Omat vanhempani ovat oppineet nuorena uimaan, kun ovat Järvi-Suomesta kotoisin. Itse taas kaupunkilaislapsena opin tosi huonosti uimataidon. Myös pitkän, paksun tukkani peseminen oli lapsena pelkkää huutoa, kun en halunnut vettä kasvoille. Minulle oli itsestään selvyys, että omille lapsilleni haluan riittävän uimataidon.
Vauvauinnin ansioista lapsillamme ei ole ollut kertaakaan mitään ongelmia esimerkiksi hiusten pesun kanssa. Vedessä ollessaan he ovat nauttineet siitä tosi paljon. Esikoinen oppi uimaan ekat vedot 4-v ja keskimmäinen 5-v ikäisenä. Ekaluokkalaisina kumpikin ui jo noin 50 metrin matkan yhtäjaksoisesti. Kumpikin tykkää myös hypellä veteen ja jännä juttu sinänsä, että kumpikaan ei hyppiessä pidä nenästä kiinni, vaan osaa luonnostaan sulkea sieraimet, ettei vettä mene nenään. Eron huomaa, kun heillä on kavereita mukana uimareissulla, jotka arastelevat vettä ja pitävät nenästä kiinni.
Meille uimisesta on tullut koko perheen harrastus ja oma uimataitokin on siinä kohentunut. Mielestäni suomalaiseen yleissivistykseen kuuluu liikunnan osalta se, että osaa ainakin uida, hiihtää murtsikkaa ja luistella.
Tuota bakteerikammoa ei muuten kannata vähätellä. Tutkimusten mukaanhan liialliseen steriiliyteen pyrkiminen aiheuttaa allergiariskejä. Toisaalta taas ihmettelen, että esimerkiksi rokottamattomia vauvoja halutaan ehdoin tahdoin viedä eksoottisiin maihin Euroopan ulkopuolelle, jossa on vaikka mitä bakteereita, viruksia, alkueläimiä, loisia jne verrattuna Suomeen. Tuntuukin siltä, että on sellaista kahtiajakoa: jotkut ovat bakteerihysteerikkoja, jotkut hälläväliä-asenteella, jotkut selittävät asiat tilanteen mukaan itselle sopiviksi.