Vauvahaaveet-> seksielämän hiipuminen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Orkidea
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

Orkidea

Vieras
Olemme kumppanini kanssa vihdoin päässeet yhteisymmärrykseen siitä että lapsi olisi tervetullut, mikäli niin käy. Itse olen lapsesta jo haaveillut pitkään mutta kumppanini ei. Se olikin syynä ajoittaiseen välirikkoomme.
Noh nyt on keväästä asti jätetty ehkäisy pois ja olen kieltämättä ollut innokas petipuuhiin ;)
Kuitenkin viime aikoina miehen into on hiipunut ja itse olenkin enemmän se aloitteellinen osapuoli ja tämä on alkanut häiritsemään. Mies ei kuitenkaan ole muuttanut mieltään lapsen suhteen, näin on antanut ymmärtää.
Haluaisinkin tietää että miten teillä muilla?? Onkko kenelläkään vastaavaa kokemusta?
Koskaan ei aikaisemmin tällaista tilannetta ole ollut ja olemme olleet intohimoisia ja aktiivisia molemmat aina ennen. Pitäisikö minun huolestua?
 
Eikö tuo ole aika selvää. Miehesi suostui sinun mieliksesi, vaikka ei ole vielä itse halukas lapsentekoon. Asiaa voi pahentaa, jos seksipuuhiin ehdotellessasi/niiden aikana nostat esiin "vauvan tekemisen" tms.
 
Komppaan edellistä. Lisäksi myös miehinen ego voi olla koetuksella. "Käytetäänkö minua vain siitostarkoituksessa" jne.
Tietysti jokaisessa parisuhteessa on kausia jolloin hiipumisia esiintyy. Kun nämä kaikki (epävarmuus, egon kolahdus, ajoitus, työstressit yms) yhdistää, ei ole ihme jos ei aina niin himotakaan.
 
Mies ei ilmeisesti halua lasta, ja riski siitä että sellainen kuitenkin seksiä harrastettaessa saattaa ennemmin tai myöhemmin tulla, aiheuttaa ahdistusta. Ehkä kannattaisi keskustella asiasta uudelleen, tuo nimittäin saattaa johtaa koko suhteen hiipumiseen.
 
Onpa outoja vastauksia edellisillä.

"Lisäksi myös miehinen ego voi olla koetuksella."
Tästä olen kyllä hieman samaa mieltä. Tosin eri tavalla.

En tietenkään tiedä Orkidean miehestä mitään, mutta "perusmiehet" tietävät aika vähän raskautumisesta ja naisen toiminnasta. Terveystiedon tunneilla koulussa taotaan päähän, että kertakin ilman ehkäisyä voi hyvinkin johtaa raskauteen ja monella miehellä seksivalistus jää tuohon. Näin ollen kun lasta yritetään, niin periaatteessa paksuksi pitäisi tulla heti ensimmäsellä yrityskerralla. Ja jos lasta ei kuulu muutamaan kuukauteen, saattaa hyvinkin hiipiä epäilyksiä omasta miehisyydestä ja siitoskyvystä miehien mieleen, jos eivät tiedä kuinka onnenkauppaa raskaaksi tuleminen oikeasti on. Tämähän tietenkin johtaa siihen, että alkaa epäillä omia sänkytaitojaan ym. eikä seksi enää oikein maistu.

Omakohtaista kokemusta tästä ei ole, mutta paljon ennemmin uskoisin tuon olevan syy.
 
Komppaan aika lailla edellistä vastaajaa. Meillä lasta jouduttiin tekemällä tekemään yli vuosi, ja ihan totta, kyllä siinä meni halut molemmilta. Ei se ollutkaan enää seksiä, kivaa ja intiimiä, vaan ihan pakkopullaa. Viimeisillä yrityskierroilla seksiä harrastettiin tasan tärppiviikolla ja joka toinen päivä, mutta ei sen ulkopuolella lainkaan. Seksielämä kärsi lapsen yrittämisestä ihan mielettömästi. Miehen osalta lähinnä siksi, että lasta ei tullutkaan heti ekasta yrityskerrasta sekä siksi, ettei seksin harrastamisessa ollut enää mitään spontaania. Minun osaltani siksi, että koko naiseuteni tuntui jotenkin kadonneelta, kun en kyennyt edes tulemaan raskaaksi... :(

Keskustelu sekä vauvahaaveiden taustalle jättäminen - ainakin joksikin aikaa - auttoivat ainakin meillä. Valitettavaa kyllä, lopullisesti auttoi vasta onnistunut raskaus.
 
Meillä meni ihan samalla tavalla.

Meillä ei koskaan minulle riittävän vilkas seksielämä (seksiä ollut ehkä 2x kuussa, kun itse haluaisin noin 3x viikossa) ja kun lopetin e-pillerit, haluni moninkertaistuivat. Tuntui todella hirveeltä, kun yritin välillä sanoa miehelle, että voidaanko me sitten harrastaa seksiä edes silloin kun luulen, että mulla on ovulaatio. Ja kyllä niitä oviksia meni ohi senkin takia, kun miestä ei huvittanut seksi. Ei oviksen aikaan, eikä muulloinkaan.

Melkein vuosi meillä meni, että tärppi kävi. Nyt olen noin 9 viikolla raskaana ja edellisen kerran olemme harrastaneet seksiä 2kk sitten, jolloin se tärppi kävi. Ei paljoa kyllä naurata :( Olen monesti sanonut miehelle, että voitaisko harrastaa seksiä, mutta eipä ole antanut :/ Eipä silti, itseäni oksettaa erityisesti iltaisin + olen koko ajan aivan järkyttävän väsynyt, että kai sitä vikaa on nyt myös minussa.

Kyllä minä olen ollut jo pitkään huolissani miehen seksihaluista ja niistä ollaan yritetty jutellakin.
 

Yhteistyössä