Vauvalle banaania?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Banana"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
B

"Banana"

Vieras
Minkä ikäiselle vauvalle olette antaneet banaania ja aiheuttiko se ummetusta tai muuta ongelmia? Kyselen siksi, kun meidän neuvolatäti varoitteli banaanista että kovettaa vauvan vatsan. Ymmärrän kyllä ettei sitä ehkä kannata vauvan ensimmäiseksi soseeksi valita, mutta entä sitten kun vauva on jo pitkään syönyt muita soseita (juures/kasvis, marja- ja hedelmäsoseita).
 
aiheuttaa ummetusta jos banaanin syönti on jokapäiväistä :) näin käy myös aikuisellekin

Ei voi yleistää. Meillä kaikki 4 lasta ovat saaneet banaania noin 2 kk.n ikäisestä lähtien. Ummetusta ei ole ollut perheessämme koskaan ja syömme aivan tavallista ruokaa. "Kova" kakka ei ole sairaus, eikä ummetusta vaan ummetus on lääketeollisuuden kehittämä sairaus. Ellei vatsa toimi tänään, niin kyllä se viimeistään viikon kuluessa toimii.
 
[QUOTE="vieras";23080429]Ei voi yleistää. Meillä kaikki 4 lasta ovat saaneet banaania noin 2 kk.n ikäisestä lähtien. Ummetusta ei ole ollut perheessämme koskaan ja syömme aivan tavallista ruokaa. "Kova" kakka ei ole sairaus, eikä ummetusta vaan ummetus on lääketeollisuuden kehittämä sairaus. Ellei vatsa toimi tänään, niin kyllä se viimeistään viikon kuluessa toimii.[/QUOTE]
Yleensä, mutta ei aina. Joskus ummetuksen seurauksena syntyy fekalooma, jonka seurauksena suoli voi puhjeta. Mutta banaanilla sitä nyt ei kuitenkaan aiheuteta :)
 
Tää on nyt vähä asian sivusta, mutta kun annat banaania niin jos sitä menee vaatteelle siitä jää musta läikkä joka ei lähde pyykissäkään,niin että suojaa vaatteet.
 
[QUOTE="viima";23080461]eikös se paras kakka saada aikaseks banaani-luumu soseella, toinen kovettaa ja toinen löysää. pysyy maailma tasapainossa[/QUOTE]

Näin meillä -- eli banaania syötiin kyllä, mutta koska tuntui kovettavan vatsaa liikaa, niin luumusosetta sitten vaan seuraavaksi tasapainottamaan.. ;)
 
[QUOTE="vieras";23080679]Tää on nyt vähä asian sivusta, mutta kun annat banaania niin jos sitä menee vaatteelle siitä jää musta läikkä joka ei lähde pyykissäkään,niin että suojaa vaatteet.[/QUOTE]

Tähän pakko vinkata kaikille (banaani yms.) tahrojen kanssa tuskaileville -- messuilta löysin ehdottoman tuotteen, suosittelen....!!!!!!!!!!!!!! :)

Astonish Stain Remover Bar | Finnartmen
 
Meillä menee jo nyt luumusosetta jokaisen aterian jälkeen, koska kova kakka on ollut ongelmana. Nyt on mennyt hyvin, joten uskallankohan sitä banaania antaa luumusoseen kanssa? Oli vaan niin kauheaa kun vauva teki kovaa kakkaa kovan itkun ja kipuhuudon kanssa :( Ja uskomatonta että jo pari teelusikallista on jollekin aiheuttanut vatsan kovettumista!
 
Onhan sitä banaania monissa hedelmäsoseissakin, sellaisissa seoksissa. Meillä annettiin siinä vaiheessa kun söi jo kunnolla puuroa eli noin 6,5kk. 1/3 banaania muussasin kaurapuuron sekaan. Meillä ei ole ummetuksesta kärsitty muutenkaan eli pikemminkin olen joskus antanut banaania, jos ollut vatsa turhan löysällä. En tiedä kyllä onko sillä oikeasti ollut merkitystä.
 
Eräs tuttuni antoi banaania jo alle kuukauden ikäiselle vauvalle, koska oli niin kova kakkaamaan ja pyllyn iho meni ihan rikki. Kysyivät asiaa usealta lastenlääkäriltä, joista yksi oli sitä mieltä, että voi antaa. Ja auttoihan se ongelmaan eli kyllä sillä ummettavaa vaikutusta oli.

Ja nyt sitten meneekin luumua, kun kakkaa ei meinaa tulla...
 

Similar threads

Yhteistyössä