Veisitkö hoitoon vai et?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja huoh
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

huoh

Vieras
En tiedä mitä tekisin. Lapsi on 2,5v ja tähän asti ollut kotihoidossa. Käydään usein kerhoissa ja lapsi tykkää selvästikin leikkiä muiden lasten kanssa. Lapsi on myös melko usein isovanhemmilla hoidossa, eikä mitään ongelmia ole koskaan ollut.

Nyt aloitan etäopiskelun. Eli tehtävät suoritetaan verkossa, esseet palautetaan sähköpostitse, ainoastaan muutaman kerran täytyy käydä oppilaitoksella tentin suorittamassa. Tenttiin lukemista, esseen kirjoittamista ja tehtävien tekoa on runsaasti.

Mietin, veisinkö lapsen osa-aikaisesti päiväkotiin (n. 2-3 kertaa viikossa, muutaman tunnin kerralla) jotta saisin sinä aikana tehtyä koulutehtäviä vai järjestäisikö niin, että lapsi on saman verran viikossa isovanhemmilla hoidossa ja suoritan koulutehtäviä myös illalla myöhään?

Helpompaa se olisi kaikille jos lapsi olisi hoidossa. Saisin rauhassa päivällä tehdä koulutehtävät eikä isovanhempien kaikki vapaa-aika menisi lasta hoitaen. Mutta toisaalta tunnen syyllisyyttä. Vienkö paikan lapselta joka sitä tarvii enemmän kuin mun lapsi? Mun olisi siis mahdollista suorittaa koulu ilman hoitopaikkaakin vaikka rankempaa se olisi. Onko se reilua lapselle? Lapsi varmasti pärjäisi ja tykkäisi hoidossa olemisesta mutta toisaalta korostetaan että lapsen paikka on kotona tai tutun turvallisen hoitajan kanssa. Taloudellisesti ei ole mitään merkitystä kumpaa teen.

Mitä sä tekisit?
 
Veisin hoitoon, enkä yhtään miettisi sitä vienkö nyt paikan joltain toiselta. Entä olisiko sun mahdollista kysyä jotain esim. opiskelijaa, naapuria tms. joka katsoisi lastasi nuo muutamat tunnit parina päivänä viikossa? Korvausta vastaan tietysti.
 
en veisi hoitoon koska itse voi tuollaiset työt tehdä myös lapsen kanssa kotona.ja lapsi kerkiää myöhemminkin hoitoon kun sinun täytyy lähteä töihin.nauttisin kun on vielä mahdollisuus
 
Alkuperäinen kirjoittaja x:
Veisin hoitoon, enkä yhtään miettisi sitä vienkö nyt paikan joltain toiselta. Entä olisiko sun mahdollista kysyä jotain esim. opiskelijaa, naapuria tms. joka katsoisi lastasi nuo muutamat tunnit parina päivänä viikossa? Korvausta vastaan tietysti.

En tunne ketään sellaista sopivaa opiskelijaa tai naapuria. Enkä oikein uskaltaisi jonkun lehti-ilmoituksen perusteella ottaa ketään :/ Isovanhemmat ovat luvanneet auttaa, mutta hekin ovat kaikki töissä (vuorotyössäkin) joten olisin täysin riippuvainen siitä koska heillä on vapaata. Enkä tiedä olisivatko he valmiita luopumaan kaikesta vapaa-ajastaan. Koska tehtäviä on paljon, voitte vaan kuvitella kuinka paljon joudun kotona niitä tekemään kun ei tarvi varsinaisesti sinne koulun penkille mennä :/ Enkä haluaisi itsekään uupua eli voisin tietenkin yöllä tehdä tehtäviä, mutta mun mielestä siinä kärsii kaikki. Lapsi kärsii kun olen aamulla väsynyt enkä jaksa lähteä ulos, koulutehtävät tulee hoidettua huonosti koska tekisin ne väsyneenä ja kiireellä. Mutta silti en pääse siitä syyllisyyden tunteesta :(
 
Ónko sun tarkoitus lähteä kokopäiväisesti opiskelmaan tai töihin, kun lapsi täyttää 3-v? Jos on, niin sitten kannattaisi viedä osa-aikahoitoon a: lapsi saa mukavan pehmeän hoidon aloituksen ja b: osa-aikainen paikka on varmaankin mahdollinen muutta kokopäiväiseksi kun se on ajankohtaista. Yksi stressinaihe vähmmän aikanaan :)

Jos et ole menossa töihin niin yksi vaihtoehto voisi olla, että isovanhemmat hoitaisivat puolivuotta, jos olisivat halukkaita siihen, ja kun lapsi täyttää 3-v niin veisit kerhoon, jotka yleensä on 2 päivänä viikossa 2 - 3 tuntia kerrallaan. SAisit itsellesi välillä opiskelurauhaa päivälläkin.
 
Sellainen tuli vielä mieleen, että onko teilläpäin jotain puistokerhoa/-tätiä, jonne lapsen voi viedä pientä maksua vastaan aamupäiväksi? Ainakin joissakin isoimmissa kaupungeissa on perhepuistoissa ns. puistotätitoimintaa, meidän kaupungissa on Pelastakaa Lapset ry:n ylläpitämää puistotoimintaa 2 - 6-v:lle ma - pe aamupäivisin. Tuonne voi lapsen viedä joko yhtenä päivänä tai vaikka joka päivä, maksu määräytyy jotenkin kertojen mukaan.
 
Veisin, enkä miettisi mitään et vie paikan pois tms. Koska tarvit hoitopaika opintojen vuoksi ja pystyt varmaan oikeasti paremmin opiskelemaan kun se lapsi käy siellä hoidossa osa-aikaisesti. sitten sais helposti muutettua sen kokoaikaiseksi
 
Ehdottomasti "tuot" hoitoon! Reippaan ikäinen lapsikin jo, ja omasta kokemuksesta voin kertoa, ettei todellakaan tule esseiden ja etätehtävien tekemisestä mitään jos lapsi kotona. Ainakaan ei KUNNOLLA pysty keskittymään. Miullakin lapset sentään jo isoja alakoululaisia molemmat, ja silti yritän tehdä kouluhommat silloin kun olen yksin kotosalla.

Eli hoitoon vaan! :) Päivätkin kuitenkin kuten sanoit, muutamaa tuntia. Viet vaikka aamulla aamupalalle/ulkoiluun, ja haet välipalan jälkeen vaikkapa kolmen maissa.
Lapsikin varmasti nauttii seurasta!
 
Alkuperäinen kirjoittaja v:
Veisin, enkä miettisi mitään et vie paikan pois tms. Koska tarvit hoitopaika opintojen vuoksi ja pystyt varmaan oikeasti paremmin opiskelemaan kun se lapsi käy siellä hoidossa osa-aikaisesti. sitten sais helposti muutettua sen kokoaikaiseksi

Psst..Ei ne "virikepaikkalaisetkaan" kenenkään toisen paikkaa vie. Jos paikkoja ei ole tarpeeksi, pitää kunnan/kaupungin palkata lisää henkilökuntaa. Yksinkertaista ;)

Mie en oo henkilökohtaisesti ikinä ymmärtänyt tätä subjektiivisen pvhoito-oikeuden arvostelua. Minulle se tietää töitä, eikä tarvitse vajaalla ryhmällä tehdä. Tietysti nämä muutamat virikelapsien vanhemmat, jotka pitävät lapsen 10h/pvä hoidossa, ovat hiukan asia erikseen. Mutta pääosinhan virikepaikkalapset ovat hoidossakin lyhyempää päivää.

Että tervetuloa hoitoon vaan, eipä lopu työt meiltäkään! :)
 

Yhteistyössä