Vinkkejä painonhallintaan uudessa elämäntilanteessa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "apuva"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

"apuva"

Vieras
Olen 3 (8,5,3) yksinhuoltaja ja asun työläässä rintamamiestalossa maalla. Ennen kuin työllistyin kuntoilin sekä hyötyliikunnan parissa että muuten kotona päivittäin jopa kaksi kertaa päivässä. Tuntui, ettei ole edes aikaa syödä, eikä painon kanssa ollut juuri ongelmia. Tavoitteeni lihaskunnon suhteen, se hyvä tunne, ovat kuitenkin ehkä suht korkeat, kun tuntuu, ettei mikään riittäisi ja parhaiten voin, kun painan mahdollisimman vähän (n.50kg, pituutta 167cm). Silloin olen energisimmilläni.

Nyt olen ollut jonkin aikaa töissä niin, että työmatkoineen päivät venyvät jopa 12 tuntiin. Kaupassa käyn kerran-pari kuussa, emmekä suuremmin harrastele, mutta viihdymme kotona. Enää en jaksa kotitöiden jälkeen kuntoilla joka päivä, enkä voi tinkiä unesta, koska muuten en päiviä jaksa. Olen aamuvirkku ja valoisammalla heräilin viiden jälkeen ja kuntoilin ennen kuin lähdimme kohti aamun seikkailuja, mutta nyt työt ovat lisääntyneet niin, että pitää olla jo reilusti ennen seiskaa päiväkodilla ja pimeyskin lisää unentarvetta. Eli en ehdi enkä jaksa liikkua niin paljon kuin ennen.

Toinen ongelma on se, että töissä ehtii koneella syömään vähän enemmän kuin mitä kotona ja lisäksi harrastelen lohtusyömistä sekä haastaviin asioihin törmätessäni töissä tulee mussutettua siinä samalla ja kotona sortuu siihen, että palkitsee itseään taas yhdestä selvitystä työpäivästä.

Painoa on tullut sen verran lisää, ehkä 5kg, että se tuntuu joka hengityksellä ja koko ajan on vastenmielinen olo.

Miten ihmeessä saisin tämän ketjun nyt poikki? Moni sanoisi varmaan, ettei sulla ole mitään hätää, mutta kyllä mulla on. Tarvitsisin liikuntaa pysyäkseni virkeänä ja hyvää oloa omassa kropassa. Nyt sitä ei ole. Kaikki vinkit olisivat tervetulleita!

Kiitos jo etukäteen!
 
Lisää sitä liikuntaa, mitä voit. Parkkeeraa kauemmas kaupan ovesta, kiipeä portaat kävellen, taukojumppaa. Varttikin illassa on tyhjää parempi. Pidä syömispäiväkirjaa, lisää kasviksia. =)
 
Harrasta liikuntaa ainakin sitten vapaapäivinä, jos muuten ei vaan ehdi eikä jaksa. Parempi sekin kuin ei mitään!

Ja lohtusyömisen jätät pois, hanki vaikka purkkapussi sinne töihin niin suu saa sen elämyksen, että muka syöt koko ajan jotain.
 
[QUOTE="noh";27462896]Harrasta liikuntaa ainakin sitten vapaapäivinä, jos muuten ei vaan ehdi eikä jaksa. Parempi sekin kuin ei mitään!

Ja lohtusyömisen jätät pois, hanki vaikka purkkapussi sinne töihin niin suu saa sen elämyksen, että muka syöt koko ajan jotain.[/QUOTE]

Helpommin sanottu kuin tehty tuo jälkimmäinen. En edes ajatellut, että mulle kävisi niin, että melkein päivittäin tulee ajateltua, että muutama sekunti suussa ja vuosi vyötäröllä :( Silti ajattelen, että vähän voin syödä keksejä tai suklaata tai tai ja sitä paitsi töissä monesti joku on tuonut jotakin pöytään ja vaikka yrittäisi olla tiukkana kotona, niin töissä sitten repsahtelee.
 
[QUOTE="poikia3";27462962]Onnistuisiko lisätä liikuntaa ulkoilemalla lasten kanssa ihan siellä kotipihassa?[/QUOTE]

Periaatteessa ihan hyvä ja liikumme yhdessä kyllä, etenkin ihan mukavia 20km pyörälenkkejä tehden kuopus minulla kyydissä. Nyt kuitenkin lähdemme niin varhain ja tulemme viiden-puoli seitsemän maissa kotiin, joten emme enää kauheasti jaksa pimeällä, katuvalottomalla seudulla ulkoilla. Jäiden tultua toivottavasti luistelemme taas.

Olen vienyt tvn edestä sohvan pois ja nyt siinä on vain lapsille pulpetti ja minulle kaksi kuntolaitetta. Ei tule siis katsottua kuin samalla kuntoillen. Emme kuitenkaan katso televisiota juurikaan.

Töitä on tehtävä paljon, jos haluaa olla töissä. Meille ei korkeasta koulutuksesta huolimatta juuri töitä ole. Joustettava on kovasti, vaikka ei palkkakaan ole ihmeellinen, reilusti alle 3000, josta vielä matkakulut pois.
 
Liikunta ei ole ollenkaan oleellinen asia painoaisoissa. Syöminen on. Itse olen hoikka, käyn toki lenkillä useamman kerran viikossa, ja työnikin on melko liikkuvaista. Silti ei paino nouse eikä laske mihinkän, jos liikun enemmän tai vähemmän.
Jo vuosia olen pyrkinyt syömään viisi kertaa päivässä, ja paino ei nouse.
Siis. aamupala, yleensä puuroa ja kahvia päälle. (1.
Lounas, normaali, tai pienehkö annos normaalia ruokaa. (2)
Jälkiruoka (3)
Päiväkahvi ja pulla (4)
Iltapalaksi pari leipää, ehkä vähän juustoa päälle, ja pari olutta..(5)

Tässä on se hyvä asia, ettei tarvitse miettiä mitä syö, vaan tosiaan laskee nuo syömiskerrat, että niitä tulee tuo 5 päivässä.
 
Liikunta ei ole ollenkaan oleellinen asia painoaisoissa. Syöminen on. Itse olen hoikka, käyn toki lenkillä useamman kerran viikossa, ja työnikin on melko liikkuvaista. Silti ei paino nouse eikä laske mihinkän, jos liikun enemmän tai vähemmän.
Jo vuosia olen pyrkinyt syömään viisi kertaa päivässä, ja paino ei nouse.
Siis. aamupala, yleensä puuroa ja kahvia päälle. (1.
Lounas, normaali, tai pienehkö annos normaalia ruokaa. (2)
Jälkiruoka (3)
Päiväkahvi ja pulla (4)
Iltapalaksi pari leipää, ehkä vähän juustoa päälle, ja pari olutta..(5)

Tässä on se hyvä asia, ettei tarvitse miettiä mitä syö, vaan tosiaan laskee nuo syömiskerrat, että niitä tulee tuo 5 päivässä.

Kuulostaa hyvältä.

Minä tarvitsen liikuntaa tunteakseni itseni energiseksi ja tykkään sellaisesta rääkkifiiliksestäkin :)

Syömisessä yksi ongelmakohta lienee on nyt se, että iltaisin on pimeää, väsyttää ja tuntuu, että "olisi ansainnut" vähän herkutellakin. Iltasyöminen lienee pahasta. Monesti ei sitten aamulla olekaan ollenkaan nälkä ja aamiainen jää vähän heikoille.
 

Yhteistyössä