Aivan kuin omilta näppäimiltäni!
Koirat kyllä opettavat niin hyvässä, kuin pahassakin. Myös siinä, että vaikka menisikin pieleen, ei peliä ole menetetty vaan peiliin katsomalla voi muuttaa paljon. Reaktiovalmius on varmasti huippuluokkaa, samoin ympäristön havainnointi. Usein ajattelen että lapsen kanssa eläminen voi olla monin tavoin jopa helpompaa, sillä asioista voi keskustella. Toisaalta taas haastavampaa, sillä koiran uskollisuuteen yltää vain harva (onneksi!).
Meillä on huippukoirat ja olen onnellinen siitä, että lapsi pääsee kasvamaan niiden kanssa toivottavasti vielä (yli) kymmenen vuoden ajan.
Tuohon oikeaan ajoitukseen kesken opintojen olen pohtinut myös sitä, kuinka työn saantiin voi mahdollisesti vaikuttaa lapsi vs. lapsettomuus. Alani on naisvaltainen ja valitettavasti nuori, vastavalmistunut nainen on sikäli "huonossa asemassa", että hänen odotetaan jossain vaiheessa alkavan perustaa perhettä. Työnantajalla on paine palkata pidempikestoiseen virkaan, mikäli todennäköisyys äitiyslomasta häämöttää edessä. Näin radikaalisti yleistäen ja karrikoiden. Jos perhettä olisikin jo ennen valmistumista? Jos lapsi sairastuu, on isänkin mahdollista jäädä hänen kanssaan kotiin lähes poikkeuksetta. Ja jos lapsi/ lapsia on jo siunaantunut, voi olla helpompaa irtautua myöhemmin työelämään ja luomaan omaa uraa? Ei niin, että ensin tehdään töitä paikkansa eteen ja sitten jäädäänkin vuodeksi tai useammaksi töistä pois.. Ei se maailmaa kaataisi tai sitä omaa paikkaa veisi ja toki lapsia haluan myöhemminkin vielä töihin päästyäni, mutta.. Vaikeaa selittää mutta toivottavasti edes joku ymmärtää.
Mesikämmen oletko suunnitellut jo selviytymiskeinoja siihen, jos ahdistus iskee päälle vauvan ja opintojen suhteen? Kuinka päästä sinuiksi asioiden laiminlyömisen ja siitä seuraavan pahan olon suhteen? Opinnot joutuisivat varmasti väistämättä joustamaan.
Itse olen ajatellut, että jos vauva ilmoittaa tulostaan vielä kesken opintojen, pistän opinnot kokonaan jäihin äitiysloman ajaksi. En luo itselleni tavoitteita suorittaa sitä ja tehdä tuota, vaan teen vain ja ainoastaan jos tuntuu siltä että jaksan ja ehdin. Tai en tee ollenkaan. Tämä siksi, että haluan nauttia äitiydestä ja lapsen kanssa olemisesta, rauhottua ja opetella olemaan vauvan kanssa, aikaa kasvaa perheeksi mieheni ja minun muuttuneilla rooleilla isänä ja äitinä. Ja sitten kun lapsi olisi tarpeeksi vanha, saisi keskittyä opintoihin jälleen uudella tarmolla. Arvosanoissa olen joutunut osittain jo nyt luopumaan kunnianhimoisista tavoitteista, sillä olen tehnyt opintojen rinnalla töitä jo abivuodesta lähtien (ei sillä että silti tyytyisin kovin paljoa vähempään tai päästäisin itseäni yhtään sen helpommalla).
Toinen keino selvitä stressiltä ja ahdistukselta on kiriä opinnoissa jo nyt niin pitkälle, kuin se suinkin on mahdollista. Saisi mammalomalle jotain jo säästöön (ei ainakaan enää niitä tenttejä!!)
