Vauvakuume ja järjenkäyttö

[Uneloidia]

Hei!

Olen 27-vuotias, avioliitossa elävä nainen. Viiden aviovuoden jälkeen olemme rakkaani kanssa vihdoin pohtineet lastenhankintaa - olenhan jo oikein "kypsässä" iässä siihen puuhaan.

Ajatus elämän jatkuvuudesta ja oman lapsen kanssa elämisestä tuntuu sydämessä tosi ihanalta ja rakkaalta asialta. Mieltäni on kuitenkin alkanut kalvamaan lisääntymisen mahdolliset henkilökohtaiset ja yhteiskunnalliset haittavaikutukset. Listaan tähän minua huolettavia seikkoja, ja toivon, että voisitte auttaa näiden asioiden käsittelyssä:

Lapsen kasvattaminen länsimaisessa yhteiskunnassa
En koe yhteiskuntaamme hyväksi paikaksi kasvavalle lapselle ja varsinkin kouluun rakkaan pienokaisen laittaminen tuntuu kidutukselta. Omat kouluaikani sujuivat suhteellisen hyvin "vain" muutamien kiusaajien keskuudessa. Olen seurannut lähietäisyydeltä useiden sukulaisten ja tuttujeni lasten koitoksia etenkin peruskoulussa, mikä on antanut vahvan kuvan siitä, että karumpaa kasvuympäristöä saa hakea ja kaukaa.

Valtavat luokkakoot täynnä täysin tuntemattomia ihmisiä ja epähenkilökohtaista muottiinsullontaa naurettavine käytöstapojen opetuksineen. Miksi kukaan haluaisi rääkätä rakasta lastaan näin?

Ylikansoituksen pahentaminen
On aivan selvää, että meitä ihmisiä on jo aivan liikaa. Niilä varoilla, joilla kasvattaisin lapseni, voisin tehdä paljon hyvää jo olemassaoleville ihmisille. Jotkut väittävät, että jokainen syntymä aiheuttaa vähintään tuplan verran kuolemaa.

Mitä ajattelette?

Nämä asiat tuntuvat tosi vaikeilta, koska viettini vauvan hankkimiseen on valtava! Pelkään, että menetän paljon, jos en hanki lapsia!

Onko lapsen hankkiminen tällaisessa maailmassa kuitenkaan enää järkevää?

 

[Lara--]

Jos kaikki miettis noita asioita, niin tekisköhän kukaan lapsia...

 

[Uneloidia]

Jos kaikki miettis noita asioita, niin tekisköhän kukaan lapsia...

Olisikohan se välttämättä huono asia?

 

[kojootti]

Siinäpä sulla on punnittavaa, koska kukaan muu ei voi näitä asioita sun puolesta miettiä. Jos koet, että pystyisit rakastamaan myös toisen synnyttämää lasta kuin omaasi, suosittelen harkitsemaan adoptiota. Silloin et kuormittaisi maapalloa, sillä adoptiolapsi olisi olemassa, päätit sinä mitä tahansa. Ja todennäköisesti pystyisit tarjoamaan tälle lapselle paljon enemmän kuin vaikkapa lastenkoti.

 

[Uneloidia]

Jos koet, että pystyisit rakastamaan myös toisen synnyttämää lasta kuin omaasi, suosittelen harkitsemaan adoptiota. Silloin et kuormittaisi maapalloa, sillä adoptiolapsi olisi olemassa, päätit sinä mitä tahansa. Ja todennäköisesti pystyisit tarjoamaan tälle lapselle paljon enemmän kuin vaikkapa lastenkoti.

Kiitos ehdotuksesta! Epäilen kuitenkin, etten voisi rakastaa adoptiolasta siten, kuin biologista lastani.

Riippuu millä asenteella yleensä elät? Jos sä järjellä ajattelet, niin eiks vastaus tullut tossa mitä kirjoitit? Ja jos taas tunteella, niin eiku vauvaa yrittämään. Onneks mä en ikinä pohdi asioita NOIN syvällisesti Olis elämä aika järkyttävää.

Olipa surullisen kuuloinen viesti. :'( Paljon ikäviä asioita tapahtuu juuri siksi, ettemme käytä tarpeeksi järkeä, vaan ryntäilemme sokeasti tunteidemme ohjailemina. Myös SEN vuoksi elämä on järkyttävää monille.



EDIT: Missah meni ilmeisesti poistamaan viestinsä.

 

[pokemoni]

Mietin itse samankaltaisia asioita kun aloin vauvakuumeilla. Lopulta kuitenkin päädyin siihen tulokseen, että haluan kokea vanhemmuuden ja samalla kasvattaa myös itseäni (ja miestä ). Tämä on osittain järki- ja osittain tunneperäistä.

Mutta jos mennään ihan järkiperäisesti niin eihän sitä lasta kannata hankkia. Menee aikaa, rahaa ja resursseja. Koskaan et tule olemaan samalla lailla vapaa etkä voi enää ajatella vain itseäsi. Astetta suuremmalla skaalalla kuormitat suomalaista yhteiskuntaa, joka maksaa mm. lapsilisää ja tarjoaa ilmaisen koulutuksen. Globaalisti ihmismäärä on valtaisa, ja sitäkin kuormitat.

Mutta entä ne mahdollisuudet mitä saat lapsesta? Se vanhemmuuden ylpeys ja ilo, ja se kasvu minkä henkisesti kasvat?

Tässä on suuret kysymykset vailla vastausta. Vain sinä voit päättää mitä teet

 

[Uneloidia]

Mutta entä ne mahdollisuudet mitä saat lapsesta? Se vanhemmuuden ylpeys ja ilo, ja se kasvu minkä henkisesti kasvat?

Voitko väittää, ettei samoja tunne- ja kokemustarpeita voi tyydyttää muiden asioiden kautta?

 

[kassu]

Itse olen suurperheellinen (5 lasta, ilman mitään uskonnollista vakaumusta) ja kaikki lapset ovat tulleet meille tunteella. Eipä ole järjen ääntä juurikaan kuunneltu. Miettimäsi asiat ovat tärkeitä ja minusta on todella hienoa, että löytyy kaltaisiasi ajattelijoita. Koska minusta ei tulisi koskaan "maailman pelastajaa", enkä ajattele ylikansoittavani maailmaa suurperheelläni. Ennemmin ajattelen, pystynkö antamaan jokaiselle lapsellemme rikkaan (en tarkoita rahaa) ja vahvan kasvuympäristön, jolla he pärjäävät elämässään. Tahtoisin kovasti vielä lapsen, mutta nyt mietin juurikin, että olisiko se jo olemassa oleville lapsillemme hyvä vai huono vaihtoehto ja kuinka me perheenä voimme? Kaikki jotka minut tuntee, tietää, että olen kaikkea muutakuin omahyväinen ihminen, mutta tässä asiassa ajattelen enemmän itseäni. MILLAISEN ELÄMÄN HALUAN ELÄÄ? Minä elän juuri nyt tiivistä ja hektistä arkea ja rakastan sitä ja rakastan myös työtäni kodin ulkopuolella. Luulenpa vahvasti ettei minun tarvitse murehtia menneitä ja kaikkea tekemättömiä sitten kun oma aikani on lähteä täältä.

Mutta meitä on moneen junaan ja osa jää vielä asemallekkin. Samat elämäntäytteet voi todellakin löytää aivan muualta kuin omien lasten kasvattamisesta. Voisin kuvitella itseni jossain avustustyössä tai muussa vastaavassa ellen olisi omia lapsia koskaan saanut. Ehkä matkustaisin ja tutustuisin muihin kulttuureihin.

Mitä ikinä päätättekään tehdä miehesi kanssa, on se teidän asia ja minä tuen päätöstänne. Olisin itsekkin joskus halunnut, että joku olisi sanonut: "Hienoa, kun olette halunneet näin suuren perheen." sen sijaan että kommentti on usein ollut" Tiedättekö te miten ehkäistään?"

Kaunista kesää :wave:

 

[pokemoni]

Uneloidia: en väitä Mutta itse ajattelen että oma (toivottavasti) tuleva lapseni auttaa minua kasvamaan henkisesti, ja odotan sitä vanhemmuuden tunnetta. Toki sen saa esimerkiksi eläimistä (itse olen todella eläinrakas ja omistankin lemmikkejä ), mutta ei se ole kuitenkaan ihan sama asia.

 

[kapybara]

Minäkin olen kovasti miettinyt sitä, kuinka ekologista (tai siis epäekologista) lapsen saaminen on. Kyse ei oikeastaan ole edes ylikansoituksesta, vaan siitä, että täällä rikkaissa länsimaissa käytämme niin tavattoman ylimäärän resursseja jokaista henkeä kohden. Jos lähdettäisiin siitä, että jokainen kuluttaisi vain sen mitä tarvitsisi, niin maailman tämänhetkinenkään väkiluku ei olisi liian korkea planeetan kestokyvylle.

Omalla kohdallani lapsen saaminen tuntuu kerta kaikkiaan biologiselta imperatiivilta. En osaa selittää sen paremmin: tiedän vain, että pakko on yrittää. En edes ajattele sitä tienä omaan henkiseen kasvuun tms. Geenini haluavat jatkaa olemassaoloaan, siitä kai siinä on kyse. Luulen kuitenkin, että jos omaa biologista lasta ei saisi, haluaisin joka tapauksessa yrittää adoptiota. Joten kai siinä on loppupeleissä kyse muustakin kuin omien jälkeläisten halusta. Olisi nyt vain ylipäänsä kiva olla perhe.

Vaikka tarve saada lapsia tuntuukin lähinnä pakolta, niin olen silti yrittänyt ajatella ratkaisua järjen kanssa. Luulen, että yritän rajoittaa lapsiluvun yhteen (siis jos se yksikään nyt tulee). Ja olen ajatellut jo etukäteen erittäin paljon sitä, kuinka voisin hoitaa lapseni kuluttamatta turhaan luonnonvaroja. Haluan ehdottomasti pitää kulutuksen minimissä, hankkia kaiken mahdollisen kierrätettynä, käyttää kestovaippoja jne. Käytän jo vihreää energiaa, syön paikallista luomuruokaa, en omista autoa jne., joten kamalan kuluttavaan elämäntyyliin ei lapsi missään tapauksessa syntyisi. Kyllä tämä on minusta sellainen asia, jota kannattaa yrittää ajatella myös järjen kannalta, vaikka biologinen halu saada lapsia on valtava.