Vertaistukiryhmä naisille, jotka kärsivät seksin puutteesta

  • Viestiketjun aloittaja SensuElli
  • Ensimmäinen viesti
SensuElli
Hei!

Tuntuu, että meitä on monta. Kellä syynä mikäkin ja kellä suhteen ja seksin määrän historia mikäkin. Mutta lopputulema sama: Mies haluaa vähemmän seksiä kuin nainen.

Perustetaanko tänne sivulle tukiryhmä, jonne voi purkaa nimettömänä aina, kun ahdistaa, masentaa, kiukuttaa, turhauttaa, itkettää, ihmetyttää, tuntee itsensä nollaksi, eroajatukset pyörivät mielessä tai muuta sellaista.

Minulla ainakin menee vähäseksisessä suhteessa 90% ajasta ihan hyvin. Mutta sitten välillä tulee niitä aallonpohjia, jolloin olen niin rikki, niin rikki. Voisi olla hyvä, että olisi paikka, mihin purkaa. Sillä palstalla olisi varmaan aina joku siinä vaiheessa, että tarvitsee lohdutusta ja realismia, joku toinen taas siinä vaiheessa, että seksittömyys ei tunnu ongelmalta ollenkaan ja voi kannustaa muita eteen päin.

Mites on, Ellit? Aletaanko tukea toisiamme/toisiimme?
 
wwwwwww
Alkuperäinen kirjoittaja SensuElli:
Hei!

Tuntuu, että meitä on monta. Kellä syynä mikäkin ja kellä suhteen ja seksin määrän historia mikäkin. Mutta lopputulema sama: Mies haluaa vähemmän seksiä kuin nainen.

Perustetaanko tänne sivulle tukiryhmä, jonne voi purkaa nimettömänä aina, kun ahdistaa, masentaa, kiukuttaa, turhauttaa, itkettää, ihmetyttää, tuntee itsensä nollaksi, eroajatukset pyörivät mielessä tai muuta sellaista.

Minulla ainakin menee vähäseksisessä suhteessa 90% ajasta ihan hyvin. Mutta sitten välillä tulee niitä aallonpohjia, jolloin olen niin rikki, niin rikki. Voisi olla hyvä, että olisi paikka, mihin purkaa. Sillä palstalla olisi varmaan aina joku siinä vaiheessa, että tarvitsee lohdutusta ja realismia, joku toinen taas siinä vaiheessa, että seksittömyys ei tunnu ongelmalta ollenkaan ja voi kannustaa muita eteen päin.

Mites on, Ellit? Aletaanko tukea toisiamme/toisiimme?
Mies haluaa kuitnkin enemmän seksiä kuin nainen.



 
SensuElli
Alkuperäinen kirjoittaja wwwwwww:
Mies haluaa kuitnkin enemmän seksiä kuin nainen.
Meille seksinpuutteesta (ja erityisesti sen mukanaan tuomista psyykkisistä ongelmista) kärsivien naisten tuska on ihan totta. Olen pahoillani, että sinä et ole riittävän kypsä tätä asiaa kohtaamaan. Toivon, että pysyt jatkossa poissa tästä keskustelusta, sillä kommentillasi ei ole sille mitään annettavaa (siitä ei ole kellekään hyötyä, eikä se edes naurata/huvita ketään).

Meidän suhteessamme mies ei halua enemmän seksiä kuin nainen. Minä kärsin siitä. Minua loukkaa se, että sinä lyöt asian leikiksi. Asia on ihan riittävän vaikea muutenkin.
 
nimessun
Myös minulla samanlainen tilanne vaikka olenkin mies.Halut eivät kohtaa.Vaimo
haluaa "täyden palvelun" n.kerran kahdessa viikossa ja on tosi tyytyväinen siihen.Se
onkin aivan mahtavaa silloin mutta se ei riitä minulle.Ahistaa,masentaa, ei haluaisi
painostaa mutta ..Vaimo ehdottaa vieraita naisia vaihtoehdoksi mutta ei se olisi
niin helppoa.Mikä avuksi ?
 
eri aika
Oletteko kokeilleet eri ajankohtaa ehdottaa sitä lähellä oloa. Vaikka aamulla kun kumpikin on jo levännyt, toisen aloitus voikin olla hyvä herätys.. ..
Entä se että vain hyväilee ja silittelee toista vaikka ei sitten varsinainen akti kiinnostaisikaan miestä. Minusta miehenkin tulisi vastuu kantaa toisensa hyvinvoinnista ja hipelöidä vaikka työnmerkeissä " vaimon viikottainen huolto-ohjelma" käsikirjan mukaan..

Leikkimielellä ja vähän vakavammalla kun saisi isännän puhumaan asian oikeista syistä mikä mättää ja mikä ei ?
Meillä oli oikeasti lopulta kyse siitä että ihmisen seksihalu suuntautui muualle. Mukana oli myös sairautta ja väsymistä.
Jos näistä ei ole kyse niin ehkä mies vaan tulisi opettaa tosiaan lukemaan sitä kodin huoltokirjaa. "näin huollan vaimoa"- Erkki kertoo..
Kokeiltu ??
 
wwwwwwwwww
Alkuperäinen kirjoittaja SensuElli:
Alkuperäinen kirjoittaja wwwwwww:
Mies haluaa kuitnkin enemmän seksiä kuin nainen
Meille seksinpuutteesta (ja erityisesti sen mukanaan tuomista psyykkisistä ongelmista) kärsivien naisten tuska on ihan totta. Olen pahoillani, että sinä et ole riittävän kypsä tätä asiaa kohtaamaan. Toivon, että pysyt jatkossa poissa tästä keskustelusta, sillä kommentillasi ei ole sille mitään annettavaa (siitä ei ole kellekään hyötyä, eikä se edes naurata/huvita ketään).

Meidän suhteessamme mies ei halua enemmän seksiä kuin nainen. Minä kärsin siitä. Minua loukkaa se, että sinä lyöt asian leikiksi. Asia on ihan riittävän vaikea muutenkin.
Heitä muija voltti ja itke isälles. Katso peilin, siellä näkyy takuuvarmasti syy haluttomuuteen.
Hauskoista kommenteista on hyötyä meille kaikille huumorintajuisille

 
Aapi
Eiköhän se ole niin, että meitä saamattomia ja pihtareitten armoilla olevia löytyy sekä miehistä että naisista?

Miten olisi, jos lasketaan yks ynnä yks? Perustetaan tukiryhmä, jossa annettaisiin tukea muutenkin kuin vain virtuaalisesti olkapäälle taputtamalla.

En minäkään halua luopua vaimostani, mutta kovasti helpottaisi, jos tukiryhmäläisistä löytyisi lähiseudulta joku nainen, jonka luona pikimmiltään poikkeamalla paineet helpottaisivat. Ja taas menisi vaimon kanssa mukavasti...

 
__kyllästynyt
Miksi te jotka ette tähän ketjuun "kuulu", voi antaa niiden keskustella, joilla oikeasti on asiaa. Minä kuulun myös niihin, joiden mies pihtaa. Pitemmän päälle tämä on todella masenteva tila. Uskon siis, että vertaistuelle on oikesti tarvetta.
 
Tuomas Kuona
Vuosisadan vitsi tuo "miesten pihtaus" Eihän sellaista ole olemassakaan. Naisethan ne ovat halkivuosituhanteb jos millä verukkeella ppitäneet ukkojaan puutteessa. Siksihän vieraissakin miehet ravaa, kun kotona ei saa.
Menkää vitsailijakotkat miestenpihtaus-vitseinenne jonnekin huumorisivulle.
Tämä palsta on pyhitetty parisuhde-asioille
 
namistelija
Alkuperäinen kirjoittaja Aapi:
En minäkään halua luopua vaimostani, mutta kovasti helpottaisi, jos tukiryhmäläisistä löytyisi lähiseudulta joku nainen, jonka luona pikimmiltään poikkeamalla paineet helpottaisivat. Ja taas menisi vaimon kanssa mukavasti...
Tossa just kävi naapurin äijä jutustamassa, tais ajatella just samalla lailla kuin säkin.
Hyi stana. Ihan mikä vaan yhdenillan hoito ennen kuin tollanen, joka luulee naapurin "tätin" antavan ja ratkaisevan omat "pulmat".
Kovin flirtti tyyppi, eikä mitenkään mukavalla ja ystävällismielisellä tavalla.
Yööök!
 
SensuElli
Jos jotain tukiryhmää perustetaan, niin se kannattaa näköjään laittaa jollekin muulle palstalle. Ei täällä Ellien erotiikkapalstalla näy pyörivän kuin idiootteja tai lapsia. Ehkä joku ystäväpalsta olisi parempi, sinne eivät varmaan nämä kiimaiset pikkupojat tajua tulla keskusteluamme häiritsemään.

Osallistuin joku aika sitten laihdutusryhmään Tsempparit-palstalla tuolla liikunnan alla ja siellä oli tosi positiivinen ja kannustava meininki. Laittakaa viestiä, jos jotkut haluatte muualle siirtyä. Tietystihän nuo reppanat siirtyvät sinne ainakin aluksi mukaan, mutta ehkä he eivät jaksa siellä kovin kauan roikkua. Pitäisi vaan keksiä sellainen sivu, josta operaattori ei siirrä ketjuamme pois vedoten siihen, että se menee keskusteluaiheiden ulkopuolelle.
 
__kyllästynyt
Alkuperäinen kirjoittaja Tuomas Kuona:
Vuosisadan vitsi tuo "miesten pihtaus" Eihän sellaista ole olemassakaan. Naisethan ne ovat halkivuosituhanteb jos millä verukkeella ppitäneet ukkojaan puutteessa. Siksihän vieraissakin miehet ravaa, kun kotona ei saa.
Menkää vitsailijakotkat miestenpihtaus-vitseinenne jonnekin huumorisivulle.
Tämä palsta on pyhitetty parisuhde-asioille
Selvästikin mies kyseessä.. Todennäköisesti jopa sellainen, joka ei naista saa. En todellakaan väitä, että kaikki miehet pihtaavat, mutta heitkin löytyy, ihan kuin pihtaavia naisiakin. Eli anna tämän ketjun nyt olla rauhassa ja mene etsimään itsellesi se parisuhde ennen kuin tänne tulet, kiitos!!

 
Sensuelli
Oho, tämä olikin parisuhdepalsta eikä erotiikka. Kommentit olivat sen tasoisia, että jotenkin tuli heti mielleyhtymä erotiikkapalstaan. Parisuhdepalstalla on mielestäni tähän asti ollut mahdollista saada välillä (useinkin) myös asiallisia ja hyvää tarkoittavia kommentteja. Jännä, että tämä aihe provosoi palstalaiset tällaiseen käytökseen...
 
Varapano
Miehet ottaa vierasta, siksi! Ikävä kyllä joudumme rajoittamaan tapaamisia, ihan vain siksi, kun mies ei pysty pariin päivään tyydyttämään vaimonsa tarpeita. Laittakaa itsenne kuntoon, kyllä se miehen haluttomuus loppuu.
 
Mmh
Kyllä se miehen haluttomuus on monissa perheissä ihan vakava ja tosi asia, eikä siinä syynä todellakaan aina ole se toinen nainen. Tämä palsta on ihan hanurista, ei täällä pysty keskustelemaan mistään asiasta vakavasti. Eräs sivusto missä asioista ja ongelmista voi keskustella ja saa myös vertaistukea on www.tukiasema.fi. Laita sinne keskustelunavaus, niin varmastikin juttukavereita löytyy.
 
Hohhoijaa
Alkuperäinen kirjoittaja Varapano:
Miehet ottaa vierasta, siksi! Ikävä kyllä joudumme rajoittamaan tapaamisia, ihan vain siksi, kun mies ei pysty pariin päivään tyydyttämään vaimonsa tarpeita. Laittakaa itsenne kuntoon, kyllä se miehen haluttomuus loppuu.
Ei mikään ihme, että olet vain "varapano", jos elämänkokemuksesi on tuota luokkaa. Avaa silmäsi, barbie-doll!
 
Aapi
Kun ehdotan ongelmaan todellista ratkaisua, se heti leimataan provoksi. Miksi? Olen ihan tosissani.

Tarkoittaako täällä ehdotettu tukiryhmä vain ongelmaan sopeuttamista vai sen ratkaisua? Minulla on sama ongelma kuin aloittajalla, en saa parisuhteessani tarpeeksi seksiä. Hyssyttelyä ja kuoliaaksi-ymmärrystä en kaipaa, tarvitsen ongelmaani ratkaisun. Niin kuin moni muukin samassa tilanteessa kituva, nainen tai mies.

Ongelmaksi tilanteen tekee sen ristiriitaisuus. Puoliskosta ei halua luopua, koska sen kanssa menee todellakin 90% ajasta oikein mukavasti. Vain se 10% hiertää, mutta sitäkin pahemmin. Se sitten heijastuu kaikkeen muuhunkin ja vaarantaa koko suhteen keston.

Eikö täällä suvaita mitään ratkaisuehdotusta? Vain sopeuttavaa ja vähättelevää hössötystä tyyliin "kyllä se siitä, kun täällä hiukan lohdutetaan toisiamme". Eikä ongelma siitä mihinkään katoa.

 
SensuElli
Anteeksi, Aapi, kirjoituksesi kuulosti vain siltä samalta "huumorilta", mitä tämä aihe aina herättää (tyyliin "jos ei mies anna, niin tulepas meille, niin saat melaa niin että tuntuu").

Toki voit perustaa ryhmän, joka antaa niitä seksipalveluja toisilleen, mutta minä en halua siihen osallistua. Haluan olla uskollinen suhteessani, sitä paitsi saan kuitenkin mieheltäni hirveästi hellyyttä ja rakkautta, orgasmit voin hoitaa omin käsinkin. Minulle seksi tarkoittaa minun ja mieheni välistä jaettua leikkiä ja hyvän tekemistä, en halua sitä keltään vieraalta (kokeiltu on ja toivottavasti ei tarvitse enää ikinä pettää).

Ykkösratkaisu minun ongelmaani olisi se, että mieheni suostuisi kanssani terapiaan, jotta saisin sen jälkeen mieheni kanssa enemmän seksiä, ei vain seksiä yleensä. Terapiaan hän ei kuitenkaan lähde, enkä tiedä kannattaakokaan, koska aina kun asiaa "vatvotaan" tilanne menee vain enemmän ja enemmän lukkoon. Meillä siis ongelmana se, että meitä kiihottaa ihan eri asiat: Hän haluaisi panna ja laueta nopeasti rynkyttäen, minä taas hitaasti nautiskellen, tuhmia puhellen ja toisiamme pussaillen. Tällä hetkellä yritämme kompromissia, mutta eipä hirveästi nosta fiilistä minullakaan sen tiedostaminen, että hän ei nauti yhtään "minun osuuksistani". Lisäksi mies kokee hirveää painetta siitä, että "joutuu" (siis kuvitelkaa, JOUTUU) yrittämään antaa minulle orgasmia. Hän ei osaa koskea minua eikä olla kanssani sängyssä ja jos yritän neuvoa, hän vetää pultit, koska ei kestä sillä saralla neuvomista yhtään. Lisäksi hän inhoaa antaa suuseksiä, mutta hänelle kuitenkin pitäisi sitä antaa (ja haluankin sitä antaa, mutta katkeruushan siitä seuraa, kun minä teen kaiken mitä hän haluaa ja hän ei juuri mitään). Miehen puolustukseksi on sanottava, että kyllä hän on yrittänyt hirveästi. On alkanut suutelemaan minua seksin aikana ja viime aikoina jopa puhumaan vähän.

Koska terapiavaihtoehto ei ainakaan tällä hetkellä siis toimi (paitsi minulle yksinterapiana), seuraava vaihtoehto olisi vaihtaa miestä. Sitä en halua tehdä (paitsi ajoittain), koska hän on kaikilta muilta osin todella hyvä mies.

Seuraava vaihtoehto onkin sitten tämä, että saisin purkaa jollekin vaikeilla hetkillä. En halua enää puhua asiasta sisarelleni tai ystävilleni, koska olen ihan varma, että he puhuvat asiat eteenpäin miehilleen, jotka ovat myös mieheni ystäviä. En halua nolata miestäni julkisesti (vaikka vihan hetkillä tekisi mieli kuuluttaa kaikille vieläpä liioitellen, miten haluton hän on).

Suuri syy siihen, miksen halua vaihtaa miestä ja miksi haluan ymmärtää häntä, on se, että hänen seksuaalisuutensa on ihan normaalia. Hän ei halua seksiä niin paljon kuin muut ihmiset, mutta minusta sitä pitää kunnioittaa. Ainoa, mikä harmittaa, on tuo, että hän on niin kipsissä oman seksuaalisuutensa (vai minunko seksuaalisuuteni) kanssa, että on tullut hirveät suorituspaineet.

Minulla ei siis ole muuta vaihtoehtoa kuin jättää mies (ei tule kysymykseen) tai yrittää helpottaa omaa oloani vaikeilla hetkillä purkamalla jollekin esim. täällä palstalla.
 
hapatihapati
Hyvä aloitus, mutta ihmettelen, miksi kaikki vain innokkaasti vastailevat näille provoilijoille? Muutama ihan oikeasti asiaan liittyvä kommentti jätetään täysin huomioimatta. Ei vissiin sitten ihmisiä oikeasti kiinnosta tämä aihe, paitsi typerien provojen osalta. Provoihin olisi kuitenkin niin helppo olla vastaamatta, jos yhtään mitään siellä yläpäässä liikkuisi.
 
SensuElli
Alkuperäinen kirjoittaja eri aika:
Oletteko kokeilleet eri ajankohtaa ehdottaa sitä lähellä oloa. Vaikka aamulla kun kumpikin on jo levännyt, toisen aloitus voikin olla hyvä herätys.. ..
Entä se että vain hyväilee ja silittelee toista vaikka ei sitten varsinainen akti kiinnostaisikaan miestä. Minusta miehenkin tulisi vastuu kantaa toisensa hyvinvoinnista ja hipelöidä vaikka työnmerkeissä " vaimon viikottainen huolto-ohjelma" käsikirjan mukaan..

Meillä ei eri vuorokauden ajat auta mitään. Mies haluaa vain ja ainoastaan
a) lauantai-aamuna
b) lauantai-iltana
c) sunnuntai-aamuna
d) lomalla
f) krapulassa.

Toinen ongelma on se, että minun ulkonäölläni, pukeutumisellani tai käyttäytymiselläni ei ole hänen halujensa kannalta mitään merkitystä. Olen hoikka ja ihan nätti nainen, nuorikin vielä (24v). Panostan pukeutumiseen, laitan tukkaa ja meikkaan hiukan ihan arkenakin. Olen naisellinen ja ihan kaunisvartaloinen. Haluaisin ostella kaikkia ihania eroottisia ja sensuelleja alusasuja ja muita hepeniä, seksivälineitä ja muuta, mutta kun ne menevät ihan hukkaan. Mies syttyy tasan silloin, kun häntä haluttaa, minulla ei ole siihen osaa eikä arpaa. Välillä aina yritän esim. hieroa häntä ja siitä saada kosketuksella vihjaillen tilanteen siirtymään eroottiseksi - ei auta. Heti kun kädet lähestyvät alapäätä, mies hölmistyy, että "ai tätäkö sä tarkoititkin" tai että "älä, kutittaa/on herkkä, kun ei ole sillä tuulella". Tai jos käyn kuiskimaan hänen korvaansa jotain pikkutuhmaa, vastaus on, että "älä nyt, mulla on tässä homma kesken". Tai sitten hän vain nauraa puheilleni.

Olen kysynyt monta kertaa, että mikä häntä kiihottaisi. Ei osaa vastata. Ilmeisesti ei ainakaan mikään sellainen, mitä tähän asti olen tehnyt.

Olen myös kysynyt, onko hän homoseksuaali. Kieltää olevansa. Ja se välittyy myös hänen suhtautumisestaan homoseksuaalisuuteen (vaikka olen kuullut, että jotkut kaapissa olevat haukkuvat homoja kiinnijäämisen pelossa). Hän on vain kertakaikkiaan
a) passiivinen (kun ei haluta niin ei haluta) ja
b) liian suurien (itsensä luomien) suorituspaineiden alla.
 
Ap. Sensuellille anonyymi tukiryhmäläinen
"Minulla ei siis ole muuta vaihtoehtoa kuin jättää mies (ei tule kysymykseen) tai yrittää helpottaa omaa oloani vaikeilla hetkillä purkamalla jollekin esim. täällä palstalla."

Minulla on vuosien kokemus live-vertaisryhmistä.

En täysin samaistu tämän viestiketjun vertaistukea tarvitsevaan ongelmaan.

Minulle miehettömyys ja seksittömyys on ihan hyvä ja laatuunkäypä asia. En kärsi miehen puutteesta. Avioliitossa sain ihan hyvää seksiä. Psykoterapeuttini aikoinaan kysyikin mikä piti koossa noin omituista avioliittoa. Hän kysyi seksistä ja arvelin sen koossapitäväksi asiaksi. Ainakin yksi asia pelasi loppuun asti vaikka viimeiset vuodet olivat lähinna sahapukin homman tuuraamista.

Autoin äsken yhtä Elliä mäessä Ellien Sinkun elämää palstalla. Hänellä on "parisuhdeongelmia" vaihdevuosi-ikäisen äitinsä kanssa.

Minusta tuntuu, että kärsin ongelmien puutteesta. Elämäni on jo liiankin seesteistä.
Ennen sellaisen suvantovaiheen edessä tiesin, että kohta taas lepikko ryskyy.

24-vuotiaana naisena omakin seksuaalisuus on haussa. Älä ap. panikoi sen seksin kanssa.

Ehkä olet lukenut liikaa Cosmopolitan-lehteä. Laita lehti vähäksi aikaa sivuun ja lue jotain muuta. Älä ajattele seksiä. Anna sen asian olla.

Minä olen ollut yli puoli vuotta suklaalakossa. En enää ajattele suklaata. Kaupassa käynnit sujuvat leikiten. Mutta suklaata on joka paikassa. Eilen sain osasen jäätelötuutin päältä.

Niin sinullekin käy. Vaikka et saakaan sitä ihteään, niin kuitenkin saat jossain muodossa.

Jos herkuttelet suklaalla eikä siitä tule ongelmia, tee seuraavaa. Sulata suklaata tai osta suklaanaamioainetta. Voitele sillä itsesi ja vuorostaan miehesi. Loput saat itse arvata. En minä kaikkea kerro.
 
Tsemppiä
Olen itse myös parisuhteessa se nainen, joka haluaa seksiä enemmän ja mies puolestaan vähemmän. Haluaisin, että seksi olisi myös se osa-alue, jossa kumpaakin osapuolta huomioitaisi. Tuntuu, että kaikki asiat menevät sen mukaan, millä tuulella mies on. Ei minuakaan aina huvita siivota, laittaa ruokaa tai mennä töihin, mutta ihmisellä on velvollisuuksia. Tietysti tajuan, että mies ei kykene erektioon, jossei huvita, mutta voisi hoitaa asioita toisellakin tavalla. Mutta kun sekään ei huvita.

 
meecocos
SensuEllin kuvaus omasta elämästään on hyvinkin samanlainen kuin tilanne meillä kotona. Tuntuu, että vaikka seksiä onkin, ei sitä koskaan ole tarpeeksi, kun mies ei ole sillä tuulella yhtään niin usein kuin minä.

Ongelman taustalla on meillä luultavasti minun yliaktiivinen suhteeni seksiin. Miehelle riittäisi hyvinkin vain muutama kerta viikossa, varmaan ihan maksimissaan joka toinen päivä, mutta minun on saatava päivittäin. Tai lähinnä tultava päivittäin, oman käden onneksihan tämä on taas viime aikoina mennyt. Onneksi on leluja..

Huvittavinta on, että seksihaluni tuntuvat olevan "maanis-depressiiviset". Muutama vuosi takaperin oli ihan totaalinen seksidepressiovaihe menossa, eikä seksi voinut kiinnostaa vähääkään, mutta nyt mennään taas maanisuuden puolella. Paneminen pyörii päässä jatkuvasti ja pakko olisi saada, mutta kun ei tuo toinen lämpene joka kerta kun yrittää.

Ja mieheni kanssa ollaan tosiaan oltu jo kuusi vuotta yhdessä ja tunnepuolella kaikki pelaa loistavasti. Tuntuisi ajatuksena ihan järjettömälle edes harkita hänen jättämistään vaan erilaisten seksihalujen takia! Toisinaan vaan tämä tilanne turhauttaa, varsinkin kun itsellä halut hyrräisi ja tulee torjutuksi, kun toista ei alkuunkaan huvita.

Ymmärrän siis SensuElli täysin turhautumisesi, sillä meillä käyttäydytään niin samoin. On jotain tärkeämpää tekemistä tms. tai väsyttää tai ei vaan huvita. Ankeaa.

Toivottavasti tänne viriäisi asiallistakin keskustelua aiheesta kaikista turhista kommentoijista huolimatta. Miehinen itsetunto ei taida kestää ajatusta, että kaikkien tyttöystävät/vaimot eivät pihtaakaan, vaan voivat jopa olla niin aktiivisia, että miehensäkin jäävät kakkosiksi..
 

Yhteistyössä