäminen ei sattunut (ehkä oli tota vararengasta tarpeeksi). Tästä se tykitys alkaa. Kasvakaa soluseni, kasvakaa.

Tsemppiä kaikille yrityksiin. Hain muuten lapsettomuutta käsitteleviä kirjoja kirjastosta tänään. Ei kyllä ollut yhtään sekundäärisestä. Oletteko lukeneet yhtään kirjallisuutta aiheeseen liittyen?
 
Nyyti84
Moikka vaan taas...

täällä ollaan vieläkin ja yritystä tulee nyt 2v täyteen...vai oliko se vasta ens kuus, no enivei kauan kumminki...

Olisin tähtisumulta ja Neliltä ja kuka vaan tietää kysyny et miten toi inssi suoritetaan eli miten se käytännös tehdään ja paljonko on hinta (olettaa että yksityisellä)...mitä muita kuluja pitäis ottaa huomioon...

Mulla on eka yksityislääkäri varattu 18.10 ja oletan et tolla alkais meidän eteneminen koska kierto on ihan normaali ja muutenki menkat on aivan normaalit ei kipuja tai muuta vastaavaa...tietääkseni ovuloin ihan normaalisti tosin nyt ottaa vähä päähän ku en oo tikuttanu kun sen yhden kerran ja tunnustin kyllä silloinkin sen oviksen mutta en vaan oo varmistanu...epäilen kyllä mahtaako olla limakalvo tarpeeksi paksu...välillä vuotoa tulee niin "vähän"... hoh hoh...nyt mä nukahdan pystyy..taitaa jäädä juttu kesken...
 
Martta
Kiva kuulla tähtisumu että sait pistettyä hyvin. Toivottavasti tehoa on :) En ole mitään kirjoja lapsettomuuteen liittyen lukenut mutta netissä kyllä surffannut ja lukenut lehtiartikkeleita jos olen niihin tärmännyt.

Nyytille tiedoksi inssistä. Ensin tietty pitää tehdä perustutkimus sekä miehen simpoille että sulle (munatorvien aukiolo,ultra, alku ja loppukierron verikokeet). Niiden perusteella sitten katsotaan onko inssi hyvä hoitovaihtoehto. Molemmilta otetaan myös infektioverikokeet (hiv, hepatiitti jne).

Inssi tehdään niin että mies ottaa kotona/antaa klinikalla purkkiin oman tavaransa, ja sille tehdään "pesu" jossa vain hyvät siittiöt jää jäljelle. Pestyt siittiöt viedään kohtuun ohuella katetrilla. Toimenpide tehdään ovulaation aikoihin (joka voidaan todeta ultralla, kotona tehdyn tikutuksen perusteella). Joskus inssiin yhdistetään naiselle hormoonilääkkeet (pillereinä tai piikkeinä) jos ovista ei tapahdu luonnostaan, tai voidaan lääkkeitä käyttää oman oviksen tukenakin. Lääkäri tietty arvioi mitä kannattaa tehdä.

Perus inssin hinta meidän klinikalla on vajaa pari sataa euroa. En tiedä kuuluuko tuohon jo simppojen pesu. Lisäksi tulee mahdolliset lääkkeet (pistokset on kai aika kalliita, satasia?) ja varmaankin tarvittaessa munasolun kasvamisen seurantaultra(t) lääkärin toimesta.

Että kyllä näille tutkimuksille ja hoidoille saa hintaa kertymään. Ainakin Fertinovalla jossa me käydään on netissä kohtuu selvät hinnastot, mutta aina on yksilöllistä millaista lääkitystä, ultria ja muuta seurantaa tarvii hoidon aikana, joten etukäteishinnan antaminen on vaikeeta.

Hyvä että teillä homma lähtee selviämään kun hakeudutte tutkimuksiin Nyyti :)

Meitä ainakin on helpottanut saada tietoa miksi tärppiä ei ole kuulunut. Olenkin meidän tutkimustuloksista kirjoittanut tähän ketjuun viimeisen kuukauden aikana.
 
Nel.
Terkut taas klinikalta! Nyt alkaa olemaan sen verran painontunnetta ja jomotusta alavatsalla, että olen tyytyväinen päätökseen tehdä punktio jo nyt pe! Ei siis enää hormoneja, nyt vaan illalla irrotuspiikki, huomenna vielä kärvistellään, ja sit pe aamusta klinikalle käsi kädessä. Siellä meneekin sitten aamupäivä. Olen siis reagoinut tosi nopeesti noihin hormooneihin. Mitat otettiin nyt jopa 19. munarakkulalta, mutta noin 8 niistä on laatuluokkaa. Ja tietty jatko selviää sitten punktion jälkeen.

Oon ollu huonovointinen, ruoka ei oikein maistu. Sentään nukuin hyvin. Ja flunssa menossa parempaan suuntaan. En oikein tiedä mistä mikäkin vaiva johtuu. Mutta siis jos tästä raskaus alkaakin, niin mähän oon huonovointinen seuraavat 3 kuukautta, ja lisäksi 6kk kaakerran kuin kana. ;)

Nyytille tiedoksi että me ollaan siis ivf-hoidossa, mikä on rutkasti kalliimpi toimenpide kuin inssi, ja monimutkaisempi muutenkin. Mutta onnistumisprosentti paljon parempi kuin inssissä. Tää kuukausi tulee kustantaa noin 2500 euroo + lääkkeet. Ja Kela-katto tässä tulee täyteen ilmeisesti (670eur), joten loppuvuoden reseptilääkkeet ilmaisia. Jotkut kuulemma ajoittaa hoidot tarkoituksella vuoden alusta alkamaan, jotta laskut tulee halvemmaksi.

Tsemppiä jokaiselle omiin vaiheisiinsa!
 
tähtisumu
Aika paljon kalliimpaa Nel tuo IVF. En ole oikeen tutustunut vielä IVF-hoitoon ja ihmettelin tuota irrotuspiikkiä. Luulin, että sitä ei tarvita, kun ne imetään suoraan munasarjoista. Eikö niissä ole vaara kadota kohtuun?

Meidän klinikalla ei ennen inssiä mulle tarvitse tehdä infektioverikoikeita, koska mun soluja ei käsitellä inssissä (en tiedä sitten voiko siitä äkkiä siirtyä solujen imemiseen, jos kypsyy liikaa kun noita ei ole tehty). Mies kävi kokeissaan eilen. Puregon lääkkeet maksoivat vähän yli 100 €. Annoksestahan riippuu paljonko tarvitsee. IVF-hoidossa varmaan tupla tai triplamäärä mun pieneen 50 yksikön päiväannokseen.

Ottaa muuten juuri nyt ukko pannuun, että hyväkin sen olla reissussa pari päivää.

Tänään on jotenkin vituttanu tämä epätoivoinen yrittäminen ilman tulosta. Onko mitään järkeä? Rahanmenoa en ole edes laskenut. Onnistumisprosenttikin on niin huono.

Hyvä, että Nyyti hakeudut hoitoihin. Jospa sieltä tulisi apua.

Poistun muualle ähisemään....
 
Martta
Joo ei infektiokokeita tarvi naiselta ottaa kuin vasta IVF:ään mentäessä kun naisen sukusoluja ei inssissä käsitellä. Mutta sanoin että multa ne voi ottaa nyt samalla kun muutenkin siellä olin antamassa näytteitä että tuleepa hoidettua pois alta.

En minäkään tiennyt että IVF:ssä käytetään irrotuspiikkiä, kun luulin että rakkulat pitää olla ehjät punkteerauksen aikana. Mut hyvä että hormoonit on tehonneet Nelillä hyvin! hieno saalis jos kahdeksan munista saadaan talteen.

Pisti ajattelemaan toi vuosittainen lääkekatto että jos tarvin inssin tueksi hormooneita niin kantsisko siirtää inssien aloitus ens vuoden alkuun...Ei kyllä pysty oottaan vaikka rahaa ehkä säästyis!
 
Nel.
Voi aarrggh, kun joudun vielä kaiken lisäksi vääntämään kättä äitini lääkärin kanssa. No se on asia ihan erikseen....

Irrotuspiikki tarkoittaa samaa kuin LH-huipun aikaan saaminen, siitä menee sitten vajaat pari vuorokautta joilloin munarakkulat puhkeaa. Mutta siis ivf:ssä munikset tyhjennetään juuri ennen kuin ne irtoaa. LH-huippu pitää silti aikaan saada, jotta munikset on kypysyny huippuunsa. Mun pitää ottaa piikki tänään tarkalleen 21:15 - kello soimassa. ;)

On sanottu että lääkekatto tulee täyteen jo ekan ivf:än myötä, eli jos samana vuonna tehdään muita ivf:hoitoja, niiden lääkkeet on ilmaisia. Insseissä ei kai tarvii niin paljoa lääkkeitä. En tiedä montako inssiä pitäis käydä läpi että lääkekatto tulee. Sen te osaatte varmaan pian laskea. Mutta Inssistä kai siirrytään aika pian ivf:ään jos tulosta ei tule. En tiedä montako kertaa olette ajatelleet sitä kokeilla jos ei tärppää? Mulla kanta se että jos tää ei tärppää katsotaan myöhemmin mahdolliset pakastealkiot, mutta mielellään en lähde tähän hommaan alusta asti uudelleen...en ainakaan enää tänä vuonna. Pelkään kaikkia riskejä.

Mä oon jo niin valmis saikulle. Huomenna meen ostaa kaupasta kaikkee syötävää ettei viiteen päivään tarvii kauppaan mennä. Toivon että ruoka maistuis paremmin kuin nyt.
 
tähtisumu
Voimia sinulle Nel loppurutistukseen. Toivottavasti oikeesti teillä tärppäisi ekasta IVF:stä.
Ja harmi kun äitisi lääkäri aiheuttaa ylimääräistä huolta.

Olikohan se lääkekatto jotain 600 €. Eli jos menee 2 ampullia puregonia per inssi (plus se muutaman euron irrotuspregnyl), niin kolmesta jo tulis täyteen, kun yks ampulli (300 yksikön) oli sen 100 e. Onneksi tulee enemmän veronpalautusta, niin voi säästää ne hoitoihin. Ehkä olis ollu muutakin käyttöä sille rahalle.

Joku on kaatanu mun näppikselle mehua. Täytyy alkaa tonkia tätä puhtaaksi.

nimim. lapsi isänsä kanssa keskenään ollut...
 
mari974
Hei

Ajattelin nyt tännekin ketjuun liittyä tuon esikoisketjun lisäksi (haaveilen sitten kaksinkertaisesti ;) ), kun täällä näyttää olevan hieman varttuneempiakin haaveilijoita ja ennustan että tästä tässsä kuussa aloitetusta yrittämisestä tulee pitkä pieti, josko edes koskaan onnistuu. Voinkin sitten vuoden päästä liittyä tuonne tahkoajiin myös ;)

Eli ikää on kertynyt jo 36, kaksi aikaisempaa suhdetta nuorempana yhteensä 2,5 vuotta ilman ehkäisyä ilman minkäänlaista tulosta. Munuaisia sanottu PCO-tyyppisiksi, muttei diagnoosiin riittävässä määrin kumminkaan. Kierto 32-34, pari kiertoa jää välistä vuodessa. Tänä vuonna laihdutin 10 kiloa pois, joten sillä voi tietty olla jotain merkitystä. Niin ja en usko että kovin usein ylipäänsä ovuloin.

Seuraavat kuukautiset pitäisi siis alkaa joskus 15-17.10 ja nyt on ollut kovasti alavatsapistelyä loppupuoliskon kierrosta ja lämpökin ollut vähän koholla. Tosin voi olla johtuvaa pikkureisustakin, jos olen vähän sanut flunssaa. Ja vatsakipujahan minulla on muutenkin. Mutta sitä vaan väkisin ajattelee, että jos vaikka olenkin ovuloinut.

Sen vaan huomasin, että heti kun se päätös ehkäisyn poisjättämisestä tehtiin, niin heti sitä ei oikein muuta pysty ajattelemaankaan. Vaikka minun pitäisi tuo aikaisempi historiani muistaa ja ei saisi liikoja odottaa, kun joku vikahan minussa täytyy olla, kun en aiemmin ole raskaaksi tullut.
 
Martta
Marille tervetuloa mukaan ketjuun. Toivottavasti teillä ei olisi niin kivikkoinen tie kuin osalla meistä, vaan saisit plussan pian.

Nelille tulin vielä toivottamaan tsemppejä huomiseen punktioon. Runsasta saalista toivon teille :) Tulehan kertoilemaan kokemuksia sitten kun olet toipunut operaatiosta.

Omaan napaan ei mitään uutta. Viikonloppua odotellessa että saa levätä. Jotenkin ollut tosi vetämätön olo koko viikon ja ehkä vähän kärttyinenkin. Olisiko pms-oireita. Toivottavasti täti tulee jo odotetusti sunnuntaina (jos on tullakseen) että saan rauhassa maata kotona vatsajomotusten kanssa, ettei tarvi maanantaina töissä kärvistellä.

Martta, kp 23
 
Nel.
Täällä toipilas Nel. Operaatio oli nopea, mutta lääkitys raju - liian raju mun mielestä. Aikamoisessa huumetokkurassa sitä oli, mutta parin tunnin jälkeen olin valmis lähtemään kotiin. Mahaan sattuu, ja varovasti täytyy kulkea. Nytkin sängyn pohjalla. En kyllä toiste haluis moiseen, vaikka onhan sitä tietty paljon pahempaakin, eikä tässä kyse sairaudesta.

kaikkiaan 21 rakkulaa tyhjennettiin, mutta 8 on oli huippuyksilöä, joiden hedelmöittymistä jännätään maanantaille. Nuo loput olivat siis tosi pieniä, mutta valiojoukko oli nopeesti kasvanut.
 

Yhteistyössä