Vertaistukiryhmä naisille, jotka kärsivät seksin puutteesta

Tässä loogisen ja hänen alter egojensa lapsellisen itsekorostuksen ja naljailun aiheuttamassa ilmapiirissä on hyvin vaikea keskustella asiallisesti ja varsinkin purkaa varsin kipeitä tuntoja, joten katson parhaammaksi jättää ketjun.

Toivotan parempia jatkoja kaikille ketjun varsinaisille kirjoittajille ja toivottavasti oikea vertaistuki saa vielä joskus jatkua.

Neito ihana, voisin tyydyttää sinut pikana. Antaa klittalle kieltä, nuolla sieltä, sieltä. Eikä paluuta ole enää siltä tieltä.

 

Vastaus loogiselle: Verrokki

Looginen: "Tulos tekemisen vertailussa esim. hedelmäisin tosipähkäilyvyys."

....VertaiSTuki on mielestäni eri asia kuin vertaiLUtuki jonkin tekemisestä. Vertainen on henkilö, joka jakaa samanlaista kokemusta kuin toinen - vapaaehtoisesti. Kokemukset ohjautuvat toki toiminnasta. Eli vertaisten yhteinen ymmärrys nousee tästä samasta kokemusmaailmasta (eikä tekemisestä). Vertainen etenkin kannustaa ja tukee toista, jotta toinen voimaantuisi omassa elämässään. Vertaistuessa molemmat ovat henkiseseti saajina tuon yhteisen ymmärryksen ja empatian kautta. Koska vertaistuki on kollektiivista, se mahdollistaa yhteisöllisten merkitysten syntymistä ja myös hyvien käytäntöjen syntyä, vaikkapa vertaistukitoiminnan julkisena palveluna. Jos vartaistuki harmillisesti ymmärretään ihmisten VERTAILUNA, niin tulos on enemmäkin ojasta allikkoon, eli tällöin ihmistä yritetään verrata johonkin olemassa olevaan rakenteeseen ja käsitykseen tämän rakenteenn hyvyydestä / huonoiudesta. Tällöin tuloksena tuskin syntyy mitää (hyödyttävää) yhteisöllisyyttä, vaan ihminen ihmisenä arvottuu suhteessa joihinkin kriteereihin. Siis vertaisen arvottaminen ihmisenä tuskin edistää kenenkään kehitystä, eikä ole turvallista. Ei siis ole ihan se ja sama mitä tehdään, kuten sanoit. Erilaiselle toiminnalle tai osaamiselle voidaan toki tehdä kriteereitä, jopa rakastelullekin taitona, mutta ihmisen persoonallisuudelle ei.

Looginen: "Käsiykseni on että tyypillisesti seksi osataan tyydyttävästi, mutta taito ei toteuta seksiä."

...Kyllä. Rakastelu on taitoa tehdä yhdessä hyvää toiselle. Antaminen ei ole itseltä pois kun tavoitteena on toisen nautinto ja hyvinvointi. Tämän tulisi olla vastavuoroista, jotta seksi voimauttaisi suhdetta.

Looginen: "Onnistunut ja onnellinen ratkaisu vaatii yhteiselämän muutosta. Muutos itsessä tai toisessa ei toimi, koska häiriö on vuorovaikutuksellinen. Vain toisen muutos ei käytännössä tee mahdolliseksi kokea aidosti elämänhallintaa ja tasapainoa."

...Jep. Tässä vaaditaankin yhteistä tahtoa, eikä sekään aina riitä. Molemmat voivat haluta muutosta, mutta se, mitä tehdään / miten toimitaan ei sitten tuotakaan tätä yhteisen elämänhallinnan ja tasapainon tunnetta. Tämä kaikki kun tulisi osata tehdä yhdessä ja toista kuunnellen.

Looginen: "Paikallaanpysymisen oikeutuksen yrityksessä on vaaransa. Ei ole samantekevää mikä on toimintana eli mitä tekee"

...Näinpä on. Ei todellakaan ole samantekevää, miten toimimme ja kohtaamme toista! Tässä ei kukaan täydellinen ole. On harmi, jos ihmisellä tietoisuus siitä, että on oikeasti vastuussa tekemisistään ja sanomisistaan on hämärän peitossa. Tämähän on yleistä, ikävä kyllä. Siis vaikeaa on sen oivaltaminen, että asioilla on syynsä ja seurauksensa. Syyllisiä emme halua olla ja yhteistä vastuuta emme halua kantaa. Vastuu itsestä ja toisesta on ihmisen sosiaalisuuden kivijalka. Sanottuna helppo, mutta todellsuus ompi usein kaikkea muuta. Mikä tässä sitten on merkitykellistä? Se, että (yhteisestä) toiminnasta seuraa kokemuksia, mitkä vaikuttavat tunteisiimme, mitkä sitten ohjaavat käyttäytymistämme järjen kautta. Tunteet samalla muovaavat käsityksiämme itsestä / toisesta. Toiminnalla on siis vahva merkitys esim. voimaantuuko ihminen ja hänen parisuhteensa vai ei. Ikävän toiminnan kautta saadut ikävät kokemukset saavat vain puolustuskannalle toista kohtaan. Näin tasavertaisuuden kokemukset toisen kanssa jäävät sivuseikaksi, saatika kokemukset asoiden tavoitteellisesta etenemisestä.

Looginen: "Passiivinen ei-halua tapahtumista, torjuu, vetäytyy, estää = defensiivinen
Aktiivinen haluaa tapahtumista, ehdottaa, lähestyy, aloittaa = offensiivinen"

...Hyvin kuvaat yheiselon noidankehän elementit. Taito lyhyt, elämä pitkä.

Looginen: "Käsitykseni mukaan molemmat ovat sudenkuopassa kärsimässä. Defensiivinen selkeästi siksi että hakee turvaa ja vetäytyy suojaan, eikä halua altistaa itseään. Offensiivisen asema ei ole selkeä, mutta, hänkin on kieltäytyjä. Ei hyväksy asiaintilaa, häiriötä, eikä ole valmis muutokseen."

...Juuri näin. Yhdessä ollaan, mutta henkisesti eri suunnilla.

Looginen: "Viha -> kiukuttelu -> valitus -> kauna -> halvennus -> surkuttelu -> arvoton puoliso -> ero. Viha ja kauna tuskin purkamalla häviää. Samalla opitaan vihaamaan rajummin ja rivommin."

...Käsitän nämä tunteet juuri niiksi, mitkä pitävät ihmisen jatkuvasti puolustuskannalla ja estävät ongelman yhteisen käsittelyn. Näiden taakse on helppo paeta - ei tarvite ottaa vastuuta, eikä tehdä omalta osalta mitään...kunhan vain öykkäröi, niin huomio pysyy öykkäröinnissä, eikä asian käsittelyssä...

Looginen: "<> häiriintyneet -> ymmärretyksi -> hyväkäsytyksi -> läheisyys -> hellyys -> seksi -> tyydytys <>"

...Nämä sopivat hyvin vertaistukitoiminnan lähtökohdaksi ja tavoitteeksi, paitsi kaksi viimeistä saavat tietty toteutua muualla kuin vertaistukiryhmässä.

Looginen: "Yritetään ymmärtää häiriön sijasta häiriintymistä, häiriintynyttä. Puhutaan tuntemuksista, tunteista, kerrotaan miten ne vaikuttavat kehoon, tekemiseen, suhtautumiseen jne. Hyväksytään että niin on, eikä yritetä muuttaa mitään. "

...Hyvin sanottu ja oiva näkökulma. Sopivat hyvin vertaistuen toiminnaksi. Tämä on hyvä siemen uuden alulle. Itsekin tiedän, että vertaistukitoiminnalla on saatu hyviä tuloksia.

Looginen: "KRIISISSÄ
Katson, että sopeutuminen on luonnonmukaista, "luonto" rankaisee meitä masennuksella, jotta tajuaisimme jatkaa pyristelyä ja ponnistelua pois häiriötilasta, takaisin luonnontilaan. Luontoon on sopeuduttava aina, keinolla millä hyvänsä. Mieluummin ennen sitä masennusta. Ongelma on ratkaistava ennenkuin ongelma ratkaisee kohtalomme."

...Hyvin jatkettu ajatus. Kyllä ihmisen on sopeuduttava luonnon raameihin. MUTTA ihmisen luontosuhde on vastavuoroinen. Ihminen ei ole vain passiivinen luonnon muokkauksen kohde tai uhri, vaan aktiivinen toimija ja siten luontoon vaikuttava. Ihmiselle on luotu aistit mitkä rekisteröivät ja tunnistavat havaintoja itsen ja ympäristön tilasta ja tapahtumista. Nämä tunnemme niikuin tunnemme. Ihmisellä on myös aivot, mitkä tekevät tulkintoja näistä havainnoista / tuntemuksista, joiden varassa sitten toimimme. Uskoakseni pelkkä alituinen ja yksisuuntainen sopeutuminen luontoon vain passivoi, latistaa, masentaa ja sairastuttaa ihmisen. Luontokin (samoin kuin puolisokin) tarvitsee ihmiseltä (toiselta) aktiivisuutta, jotta (pari)suhde ympäristöön pysyisi tasapainoisena. Tällä aktiivisuudella voi olla enemmän tai vähemmän suotuisat vaikutukset itsen ja ympäristön hyvinvointiin, sen mukaisesti miten vastuumme näihin ymmärrämme. Jos emme käytä tai pysty käyttämään aivojamme tähän luontoon sopeutumiseen ja oman toiminnan mukauttamiseen, niin aivojemme ohjaimissa on varmasti pian joku muu (kuten psyykkinensairaus) kuin me itse.

Kärsimättä keväinen piste tähän.

 

Vastaus ninnulle: Itsetunnon menetys

Lueskelin melkein kaikki viestit alusta saakka läpi, ja se mikä jäi päällimmäisenä mieleen on nimenomaan haluttoman miehen vaikutus naisen itsetuntoon ja minäkuvaan. On eri asia elää vaikka selibaatissa yksin vuosikaudet, kun elää avioliitossa tai parisuhteessa toisen kanssa selibaatissa vasten tahtoaan..

Olipa kuvauksesi osuva naiseuden ja itsetunnon näkökulmasta! Jaan tuntosi kanssas, kuten varmasti moni muukin. Omalla kohdallani vuosien seksin puutteen / torjunnan seurauksena olen huomannut oman itsekunnioitukseni murenevan pikku hiljaa. Se, ettei koskaan saa kokea olevansa omalle miehelle haluttu intohimon ja seksin kohde - se yksi ja ainoa. Tämä syö naista kuin naista. Se repii ja rikkoo kuvaa itsestä, olipa aivo- ja muu varustus millainen vain.

Nuorempana en epäillyt itseäni, enkä naiseuttani ja viehätysvoimaan, eikä sitä ollut edes tarvetta epäillä. Tuolloin en olisi tällaiseen suostunut millään, mutta nyt on perhe, ja siten tilanne moniulotteisempi. Olin ja olen myös aivan normaalimitoissa oleva kunnostaan ja ulkonäöstään huolehtiva tavallinen nainen. Mieheni ei (onneksi) ole koskaan arvostellut ulkonäköäni ja pitää minua ihan hyvän näköisenä, minkä toteaminen jääkin sitten vain sanoiksi. Eli ei tämä todellakaan pelkkä ulkonäkökysymys ole.

Vuosia kestänyt lähes totaalinen seksin puute on pistänyt minut, vahvan, mutta sutjakkaan naisen katsomaan itseeni ja epäilemään naiseuttani ja itseäni - ja tiedän, että kuvani on vinoutunut aivan turhaan. Verrannollisesti kuin katsoessani peiliin täynnä uskoa ja toivoa, sekä toivoakseni näkeväni peilistä samoin, niin peilikuva (mies) mäsäyttäisikin lasin rikki ja sanoisi, että katsele tuosta sirpaleläjästä itseäsi. Itsensä näkeminen toisen silmissä sirpaleisena piirtyy helposti myös itseen.

Tällaisessa seksiriistoisessa orjasuhteessa saattaa helposti huomata olevansa hyväksikäytön kohteena, jos joku huomaa orjan "käkkivän puutteessa avioriiston pellolla" (en nyt pohdi mistä sen voisi nähdä...). Orja voi olla tietty myös huomaamatta hänelle tarjottua aitoa apua tai hänellä ei ole rohkeutta kohdata tuota apua, koska pelkää satuttavansa itsensä / tulevansa satutetuksi ja menettävänsä kaiken. Aika menee siis uhkia ja mahdollisuuksiakin väistellessä...apua!

Kun sitten huomaa, että hyväksyy ja sietää tällaista itsensä satuttamista, vaikka olisi kokeillut mitä keinoja ja niiden yrityksiä yksin ja yhdessä, niin kyllä se masentaa ja ottaa luonnolle. Ihan oikeutettua on viha ja aggressio tästä. Sanoit, että vituttaa, mutta niin sanon minäkin.

Tiedän varsin hyvin, ettei tämä ole oikein itseä kohtaan. Mitä tässä voisi tehdä? Ratkaisu ei ole se, että sanon ja tyydyn, että ei seksiä elämääni. Olisin silloin sadisti itsäni kohtaan. Seksiä ei ole ollut vuosikausiin edes nimeksi, joten tyhjästä on paha nyhjästä. Mieheltäni en voi saada `kunnollista´seksiä enää koskaan johtuen hänen fyysisistä syistä. Pari kertaa hän on tokaissut, että hanki itsellesi korvikemies. Minulla tarvetta seksiin olisi, mutta mitkään korvikeratkaisut eivät minulle riitä - valitettavasti.

 

Kyllä tämä elämä on kummallista. Olemme jutelleet miehen kanssa asioista ja nimenomaisesta ongelmasta perinpohjin. Kuten sanottu, tilanne on parantunut. Ainakin toiminnan suhteen. Uutena yllättävänä ongelmana onkin nyt oma sisäinen tilani. Pidän seksistä mieheni kanssa, mutta mua vieläkin ärsyttää se, että piti käydä eron partaalla ja kärsiä seksittömyydestä niinkin pitkään kuin piti. Usein seksin aikana mulle tulee jonkinlaista raivoa siitä, että hän nyt suvaitseekin koskea muhun. Siis muistan seksin aikana kaikkia niitä kertoja, joina olen yrittänyt tehdä aloitteita ja tullut torjutuksi. Kaikki ne kyllästyneet ilmeet ja pois työntämiset palaavat juuri silloin mielen päälle. Seksin jälkeen välillä itkettää, kun muisto turhautumisen tunteesta iskee niin elävästi.

Tiedän, että tämä on aivan järjetöntä. Kun vihdoin saamme asian järjestymään, niin mun mieli tekee kepposet ja vatvoo yhä torjumisia, joita ei nyt ole edes ollut. Mieleen tulee ajatuksia, että mitä ihmettä mies ajatteli silloin torjuessaan mut ja mikä on muuttunut nyt, kun hän haluaakin seksiä normaalisti. Eihän mun enää tällaisia pidä miettiä!

Helvetti! On kai odotettava taas, että aika tekee tehtävänsä tässäkin asiassa...

 

Olen uusi osallistuja joukossanne - sillä erotuksella, että silloisen kumppanini haluttomuuteen oli selkeät syyt. En haluaisi tuoda niitä esiin, niin inhottaa koko ajatuskin niistä ajoista. Taistelin 2,5v., sitten luovutin ja lähdin pois. Hän antoi minun lähteä - viimeisessä keskustelussamme hän valitsi "oman tapansa" ennen parisuhdetta kanssani, vaikka olin hänen "unelmiensa nainen".
Osallistun keskusteluun vastatakseni edelliseen kirjoitukseen, lähinnä. Ymmärrän täysin nuo katkeruuden tunteet. Kaikkien niiden voimattomuuden ja avuttomuuden, itseinhon ja surun tunteiden jälkeen on ERITTÄIN vaikeaa koettaa sulattaa miehen "suunnanvaihdosta". Tiedän sen raivon ja vihan, joka kumpuaa kaikista niistä menneistä kerroista - joita ei ikinä,ikinä unohda. Sen seurauksena uuvuttava perinaisellinen huono omatunto siitä, ettei jaksakaan ehkä olla miehen tukipilarina ja vain heittäytyä nauttimaan siitä, mitä on epätoivoon asti kaivannut liian kauan.
Jo pelkästään tämän koko ketjun lukeminen ja pohtiminen on uuvuttavaa - onnekseni huomasin, että naiset kokevat kanssasisaruutta sen sijaan että heittäytyisivät v-uilemaan ja arvostelemaan.
Naisen seksuaalisuutta on vatvottu JULKISESTI jo vuosikymmeniä,meiltä siihen lupaa kysymättä.Kaikki nämä vuodet se toinen sukupuoli on ollut tutkimuskohteena lähinnä seksuaalisen häiriökäyttäytymisen kannalta.
Nainen on seksuaalinen - ja se on yhä tänäkin päivänä pelottavaa.

Kyllä tämä elämä on kummallista. Olemme jutelleet miehen kanssa asioista ja nimenomaisesta ongelmasta perinpohjin. Kuten sanottu, tilanne on parantunut. Ainakin toiminnan suhteen. Uutena yllättävänä ongelmana onkin nyt oma sisäinen tilani. Pidän seksistä mieheni kanssa, mutta mua vieläkin ärsyttää se, että piti käydä eron partaalla ja kärsiä seksittömyydestä niinkin pitkään kuin piti. Usein seksin aikana mulle tulee jonkinlaista raivoa siitä, että hän nyt suvaitseekin koskea muhun. Siis muistan seksin aikana kaikkia niitä kertoja, joina olen yrittänyt tehdä aloitteita ja tullut torjutuksi. Kaikki ne kyllästyneet ilmeet ja pois työntämiset palaavat juuri silloin mielen päälle. Seksin jälkeen välillä itkettää, kun muisto turhautumisen tunteesta iskee niin elävästi.

Tiedän, että tämä on aivan järjetöntä. Kun vihdoin saamme asian järjestymään, niin mun mieli tekee kepposet ja vatvoo yhä torjumisia, joita ei nyt ole edes ollut. Mieleen tulee ajatuksia, että mitä ihmettä mies ajatteli silloin torjuessaan mut ja mikä on muuttunut nyt, kun hän haluaakin seksiä normaalisti. Eihän mun enää tällaisia pidä miettiä!

Helvetti! On kai odotettava taas, että aika tekee tehtävänsä tässäkin asiassa...

 

Moi kaikki vanhat tutut, kärsimyksen kanssasisaret! Halusin vain kertoa teille, että sitruuna-79 pakkaa par´aikaa omaisuuttaan pahvilaatikoihin. Lähden kuun alusta omilleni. Toisaalta on kamala olo, toisaalta yhtä aikaa voimaantunut ja hyvä olo. Minä itse hallitsen omaa elämääni, lopultakin. En yksinkertaisesti pysty jatkamaan tätä kamalaa parisuhdetta enää päivääkään, vaikka rakastan halutonta miestäni. Mittani tuli täyteen ja tämä ero etenee ihan sopuisasti. Mieheni ei taida enää edes rakastaa minua ja sitä hän on ääneen nyt sitten puhunutkin. Tuntuu, että tällä päätöksellä näytän itselleni ja puolisolleni sen, että ihan miten vaan, mutta hei, minä itse välitän, rakastan ja kunnioitan itseäni. Se on tärkeää. Voimia ja iloa teille kaikille! PS Haluan hiljalleen muuttua mandariiniksi

 

Struuna, miten sen ihastuksesi kanssa kävi? vai oliko vain korvike ja unelma? Onnea uuteen elämään!

 

Kiitos! Meistä on sen ihastukseni kanssa tullut monen mutkan kautta hyviä kavereita. En pettänyt miestäni hänen kanssaan ja se on tosi iso voimavara minulle. Tiedän, etten olisi voinut yrittää enempää ja enemmän tosissani tämän oman liittoni eteen. Enemmäksi meistä ei ole sen ihastukseni kanssa, hänen luonteensa on auennut minulle tällä välin. En siis lähde kenenkään miehen matkaan vaan lähden ihan omaan elämääni. Nyt taas täällä kyyneleet valuvat poskiltani, kun pakkaan ja radiosta tulee kaunis biisi, mutta jotenkin tän vain kestää. Tietää, että tämä on oikein. Myös sinulle ja teille kaikille kaikkea hyvää toivon! Olkoon se sitten kenen kanssa tahansa, kunhan voitte hyvin. Minä olen voinut niin pitkään huonosti, että oikein odotan sitä, että voisin olla onnellinen. Siihen en tarvi ketään miestä.

 

Kiva kun kirjoitit kuulumisiasi sitruuna . Vaikka toki surullisia ovatkin - itse en kuitenkaan usko että noin pahasta tilanteesta kuin teillä olisi voisi enää suhdetta saada kuntoon, joten ero olisi ollut joka tapauksessa edessä ennemmin tai myöhemmin.

Muista, että suhteen päättyminen ei nollaa siinä olleita hyviä asioita. Hyvät muistot säilyvät erosta huolimatta, ja nyt sinulla on mahdollisuus saada hyviä muistoja tulevaisuudestakin. Paljon onnea matkaan !

 

Aivan kauhea haloo asiasta, jonka kanssa miehet ovat joutuneet elämään jo vuosituhansia. Nyt kun naiset meinaavat olla puutteessa, niin asiasta tuli samantien ongelma.

Sukupuolet tasa-arvoistuvat tässäkin asiassa ja Henry Laasanen oli tutkimuksessaan ihan oikeassa: Seksuaalinen valta on naisilla, samoin kuin kaikki muukin valta alkaa pikkuhiljaa olla. Nyt miehet ottavat valtaa takaisin alueella, millä he pystyvät vielä jotenkin vaikuttamaan. Nössömiesten kosto on suloinen.

Tutkimusten mukaan suomalaisten seksielämä kurjistuukin kiihtyvällä vauhdilla. Kun suomalaiset miehet eivät enää tohdi muuta kuin vikistä kotona ja työpaikoilla, niin miten he voisivat "olla miehenä" sängyssä? Miehet eivät ole tuntenet Suomessa itseään enää aikoihin miehiksi ja sellaisia naisten kaipailemia terveellä itsetunnolla varustettuja uroita, "jotka tulevat ja ottavat", ei kovin montaa enää Suomesta löydy. Asia on käynyt selväksi matkusteltuani paljon keski- ja eteläeuroopassa, jossa miehiä vielä arvostetaan ja kunnioitetaan. Siellä naiset katsovat miehiään ihan eri tavalla, eikä tarvitse tulla kuin Helsinki-Vantaan lentokentälle kun huomaa eron. Täällä miehet kävelevät liian usein puolitoista metriä vaimojensa perässä anteeksi pyydellen ja pää painuksissa kuunnellen samalla naama norsunvitulla kulkevan naisensa tuskaista valitusta ja kitinää.

 

Nyt kun naiset meinaavat olla puutteessa, niin asiasta tuli samantien ongelma.

Niin, yleensä miehelle, kuten silloinkin jos nainen pihtaa. Mies saa vapaasti olla roisto tai sika.

Sukupuolet tasa-arvoistuvat tässäkin asiassa ja Henry Laasanen oli tutkimuksessaan ihan oikeassa: Seksuaalinen valta on naisilla, samoin kuin kaikki muukin valta alkaa pikkuhiljaa olla.

Siltä vahvasti vaikuttaa. Minulla ei olisi mitään sitä vastaan jos valtaa osattaisiin käyttää vastuullisesti, mutta vain valta kiinnostaa, ei sen mukana tuleva vastuu. Sitä vanhaa epäsuoraa ja kiertelevää tyyliä, mikä ei sitten toimi ollenkaan.

Nyt miehet ottavat valtaa takaisin alueella, millä he pystyvät vielä jotenkin vaikuttamaan. Nössömiesten kosto on suloinen.

Minua ei kiinnosta kostaa ja onnistun ihan hyvin olemaan vaikka pihtaava nössö. En halua käyttää valtaa toiseen enkä varsinkaan anna väärinkäyttää valtaa itseeni.

Miehet eivät ole tuntenet Suomessa itseään enää aikoihin miehiksi ja sellaisia naisten kaipailemia terveellä itsetunnolla varustettuja uroita, "jotka tulevat ja ottavat", ei kovin montaa enää Suomesta löydy.

Terveellä itsetunnollahan se on sitäpaitsi mahdotonta. Narskujen hommaa.

 

Koska on mahdollista muuttaa asioita ja saada iloinen ja tyydyttävä suhde jossa kaikki on tasapainossa, niin kyllä sellaista kannattaa tavoitella.

Itse olin nuorena se pihtari mies eräässä suhteessani, jälkeenpäin ymmärsin että se oli syvä masennus joka vei halut, naisessa ei ollut mitään vikaa.

Hyvää syksyä kaikille.[/QUOTE]


Joo, itsellä on ollut suhde mieheen, joka varmaankin kärsii jonkinlaisesta masennuksesta. Ei onnistu seksi, ei. Itselle seksin houkutus kävi liian isoksi, ja siis tuo suhde meni vastikään poikki. Vähän mietityttää olisinko voinut jotenkin sen miehen saada terapiaan ja olisiko auttanut, kun joskus aikanaan oli kuulemma jotain hoitoa saanut.
Nyt on hyvää seksiä, mutta ei hyvää suhdetta... ojasta allikkoon...

Ehkä se oikeakin löytyy joskus...

Hyvää kesää vain kaikille

 

Eipä mene hyvin täälläkään. Taannoin mieheni oli huolissaan jostain hiertymästä, joka munanvarteen oli ilmestynyt. Lupasin vilkaista sitä. Siinäpä sitten pelkissä alusvaatteissa, iltahämärässä tutkailin kontallani ja koskettelin miestä pääni ihan siinä lähellä, ja totesin etten näe mitään häikkää missään. Mies huokaisi helpotuksesta, nosti housut ylös ja mentiin nukkumaan. Penis ei liikahtanutkaan tuona aikana. Ja kun nyt ollaan alle kolmekymppisiä, niin tuskinpa aika tätä asiaa ainakaan korjaa.

Edellisestä kerrasta on jonkin aikaa ja mieheni haluttomuudesta on puhuttu paljon. Nyt oikeasti tajusin, että olen seksuaalisessa mielessä täysin neutraali hänelle. Täysin.

Uutta on, etten minäkään oikeastaan halua enää miestäni. En näe hänessä miestä enkä itsessäni naista. Surullista, hän oli nimittäin elämäni rakkaus.

 

Samaa asia pohtivat amisteinipojat corollaa rassatessaan, kun eivät saa pillua ritsoilta, vaikka olisi miten uudet karvanopat ja wunderbaumit ja subwoofferit. Elämä on joskus siis niin epistä...

 

Näitä viestejä lukiessa ja itsekin seksin puutettani pohtiessa tulee pakostakin mieleen, että miksi ei ole julkisen teveydenhuollon vertaistukiryhmiä seksin puutteesta kärsiville aviopuolisoille. Vai onko? Tarvetta varmasti olisi. Monen henkinen terveys on siksi epätasapainossa ja toimii pelkillä defensseillä seksin puuteessa "kärvistellessä". Ehkä virallisten vertaistukiryhmien puute kertoo yhteiskuntamme vanhakantaisesta ajattelusta ihmisen seksuaalisuudesta ja sen merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille ja terveydelle. Seksuaalisuushan on määritelty yleiseksi ihmisoikeudeksi vasta reilut parikymmentä vuotta (WHO), joten seksuaalisen hyvinvoinnin merkitystä aliarvioidaan vielä rankasti osana ihmisen terveyttä. Siksi näitä palveluja ei haluta tai osata vielä kehittää. Väärät käsitykset, kuten se, että seksin puute on aina siitä kärsivän vika tai että seksin puute ei ole ongelma ollenkaan, vaan muka "luonnollinen" ilmiö johon on pakko sopeuttaa itsensä... Sama kuin nälkäiselle annettaisiin ohjeeksi ravita itsensä katselemalla ruokamainoksia. Jos nämä käsitykset ohjaavat mielenterveyspalvelujen kehittämistä, niin seksin puutteesta kärsivät eivät saa apua ikinä.

Millaisia palvejuen tulisi sitten olla? Aiheen intiimiyden ja yksityityisyyden vuoksi ne tulisi olla ainakin anonyymejä ja julkisesti hyväsyttyjä, jotta ne eivät loukkaisi ketään osapuolia. Aviopuolisoiden seksuaalisuus ja sen hyvinvoinnista huolehtimien on molempien vastuulla. Jos tätä vastuuta ei jompi kumpi halua tai osaa/ymmärrä kantaa, niin vaihtoehtoisia ja hyväkstyttäviä keinoja olisi oltava puutetta kärsivälle - muitakin kuin ero tai toisen pakottamien olemaan erilainen kuin on. Mielestäni tähän voisi olla jopa julkisesti hyväksyttyjä seksipalveluja sekä naisille että miehille seksuaalisten tarpeiden tyydyttämiseen, aivan kuiten muitakin terveyspalveluja. Arkkiatri Risto Pelkonen sivusi asiaa noin vuosi sitten nostamalla esille myytin sairaalapotilaiden seksuaalisten tarpeiden laiminlyönnistä, eli hoidossa oleville ihmisille ei anneta mahdollisuuksia tyydyttää seksuaalisia tarpeitaan esim. saiaalahoidon aikana tai pitkäaikaishoidossa.

Palvelujen kehittämistä vaikeuttaa varmasti myös asian haasteellisuus teoreettisena ja käytännöllisenä ilmiönä, esim. vertaistukiryhmien vetäjänä ei voi olla kuka tahansa hieromasauvaesittelijäkoulutuksen käynyt, vaan joku terveydenhuollon asiantuntija, mieluiten yksilö- perhe- ja/tai seksuaaliterapiaan tai psykiatriaan erikoistunut, jolla on aiheesta syvällisempääkin kokemusta kuin kirjoista luettu.

Tämä viestiketju voi olla liian kevyt keskustelufoorumi tälle asialle, mutta olen varma että lähölaukaus näiden palvelujen kehittämiseen ei tule muilta kuin itse seksin puutteesta kärisiviltä ja sen vuoksi terveytensä menettäneiltä.

Minä ruostun ja multaannun seksittömänä ennen kuin nämä palvelut ovat puuttetta kärsivien käytössä. Mutta aiheesta voisi keskustella, jotta näitä palveluja joskus olisi. Miltä kuulostaa?

36v katsellessa samamaa ukkoa tuli mieleen palvelut. Kyllää apu löyty helposti, ei kannata jäädä kotiin moralisoimaan. Niinne miehetkin käy nuorissa. Jos kehtaa niin nuoresta mirhestä on iloa pitkään. Mikä parasta ukon rahoilla saa menetetyt vuodet takaisin. Mieli on piristynyt kerta kerran jälkeen. Kunnon "palvelulla" vanhastakin aktiivisemman.

 

36v katsellessa samamaa ukkoa tuli mieleen palvelut. Kyllää apu löyty helposti, ei kannata jäädä kotiin moralisoimaan. Niinne miehetkin käy nuorissa. Jos kehtaa niin nuoresta mirhestä on iloa pitkään. Mikä parasta ukon rahoilla saa menetetyt vuodet takaisin. Mieli on piristynyt kerta kerran jälkeen. Kunnon "palvelulla" vanhastakin aktiivisemman.

Maksullisilla julkisilla seksipalveluilla en tarkoittanut "prostituutiopalveluja" seksin puutteesta kärsiville naisille ja miehille, vaan tälle kohderyhmälle tutkitun tiedon varassa suunniteltuja, toteutettuja ja arvioituja maksullisia "seksipalveluja". Täsmennän tässä käsitteen hoitopalveluksi, koska nimenomaan sitä tarkoitin. Näissä itse seksiakti jopa sivuseikka tai pieni osa hoidon kokonaisuutta. Mutta toki, jos perinteinen maksullinen seksi aitoakin apua jollekin tuo, niin se ihan ok. Katson kuitenkin, että kyse on laajemmasta ja vakavemmin otettavasta asiasta, minkä hoitoon eivät yleiset prostituutiopalvelut mitenkään kuulu.

Mielestäni seksin puutteesta kärsivien hoito olisi Suomessa keskittävä jonkin virallisen terveyspalveluinstanssin alle, mistä löytyisi laajaa ja laadukasta asiantuntijuutta, sekä hoitopalvelulja yksittäisille henkilöille ja parisuhteessa eläville "samalta luukulta". Tällä hetkellä hoito on liian hajanaisesti "siellä ja täällä", sekä eri asiantuntijatahojen alla. Siten myös hoidon laatu liian sattumanvaraista riippuen "asiantuntijan" käsityksistä asiasta. Eli tarvittaisiin täsmäasiantuntijuutta ja -hoitopalvejua, sekä niiden tutkimusta ja kehittämistä. Sitä tarkoitin seksin puutteesta kärsivien vertaisarvioinnin kehittämisellä.

 

Sitä tarkoitin seksin puutteesta kärsivien vertaisarvioinnin kehittämisellä.

...siis tarkoitin; vertaisTUEN kehittämisellä. Loma vasta alkamassa kohta......................

 

Laitan tännekin taas saman viestin kun pariin muuhunkin osioon, koska tuntuu ettei mistään saa oikeasti mitään järkevää ja asiallista vastausta. En jaksanut lukea koko keskustelua, sivuja oli liikaa ja olen liian väsynyt tähän tilanteeseen...

Mun ja miehen seksielämä on tyssähtänyt, lähinnä siihen että miehellä on masennusta ja vähän muutakin ongelmaa, ei niistä sen enempää. Ok, itse olisin valmis seksiin vaikka joka päivä useammankin kerran, mutta nyt kun on saanut tarpeeksi monta kertaa pakit (miestä ei kiinnosta, ei jaksa jne. edellä mainituista syistä), en jaksa tai halua itse enää edes ehdotella mitään. Enkä halua enää edes ajatella, kuinka harvoin seksiä on. Kuitenkin, kuten mieheni joskus aikaisemmin sanoi, miehiset tarpeet on tyydytettävä, eli silloin tällöin on runkattava. Ja sehän on mulle niin kauan ok, kunhan pornolehdet ym. ei mene mun edelle, eli että niille ei ole juuri enempää "käyttöä" kuin mulle. Naisen vaisto kuitenkin tuppaa väkisinkin sanomaan, että nyt kun tyyliin viiden viikon sisällä seksiä on kerran saanut, niin kyllä niille lehdille ja muille on käyttöä löytynyt, tuskin mies noin pitkää aikaa on runkkaamattakaan.. Viime yönä sain miehen vahingossa kiinni itse teosta, kysyin että keskeytinkö jotain.. ei ollut ehtinyt aloittaa, mutta eipä tullut nukkumaan samaan sänkyyn. Tässäkin herää vain kysymys, miksi se pitää tehdä niin salaa?! Omalta osaltani tilanne lähinnä pahenee juuri siksi.. eli pitäisikö se nyt sitten hyväksyä, että vaikka itse olisin valmis tyyliin milloin vain seksiin eikä sitä kuitenkaan saa, niin mies hoitaa itse itsensä, oletettavasti aika paljon useammin mitä itse toivoisin häneltä saavani?

Tässä ei siis pitäisi olla mitään ongelmaa oman ulkonäköni kanssa tai muuta, koska muilla osa-alueilla hommat toimii, kunhan miehellä vaan muuten asiat on edes hetkittäin suunnilleen kunnossa.. meneekö kaikki masennuksen piikkiin, myös se että mies runkkaa luultavasti useammin kuin mitä me harrastetaan seksiä? On nimittäin aika turhautunut, yksinäinenkin olo, aivan kuin en olisikaan riittävä, vaikkei asia varmaan ihan niin ole.. asia otetaan tänään tai viimeistään huomenna keskusteluun, mutta pitääkö tällaiseen tyytyä?

 

Vaikea vastausta on kyllin asialliseen muotoon saattaa, kun tässä ketjussa on ymmärrettävästi niin kiukkuista väkeä ettei oikein mikään tunnu kelpaavan.

On nimittäin aika turhautunut, yksinäinenkin olo, aivan kuin en olisikaan riittävä, vaikkei asia varmaan ihan niin ole..

Nähdäkseni aavistat aivan oikein. Olet hyvinkin riittävä, niinhän sen asian täytyy olla. Tässä kuviossa on sensijaan jotain sellaista mikä on liikaa. Lisäksi voidaan todeta että mies on täysin varmasti riittämätön ja tasan tarkkaan on siitä tosiasiasta tietoinen. Muussa tapauksessa tätä seksiongelmaa ei olisi olemassakaan.

meneekö kaikki masennuksen piikkiin, myös se että mies runkkaa luultavasti useammin kuin mitä me harrastetaan seksiä?

Ei mene, sillä muitakin piikkejä on. Ymmärtäisin niin useimmin olevan että juuri tämänkaltainen muutos tapahtuu.

Viime yönä sain miehen vahingossa kiinni itse teosta, kysyin että keskeytinkö jotain..

Todella nöyryyttävä kokemus kummallekin, mikä ei voi muuta kuin pahentaa tilannetta.

ei ollut ehtinyt aloittaa, mutta eipä tullut nukkumaan samaan sänkyyn.

Vaikea kuvitella mitään muutakaan seurausta. Kuinkahan sen runkkauksen laita mahtoi sinä yönä olla.

asia otetaan tänään tai viimeistään huomenna keskusteluun, mutta pitääkö tällaiseen tyytyä?

Ei tarvitsisi, mutta todennäköisesti käy niin että saat yhä vähemmän haluamaasi, eli joudut tyytymään tai vaikka yhä kapinoimaan.

Mun ja miehen seksielämä on tyssähtänyt, lähinnä siihen että miehellä on masennusta ja vähän muutakin ongelmaa, ei niistä sen enempää.
Tässä ei siis pitäisi olla mitään ongelmaa oman ulkonäköni kanssa tai muuta, koska muilla osa-alueilla hommat toimii, kunhan miehellä vaan muuten asiat on edes hetkittäin suunnilleen kunnossa..

Mielestäni viestissäsi nämä ilmaisut ovat vahvimpia johtolankoja syntyihin syviin.

 

Vaikea vastausta on kyllin asialliseen muotoon saattaa, kun tässä ketjussa on ymmärrettävästi niin kiukkuista väkeä ettei oikein mikään tunnu kelpaavan.

Nähdäkseni aavistat aivan oikein. Olet hyvinkin riittävä, niinhän sen asian täytyy olla. Tässä kuviossa on sensijaan jotain sellaista mikä on liikaa. Lisäksi voidaan todeta että mies on täysin varmasti riittämätön ja tasan tarkkaan on siitä tosiasiasta tietoinen. Muussa tapauksessa tätä seksiongelmaa ei olisi olemassakaan.


Ei mene, sillä muitakin piikkejä on. Ymmärtäisin niin useimmin olevan että juuri tämänkaltainen muutos tapahtuu.


Todella nöyryyttävä kokemus kummallekin, mikä ei voi muuta kuin pahentaa tilannetta.


Vaikea kuvitella mitään muutakaan seurausta. Kuinkahan sen runkkauksen laita mahtoi sinä yönä olla.


Ei tarvitsisi, mutta todennäköisesti käy niin että saat yhä vähemmän haluamaasi, eli joudut tyytymään tai vaikka yhä kapinoimaan.


Mielestäni viestissäsi nämä ilmaisut ovat vahvimpia johtolankoja syntyihin syviin.

Kiitos vastauksesta. Eilen sitten juteltiin. Asiat saatiin jotakuinkin selväksi.. en muuten usko että miehen "kiinnijääminen" oli välttämättä nöyryyttävää (noh, varmasti hävettävää/noloa jollain tasolla?), oon oikeasti sanonut että siitä vaan, ja sovittiin että jatkossa omien puuhasteluiden ei tarvitse olla niin prkeleen salamyhkäistä ja salailtavaa touhua.. ja uskallan veikata, että mies ei tullut samaan sänkyyn nukkumaan siksikään, että oli juonut ja kiukkuinen muutenkin (varmaan tapahtuneestakin), mutta jatkoa puuhasteluille ei kyllä tullut, kävi nimittäin saman tien nukkumaan kun hänet vahingossa "käräytin".. eilen ei osannut enää sanoa oikeaa syytä siihen, miksei tullut nukkumaan samaan sänkyyn. Vaikka tässä kohtaa sillä ei ole enää merkitystä.

Enpä tiedä.. ehkä asiat lähtee selkiytymään myös seksin osalta kunhan mies saa omia asioita kuntoon, näin hän itse veikkasi.. ja myönsi kyllä ettei tilanne nyt ole ihan niin kuin pitäisi. Suhde kuitenkin alkoi upeasti mitä seksiin tulee, sitä harrastettiin varmaan joka päivä ja useamminkin päivässä, mikä nyt ei sinänsä ole varmaan yllätys, kun suhde oli tuore. Vaan eipä nytkään olla seurusteltu kuin 1,5v., joten ei tän nyt ihan seksittömäksikään pitäis tässä kohtaa vielä mennä.. ikää siis molemmilla 25v.. turhauttaa silti, koska uskallan väittää että seksiä todellakin saisin muualtakin jos vaan haluisin.. argh!

 

en muuten usko että miehen "kiinnijääminen" oli välttämättä nöyryyttävää (noh, varmasti hävettävää/noloa jollain tasolla?)

Tässä se on! Lähes täydellisesti sanottu! Ilman tuota suluissa olevaa osaa olisit karkeasti erehtynyt, mutta sen kanssa oletkin oivaltanut aivan oikein. Se 'jokutaso' on kuitenkin jokaiselle tärkeintä, kunkin omaa ihmisyyttä ja sillä selittämättömällä inhimillisyyden tasolla häiriö on.

Muutenkin viestisi täynnä merkitystä. Kunhan osaisi sitä ymmärrettävästi avata, siinä se! Vastas siihen kysymykseen; mikä on oikea kysymys (ja siinähän oli nimenomaan kysymysmerkki).

 

Oon muuten miettinyt sitäkin, että mies kokee helposti nykyisessä tilanteessamme seksin muuttuvan painostavaksi ja pakkotouhuksi.. ja sen takia seksikin kuulemma vähentynyt.. mutta voiko tuollainen pitää paikkansa? Itse en halua mitään muuta kuin sitä seksin tuomaa läheisyyttä, en vaadi mitään erikoisia juttuja ja silti aika moneen olen tarvittaessa valmis.. ei oikeastaan ole sanoja kuvaamaan omaa fiilistä, nimimerkki kertoo aika paljon. Ei auta muuta kuin toivoa muutosta ihan lähitulevaisuudessakin..

 

Oon muuten miettinyt sitäkin, että mies kokee helposti nykyisessä tilanteessamme seksin muuttuvan painostavaksi ja pakkotouhuksi.. ja sen takia seksikin kuulemma vähentynyt.. mutta voiko tuollainen pitää paikkansa?

En tiedä muista, ehkä jollakin voi, ehkä toisilla ei, mutta minun kohdallani se olisi jo paljon tuollaista tilannetta aikaisemmin tyystin loppunut, sillä en haluaisi kumppanini tyytyvän sellaiseen.

Itse en halua mitään muuta kuin sitä seksin tuomaa läheisyyttä, en vaadi mitään erikoisia juttuja ja silti aika moneen olen tarvittaessa valmis..

Se valmius jää täysin syrjään. Jos läheisyys ei toimi ei ole seksiäkään. Porno on enempi ikävää ja tylsää.

ei oikeastaan ole sanoja kuvaamaan omaa fiilistä, nimimerkki kertoo aika paljon.

Sitä suuremmalla syyllä niitä olisi miehellä hyvä olla, taikka niinikään hyvä nimimerkki edes.

Ei auta muuta kuin toivoa muutosta ihan lähitulevaisuudessakin..

Minulla ei ole juuri muusta kokemusta kuin toiveiden toteutumattomuudesta. Siihen liittyviä tuntemuksiani voisin kuvailla lähinnä viheliäisenkituliaiksi.

 

Elän avioliitossa ihanan miehen kanssa. Yheiseloa on jatkunut noin 12 vuotta. Rakastan miestäni ja minulla on hänen kanssaa hyvä ja hauska elämä. Meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta ja aika harvoin kahdenkeskistä aikaa. Läheisyyttä ja halailua on paljon, mutta seksiä vain noin kerran pari kuukaudessa. Minä teen aina aloitteen ja tulen aika usein torjutuksi. En tyrkytä, en kiehnaa enkä vonkaa. Jos ei, niin sitten ei. Asiasta ei juurikaan ole puhuttu. Joskus olen kysellyt jotain, ja mies aina sanoo, ettei vika ole minussa.

Tiedän, että hän katselee joskus salaa pornoa ja masturboi. Minun mielestäni se on kiihottavaa ja ihan hyvä asia. Eipä ole ihan muumioitunut.

Luulen ymmärtäväni miestäni tässäkin asiassa. Hänen lapsuudenkodissaan isä oli uskoton ja ymmärtääkseni jonkinsorttinen seksiaddikti. Äiti kärsi ja kitui vaikeassa suhteessa vuosikymmenet. Luulen, että mieheni tuntee häpeää omasta seksuaalsuudestaan ja syyllisyyttä omista tarpeistaan.

Minä tiedän olevani hyvännäköinen. Hoikka, ystävällinen, nätti, kivasti pukeutuva ja hauskaa juttuseuraa. Olen myös hiukan flirtti ja minulla on miespuolisia ihailijoita, mutta en ole koskaan ollut uskoton.

En ole mikään seksipeto. Kerran viikossa riittäisi ihan hyvin. Etenkin, jos tietäisin miehenikin nauttivan ja haluavan.

Valitettavasti tällä hetkellä tilanne on se, että mies kyllä ryhtyy joskus seksiin, kun teen aloitteen, mutta ei tunnu syttyvän kovin usein. Minulla on sellainen olo, että hän sekstaa velvollisuudesta ja toivoo homman päättyvän pikaisesti.

Tiedän, että asiasta pitäisi puhua ennen kuin menee liian mutkikkaaksi, mutta keskustelu tuntuu vaikealta. Kärsin tilanteesta, mutta en kohtuuttomasti. Erota en halua missään nimessä. Mies on sielunveljeni ja elämänkumppanini, hyvä isä ja puoliso. Seksi vain on ongelmallista.

Joskus ajattelen seksisuhteeseen ryhtymistä, mutta riski on liian iso. Nyt kysynkin käytännön vinkkejä, miten salasuhteen voisi rakentaa satavarmaksi? Miten löytää seksikumppani, joka on varmasti luoetettava? Miten te muut hoitelette salasuhteitanne? Mikä tuntuu vaikealta? Mikä oli helpompaa kuin luulitte?

En kaipaa moralisointia tai kieltoja. En myöskään vittuilua. Ihan käteviä käytännön vinkkejä vaan tyyliin 'uskottomuuden alkeet' -tyyppinen lähestyminen olisi riittävä. Kiitos jo etukäteen!

 

Tiedän, että asiasta pitäisi puhua ennen kuin menee liian mutkikkaaksi, mutta keskustelu tuntuu vaikealta.

Siinä se on. Tiedät liiankin hyvin! Syy siihen että tuntuu vaikealta on sama syy myös puhumattomuuteen, ei uskalleta olla riittävän avoimia. Sananvapaus ei toteudu, sillä jompikumpi saa näkymättömät hepulit ja ottaa salaiset pultit, perääntyy, sulkee viestiyhteyden. Mitään katastrofia ei pääse syntymään koska kumpikaan ei paljasta paljoakaan kerralla. Suurta haavariskiä ei oteta. Joka kerta kun on yritetty avautua on taas saatu vähän näpeille ja huomattu kriittinen raja, jota ei rohjeta ylittää.

Vallitsee kauhun tasapaino ja itsesensuurin kilpavarustelu. Osa omimmasta seksuaalisuudesta, vähintään ydinosa mutta yhä enemmän laajennusosistakin, rajataan ennakkotarkastuksen ulkopuolelle. Se pidetään ja pysyy turvallisuussyistä tukevasti identiteettisuojassa toiselta.

Tiedän, että hän katselee joskus salaa pornoa ja masturboi. Minun mielestäni se on kiihottavaa ja ihan hyvä asia. Eipä ole ihan muumioitunut.

Mielipideilmapiiri on näennäisen salliva, silti pohjimmiltaan konservatiivinen, hienokseltaan kaksinaismoraalinen. Kiinnostus toistensa seksuaalisuuteen on yllättävän vahvaakin ja ajatasalla tilanteesta ollaan tunkeilemattoman tiedustelutoiminnan ansiosta. Siedettävää vielä, mutta muutosta tapahtuu mutkikkaampaan suuntaan. Omissa oloissa yksityisprojekteja mietitään.

Joskus ajattelen seksisuhteeseen ryhtymistä, mutta riski on liian iso. Nyt kysynkin käytännön vinkkejä, miten salasuhteen voisi rakentaa satavarmaksi?

Seksin yksityistämisen suurhankeesta haaveillaan ja tutkitaan sijoitusriskejä alihankkijan luottotietoja luokitellen. Perheyrityksen kotiteollisuus halutaan suojata vaarallisilta kasvupaineilta ja vakauttaa kilpailuhäiriöiltä.

Luulen ymmärtäväni miestäni tässäkin asiassa. Hänen lapsuudenkodissaan isä oli uskoton ja ymmärtääkseni jonkinsorttinen seksiaddikti. Äiti kärsi ja kitui vaikeassa suhteessa vuosikymmenet. Luulen, että mieheni tuntee häpeää omasta seksuaalsuudestaan ja syyllisyyttä omista tarpeistaan.

Riskianalyysi kuitenkin rakentuu epärealistisiin kuvitelmiin, väärään tilannearvioon ja liikeidea perustuu tutkimattomaan toiveajatteluun.
Jos kumppaneilla on tähän saakka ollut niin hyvä tuntuma toisistaan että sopeutumisherkkyys on säilynyt edullisena, on vain ajan kysymys milloin se alkaa takkuilla emoyhtiössä, kaikista ulkoisten turvatoimien pettämättömyydestä huolimatta. Yrityskulttuuri rapautuu sisältäpäin säröillen kohti suorimistilaa.

Minkään ei tarvitse mennä pieleen. Se toimii aikansa ihan hyvin, mutta juonittelu sairastuttaa organisaation ja vaarantaa tulevaisuuden näkymät. Paluuta entiseen ei tavallisesti ole, valitettavasti.