vauvan kanssa kaupungilla

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ujo
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
U

ujo

Vieras
Meillä on ihana, reilut 3kk vanha tyttö.

Nyt haluaisinkin kysellä teiltä muilta, miten vauvanne käyttäytyy kun olette kaupungilla, kahviloissa, tms. julkisilla paikoilla. Vaunuilemme usein, mutta silloin vauva yleensä nukkuu. Olen huomannut pelkääväni vauvan heräämistä ja vältänkin sellaista tilannetta, että hän olisi hereillä esim kaupassa. Pelkään, että vauva huutaa ja en saa häntä rauhoitettua. Hän ei nimittäin viihdy yhtään hereillä vaunuissa. muutenkin hän on itkuinen, onko sitten tempperamenttia vai voisiko olla peräti jotenkin kipeä? Siksi kyselen, miten paljon teidän vauvat itkevät, miten käyttäytyvät julkisilla paikoilla, miten paljon liikutte esim. kaupungilla?

Eilen olin asioilla kaupassa vauvan kanssa. Herättyä alkoi huuto, menimme hoitopisteeseen ja siellä huudettiin, en saanut syötettyä koska oli niin raivona, vaihdoin vaipan, heijattiin, syliteltiin, sitten sain syötettyä hieman kun rauhoittui. Tuntuu, että loppu ajan vain jännitin, milloin huuto alkaa, ja en pystynyt enää olemaan "rennosti". Ei mitään mukavia reissuja, mieluummin olemme kotona ja käymme vain ulkoilureissun vaunuilla. Sitten hoidan asiat kaupungilla kun mies tulee kotiin ja on vauvan kanssa! Jopa neuvolassa käymistä jännitän. Tuntuu, että muiden vauvat ovat rauhallisia, viihtyvät uteliaasti katsellen, mutta meidän vauva huutaa eikä rauhoitu.

Miten paljon teidän vauvat yleensäkin itkevät ja miten helposti rauhoittuvat? Myös kotona ollessa?

Olemmeko lukittuja kotiin siihen saakka että pahin vauva-aika on ohi... :/
 
me liikuimme tosi paljon molempien lasten vauva-aikana,
ja valitettava tosiasia on, että lapsesi aistii sen, että pelkäät hysteerisesti hänen itkuaan ja se taas johtaa vaan isompaan itkuun :whistle:
mä nyt olen tälläinen aika rento tyyppi, ei mua paljon huoleta, jos vauva vähän itkeä tirauttaa, kyllä maailmaan ääntä mahtuu.. ja yleensä vauvat ovat helppoja kavereita, ruokaa, röyhtäytys, kuiva vaippa ja sitten on taas ollut tyytyväinen vauva köllöttelemässä rattaissa...mitä vähemmän vaunuilet vauvan ollessa hereillä, sitä huonommin hän siihen tottuu.. joten reippaasti liikkeelle!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja nytkypylly:
... ja yleensä vauvat ovat helppoja kavereita, ruokaa, röyhtäytys, kuiva vaippa ja sitten on taas ollut tyytyväinen vauva köllöttelemässä rattaissa...mitä vähemmän vaunuilet vauvan ollessa hereillä, sitä huonommin hän siihen tottuu.. joten reippaasti liikkeelle!!
...

Niin, yleensä taitavat olla on noin helppoja, siltä se näyttää ja vaikuttaa kun muiden vauvoja katsoo! Mutta ei meillä.

Miten totutan vauvaa olemaan vaunuissa hereillä? Pitääkö sinne laittaa leluja vai miten? En halua kuitenkaan ulkoilla niin että raukka huutaa vaunuissa koko matkan. Huutaa aika paljon nykyään myös autossa sekä puettaessa.

 
mä pelkäsin kanssa liikkua esikoisen kanssa kaupoissa, koska hän oli niin temperamenttinen. Mutta pikkuhiljaa välitin vähemmän ja vähemmän mummojen mulkaisuista. Ja reissut helpottuivat kun vauvan sai puoli-istuvaan asentoon, pysyi kauemmin tyytyväisenä. ja monesti otettiin mukaan esim. maissinaksuja, joten vauvallakin oli jotain tekemistä, ei tarvinnu äitiä kiusata :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja pikkuvaemo:
Auttaisko, jos mukana olisi kantoliina tai rintareppu. Tuon ikäisenä vauvat usein tykkäävät katsella jo maailmaa...

Joskus kotosalla käytetään kantoliinaa. Joskus viihtyy siinä ja saattaa jopa nukahtaa, mutta valitettavasti sekin on usein itkun paikka.

 
Alkuperäinen kirjoittaja ujo:
Alkuperäinen kirjoittaja pikkuvaemo:
Auttaisko, jos mukana olisi kantoliina tai rintareppu. Tuon ikäisenä vauvat usein tykkäävät katsella jo maailmaa...

Joskus kotosalla käytetään kantoliinaa. Joskus viihtyy siinä ja saattaa jopa nukahtaa, mutta valitettavasti sekin on usein itkun paikka.


Koita rentoutua ja aatella, että kyllä sitä ääntä tähän maailmaan mahtuu. Jos joku mulkoilee, mulkoile takas ja keksi joku naseva kommentti valmiiks tyyliin "tekis seksi sullekin ihan hyvää ;) "
 
no juu.. helppoja ei ole nuo meidänkään tyttelit olleet, vaan onhan ne itkut itketty meilläkin.. mut siis leluja tietysti rattaisiin, heti kun vauva vaan katselee/koskettelee! ja sitten sitä kuomua voi vähän avata ja selkänojaa vähän sieltä nostaa, ei tietenkään pystyyn, mut että vauvakin näkee jotain =)
ja siis niinku sanoinkin, tärkeintä vauvalle on aistia se, että sinä olet rauhallinen etkä pelkää hänen itkuaan!! =)
 
Meidän likka ei ole koskaan viihtyny vaunuissa eikä nyt myöskään rattaissa. Mun kun on pakko kaupoilla käydä jne. kävellen, ja lapset pakko ottaa mukaan. Kyllä siinä huutoo tulee välillä koko matkankin verran mutta minkäs teet kun on pakko. Poika kyllä on aina ollu tyytyväisenä kun ilmasta kyytiä saa mutta tää tyttö kyllä ei.

Nyt vähän helpottaa kun saa tuo tyttö pieniä matkoja kävellä ettei koko matkaa tarvii istua, hidasta se on mutta säästyypähän siltä kauheelta huudolta.

Mutta ei sitä huutoo kannata jännittää, tosiaan kyllä tänne ääntä mahtuu. Ei myöskään kannata välittää vaikka puolkauppaa tuijottaa että mitä nyt teet, ne tuijottaa joka tapauksessa teet miten teet.
 
Meidän poika oli myös tuommoinen et aina sai miettiä et jos se saakin kohtauksen. Yleensä ne huudot loppui ku kantoi, mut ku herra syntyessään oli jo yli 4kg ja kasvoi hyvin niin melkoinen kannettava oli kyllä... Silti jonkun verran kuljettiin vaikka huusikin välillä. Kerran kaupassa lähdin pois ku toinen vaan huusi, tuttu sitten löysi meidät parkkipaikalta huudon perusteella :D nyt on jo kohta 2v ikäinen ja kohtauksia välillä saa (vieläki viihtyis sylissä oikeen hyvin mut en jaksa kantaa) mutta aika hyvin olen oppinut millä saa hiljaiseksi. Ja jos ei hiljene niin annan huutaa, aika äkkiä se nykyään huutamiseen kyllästyy :P nyt se on jotenki rauhoittunu ku vauva tuli taloon, yhdessä ovat tuplarattaissa ja todella kiltisti on nykyään! Jos joku sulta kysyy et etkö saa pidettyä vauvaa hiljaa niin sano takas et ethän sä osaa pitää ees omaa turpaas kii
 
Kaikki vauvat on erilaisia, joten kysynkin sinulta, että olettako paljon keskenänne ihan vaan kotosalla?
Meinaan, että onko teillä kotona hiljaista ja rauhallista pääsääntöisesti? Jos vauva on tottunut rauhalliseen menoon niin ei välttämättä nauti missään kauppojen meteleissä vaunuilemisesta sit yhtään...

Mutta vauvat on vauvoja ja ei kannata stressata siitä alkaako huutamaan vai ei ku rohkeesti vaan menoksi niin kyllä se siittä alkaa suttaantumaan :)
 
Ihan kun oisin ite kirjoittanut tän tekstin. Meillä myös 3kk tyttö. Vauvasta lähtien tarvinnut paljon syliä ja läheisyyttä. On hyvin itkuinen vieraissa paikoissa eikä tunnu rauhoittuvan millään. Nyt on tullut vielä vierastus. Neuvolassa ei saatu tutkittua juuri mitään kun huusi koko ajan...Empä osaa sanoa mistä johtuu kun isoveli 2v oli aivan erilainen ja vähä itkuinen vauva. Ehkä se ärsytyskynnys on matalempi ja pelkää vieraita asioita. Eiköhän se luottamus kasva kun ikää ja kokemusta tulee lisää.
 
Eihän 3kuukautinen vauva osaa käyttäytyä mitenkään, eihän vauvalta sellaista voi odottaa. Vauvat nyt sattuu itkemään, toiset enemmän toiset vähemmän. Meillä oli itkuinen vauva, koliikkia, paljon silti oltiin lähekkäin ja syliteltiin, temperamenttinen on edelleen tuo taapero. Ei vauvalta voi odottaa että olis kiltistä ja hiljaa. Sillon ku vauva itkee, sun tehtävä on rauhotella ja tehdä kaikkes ettei vauva itkis.. ja jos vauva ei silloinkaan rauhotu, se itkee. so what.

mitä sinä pelkäät siinä että vauva itkee julkisilla tiloilla?
ei kannata eristäytyä muusta maailmasta vauvan itkun takia.
 
Meidän tyttö oli vauvana tosi huono nukkumaan päiväunia, oli sitten vaunuissa tai ei. Sellaisia parinkymmenen minuutin pätkiä veteli. Eikä tosiaan viihtynyt vaunuissa hereillä. En minäkään mielelläni mennyt esim. ostoksille. Liikuin tytön kanssa - tunnustan - aika vähän. Miehen kanssa kun pääsi autolla ja otettiin tyttö kaukalossa mukaan, viihtyi paljon paremmin paikallaankin.
 
Juu, mustakin tuntui aikoinaan että muiden vauvat lötkötti vain kääryleinä tyytyväisinä vaunuissaan, mutta meidän neiti protestoi koko ajan. Ja sitten hankin pitkän kantoliinan, niin johan neiti tykkäsi olla menossa mukana. Laitat vaikka liinan valmiiksi päälle kotona, niin ei tule sitten sähläämistä sen kanssa, kun vauva huutaa vieressä.

Ja ymmärrän kyllä pointtisi siitä, että tilanne tuntuu kurjalta, kun muut kyylää. Täällä kaikkien mielestä on luonnollista, että vauva itkee, mutta kaikilla tuolla ulkomaailmassa ei tosiaan ole kokemusta vauvoista, tai eivät vain pidä lapsista ja sellaiset saattavat ärsyyntyä todella helposti. Mutta se on niiden onglema. Tsemppiä ja ihmisten ilmoille vaan!!
 
Liikuin tosi paljon vauvojen kanssa kaupungilla ja milloin missäkin. Esikoinen oli oikein pirteä vauveli ja tykkäsi olla vaunuissa jo ihan vauvana. Toki hereillä ollessaan oli syliteltävä, mutta vaunuissa kyllä viihtyi ja ihmisvilinässä. Kuopus oli koliikkivauva ja huusi tietysti ympäri vuorokauden. Siltikin sitekeästi mentiin, koska kotona 4seinän siällä en olisi jaksanut. Ei kannata jännittää. Vauvat itkevät - toiset enemmän ja toiset vähemmän- jos jönnität niin vauva vaistoaa sen. Se, että ihmiset katsovat jne. kannattaa jättää omaan arvoonsa. olet paras äiti vauvallesi ja kannattaa sitkeästi vain liikkua vauvan kanssa. Parin kuukauden kuluttua on jo ihan erilainen kun alkaa jo kunnolla seuraamaan ihmisiä. Sitten kun pystyy jo istumaan niin varmasti viihtyy seurailemassa kaikkea. =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja hoitsu-x:
Eihän 3kuukautinen vauva osaa käyttäytyä mitenkään, eihän vauvalta sellaista voi odottaa. Vauvat nyt sattuu itkemään, toiset enemmän toiset vähemmän. Meillä oli itkuinen vauva, koliikkia, paljon silti oltiin lähekkäin ja syliteltiin, temperamenttinen on edelleen tuo taapero. Ei vauvalta voi odottaa että olis kiltistä ja hiljaa. Sillon ku vauva itkee, sun tehtävä on rauhotella ja tehdä kaikkes ettei vauva itkis.. ja jos vauva ei silloinkaan rauhotu, se itkee. so what.

mitä sinä pelkäät siinä että vauva itkee julkisilla tiloilla?
ei kannata eristäytyä muusta maailmasta vauvan itkun takia.

Nojoo, siis tietysti tuo käyttäytyminen on sanana huono, tarkoitan ihan vain sitä, että kuinka muiden vauvat reagoivat, toimivat jne. En tarkoita että vauva tietoisesti jotenkin "käyttäytyy". Kyselen siksi, että en omaa lastenhoitokokemusta enkä ole ollut lasten kanssa tekemisissä juurikaan aikaisemmin. Enhän voi tietää onko tällainen normaalia vai voiko olla esim. sairas, kun tuntuu, että on aika herkästi itkuinen.

Mukavaa kuulla, että muillakin lapsi itkeskelee. :) Kiitos kannustavista kommenteista.


 
Enempää ketjua lukematta niin vastaan pikaiseen, että luulen tuon helpottuvan ajan kanssa. Meidän kuopus ei viihtynyt vaunuissa sekuntiakaan kauemmin kuin nukkui eli heti herättyään tuli aivan mieletön huuto... Siksi vaunuilu kaupungissa/kaupoissa jäi kun hän oli ihan pieni. Esikoisen kanssa taas tätä "ongelmaa" ei ollut. Eli lapset vaan taitavat olla niin erilaisia.

Nyt kun kuopus on kasvanut ja siirtynyt rattaisiin josta näkee ympärilleen, hän viihtyy tosi hyvin ja shoppailu on helppoa, kun hän viihtyy hienosti mukana maisemia katsellen.
 
Meillä ei oo kukaan lapsista viihtyny vaunuissa tai rattaissa hereillä. Ei yhtään hetkeä. Kannoin tai pistin rintareppuun/liinaan, kun muksu heräs. En suorastaan viihtyny kaupungilla kitisevän pienen kans, mutta kävin kuitenki jossain aina, ettei pää hajoa... Nykyään silti tuntuu, että vauvan kans oli helppo kulkea, se ei karkaa, heittäydy maahan kirkumaan tms...

Jatka vaan liikkumista, alat luottamaan itseesi ja olemaan välittämättä mahdollisesta itkusta. =)
 

Yhteistyössä