Vauvakuumeilua - keskustelu miehen kanssa?

[Vauvahaaveesta todeksi]

Palstamammat, kertokaahan kokemuksianne ja vinkkejä kuinka toimisin...

Olen kolmekymppinen nainen ja vauvakuume on kova. Miehellä edellisestä suhteesta lapsi, yhteisiä lapsia ei siis ole.

Miten ottaisin (tai kannattaisi ottaa) puheeksi vauvan hankkiminen? Tiedän, että mieheni haluaa lapsia kanssani eli se ei ole ongelma vaan yrityksen aloittaminen. Haluan, että vauva on meidän molempien haave eikä toisen osapuolen painostuksen tulos.

Kokemuksia? Vinkkejä?

 

[.]

höh, kysyt joko sen mielestä on oikea aika. se siitä

 

[äiti 44v]

Minä perinteisesti sanon asiat siten kuin asiat ovat. Ei tuossa mitään kaunokieltä tai koukeroita tarvita. Ja onhan nyhverö mies jos kokee lapsenhankintaan joutuneensa painostuksesta vain koska vaimo selväsanaisesti kertoi että nyt voisi hänen puolestaan ehkäisyn heittää mäkeen.

 

[kermaperse]

Ei sen pitäisi olla kovin vaikeaa. Kysyt vaan, tahtoisiko mies jo lapsen kanssasi. Ja kerrot omasta vauvakuumeesta.

 

[Tapiontytär]

Mä aikoinaan pidin kanssa vaikeena alkaa keskustelemaan vauvajutuista miehen kanssa..vaan ostin sitten vauvantossut, jotka pistin miehen tyynylle. Mies kun kysyi, että mitä helkkaria, mun oli helpompi kysyä, että jos niille tossuille saataisi pieni omistajakin..

 

[ap]

Kiitos vastauksistanne.

Tiedän painivani "hieman" turhan asian kanssa, kun miehen kanssa kuitenkin keskustellaan asioista. Tää vaan tuntuu jotenkin niin herkältä aiheelta. Ehkä tää on sitä mulle, kun päällä kova vauvakuume, niin ei haluaisi tulla kaiketi torjutuksikaan...? Ja kun tässä on sekin pointti, että mies tietää olevansa kykeneväinen lasten alullesaamiseen - minä en tiedä.

 

[Tapiontytär]

Ehkä tää on sitä mulle, kun päällä kova vauvakuume, niin ei haluaisi tulla kaiketi torjutuksikaan...? Ja kun tässä on sekin pointti, että mies tietää olevansa kykeneväinen lasten alullesaamiseen - minä en tiedä.

Sepä se, se on kova paikka jos vastaus onkin "ei".

Ja mitä tohon vauvan alullesaantiin tulee, mikään ei ole itsestäänselvää. Meillä oli molemmilla lapsia edellisistä suhteistamme, mutta niin vaan yhteisen vauvan yritys otti aikansa ja lopulta löytyi kummastakin vikaa kun hakeuduimme lapsettomuushoitoon.

 

[S]

Kun minä aloin haaveilla vauvasta, mies oli takuulla ensimmäinen, joka asiasta kuuli. Tuli sellainen ahaa-elämys ja taisin sen laukaista ihan vain sellaisenaan, kun mies tuli töistä - "Haluan vauvan!"

En tiedä, miksi siitä pitäisi tehdä sen monimutkaisempaa. Osaahan mies sanoa siihen oman mielipiteensä. Meille syntyi esikoinen vuoden päästä tuosta ahaa-elämyksestäni. Miestä ei tarvinnut suostutella ollenkaan, oli heti valmis. Minä taas kuulostelin omia tunteitani vielä hetken aikaa ennen kuin alettiin yrittää.

 

[ap]

Vauvan saannin realismi on tiedossa - eli todellakaan se ei ole niin itsestäänselvää.

Kokemusta on lähipiiristä ja rankkoja tarinoita oon lukenut näiltäkin sivuilta. Ja kun itselläkin pärähti mittariin toi kolmekymppiä... Lääkärit (gyne - lievää endoa, allergialääkäri - atopiaa, allergiaa, astmaa) ovat kyllä lyöneet mulle kovia faktoja päytään, ettei raskaaksi tuleminen ole niin mun tilanteessa mitenkään "kirkossa kuulutettu" juttu.

 

[omatilanne]

Oma mies on peruuttanut kaksi kertaa vauvajutut.. Sanoi, että silloin ja silloin ku olemme yhteen muuttaneet niin aloitetaan. No, kohta 7kk kulunut ja ei ole valmis vieläkään. Lapsia sillä jo 1, minulle ei yhtään. Ahdistaa..

 

[ap]

Omatilanne: Onko miehelläsi minkä ikäinen lapsi? Omalla miehelläni 5-v.

Itseä mietityttää myös se, jos yhteisten lapsien saaminen ei onnistukaan. Muuttuuko oma suhtautuminen miehen lapseen? Tiedän, mietin tässä vaiheessa liian pitkälle...

 

[rv 35+0]

Mä aikoinaan pidin kanssa vaikeena alkaa keskustelemaan vauvajutuista miehen kanssa..vaan ostin sitten vauvantossut, jotka pistin miehen tyynylle. Mies kun kysyi, että mitä helkkaria, mun oli helpompi kysyä, että jos niille tossuille saataisi pieni omistajakin..

Jouduin oikein miettii et miten mä otin asian esille... mut sit luin tän... mä varmaan alkuun sanoin ihan suoraa et voitas tehä lapsi... sit kun ukko ei ihan heti lämminnyt niin aina kaupassa hiplasin kaikkia pienen pieniä töppösiä ja nuttuja ja kysyin et voitasko tehdä jotain tän sisälle... meillä tuntuu kaikki menevän niin et kun sit lakkaan töhöttämstä niin mies tuntee et se saa ite tehdä päätöksensä ja alkaa toimimaan... niin on käynyt nyt jo yhteenmuuton, kihlauksen, vauvan ja yhteisen omistusasunnon kanssa.. aina kun mä lakkaan puhumasta aiheista niin sit ukko onkin yhtäkkii valmis... se on tietty luonne kysymys kun ei tykkää tulla käsketyks...

 

[ap]

Että terve vaan... Ei tarvitse mun ottaa vauvaa puheeksi vielä aikoihin.

Mies tuli just kaupasta ja oli ostanut harsovaippoja ym. työkaverin varpajaispakettia varten. Kommentti oli tämä: Niin nämä ei olo sitten meille, kun meille ei ole ainakaan vauvaa tulossa, tietääkseni.

Taidanpa lähteä vaikka lenkille kokoamaan itseni..

 

[marie]

lainaus : "Tiedän painivani "hieman" turhan asian kanssa, kun miehen kanssa kuitenkin keskustellaan asioista. Tää vaan tuntuu jotenkin niin herkältä aiheelta. Ehkä tää on sitä mulle, kun päällä kova vauvakuume, niin ei haluaisi tulla kaiketi torjutuksikaan...? Ja kun tässä on sekin pointti, että mies tietää olevansa kykeneväinen lasten alullesaamiseen - minä en tiedä."

voi onpas kuin omista ajatuksistani.. meillä ei miehen kanssa vielä niin ajankohtainen asia vauva ole, mutta silti kuumeilu on kasvanut itselläni. ja miehellä tosiaan lapsi aiemmasta suhteesta. se vaivaa ja mietityttää välillä paljonkin. mielessäni käy usein ajatus; mitä jos en saakaan lasta.. ja tuo torjutuksi tuleminen - mikä pahinta.. pelkään, että kuluu vuosi jos toinenkin samassa tilanteessa. miehelle tällä hetkellä tärkeintä vapaa-aika, harrastukset, kaverit, työ tietenkin vie osansa.