S
"Sigrid"
Vieras
Mulla taitaa olla jotenkin tavallista vilkkaampi lapsi... 
Vauvana oli hirveän helppo lapsi, kääntymään oppi vasta yli 5kk iässä. Siitä lähtien liikunnallinen kehitys menikin huimaa vauhtia eteenpäin ja lapseni käveli ilman tukea 9,5kk.
Vauhtia riittää, juoksee ja kiipeilee ihan älyttömästi. Kotona on rauhallisempaa mutta saa kyllä koko ajan olla silmät selässä. Vieraassa paikassa taas.. huoh, ihan hirveää välillä kun naama punasena saa juosta perässä ettei riko mitään tai tee muuta pahaa.
Mä en ehkä ees tajunnut aiemmin kuin vilkas tai eläväinen lapseni on, ennenkuin ollaan nyt käyty muutamia kertoja muskarissa ja perhekahvilassa. Tuntuu että kaikki muut lapset osaa olla nätisti ja rauhallisesti tilanteen vaatimalla tavalla ja leikkiä nätisti. Tuntuu myös että toiset äidit vain säälien katsovat kun meidän lapsi huutaa ja riehuu ja juoksee.. Lapseni lähtee aivan vieraassakin paikassa tutkimusretkilleen katsomatta taakseen ja välittämättä siitä mihin asti äidistä joutuu tai löytääkö äidin luokse takaisin.
Olisiko parempi ihan hammasta purren vaan käydä kerran viikossa näissä kerhoissa tms. jos lapsi oppisi sitten olemaan myös muiden kanssa ja leikkimään vai pitäiskö vaan linnoittautua kotiin ja koittaa parin vuoden päästä uudestaan?
Lapseni on minulle erittäin rakas enkä koe että kotona meillä on ongelmia vaikka vautia ja vahdittavaa riittää.
Lapseni on myös erittäin sosiaalinen ja hellyydenkipeä, iloinen lapsi, jolla on suuri tarve miellyttää muita. Kirjoja ei jaksa lukea eikä katsella, ajoittain touhuaa pitkäänkin omia juttuja ja leikkejä ja uppoutuu niihin. Jonkinlainen uhma on tullut myös nyt kuvioihin mutta myös samalla itsenäistymistä esim. haluaa nukahtaa välillä yksin, välillä tarvii edelleen äidin tai isän viereen..
Onko teillä vinkkejä tai vaan edes vertaistukea!!
Vauvana oli hirveän helppo lapsi, kääntymään oppi vasta yli 5kk iässä. Siitä lähtien liikunnallinen kehitys menikin huimaa vauhtia eteenpäin ja lapseni käveli ilman tukea 9,5kk.
Vauhtia riittää, juoksee ja kiipeilee ihan älyttömästi. Kotona on rauhallisempaa mutta saa kyllä koko ajan olla silmät selässä. Vieraassa paikassa taas.. huoh, ihan hirveää välillä kun naama punasena saa juosta perässä ettei riko mitään tai tee muuta pahaa.
Mä en ehkä ees tajunnut aiemmin kuin vilkas tai eläväinen lapseni on, ennenkuin ollaan nyt käyty muutamia kertoja muskarissa ja perhekahvilassa. Tuntuu että kaikki muut lapset osaa olla nätisti ja rauhallisesti tilanteen vaatimalla tavalla ja leikkiä nätisti. Tuntuu myös että toiset äidit vain säälien katsovat kun meidän lapsi huutaa ja riehuu ja juoksee.. Lapseni lähtee aivan vieraassakin paikassa tutkimusretkilleen katsomatta taakseen ja välittämättä siitä mihin asti äidistä joutuu tai löytääkö äidin luokse takaisin.
Olisiko parempi ihan hammasta purren vaan käydä kerran viikossa näissä kerhoissa tms. jos lapsi oppisi sitten olemaan myös muiden kanssa ja leikkimään vai pitäiskö vaan linnoittautua kotiin ja koittaa parin vuoden päästä uudestaan?
Lapseni on minulle erittäin rakas enkä koe että kotona meillä on ongelmia vaikka vautia ja vahdittavaa riittää.
Lapseni on myös erittäin sosiaalinen ja hellyydenkipeä, iloinen lapsi, jolla on suuri tarve miellyttää muita. Kirjoja ei jaksa lukea eikä katsella, ajoittain touhuaa pitkäänkin omia juttuja ja leikkejä ja uppoutuu niihin. Jonkinlainen uhma on tullut myös nyt kuvioihin mutta myös samalla itsenäistymistä esim. haluaa nukahtaa välillä yksin, välillä tarvii edelleen äidin tai isän viereen..
Onko teillä vinkkejä tai vaan edes vertaistukea!!