Hae Anna.fi-sivustolta

Vieläkö matkustatte turistirysiin?

Viestiketju osiossa 'Kreikka ja Kypros' , käynnistäjänä boikotoin rysiä, 12.12.2006.

  1. boikotoin rysiä Vierailija

    Kreikan saaret ovat olleet jo pois muodista aikoja sitten. Itse en menisi mistään hinnasta Kreetalle, Rhodokselle tai Kosille. Kaikkialla pikkusaarillakin on vain hotelleja ja turisteja sekä niille pystytettyjä krääsämarkkinoita.
    Minusta mukavimmat ihmiset löytyvät pohjois-Kreikasta. Itse tykkään myös vuorista enemmän kuin merestä, joten viihdyn hyvin aivan pohjoisessa, vaikka sielläkin on varmaan enemmän tasankoa kuin vuoria, vaikka toisin voisi kuvitella. Suurimmat lumihuippuiset vuoret siintävät pohjoisessa Bulgarian rajan toisella puolella. Turistirysistä ei ole tietoakaan ja ruokakin on parempaa ja huomattavasti halvempaa, kun sieltä puuttuvat täysin vain turisteille tehdyt paikat. Ei ole edes ruokalistoja ravintoloissa, ekä kukaan osaa muuta kun kreikkaa, on vaan kysytävä tarjoilijoilijoilta, mitä on tarjolla. Halpuudella ei sinänsä Kreikan lomailussani mitään merkitystä ole, kunhan nyt mainitsin, kun se tuntuu monelle olevan ainut lomamaan valinnan peruste.
     
  2. Kreikan saaret ovat olleet jo pois muodista aikoja sitten. Itse en menisi mistään hinnasta Kreetalle, Rhodokselle tai Kosille. Kaikkialla pikkusaarillakin on vain hotelleja ja turisteja sekä niille pystytettyjä krääsämarkkinoita.
    Minusta mukavimmat ihmiset löytyvät pohjois-Kreikasta. Itse tykkään myös vuorista enemmän kuin merestä, joten viihdyn hyvin aivan pohjoisessa, vaikka sielläkin on varmaan enemmän tasankoa kuin vuoria, vaikka toisin voisi kuvitella. Suurimmat lumihuippuiset vuoret siintävät pohjoisessa Bulgarian rajan toisella puolella. Turistirysistä ei ole tietoakaan ja ruokakin on parempaa ja huomattavasti halvempaa, kun sieltä puuttuvat täysin vain turisteille tehdyt paikat. Ei ole edes ruokalistoja ravintoloissa, ekä kukaan osaa muuta kun kreikkaa, on vaan kysytävä tarjoilijoilijoilta, mitä on tarjolla. Halpuudella ei sinänsä Kreikan lomailussani mitään merkitystä ole, kunhan nyt mainitsin, kun se tuntuu monelle olevan ainut lomamaan valinnan peruste.


    On se hyvä, että joskus kirjoittamani kelpaa muillekin. Kolmea ensimmäistä riviä lukuunottamatta tuo kaikki muu on suora (ainakin lähes) kopio minun alunperin kirjoittamastani tekstistä.
    Ja terveisiä vain sieltä pohjoisesta. Palasin sieltä jälleen kerran kaksi viikkoa sitten. Voi olla että aika moni osaa muutakin kuin kreikkaa, mutta mistäpä sen tiedän, kun en itse osaa kuin kreikkaa ja suomea.


     
  3. Suomi-turisti Vierailija

    Vai oikein on kopioitu sinulta tuo vuodatus. Kylläpä on naivi kirjoitus, missähän maailmassa sinäkin elät?
    Etkö ymmärrä sitä, että matkailuelinkeino on ainakin 30% Kreikan kansantulosta. Mitä jos turistit sanovat että Suomesta on lopettava metsä- ja metalliteollisuus, millähän me sitten elämme.
    Jos joku hakeutuu kansanpariin ei sitä kukaan Kreikassa kiellä vaikka muuten viettäisit sen lomasi Rhodoksella. Autoja on vuokrattavana pilvin pimein, kyllä niillä ja muilla kulkuvälineillä voi mennä tavallisen kansan pariin. Jos itse hakeudut johonkin helvetin kuuseen älä yleistä sitä. Suurin osa haluaa viettää lomansa varsin urbaanissa taajamassa, jossa ei tule mitään kulttuurishokkia.
     
  4. RTO Uusi jäsen

    liittynyt:
    25.08.2006
    Viestejä:
    159
    Saadut tykkäykset:
    0
    Aloitus oli tyyppiesimerkki yksinkertaisen ihmisen yksinkertaisesta ajatuksenjuoksusta: Kun MINÄ teen niin ja näin niin se on AINOA OIKEA tapa lomailla. Js MINÄ tykkään enemmän pohjois-Kreikassa niin KAIKKI MUUT ovat väärässä. Voi tätä lapsellisuutta ja yksinkertaisuutta. Tuli taas vahva vaikutelma vanhasta häiriköstä täällä, siitä ei voi erehtyä. Sen ip on nähtävästi taas avattu, hetkeksi....
     

  5. Minusta mukavimmat ihmiset löytyvät pohjois-Kreikasta. Itse tykkään myös vuorista enemmän kuin merestä, joten viihdyn hyvin aivan pohjoisessa, vaikka sielläkin on varmaan enemmän tasankoa kuin vuoria, vaikka toisin voisi kuvitella. Suurimmat lumihuippuiset vuoret siintävät pohjoisessa Bulgarian rajan toisella puolella. Turistirysistä ei ole tietoakaan ja ruokakin on parempaa ja huomattavasti halvempaa, kun sieltä puuttuvat täysin vain turisteille tehdyt paikat. Ei ole edes ruokalistoja ravintoloissa, ekä kukaan osaa muuta kun kreikkaa, on vaan kysytävä tarjoilijoilijoilta, mitä on tarjolla. Halpuudella ei sinänsä Kreikan lomailussani mitään merkitystä ole, kunhan nyt mainitsin, kun se tuntuu monelle olevan ainut lomamaan valinnan peruste.


    Alunperin tuo kirjoittamani juttu ei kyllä muistaakseni edes liittynyt "rysäaiheeseen", vaikka sana tekstissä mainitaankin. Mutta väliäpä sillä. Toiset matkustavat pohjoiseen ja toiset eivät edes osaa kirjoittaa omin sanoin, vaan lainaavat toisten tekstejä.
    Korjattakoon, että kesäaikaan myös minä matkustan rysiin, mutta mitäpä siellä talvella tekisi. (Olen kyllä käynyt katsomassa, miltä saarilla näyttää tammikuussa.) Ensi kesäksi on varattu Karpathos ja Kos ja eivätkös ne ole niitä rysiä?
    NE KOLME EKAA RIVIÄHÄN EIVÄT OLLEET MINUN KIRJOITTAMIANI.
     
  6. RTO Uusi jäsen

    liittynyt:
    25.08.2006
    Viestejä:
    159
    Saadut tykkäykset:
    0
    Juu, niin minä ymmärsinkin että sinä olet kirjoittanut jutun aikaisemmin ihan toisessa yhteydessä ja riitaa vääntämättä. Toisin on tuo joka on nyt kopioinut kirjoitustasi ja lisännyt siihen omat, kaikille jo ajat sitten tutuiksi tulleet mausteensa.
     
  7. Ja tässäpä sitten se alkuperäinen viestini, jonka tänne joku halusi kopioida toiseen asiayhteyteen.
    Löytyy otsikolla: Kattava kysely Kreikasta. Silloin olin juuri myös palannut matkalta pohjois-Kreikasta.


    7.4.06 22:35
    Juuri palannut (vierailija)
    Kreetalaiset ovat Kreikan hämäläisiä. Minulla ei ole minkäänlaista hinkua Kreetalle, vaikka 39 matkasta Kreikkaan on kaksi sinne suuntautunutkin, jopa ensimmäinen matkani.

    Mukavimmat ihmiset löytyvät pohjois-Kreikasta. Itse tykkään myös vuorista enemmän kuin merestä, joten viihdyn hyvin pohjoisessa, vaikka sielläkin on varmaan enemmän tasankoa kuin vuoria, vaikka toisin voisi kuvitella. Suurimmat lumihuippuiset vuoret siintävät pohjoisessa Bulgarian rajan toisella puolella.
    Turistirysistä ei ole tietoakaan ja ruokakin on parempaa ja huomattavasti halvempaa, kun sieltä puuttuvat kokonaan vain turisteille tehdyt paikat. Ei ole ruokalistoja ravintoloissa, vaan kysytään tarjoilijalta, mitä on tarjolla. Halpuudella ei sinänsä Kreikan lomailussani suurta merkitystä ole, kunhan nyt mainitsin, kun se tuntuu monelle olevan jopa lomamaan valinnan peruste.

     
  8. Miten niin Kreikan saaret ovat pois muodista ?? Mihin suomalaiset matkustavat mielellään ? Tietänette vastauksen. Talvella Kanarialle ja kesällä/syksyllä Kreikan eri saarille !! Ja oikein mainioita lomakohteita ovatkin. Vaikka ovatkin rysiä, niin oikein kivan loman niillä viettää. Makuja on monia. Aloittajan kysymykseen vastaan, että ainakin meidän perhe matkustaa vieläkin "turistirysiin". Ja nautimme !!!!!
     
  9. SuperMadonna Vierailija

    Minusta rysä-hanukainen kirjoittaa taas pelkkää aasiaa!
     
  10. Ollie-Mandie Vierailija

    Sinähän voisit adoptoida sen!
     
  11. -beggar- Uusi jäsen

    liittynyt:
    21.06.2006
    Viestejä:
    941
    Saadut tykkäykset:
    0
    Koska olemme niin tyhmiä, että emme osaa edes lukea ja käyttää internettiä - hyvä kun kerroit - KIITOS!
     
  12. mip Vierailija

    Ruokalistako määrittelle paikan turistirysäksi? Ajatellaampa suomalaista ravintoloitsijaa joka tietää, että tulevana kesänä paikkakunnalla vierailee paljon Japanilaisia turisteja. Miettii
    kannattaisiko painattaa ruokalista myös Japaniksi. Kokisivatko turistit sen hyväksi palveluksi vai miettisikö Japanian poika, että voi v...u mikä turistirysä. Ehkä se sitten kannattaa piilottaa ne loputkin ruokalistat, niin saadaan palvelu joustavammaksi ja nopeammaksi.
     
  13. lukija vastaaja Vierailija

    Kyllä se pohjois_kreikassa matkaava on ainakin jutuista päätellen meidän oma Sanna-Liisamme. S-liisa on milloin jekyl milloin hyde
     

  14. Anteeksi vain, mutta nyt kyllä erehdyit pahemman kerran, mutta sattuuhan sitä meille kaikille aina joskus.
    Siitä huolimatta toivotan sinullekin oikein hyvää ja rauhallista joulua! Itse häivyn huomenna pariksi viikoksi näiden keskustelujen saavuttamattomiin (en halua lomalla nähdäkään näppistä), nyt vähän lämpimämpään paikkaan kuin pohjois-Kreikka tähän aikaan vuodesta on.


     
  15. von Glucksburg Vierailija



    Saanko udella - mihin menet ?
     
  16. KYLLÄ Vierailija

    Kyllä matkustamme ja sinunhan ei ole mikään pakko tulla perässä ;)
     
  17. -beggar- Uusi jäsen

    liittynyt:
    21.06.2006
    Viestejä:
    941
    Saadut tykkäykset:
    0
    Sen sijaan Kreikkaan ja Kreetalle menen mielelläni
     
  18. ei laseja Vierailija

    Eipä ole ollut koskaan nuo vaalenapunaiset lasit nenällä joten matkustellaan ihan ilman ennakkoluuloja. Perässähiihtäjiä ei ole näkynyt eikä rysään ole uitu.
     
  19. -beggar- Uusi jäsen

    liittynyt:
    21.06.2006
    Viestejä:
    941
    Saadut tykkäykset:
    0
    Jos taas kuuluu Suomi-Kreikka yhdistyksiin niissä kaikki info on puolueellista ja katsottuna vaaleanpunaisten lasien läpi, siksipä kreikanystävät matkustavat vain turistirysiin.
     
  20. Mikki2 Vierailija

    Jos taas kuuluu Suomi-Kreikka yhdistyksiin niissä kaikki info on puolueellista ja katsottuna vaaleanpunaisten lasien läpi, siksipä kreikanystävät matkustavat vain turistirysiin.[/quote]


    Minä taas olen sitä mieltä, että ne ihmiset, jotka ovat olleet Kreikka-yhdistyksissä kauan, ovat juuri niitä, jotka matkustavat hyvin paljon muualle kuin turistirysiin. Monet osaavat kieltä, joten on hyvin helppo matkustella mihin päin Kreikkaa tahansa. Ne rysät on nähty jo vuosikymmeniä sitten, joten uutta on etsittävä pikkusaarilta (joihin ei matkoja tehdä) ja mantereelta.
    Sellaiset, jotka Kreikkaan ihastuttuaan ovat juuri liittyneet yhdistykseen, ovat enemmän niitä rysissä kävijöitä ja hyvin monet eivät kauan yhdistyksessä viitsi ollakaan, kun ensihurma menee ohi.

     
  21. Plaza-tiimi Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    02.06.2006
    Viestejä:
    1 383
    Saadut tykkäykset:
    0
    Ylläpito on moderoinut keskustelua.
     
  22. psonio Vierailija

    Ensiksi sano: paljon rakastaa Kreikka...vielä lisää sano: Todella rakastaa Kreikka eniten Rakasta myös pieni suomi ja suomalainen nainen varsinkin suomi24.fi. Kouros työystävä, kollega. Hyvä tarjoilija suomirakastaja antaa paljo suomalaiselle naiselle kaikki!!!!. Ei enä nuori mutta tönöttä minä myös.
     
  23. Käyvätkö turistit rysilläsi? Osta kun kalastustarvikkeet meiltä ja anna turistein kokea naapurin katiskat, meiltä miinoitetut isorysät niin turistien kun ryssien pään menoksi.

    http://www.kivikangas.fi/
     
  24. remurysääjä Vierailija

    Rysiin mennään. 76.kerta Plataniakseen ens toukokuussa. Mahtava paikka, halvat juomat ja taattu kotimainen seura. Suomen kielellä pärjää.Muuta en osaakaan.
     
  25. -beggar- Uusi jäsen

    liittynyt:
    21.06.2006
    Viestejä:
    941
    Saadut tykkäykset:
    0
    Olisit vastannut tuolla "yleistä" osastolla jossa aiheen oli juuri tuo suvaitsemattomuus muita matkailijoita kohtaan. Matkustakoon kuka tahansa mihin tahansa ja kuinka montakertaa tahansa se ei kuulu sinulle pätkän vertaa. Kun suurin osa makailusivuja seuraava tunnistaa herjasi mitä muuta voisi tuollaiselta moukalta odottaa.
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti