K
Kirsikka
Vieras
Hei hyvat naiset.
Olen vaikean ratkaisun aarella. Olen 23 vuotias puolivuotiaan pojan aiti ja asun brittein saarilla. Lapseni isa on taalta kotoisin. Nyt haluan erota mutta puntaroin alituiseen ratkaisulleni oikeutusta silla muuttaisin takaisin Suomeen yksinhuoltajaksi ja lapseni jaisi ilman isaa lukuunottamatta satunnaisia tapaamisia. Voisitteko kertoa mielipiteita ja ajatuksia mita tarinani herattaa.
Asia on niin etta mina tosiaankin olen 23 vuotias ja mieheni huimat 48 vuotta. Hyppasin suin pain suhteeseen hanen kanssaan kun pakenin vakivaltaista ja rikolliseksi paljastunutta ex miestani. Olimme olleet vuoden yhdessa kun huomasin olevani raskaana ja paatin pitaa lapsen. Han ei ollut asiasta kovin innoissaan mutta antoi minun kuitenkin tehda paatoksen. Menimme raskauden lapi yhdessa ja meilla on ihana terve pieni poika.
Tilanne nyt on kuitenkin se etta minulla on koti-ikava. En ole onnistunut luomaan ystavyyssuhteita tassa maassa ja tuntuu niin kovin yksinaiselta. Meilla on rahasta todella tiukkaa. Mina olen viela aitiyslomalla ja mieheni tyoton. Hanella on lisaksi sydanongelmia joiden takia han oli vahan aikaa sitten sairaalassa. Asumme jaetussa asunnossa. Mina, mieheni ja vauva asumme pienessa makuuhuoneessa ja lisaksi asunnossa asuu pari jotka mieheni tuntee parinkymmenen vuoden takaa.
Seuraavaksi kerron miksi haluan lahtea, ja kommentoikaahan te onko nama hyvia vai huonoja syita:
1.riitelemme jatkuvasti, mieheni on akkipikainen ja artyisa tyyppi. Hyvana esimerkkina, han on todella aggressiivinen autolla ajamisessa ja haluaa usein ns.nayttaa muille kuljettajille. Han on paha suustaan ja on monesti mollannut minua esimerkiksi sanomalla etta olen surkea aiti ja vitsi koko ihminen.
2.mieheni juoruaa kavereilleen riitamme, ja mina jaan yksin koska minulla ei ole kavereita tassa maassa. Asumme hanen kavereidensa kanssa, joten kun riita on paalla, kukaan ei puhu minulle. Asuinkumppanimme pitavat mieheni puolta
3.minua painaa taloudelliset asiat. Mies ei kay toissa ja sairastaa joten minulla on taysi vastuu lapsestamme rahallisesti
4.mieheni ei halua menna minnekaan. Han haluaa pysya kotona. Han ei halua menna kavelylle tai kahville tai minnekaan, ja katsoo usein mieluiten televisiota iltaisin
5.mieheni on mielestani itsekas sangyssa. Han ei tee aloitteita seksissa vaikka on kestavampi kuin yksikaan aikaisemmista rakastajista ja hanella seisoo melkein aina kun vain olen hanen lahellaan sangyssa. Han ei koskettele tai anna suuseksia minulle kuin aniharvoin kun olen asiasta puhunut. Vaikuttaa etta han haluaisi vaan etta otan suihin. Olen vain vasynyt siihenkin. Olisi kiva jos joskus edes mies tekisi aloitteen ja haluaisi minua.
6.Minua arsyttaa suunnattomasti etta miehella on insuliiniriippuvainen diabetes ja sydanongelmia ja han ei kuulema pysty luopumaan tupakanpoltosta ja tiettyjen huumausaineiden poltosta. Pelkaan etta han menehtyy ennenaikaisesti ja jattaa minut yksin poikamme kanssa!
7.Mieheni pomottaa mielestani minua suhteessamme. Minusta tuntuu etta han jatkuvasti maarittelee milloin olen hyva tai huono.
Esim. painostaa minua laittautumaan kotona ollessakin, maarailee ostopaatoksia vaikka mina maksan, syyllistaa minua jos jatan lapset hanen hoitoonsa argumenttinaan etta kunnon aidit pitavat huolta lapsistaan ITSE 24/7
8.Mies ei oikein ymmarra paloani hankkia koulutus. Hanen mielestaan olen nyt aiti, ja olen itsekas unelmoidessani jonkinlaisesta koulutuksesta.
9.Mina haluan ulkoilla, olla tervehenkinen ja syoda kasvispainoitteista ruokaa. Han haluaa polttaa tupakkaa(ja huumeita), pelata biljardia ja hengailla kaverien kanssa ja syoda makkaraa.
10. Mina palan halusta paasta kotimaahani Suomeen ja tavata kavereita ja perhetta. Mieheni ei ole kiinnostunut matkustamisesta Pohjois-maahan vaan haluaisi mieluummin matkustaa jonnekin lampimaan vahista rahoistamme
11.Riidan tullen han uhkailee jattavansa minut ns.oman onneni nojaan. Tonaisi kerran vaatekomeroa vasten niin etta rillit vaantyivat. Saattaa haipya toisinaan omille teilleen muutamaksi tunniksi, ja suuttuu jos kysyn minne menee.
Eparoin koska mietin poikaammme. Mieheni on todella lammin hanta kohtaan. Vaihtaa vaippoja ja leikkii jne. Auttaa hoidossa kaikin puolin. Lisaksi han oli aarettoman hyva minua kohtaan kun tapasimme. Hanella on aikaisemmista suhteista yksi poika johon ei ole pitanyt minkaanlaista yhteytta syntyman jlk, ja kaksi lasta 11 vuotta kestaneesta liitosta joita tapaa ehka kerran kahdessa kk. Tuntuu vain etta tama suhde on kuivunut kasaan. Vietamme todella vahan aikaa keskittyen toisiimme. Joudun ihan pyytamaan hanta istahtamaan hetkeksi kanssani, kun han mieluummin tupakoi ja katselee televisiota. Joudun siis kalastelemaan huomiota hanelta. Tunnen itseni yksinaiseksi ja tuntuu ettei han ymmarra minua. Tunnen paineita nayttaa hyvalta silloinkin kun olemme kotona. Raskauden aikana han puhui paljon siita etta pelkasi minun keraavan ylimaaraisia kiloja. Nyt synnytyksen jlk olen laihtunut rajusti ja olen alipainoinen. Yksi suomalainen kabveri oli kylassa ja huomautti etta olen selvasti alipainoinen. Mies valittaa nyt siita etta takapuoleni ei ole enaa taydellinen, vaan liian pieni hanen makuunsa.
Siskot, olen aivan sekaisin, ja tuntuu etta en ole koskaan tarpeeksi hyva. Haluan vaan kotiin ja turvaan. Haluan etta kukaan ei sano minulle etta en ole hyva. Minua odottaa asunto Suomessa valmiina. Tuntuu niin pahalta vieda lapselta isa mutta en ole onnellinen. Pelkaan jaavani loukkuun tanne jos en nyt lahde. Tuntuu hullulta etta olen nain nuori ja oikeesti ihan ok nakoinen ja keski-ikaiselle miehelleni en kuitenkaan riita. Luulen etta han nyt vaan on sellaisessa tilanteessa elamassa etta haluaa jatkaa samaan malliin suurinpiirtein samoissa kuvioissa ja on liian vasynyt muutokseen tai jotain. Musta tuntuu etten voi hengittaa. Aina kun haluan jotain olen vaan ahne amma. Olen hieman herkassa tilassa henkisesti itsekin. Synnytyksen jlk oli jonkinlaista masennusta tai enemmankin ahdistusta. Olen saanut muutaman paniikkikohtauksen jne. Olen tassa suhteessa miettinyt aika usein paivieni paattamista,oman kaden kautta. En halua tehda sita, mutta valilla olen halunnut vaan ulos tilanteesta ja akkia. Nyt pelkaan vaikka mita pitkin pvaa ja olen ajoittain epavarma itsestani. En osaa sanoa mita ansaitsen ja olenko itsekas vai en.
Olenko nyt ihan vaarassa tai onko teilla lisakysymyksia? Pyydan nyt vaan apua,..Mita sanoo teidan jarki jotka ette ole kiinni tassa tunnesotkussa? Olenko huono ihminen joslahden Suomeen ja yritan rakentaa oman elaman minulle ja pojalleni, ja lapseni paatyy nakemaan isaansa vaan sillon tallon lomilla jne... Mun sydan sarkyy...
Olen vaikean ratkaisun aarella. Olen 23 vuotias puolivuotiaan pojan aiti ja asun brittein saarilla. Lapseni isa on taalta kotoisin. Nyt haluan erota mutta puntaroin alituiseen ratkaisulleni oikeutusta silla muuttaisin takaisin Suomeen yksinhuoltajaksi ja lapseni jaisi ilman isaa lukuunottamatta satunnaisia tapaamisia. Voisitteko kertoa mielipiteita ja ajatuksia mita tarinani herattaa.
Asia on niin etta mina tosiaankin olen 23 vuotias ja mieheni huimat 48 vuotta. Hyppasin suin pain suhteeseen hanen kanssaan kun pakenin vakivaltaista ja rikolliseksi paljastunutta ex miestani. Olimme olleet vuoden yhdessa kun huomasin olevani raskaana ja paatin pitaa lapsen. Han ei ollut asiasta kovin innoissaan mutta antoi minun kuitenkin tehda paatoksen. Menimme raskauden lapi yhdessa ja meilla on ihana terve pieni poika.
Tilanne nyt on kuitenkin se etta minulla on koti-ikava. En ole onnistunut luomaan ystavyyssuhteita tassa maassa ja tuntuu niin kovin yksinaiselta. Meilla on rahasta todella tiukkaa. Mina olen viela aitiyslomalla ja mieheni tyoton. Hanella on lisaksi sydanongelmia joiden takia han oli vahan aikaa sitten sairaalassa. Asumme jaetussa asunnossa. Mina, mieheni ja vauva asumme pienessa makuuhuoneessa ja lisaksi asunnossa asuu pari jotka mieheni tuntee parinkymmenen vuoden takaa.
Seuraavaksi kerron miksi haluan lahtea, ja kommentoikaahan te onko nama hyvia vai huonoja syita:
1.riitelemme jatkuvasti, mieheni on akkipikainen ja artyisa tyyppi. Hyvana esimerkkina, han on todella aggressiivinen autolla ajamisessa ja haluaa usein ns.nayttaa muille kuljettajille. Han on paha suustaan ja on monesti mollannut minua esimerkiksi sanomalla etta olen surkea aiti ja vitsi koko ihminen.
2.mieheni juoruaa kavereilleen riitamme, ja mina jaan yksin koska minulla ei ole kavereita tassa maassa. Asumme hanen kavereidensa kanssa, joten kun riita on paalla, kukaan ei puhu minulle. Asuinkumppanimme pitavat mieheni puolta
3.minua painaa taloudelliset asiat. Mies ei kay toissa ja sairastaa joten minulla on taysi vastuu lapsestamme rahallisesti
4.mieheni ei halua menna minnekaan. Han haluaa pysya kotona. Han ei halua menna kavelylle tai kahville tai minnekaan, ja katsoo usein mieluiten televisiota iltaisin
5.mieheni on mielestani itsekas sangyssa. Han ei tee aloitteita seksissa vaikka on kestavampi kuin yksikaan aikaisemmista rakastajista ja hanella seisoo melkein aina kun vain olen hanen lahellaan sangyssa. Han ei koskettele tai anna suuseksia minulle kuin aniharvoin kun olen asiasta puhunut. Vaikuttaa etta han haluaisi vaan etta otan suihin. Olen vain vasynyt siihenkin. Olisi kiva jos joskus edes mies tekisi aloitteen ja haluaisi minua.
6.Minua arsyttaa suunnattomasti etta miehella on insuliiniriippuvainen diabetes ja sydanongelmia ja han ei kuulema pysty luopumaan tupakanpoltosta ja tiettyjen huumausaineiden poltosta. Pelkaan etta han menehtyy ennenaikaisesti ja jattaa minut yksin poikamme kanssa!
7.Mieheni pomottaa mielestani minua suhteessamme. Minusta tuntuu etta han jatkuvasti maarittelee milloin olen hyva tai huono.
Esim. painostaa minua laittautumaan kotona ollessakin, maarailee ostopaatoksia vaikka mina maksan, syyllistaa minua jos jatan lapset hanen hoitoonsa argumenttinaan etta kunnon aidit pitavat huolta lapsistaan ITSE 24/7
8.Mies ei oikein ymmarra paloani hankkia koulutus. Hanen mielestaan olen nyt aiti, ja olen itsekas unelmoidessani jonkinlaisesta koulutuksesta.
9.Mina haluan ulkoilla, olla tervehenkinen ja syoda kasvispainoitteista ruokaa. Han haluaa polttaa tupakkaa(ja huumeita), pelata biljardia ja hengailla kaverien kanssa ja syoda makkaraa.
10. Mina palan halusta paasta kotimaahani Suomeen ja tavata kavereita ja perhetta. Mieheni ei ole kiinnostunut matkustamisesta Pohjois-maahan vaan haluaisi mieluummin matkustaa jonnekin lampimaan vahista rahoistamme
11.Riidan tullen han uhkailee jattavansa minut ns.oman onneni nojaan. Tonaisi kerran vaatekomeroa vasten niin etta rillit vaantyivat. Saattaa haipya toisinaan omille teilleen muutamaksi tunniksi, ja suuttuu jos kysyn minne menee.
Eparoin koska mietin poikaammme. Mieheni on todella lammin hanta kohtaan. Vaihtaa vaippoja ja leikkii jne. Auttaa hoidossa kaikin puolin. Lisaksi han oli aarettoman hyva minua kohtaan kun tapasimme. Hanella on aikaisemmista suhteista yksi poika johon ei ole pitanyt minkaanlaista yhteytta syntyman jlk, ja kaksi lasta 11 vuotta kestaneesta liitosta joita tapaa ehka kerran kahdessa kk. Tuntuu vain etta tama suhde on kuivunut kasaan. Vietamme todella vahan aikaa keskittyen toisiimme. Joudun ihan pyytamaan hanta istahtamaan hetkeksi kanssani, kun han mieluummin tupakoi ja katselee televisiota. Joudun siis kalastelemaan huomiota hanelta. Tunnen itseni yksinaiseksi ja tuntuu ettei han ymmarra minua. Tunnen paineita nayttaa hyvalta silloinkin kun olemme kotona. Raskauden aikana han puhui paljon siita etta pelkasi minun keraavan ylimaaraisia kiloja. Nyt synnytyksen jlk olen laihtunut rajusti ja olen alipainoinen. Yksi suomalainen kabveri oli kylassa ja huomautti etta olen selvasti alipainoinen. Mies valittaa nyt siita etta takapuoleni ei ole enaa taydellinen, vaan liian pieni hanen makuunsa.
Siskot, olen aivan sekaisin, ja tuntuu etta en ole koskaan tarpeeksi hyva. Haluan vaan kotiin ja turvaan. Haluan etta kukaan ei sano minulle etta en ole hyva. Minua odottaa asunto Suomessa valmiina. Tuntuu niin pahalta vieda lapselta isa mutta en ole onnellinen. Pelkaan jaavani loukkuun tanne jos en nyt lahde. Tuntuu hullulta etta olen nain nuori ja oikeesti ihan ok nakoinen ja keski-ikaiselle miehelleni en kuitenkaan riita. Luulen etta han nyt vaan on sellaisessa tilanteessa elamassa etta haluaa jatkaa samaan malliin suurinpiirtein samoissa kuvioissa ja on liian vasynyt muutokseen tai jotain. Musta tuntuu etten voi hengittaa. Aina kun haluan jotain olen vaan ahne amma. Olen hieman herkassa tilassa henkisesti itsekin. Synnytyksen jlk oli jonkinlaista masennusta tai enemmankin ahdistusta. Olen saanut muutaman paniikkikohtauksen jne. Olen tassa suhteessa miettinyt aika usein paivieni paattamista,oman kaden kautta. En halua tehda sita, mutta valilla olen halunnut vaan ulos tilanteesta ja akkia. Nyt pelkaan vaikka mita pitkin pvaa ja olen ajoittain epavarma itsestani. En osaa sanoa mita ansaitsen ja olenko itsekas vai en.
Olenko nyt ihan vaarassa tai onko teilla lisakysymyksia? Pyydan nyt vaan apua,..Mita sanoo teidan jarki jotka ette ole kiinni tassa tunnesotkussa? Olenko huono ihminen joslahden Suomeen ja yritan rakentaa oman elaman minulle ja pojalleni, ja lapseni paatyy nakemaan isaansa vaan sillon tallon lomilla jne... Mun sydan sarkyy...
