Hae Anna.fi-sivustolta

Velaus ja tarve yksinoloon

Viestiketju osiossa 'Vapaaehtoinen lapsettomuus' , käynnistäjänä Rosetta, 22.10.2008.

  1. gerdalle Vierailija

    Saattaahan se osoittaakin, että näin on, tai ehkä olet taipuvainen tulkitsemään ärhäkkään negatiivisesti, kuka tietää.

    Minä ymmärsin kuitenkin, että hän puhuu omasta näkemyksestään.
     
  2. lukijana Vierailija

    Äiti77 ja gerdalle: kyllä tuo erakkomutsin viesti minustakin ihan selvästi oli yleisluonteinen tietäväinen "näin nyt vain on", eikä hän missään vaiheessa ilmaissut että tarkoitti vain itseään. Kirjoitus oli suora vastine erakkosudelle, jossa hän kommentoi ja "oikaisi" tämän kirjoitusta.

    Äiti77: "Mielestäni viestissä ei kertaakaan paheksuttu lapsettomuutta, tai vaadittu ketään tekemään lapsia vasten tahtoaan." -Eihän kukaan niin ole väittänytkään. On vain kommentoitu tuohon "oma lapsi on eri asia"- osaan, että ei se nyt automaattisesti niinkään mene, ja on kapeakatseista väittääkään niin.
     
  3. Kyllä mä käsitin erakkomutsin puhuvan vain itsestään. Vaikea mun on muuta kuvitellakaan, kun tunnen monia äitejä jotka haluaa silloin tällöin vapaaillan lapsista "ladatakseen akkujaan" (jos oma lapsi vain antaa energiaa, miksi akkuja pitäisi ladata poissa heidän luotaan?) ja valittelevat säännöllisesti, miten pantaa kiristää ja väsyttää niiden "kakaroiden" kanssa (heidän sanavalintansa tuo kakara, ei minun ;)
     
  4. Rosetta Vierailija

    Mukava huomata, että tältäkin palstalta löytyy monia samoin kokevia. Vaikka suurempi tarve yksinoloon on ollut hyvin ominaista minulle ihan lapsesta asti, olen kokenut sen takia myös riittämättömyyden tunteita. Tämä johtuu suurelta osin siitä, että nuorena seurustelin ja olin avoliitossakin 1,5 vuotta miehen kanssa, joka oli luonteeltaan varsin seurallinen, hieman takertuvainenkin ja olisi halunnut tehdä miltei kaiken yhdessä. Suhteemme päättyi eroon luonteiden erilaisuuden takia ja opetti minulle paljon itsestäni, ennen kaikkea mitä haluan parisuhteelta. Mutta vaikka tämän suhteen päättymisestä on kulunut aikaa yli 7 vuotta, edelleen sen aiheuttamasta riittämättömyyden tunteesta on hippusia jäljellä. Olen huomannut, että seurustelua aloittaessani minulle on aina tullut jossain vaiheessa pelkoa, että mitä jos toinen alkaa takertua minuun liikaa ja/tai minä en riitä hänelle tällaisena, ts. minun antamani aika ei riitä hänelle ja hänen tarvitsemansa aika on minulle liikaa. Näitä ajatuksia tulee siitä huolimatta, että olen seurustellut ihmisen kanssa, joka koki nämä asiat hyvin samalla tavalla kuin minä.

    Minäkin voin vallan hyvin mennä liikuntaharrastuksiin yksin. Kuten myös elokuviin, joka joillekin tuntuu olevan aikamoinen kynnyskysymys. Menen mielelläni molempiin seurassakin, mutta seuran puute ei ole mikään haitta.

    Ihmiset, jotka haluavat tehdä kaiken yhdessä, voivat kieltämättä olla rasittavia, mutta minusta oma lukunsa on vielä sellaiset ihmiset, jotka eivät pysty olemaan hetkeäkään sinkkuna, pakko olla koko ajan joku. Että jos suhde päättyy, sitten on suorastaan paniikinomainen haku päällä, ellei ole uutta kumppania jo odottamassa suhteen päättyessä. Koska olen itse ollut pitkiä aikoja sinkkuna ja olen yleensäkin tarvinnut aika paljon aikaa ennen kuin olen kokenut olevani valmis uuteen suhteeseen, minun on vaikea ymmärtää tätä. Just puhuttiin ystäväni kanssa hänen yhdestä kaveristaan, joka on tällainen. Hän oli suoraan sanonut, että uusi kumppani on aika typerä, eikä hän tästä niin välitä, mutta on nyt tämän kanssa, kun ei ole parempaakaan näköpiirissä eikä halua yksinkään olla. Toki kaipaan itsekin välillä parisuhdetta, nyt kun olen sinkku, mutta ei minulle tulisi mieleenkin laittaa hynttyitä yhteen sellaisen ihmisen kanssa, johon en ole rakastunut.
     
  5. Hoivavietitön? Vierailija

    Olen sosiaalinen ja puhelias, ja ahdistun esimerkiksi silloin, jos ollaan miehen kanssa pitkään (viikkoja) kahdestaan mökillä niin, ettei nähdä muita ihmisiä. Miehelläni on vähän harrastuksia ja omia menoja, joten minulle on suurta ylellisyyttä, kun joskus saan pitää jääkaapin (eli tehdä ruokahankinnat vain itseäni ajatellen), pesukoneen ja kaukosäätimen yhden tai useamman illan itselläni.

    Olemme siitä omituinen pari, että yli 30 vuoden yhdessäolon aikana emme ole olleet kuin kerran erossa pitempään kuin viikon kerrallaan. Pelkäänkin jo nyt sitä, miten osaan olla yksin sitten, kun miehestä aika jättää - tilastollinen todennäköisyyshän on, että hän kuolee ennen minua. Täytyy varmaan perustaa joku mummokommuuni!
     
  6. Tsemppis Vierailija

    Minäkin olen sosiaalinen ja puhelias, mutta parasta elämässäni on se, kun ollaan miehen kanssa kahdestaan esimerkiksi mökille. Viikkokausia ei kyllä olla saatu vielä olla kahdestaan kun miehellä on lapsia. Ikinä ei tule aika pitkäksi miehen kanssa kaksin, enkä ikinä kaipaa nähdä ketään muuta. Miehestäkin tämä on omituista kun olen niin sosiaalinen, mutta hän nyt vaan on minulle parasta seuraa. Jostain syystä en koskaan ehdi edes lukea kirjoja ollessamme kahdestaan mökkilomalla. Usein aika vaan menee urheiluun, soutelemiseen, sienestykseen ja marjastukseen, auringonlaskun ihailemiseen, saunan lämmitykseen, uimiseen, seksiin, ja tietysti gourmet-kokkaamiseen. Kotiin lähtiessä kumpikin on sitä mieltä, että voi kun voitais olla vielä viikko. Sitten miestä kuitenkin painaa se, että lapsetkin tarvitsevat häntä eikä hän saa antaa kaikkea aikaansa vain minulle. Onneksi arkeamme tasoittaa se, että miehellä on vähän ystäviä ja muita menoja, joten kun minä tapaan ystäviäni, niin hänellä on aikaa lapsille. Toisaalta minun käy sääli kun ex-vaimo "vei" kaikki heidän ystävät ja mies on tästä hieman masentunutkin. Emme ole saaneet luotua samanlaista ystäväpiiriä ympärillemme, ehkä senkin takia, että ikäeromme on suuri ja minun ystäväni paljon nuorempia ja vasta "pikkulapsivaiheessa".
     
  7. Bete Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    06.09.2008
    Viestejä:
    3 794
    Saadut tykkäykset:
    0
    Voisi sanoa, että haluan usein viettää aikaa yksin, mutta haluan olla "yhteydessä". Haluan kuulua muiden ihmisten joukkoon, enkä tuntea itseäni eristyneeksi. Siksi rakastankin kaupunki-ilmapiiriä ja "ihmisten tekemiä" asioita vs. luonnontilaisia. Ehkä ihanteenani voisi olla asua jossain ison kaupungin keskustassa, jossa mulla kuitenkin olisi täysin oma, äänieristetty, kauniisti sisustettu huoneisto. Eli voisin sulautua muiden joukkoon huomaamattomasti ja sitten taas olla yksin huomaamattomasti... Tämä on ehkä vastakohta tilanteelle, jossa olisin maalaistalossa ja tupa olisi täynnä porukkaa, joka olisi ja menisi ja pitäisi ääntä. En kestäisi sitä, etten voi itse valita, milloin haluan virikkeitä. Lapset saavat hermot kireälle siksikin, kun niistä lähtee ääntä, enkä voi säätää, milloin sitä haluaisin kuulla (no, tosiasiassa en juuri lasten pitämää ääntä välitä kuulla ollenkaan).
     
  8. Liikkuva erakko Vierailija

    Minäkin olen erakko. Haluan vain olla ihanan mieheni kanssa. Olen paljon asunut mieheni töiden takia ulkomailla. Siellä olen viihtynyt yksin. On ollut ihanaa shoppailla, käydä hoidoissa ja hieronnoissa, harrastaa, opiskella jne. En ole halunnut tutustua paljoakaan ihmisiin ulkomailla. Olen nauttinut yksin olosta ja mieheni kanssa olosta siellä. On mahtava tunnelma olla yksin ja kaksin suurissa kaupungeissa ja istua kahviloissa ja syödä ravintoloissa. Välillä olen tehnyt keikkatyötä aina kun olemme olleet kotimaassa. Työni on hyvin sosiaalista ja sosiaalinen mittarini on täynnä töiden jälkeen. En ole kaivannut myöskään kotieläimiä enkä lapsia. On saanut olla vapaasti ja kulkea miehen mukana maailmalla. Mieheni osti minulle hääpäivälahjaksi muutama vuosi sitten talon Thaimaasta. Siellä vietämme nyt aikaa aina kun kerkeämme. Siellä vasta rauhassa saakin olla. Kyllä nautimme. Minä kyllä tykkään harrastaa ja opiskella jne. Mutta en koskaan ole ystävystynyt niiden kautta ihmisiin. Ehkä olen luontaantyöntävän oloinen, koska yleensä ihmiset eivät halua seuraani tai vieroksuvat minua. Mutta se on vaan ihan hyvä. Moni on sanonut, että sinulla on varmasti paljon ystäviä eri maista, kun olet asunut eri maissa, mutta ei todellakaan ole. Kaikilla muilla on ystäviä, mutta ei minulla. En ole ollenkaan pahoillani siitä, että minulla ei ole ystäviä. Se on oma valintani. Joillekin ihmisille on tärkeää, että on pidetty, paljon ystäviä jne. Itse en ole koskaan tarvinnut ystäviä, toisten ihmisten tykkäämisiä jne. Se on ahdistavaa mielestäni. Facebookiakin haluan pitää yksinäni. En halua sinne ystäviä ja tykkäyksiä. On vain kiva käydä siellä katselemassa mukavia juttuja sitä kautta. Onnellinen erakko olen : )
     
  9. Tiuku Vierailija

    introverttiys on kohdallani ehkä isoin syy siihen etten halua lapsia. Tarvitsen oman tilani ja oman aikani, jaksan muita ihmisiä vain pieninä annoksina, rakkaimpianikin. Oman miehen seuraa jaksan paremmin, mutta tarvitsen taukoja myös hänen seurastaan.
     
  10. Itsenäinen Vierailija

    täällä yksi, joka on vela juuri tämän yksinolon kaipuun takia. En kai ole muutenkaan hirveästi äidillinen, mutta ajatus siitä, että joku olisi koko ajan tarvitsenassa jotain ja äänessä, on minulle sietämätön. Rakastan sitä, kun töiden jälkeen saa olla rauhassa hiljaisessa kodissa. Mieheni tekee paljon iltatöitä ja saan usein olla rauhassa iltaisin. Välillä kaipaan jopa yksin asumista, mutta kun pitää valita ero miehestä ja yksin asuminen tai miehen pitäminen ja yhdessä asuminen, niin valinta on ennemmin yhdessä. Joudun kamppailemaan oman ajan löytymisen kanssa ja olen seuruatelun myötä joutunut valitettavasti jättämään ystävien tapaamisen lähes kokonaan, koska sosiaalinen energiani ei riitä monelle. Priorisoin siis mieheni ja omat vanhemmat ja kummilpaset ennen ystäviä. Haluaisin, että olisin enemmän ektrovertti, mutta itselleen ei mitään voi.
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti