vauvan kanssa thaimaahan

  • Viestiketjun aloittaja miihkal
  • Ensimmäinen viesti
tenttis
Me oltiin ekan kerran kaukomatkalla vauvan kanssa kun tämä oli 11 kuukautta, tätä ennen oltiin reissailtu jo Euroopassa. Nyt lapsi on kolme ja on matkustanut yli kymmenessä maassa (kolme näistä kaukokohteita). Mulle matkustus on "elintapa" ja lapsenkin kanssa voi matkustaa kunhan menee hänen ehdoillaan. Uskon, että matkustelu ja uusien paikkojen näkeminen kasvattaa lapsesta avarakatseisen ihmisen.

Mutta sitten en mä toisaalta ymmärrä sellaistakaan, että pitää lapselle Suomesta raahata useamman viikon matkan ruuat mukana. Siis jos ei ole mitään erityistä allergiaa tms. Kyllä niitä paikallisia ruokiakin voi syödä kun vähän valikoi.
 
siksi
Mä en ole koskaan käsittänyt miksi kaukomatkoja pitää tehdä juuri silloin kun vauva on pieni? (Ellei sitten ole tapana käydä reissussa joka vuosi.) Kyllä mä ainakin mieluummin matkustaisin ennen lapsia tai sitten vasta muutaman vuoden päästä, kun siitä lapsikin jo nauttisi. Vai onko se niin että äitiyslomalla on sitä aikaa enemmän matkusteluun? Itse tuskin montaa kertaa elämässäni Thaimaassa tulen käymään, joten mieluummin käyn sitten kun ei ole sitä sylivauvaa hyysättävänä. Mutta nostan hattua teille jotka siihen ryhdytte!

kun se matka ei maksa mitänä, vauvan matkan näet. ja vauvahan oppii heti syntymästään lähtien kansainvälisyyttä!! Näin väittävät eli tuota jälkimmäistä ne jotka sinne lähes synnytyslaitokselta ryntäävät. Mutta se ilmainen matka ja sillä vaadittavat ilmaiset extrapalvelut ovat syynä.
Koskee myös muita matoja, mutta oamsta muielstäni ei vauva ymmärrä matkoista tuossa iässä vielä yhtään mitään. Saattaa sairastua, mites sitten. Ja sairastuminen taphtuu muustakin syystä kuin ruoan kautta.... jokin itikka käy oholle, tulee denguekuume tai muuta.
Nuoret vanhemmat ovat nykyään kovin juhlimisen haluisia...
 
Viimeksi muokattu:
jos lyöt
Ei hyvää päivää! Mä olisin varmaan vetäny päin naamaa kyseisiä rouvashenkilöitä, jos olisivat tulleet meidän reissussa aukomaan päätään... On se vaan kumma, että yleensä ne on iteki äitejä, jotka noita kommentteja esittää ja voisin melko rehellisesti sanoa, että kateellisia! Argh, mulla alko täällä näkyy niin punasta!!!!!!!

Meillä takana reilu kolmen viikon omatoimireissu Bangkok-Koh Samui-Phuket-BAngkok loka-marraskuussa ja mukana 9 kk pikkumies. Mä kehottaisin googlettaan "Thaiklupi" ja sieltä keskustelupalstan perhematkailuosiosta lukeen todella hyviä vinkkejä lasten kanssa reissaamiseen. Liitän sinne kirjoittamani tekstin meidän reissussa hyviks koetuista vinkeistä yms. tähän. (Saattaa siis olla jotain epäjohdonmukaisuuksia tähän ketjuun....)
************
Lennot meni meillä hyvin, saatiin Finskiltä se vauvankoppa, johon jossain vaiheessa menomatkaa poika suostui sit nukahtaan. Tullessa olikin helpompaa ku oli tottunut menoon ja meininkiin, niin vetäs 10 tunnin lennon aikana 3 unet! Paljon vaan tutkittavaa ja naposteltavaa lennolle, niin en usko tuon olevan kovin pitkä aika ees isommillekaan lapsille. Finskiltä sai ainakin lapset leluja.

Uimisesta ja pissattamisesta oli kyselty..Me potatettu jo 7 kk lähtien, joten ostettiin Bangkokista potta reissulle. Uimassa käytiin altaalla uikkareissa (kerran ilmankin wink.gif ), poika tekee aika säntillisesti isommat tavarat ja ainakin meidän muksusta näkee isomman hädän, että kerkee pois altaasta. Mutta jos et ole varma oman lapsen "toiminnasta", niin kannattaa ostaa paikanpäältä uimavaippoja. Koko allas menee pahimmassa tapauksessa puhdistussulkuun ja onhan tuo ehkä hieman noloa, vaikkakin on vaan vauvasta kyse. Mut ehdottomasti potta ostoon paikanpäältä, ettei tuu takapakkia sen suhteen. Eivät kuitenkaan maksa marketeissa montaa euroa.

Aurinkorasvana meillä oli pojalle apteekista ostetut fysikaaliset rasvat Avenelta sk 50 ja jo em. Eucerin 25. Avene hukkui reissun aikana jonnekin, mutta hyvin pärjättiin tolla pienemmälläkin kertoimella. Ja auringossa oltiin silleen "normisti", rattaissa harson alla, kantorepussa vaipassa ja lyhkähihasessa. Meillä tosin perheessä pigmenttiä hieman normisuomalaista enempi, joten en niin vauhkona ollut ensimmäiseen varttiin. cool.gif Tosin jos kyseessä olisi enempi liikkuva tenava, niin ehkä varustautuisin alkuloman pelkästään Avenella. Ja liikkuvalle lapselle kokisin kyllä tosiaan tollasen aurinkosuojapuvun hyväksi, jäisi ainakin paljon vähemmän rasvattavaa ja ehkä enempi hermoja koko perheelle. biggrin.gif Vaunuissa istuvalle vauvalle en vielä sellaista hankkisi, koska vähän ryömivää tai konttaavaa vielä paimentaa rannalla sen aikaa, mitä siellä voii lapsen kanssa olla. Ja vähemmän liikkuva tarkoitti meillä ainakin myös helpommin rasvattavaa.

Ruuat meillä oli lähestulkoon Suomesta mukana, vaikka poika ei olekaan mikään sihtikurkku ja varmasti olis vedelly samat safkat kuin me. Mutta ei vielä uskallettu syöttää vatsataudin pelossa paikallista ruokaa. Hedelmiä söi välipalaksi kylläkin. Aika huonosti löytyy nykyään paikallistai isommistakaan kaupoista Suomen vastaavia purkkiruokia tyyliin 8 kk lihasoseet. Esim. Phuketin Jungceylonissa oli vaan hedelmäjuttuja ja Phuket Townin Tops Marketissa kertoivat vetäneensä ns. oikeat ruuat markkinoilta vähäisen kysynnän vuoksi. Bangkokin MBK:ssa Tops Market myi kahta eri laatua Australiassa valmisettua Heinzin lihasosetta.
Meillä poitsu söi tissiä vielä reissun aikaan, mutta varustauduttiin kuitenki yhellä Nan-lavalla (eli 12 tetraa) ja parilla tuttipullolla. Poika ei suostumut juurikaan kotona juomaan vettä, ei nokkamukista eikä tuttipullosta. Se vähän stressas, mut loksahti kuin itsestään reissussa -poika vaan alko yksinkertasesti juomaan janoonsa jopa 3 dl pullovettä päivän aikana. Tämän päälle meni suht normiannokset ruokaa ja maitoa. Ei siis vaikuttanut kuumuus syömiseen meillä.

Pullojen pesemisestä...Me myös palovammojen uhalla keitettiin pullovettä, jolla ensin tiskattiin, sitten huuhdottiin ja lopuks ehkä viel keitettiin tutit. Loppureissusta lipsuttiin ja ehkä viimenen vesi oli pullovettä, pesuvetet keitettyä hanavettä.

Lapsille voi syöttää aika monenmerkkistä maitohappobakteeria, joita myidään aikusille kapseleina. Nämä vaan auki ja jauheet maitoon tai ruokaan. Apteekista selviää parhaiten, meillä Gefilukset mukana.

Vaippoja saa tosiaan melkein jokaisesta pikkukaupasta kadun varrelta. Hinnat kuitenki edullisempia isoissa marketeissa. Me koettiin Mamy Pokot todella hyviksi, eivät hiostaneet läheskään samaa kuin suomalaiset mukana olleet. Myös Huggies tuntui hyvältä, tosin koot aika reiluja. Vaipat ovat suht samanhintaisia kuin kotomaassakin, mutta se että ne on suunniteltu nimenomaan tuonne ilmastoon puoltaa kyllä paikanpäältä ostamista. Ellei sitten ole todella herkkäihoinen tai kestoile.

Hotellihuoneissa ei usein ole vedenkeitintä tai keittolevyä. Sellaisen kuitenkin melko varmasti saa maksutta hotellin respasta loman ajaksi käyttöön. Ja varsinkin, kun muistat mainita tarvitsevasi sitä vauvalle tai menet hakemaan sitä beibin kanssa. tongue.gif Me pyysimme aamupalalla tarjoilijaa laittamaan kauraryynit ja veden pariksi minuutiksi mikroon ja näin sai poitsu kunnon puuroa. Vähän kyllä kattelivat aina kuppiin oudosti...Kauraryynejä ostettiin esim. Carrefourista, sen jälkeen, kun jokin ötökkö oli vedellyt Bonan puurojauheet parempiin suihin yks yö bungalowissa...Myös puurotetroja meillä oli mukana ja poitsu veteli niitä ihan lämmittämättä.

Aikaeroa ei pojasta juuri huomannut, ei Thaimaan eikä Suomen päässä. Kovemmalle se otti sopeutuminen vanhemmille. Pojalle vaan suht samat rutiinit ja aikataulut heti perille päästyä, niin hyvin meni ainaki meillä.

Pinnasängyn sai pyytämällä huoneeseen ja näihin olisi useastai mennyt vielä 4-5 vuotias lapsi! Toisissa paikoissa sitten taas oli ihan vastaavia kuin Suomen matkasängyt ja vielä kehtomekanisimilla. Omaa sänkyä en täältä mukaan ottaisi.
Matkasyöttötuoli on aika kätevä, koska paikalliset syöttötuolit ovat tyyliin "aikusten malli 30 cm korkeampana ja ilman etukaarta". Isompi lapsi näissä pysyy, kun laittaa ihan pöydän reunaan kiinni, mutta pienempi on hyvä tukea esim. tolla syöttötuolin narulla.

Meillä ei kuumuus mielestäni juurikaan vaikuttanut poikaan. Tosin täytyy huomioida, ettei me tosiaan pystytty olla vaan omaan makuun reissussa päivien aikana, vaan aina oli mietittävä, että poitsu pääsee viileeseen ja nukkuu mahd. ainaki yhdet unet viileessä. Tosin osaavat nuo hotellien ilmastoinnit olla melko kinkkisiä, kun välillä oli vaikea keksiä pinnasängylle paikkaa, johon ei olisi ollut suoraa ilmastointia!

Hyttysiä tuntui illalla ilmaantuvan, vaikkei niitä itse tosiaan ehtiny ees huomata ennenkuin alkoi kutista. Poika ei niistä oireillut, enemmän se kutina ärsytti aikuista. Hupen ketjusta saimme vinkin paikallisesta lasten hyttysmyrkystä ja se tuntui kyllä toimivan, välillä käytettiin itsekin. Tässä linkki: viewtopic.php?f=26&t=19708
se on rikos, etkö tiedä. No...nuo uusavuttomat ja koko ajan juhlivathan tappavat myös toisiaan koko ajan eli myös kotimaassa harrrastavat väkivaltaa. Jos minua tulet lyömääs, löydät itsesi raastuvasta ja äkkiä. Et osaa hävetä, joten siihen en edes kehoita, mutta olet sivistymätön ja ylimielinen moukka (persu/sossu).
 
Viimeksi muokattu:
si kailo
HÖPÖ HÖPÖ..sairaahoidon taso on lähes kaikissa maissa huomattavasti korkeatasoisempaa kuin suomessa , itäeurooppa mukaanlukien.. Afrika on jo sitten toinen juttu.. nimim. kaikissa paikoissa matkustellut ja ammattia harjoittanut
 
matkaa odottava
Me ollaan lähdössä reissuun 5kk vanhan kanssa ja päätettiin jo ettei lädetä Thaimaahan, koska ei saatu koppapaikkaa... Nyt harmittaa ko oon lukenu täällä teidän matkanneiden kommentteja niin tahtoisin NIIIn nyt sinne! Mutta ihana on päästä reissuun ylipäätään! :)

Voittteko vielä kertoa miten ootte ollu lentokoneessa ilman sitä koppaa? Pitääkö olla tietty paikka että vauva mahtuu nukkumaan pussissaan lattialla tms? Ootteko saanu ruoat eri aikoihin että toinen on voinu hoitaa ruokailun ajan vauvaa ja sit vaihto?
 
Minä vaan
Alkuperäinen kirjoittaja Minä vaan;11230636:
Hyvin meni kk mummolassa Thaimaassa. Lapsi 9kk, mutta tosin puoliksi Thai ja äitin puolelta tuttu bakteerikanta ja auringon kestävä iho. No problems at all.

Jatketaan vielä ennenkö tulee trollit paikalle, että UV-vaatteet, hyttysverkot ja viilentävät kylvyt ja tuulettimet on pop! Ihan hyvin löytyy vaippoja ja vauvanruokia isommista kaupoista.
 
LA10.8-12
Meillä ei vielä ole vauva edes syntynyt (LA 10.8) ja haaveillaan matkasta ens talveksi tai viimeistään toukokuulle.
Mietittiin egyptiä kun ollaan siellä käyty ja sinne ei ois pitkä lento matka. Mutta voiko siellä imettää kun on muslimimaa ja egyptin bakteerit on melko äkäisiä.. canaria on yks vaihtoehto, mut ei se niin innosta.
thaimaa on se mihin eniten taas haluttais. Tuttu paikka, mut pitkä lentomatka kuitenkin mietityttää. Tää ketju kyllä hieman rohkaisi, mutta kun eka lapsi tulossa ni ei tiedä millanen vauva hän on ja ei tiedä vielä 'mistään mitään'..
ja tuli mieleen että kukaan ei oo kirjottanut tänne mitään jos on ollut huono reissu vauvan kanssa eikä aio lähtä enää ikinä pienen kans ulkomaille :) ??
me ollaan sitä mieltä ett eihän koskaan voi mennä mihinkään jos haluaa kaikesta tehdä vaikeaa...suunnittelua varmasti vaatii, mut voiko se sit olla hirveä lomareissu? vauva huutaa lämpöä tms??
kuitenkin varmasti helpompaa kuin juoksentelevan taaperon kans ja onhan se itsellekin loma kun voi vaatteet pesettää pesulassa, saa valmiin ruoan pöytään, saa shoppailla ja rentoutua itsekin...
mut ehottomasti kaiken varalta joku tuttu mukaan, jotta jos jokin sairas tapaus sattuu molemmille yhtäaikaa ni on lapselle kuitenkin hoitaja..
nii ja thaimaan sairaaloissa on tasokas hoito, ainakin kun on matkavakuutus.
 
Pampula
Omaa kokemusta ei ole noin pienien kanssa kaukomatkailusta (eikä kyllä muutenkaan, olen ihan fiksoutunut Eurooppaan...), mutta kaveriperheen kokemuksen voin kertoa. Heillä oli aika raskas ja vaativa vauva, joka ei nukkunut. Vauva oli 8 kk kun he lähtivät Thaimaahan, ja voi että heille teki hyvää se reissu! Jo ihan sen takia, että siellä vauva oli nukkunut hyvin ja pitkään eli oikeasti vanhemmatkin saivat levätyksi ja ladatuksi akkuja.

Me matkustimme ekan kerran ulkomaille 1v4kk:n ikäisen kanssa ja Italia on ehdottoman ihana kohde lapsen kanssa. Siellä saa kuninkaallista kohtelua joka paikassa pienen lapsen kanssa. Jo lentokoneessa (italialainen lentoyhtiö) oli aivan ihanaa, kun lentoemännt huolehtivat koko ajan, että meillä on lapsen kanssa kaikki mukavasti. :)
 
niin varmaan
Kuin kauan se matka kestää, 10 tuntia? Ja ihan varmaan jokainen vauva oli hissun hiljaa koko tuon matkan, eivät huutaneet tai kitisseet...heh heh, näytä minulle se vauva joka ei päästä ääniä 10 tuntiin...vai annoitteko unilääkettä? Te mammat "unohdatte" kitinät. Itsellä kokemuksia siitä, että aina pitkillä lennoilla joku vauva huutaa tai kitisee...
 
sawaSDEE
kun se matka ei maksa mitänä, vauvan matkan näet. ja vauvahan oppii heti syntymästään lähtien kansainvälisyyttä!! Näin väittävät eli tuota jälkimmäistä ne jotka sinne lähes synnytyslaitokselta ryntäävät. Mutta se ilmainen matka ja sillä vaadittavat ilmaiset extrapalvelut ovat syynä.
Koskee myös muita matoja, mutta oamsta muielstäni ei vauva ymmärrä matkoista tuossa iässä vielä yhtään mitään. Saattaa sairastua, mites sitten. Ja sairastuminen taphtuu muustakin syystä kuin ruoan kautta.... jokin itikka käy oholle, tulee denguekuume tai muuta.
Nuoret vanhemmat ovat nykyään kovin juhlimisen haluisia...
Voi teitä, joilla luetun ymmärtäminen ei onnistu! Ap kysyi vinkkejä kun ovat lähdössä vauvan kanssa reissun. Ei kysynyt, onko jo mielestänne ok vaiko ei. Eikä myöskään, saako thaimaahan matkustaa vai pitääkö boikotoida koska on prostituutiota.

Kukaan ei varmaan matkusta vauvan kanssa sen vuoksi, että matka on liki ilmainen. Jessus, mitä väkeä täällä kirjottelee. Kukaan tuskin ottaa vauvaa siksi mukaan, että luulee sen heti oppivan maailmankansalaiseksi ja muiden maiden kulttuureja. Järki käteen, tyypit! Biletysmatkaa tuksin kukana on suunnitellut, joka vauvan matkaan ottaa.

On hienoa, että täällä oli asiallisia vinkkejä mitä kannattaa ottaa mukaan. Ja totta on, että paljonhan tavaa mukana kulkee, oli kyse sitten mummolamatkailusta suomen sisällä tai ulkomaanmatkasta. Thaimaassa vaateiden kohdalla se onni, että pesetetyksi ne saa huokeaan hintaan (n.2e/kg) ja paksua vaatetta ei mukaan tarvitse. Käytönnässä uskon että vauvan kanssa pärjäilee pienemmällä vaatemäärällä kuin suomen-lomalla (koska täällä tarvitaan ulko- ja sisävaatteita ja harva suomessa raaskii pesettää hotellilomalla vaatteita eikä nyrkkipyykki esim. talvella parvekkeella täällä kuivu joten vaihtovarastoa tulee täällä olla melkoisesti).

Taidan itsekin metsästää aurinkovoiteen 50 kertoimella joka sopii pienelle lapselle. Tieädn, että täällä apteekista varmasti sanovat ettei 5kk ikäiselle voiteita suositella mutta olen sitä mieltä, että mielummin rasvailen sen pari viikkoa koska uv säteily on todella huomattava tuolla. Tottakai vaatteillakin suojaan, mutta jos esim. altaassa piipahtaa pienokainen niin reidet ja kädet rasvaan tietenkin (muut osat peittää uikkari). Mielummin koitan liikaa suojailla kun liian vähän.

Uskon, että vaatti rentoa asennetta reissata vauvan kanssa, kuten yleensäkin lapsien. Tuolloinhan on ymmärrettävä, että mitään tarkkoja suunnitelmia ei kannata lukkoon lyödä vaan mennään fiiliksen (lasten voinnin) mukaan.

Me ollaan käyty Thaimaassa ko. kohteessa aiemminkin, joten sikäli tuttu paikka mutta vauva ei mukana ole aiemmin ollut. Aiempien tavaravinkkien lisäksi otan mukaan myös kertakäyttöisiä vaipanvaihto-alustoja sekä pullopusseja. Ei tarvtise sitten kesken kärryttelyjen mittiä missä tuttarit saisi pestyä. Paikallinen kaverini suositteli ostamaan ruuat, nestemaidot ja jauhemaidot sekä vaivat Suomesta mukaan. Jotta makumaailma ja vaippojen kemikaalit ovat vauvallemme jo tuttuja ja siksiskin, ettei kaikista minimarketeista välttämättä edes löydy näitä tuotteita.
 
Viimeksi muokattu:
nanaria
Meillä ei vielä ole vauva edes syntynyt (LA 10.8) ja haaveillaan matkasta ens talveksi tai viimeistään toukokuulle.
Mietittiin egyptiä kun ollaan siellä käyty ja sinne ei ois pitkä lento matka. Mutta voiko siellä imettää kun on muslimimaa ja egyptin bakteerit on melko äkäisiä.. canaria on yks vaihtoehto, mut ei se niin innosta.
thaimaa on se mihin eniten taas haluttais. Tuttu paikka, mut pitkä lentomatka kuitenkin mietityttää. Tää ketju kyllä hieman rohkaisi, mutta kun eka lapsi tulossa ni ei tiedä millanen vauva hän on ja ei tiedä vielä 'mistään mitään'..
ja tuli mieleen että kukaan ei oo kirjottanut tänne mitään jos on ollut huono reissu vauvan kanssa eikä aio lähtä enää ikinä pienen kans ulkomaille :) ??
me ollaan sitä mieltä ett eihän koskaan voi mennä mihinkään jos haluaa kaikesta tehdä vaikeaa...suunnittelua varmasti vaatii, mut voiko se sit olla hirveä lomareissu? vauva huutaa lämpöä tms??
kuitenkin varmasti helpompaa kuin juoksentelevan taaperon kans ja onhan se itsellekin loma kun voi vaatteet pesettää pesulassa, saa valmiin ruoan pöytään, saa shoppailla ja rentoutua itsekin...
mut ehottomasti kaiken varalta joku tuttu mukaan, jotta jos jokin sairas tapaus sattuu molemmille yhtäaikaa ni on lapselle kuitenkin hoitaja..
nii ja thaimaan sairaaloissa on tasokas hoito, ainakin kun on matkavakuutus.


Sen tähän sanon, että en tosiaan lähtisi matkaan 1,5vuotiaan taaperon kanssa - siis lapsen jolla vauhtia piisaa mutta tolkkua ei vielä ole!! Eli siinä mielessä tosiaan vauvan kanssa voin kuvitella lähteväni matkaan kun ei vielä hotittomasti karkuun juokse. Sitten toki 3v lapsen kanssa taas voisi lähteä, jos uskoo mitä sanotaan eikä säntäile ja karkaile ;)

Vauvan huutamisesta sen verran, että yhtähyvin se voi huutaa kotonakin (joten enpä tiedä, jos reissussa huutaa että muuttaako omaa fiilistä, jos vauva on sen oloinen että itkee kotioloissakin usein.) Ehkä enemmän niin, että kanssaihmiset suomalaiset ainakin saattavat katsoa pahalla.. ellei heillä satu itsellä olemana kokemusta vastaavanlaisesta lapsukaisesta.
Ja lomalta tosian sitä odotan minäkin, että pääsee lämpimään ja saa vapautuksen hella- ja pyykinpesuhommista. Sillä niitähän lapsiperheessä riittää!
 
Viimeksi muokattu:
backpacker
HUH HUH mitä sontaa.
Itse henkilökohtaisesti Norjassa vuoden asuneena ja tanskassa puolivuotta opiskelleeni voin luvata,että sairaaloiden taso ei ole parempi kuin esim.Thaimaassa.
Kun vakuutusasiat ovat kunnossa pääset parhaimpiin sairaaloihin suoraan sisään vaikka nuhan takia.
Vauvat kyllä sopeutuvat nopeasti uusiin asioihin joten aurinko ja ilmasto ei ole ongelma kenellekkään.

Terveisin.Kaksi vuotta lapsen kanssa ympärimaailmaa
Minä ihmettelen ihan samaa kuin kaksi edellistä...
En sano, etteikö matka voisi mennä ihan hyvin ja kivahan se on lomailla koko perheen voimin jossain eksoottisessa paikassa... MUTTA. Jotenkin vähän turhaa riskinottoa. Onhan siinä kuitenkin suurempi riski vauvan sairastua kuin vaikkapa pohjoismaissa. Ja mikähän mahtaa olla sairaanhoidon taso. Itseä vavisuttaa ihan ajatus siitä, että meidän vauvaa hoidettaisiin jossain Thaimaalaisessa hospitaalissa. Entä nauttiiko vauva oikeasti? Vauvathan rakastavat rutiineja ja ne tuovat vauvalle turvaa.

Mutta kukin tyylillään tietty. OIKEIN HYVÄÄ MATKAA!
 
Viimeksi muokattu:
Likainen maa
Älkää, herranen aika sentään, viekö pikkulasta Egyptiin. Siellä kun jopa 90% turisteista saa vatsataudin joka voi olla pikkulapselle hengenvaarallinen. Varsinkaan tyttölasta ei oteta kovinkaan vakavasti sikäläisissä sairaaloissa eli kotiviemisinä saattaa olla pieni sinkkiarkku.

Pysykää Thaimaassa siihen asti, kunnes lapsenne on aikuinen ja kestää Egyptin myrkyt ja osaa varoa ahdistelevia egyptiläismiehiä.
 
haluu rauhaa
Sen tähän sanon, että en tosiaan lähtisi matkaan 1,5vuotiaan taaperon kanssa - siis lapsen jolla vauhtia piisaa mutta tolkkua ei vielä ole!! Eli siinä mielessä tosiaan vauvan kanssa voin kuvitella lähteväni matkaan kun ei vielä hotittomasti karkuun juokse. Sitten toki 3v lapsen kanssa taas voisi lähteä, jos uskoo mitä sanotaan eikä säntäile ja karkaile ;)

Vauvan huutamisesta sen verran, että yhtähyvin se voi huutaa kotonakin (joten enpä tiedä, jos reissussa huutaa että muuttaako omaa fiilistä, jos vauva on sen oloinen että itkee kotioloissakin usein.) Ehkä enemmän niin, että kanssaihmiset suomalaiset ainakin saattavat katsoa pahalla.. ellei heillä satu itsellä olemana kokemusta vastaavanlaisesta lapsukaisesta.
Ja lomalta tosian sitä odotan minäkin, että pääsee lämpimään ja saa vapautuksen hella- ja pyykinpesuhommista. Sillä niitähän lapsiperheessä riittää!
Pitäisi olla vauvoille/pikkulapsille matkat erikseen. Ja rauhallista matkaa haluaville vauva/lapsivapaat matkat. Siinähän sitten äidit ja isukit kuuntelisivat jatkuvaa omien ja vieraiden lasten huutoa ja me muut saataisiin lepuutella korviamme matkustaessa. Ei voi olla paskamaisempaa lentoa kuin sellainen, jossa jonkun lapsi huutaa koko matkan ajan.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä