N
Nykyinen ex-asiakas
Vieras
Ostin kaksi paria Vikingin Wave -mallin lasten lenkkareita kesäksi lapsilleni. Lenkkarit kestivät käytössä noin kaksi viikkoa, jonka jälkeen kummissakaan lenkkareissa eivät pysyneet tarrat kiinni. Tarra on vielä aika pitkä, joten huonommalla onnella siihen onnistuu jopa kompastumaan. Hinta näillä lenkkareilla oli noin 40 euroa pari, joten voisi olettaa, että niiden pitäisi kestää käyttöä pitempään kuin kaksi viikkoa. Kyse ei siis ole vain yhdestä viallisesta parista, koska sama vika on molemmissa erivärisissä lenkkareissa. Mahtaako koko Vikingin tuotanto edustaa nykyään tätä laatua?
Lähetin asiasta sähköpostia valmistajalle. Vastausta sähköpostiin ei kuulunut ja kysyin asiaa uudelleen noin viikon odottelun jälkeen. Vastausta ei kuulunut tähänkään kyselyyni. Lähetin asiasta sähköpostia maahantuojalle, mutta vastausta ei ole kuulunut sieltäkään. Yritin myös soittaa maahantuojalle, mutta luovutin puolen tunnin jonottamisen jälkeen. Valmistaja ei siis vastaa sähköpostikyselyyn ja maahantuoja ei vastaa sähköpostiin eikä puhelimeen, joten tästä täytyy varmaan tehdä johtopäätös, että valmista tai maahantuoja eivät aio ottaa vastuuta tuotteistaan.
Itse olen toiminut erilaisissa asiakaspalvelun kehitystehtävissä useammassa yrityksissä ja toimintaa on aina kehitetty sen pohjalle, että asiakas saa vastauksen virka-aikana lähetettyyn kyselyyn saman päivän aikana. Jos tämä ei ole mahdollista tai asia on sellainen, että vastausta pitää selvittää, niin asiakas saa tiedon, että sähköposti on vastaanotettu ja asiaa selvitetään. Viking -jalkineiden valmistajalle tai maahantuojalle tämä ei selvästikään ole tärkeää, vaan asiakas saa jatkaa yksinpuhelua.
Olemme tähän saakka ostaneet lapsillemme lähes pelkästään Viking:n lenkkareita, sandaaleja ja talvikenkiä, mutta koska valmista tai maahantuoja eivät ota mitään vastuuta viallisista tuotteistaan, niin täytyy varmaan vaihtaa merkkiä. Toisaalta en tiedä, onko Vikingin laatu huonontunut, ja edustavatko nämä lenkkarit nykyistä laatua, vai onko kyse viallisesta tuotteesta, koska kukaan ei kysymykseen suostu vastaamaan. Onneksi Viking ei ole ainoa lasten kenkien valmistaja, vaan voin aina käyttää rahani Eccon tuotteisiin tai kotimaiseen Reimateciin. Kalliimmaksi ne tuskin tulevat, koska näiden hinnaksi parille tuli lähes kolme euroa / päivä (kaksille lenkkareille 6 / päivä) ja voivat jopa todella helposti olla parempia