F
food
Vieras
Missä ja miten te syötätte pienen vauvanne? Tarkoitan n. 4-7kk vauvaa, joka ei osaa vielä istua, eli syöttötuoli ei oikein onnistu vielä. Sitteriä emme omista, mutta kantokopassa olemme koittaneet syöttää ja myös lattialla leikkimaton, pukluliinan päällä ruokalapun ja pyyhintäpeperin kera. Silti vauvan vaatteet on aina sotkussa. Vauva kääntää ruokalapun naamansa päälle ja iskee sormet naamaansa, jossa ruokaa ja sitten vaatteisiin. Olen koittanut kiinnittää huomion lelulla muualle, vaikka omat kädet ei tähän oikein riitäkään, kun lautanen, lusikka, pyyhkimispaperi ja maitopullo käsissä. Ruokalapun olen koittanut kääriä housujen sisään jottei vedä sitä naamalle, mutta ei pysy aina paikoillaan siltikään. Vaippasillaan syöttäisin muuten, mutta meidän vauva raapii sitten atooppisen ihonsa jaloissa verille, eli ei hyvä. Jos pistäisin käsineet käteen iskisi vauva ne naamaansa, jossa ruokaa.
Vinkkejä ainaisen sotkun välttämiseen kaipaan.
Vinkkejä ainaisen sotkun välttämiseen kaipaan.