Hae Anna.fi-sivustolta

Vinkki uutta kevyempää työtä kaipaaville

Viestiketju osiossa 'Ihminen hädässä' , käynnistäjänä Nannanne, 11.10.2010.

  1. Nannanne Vierailija

    Minulla oli paha työuupumus vajaa vuosi sitten. En jaksanut enää itse selvitellä asioita, kerroin tämän eläkevakuutusyhtiööni Ilmariselle ja minulle tarjottiin uravalmennuskonsultaatioapua katjanoponenoy:stä. Sain tosi paljon apua niiden työntekijältä, sillä hän järjesti kaikki asiat myös Ilmarisen suuntaan. Neuvottelut työuupumuksen "aiheuttajankin" kanssa sujuivat ihan erilailla kun oli mulla oma neuvonantaja mukana. Apu ei maksanut minulle mitään, mutta auttoi paljon, joten suosittelen pyytämään ulkopuolista apua. Sain näiden avulla vaihdettua uuteen työhön, tässä uudessa työssä on selvästi vähemmän uupumusta aiheuttavia asioita. Eniten minua rassasi edellisessä työssä hankalat ihmissuhteet, epäammattimainen pomo ja väärin jaoteltu työ. Nyt yritän uudessa paikassa myös suhtautua työhön vain työnä. Yksin en olisi selvinnyt, onneksi jaksoin pyytää apua. Toivon, että oma tarinani innottaisi myös muita miettimään enemmän itsenään ja pitämään parempaa huolta työkunnosta. Tsemppiä kaikille kanssakuntoutujille.
     
  2. Viestisi antoi minulle toivoa, ehkä minäkin toivun tästä loputtomasta uupumisesta vielä joskus!
     
  3. kysymys Vierailija


    Kuka sen sitten maksoi, Ilmarinen vai ?. Tuskin uranvalmennuskonsultaatio apua saa ihan ilmaiseksi.
     
  4. Nannanne Vierailija

    Kyllä sen joku maksaa, tässä tapauksessa eläkevakuutusyhtiö. Mulle ei tullu omavastuutakaan, niin kuin Kelan hommissa. Muistaakseni maksettiin myös matkat valmentajan tapaamisiin.
     
  5. Miten voit jatkuvasti haukkua jotakin ihmistä, jota et edes oikeasti tunne ? Jos et ole edes jutellut jonkun ihmisen kanssa, niin et voi tietää, minkälainen ihminen hän on !
    Jos joku ihminen on joskus irtisanottu jostakin työpaikasta, niin pitääkö häntä ivailla sen takia ?!
    Nykyään irtisanotaan ihmisiä paljon kaikenlaisista työpaikoista ihan ilman mitään oikeaa syytä.
    Irtisanottu ihminen voi olla erittäin hyvä työntekijä ja kaikin puolin kunnollinen kansalainen ja jopa hyväkäytöksinen.
    Ihmisellä, jota haukut jatkuvasti, voi olla perheessään työttömyyttä, taloudellista ahdinkoa ja vakavaa sairautta ja joku läheinen ihminen on voinut juuri äskettäin olla kuollut. Eikö omassa elämässäsi ole koskaan ollut mitään vastoinkäymisiä ?
    Onko sinusta kiva olla oikeasti ilkeä ja piikitellä ja painostaa ihmisiä omalla työpaikallasi ! Oletko kenties kateellinen ja pahansuopa piikittelyn kohdettasi kohtaan ?
    Jos luulet olevasi parempi ja viisaampi ihminen muita ihmisiä haukkuessasi, niin sinulla taitaa jo viirata päästäsi todella pahasti ! Ehkä pilkka osuu joskus omaan nilkkaan !
     
  6. nainen* Vierailija

    Minut on irtisanottu työpaikastani, enkä kertaakaan ole tuntenut olevani huonompi kun ne, jotka saivat jäädä. Huono ei voi olla jos pystyy aloittamaan kaiken alusta ja vieläpä menestymään elämässä.
     
  7. Nannane Vierailija

    Näin on. Minulle tämä uusi alku on ihan kuin taivas, verrattuna edelliseen työhöni.
     
  8. ihmettelijä Vierailija

    Hei miten tämä juttusi liittyy esim. aloittajaan???
     
  9. uupunut. Vierailija

    Mihin tahoon otit Ilmarisella yhteyttä, että asiat lähtivät rullaamaan ja sait uranvalmennuskonsultaatio apua?
     
  10. Nannane Vierailija

    Heidän kuntoutusyksikköön, olisiko ollut ammatillinen kuntoutus tai sitten joku eläke- ja kuntoutusasiat, mut vaihteesta ne mut sinne ohjasi kun soitin ja apua pyysin.
     
  11. uupunut. Vierailija

    Kiitos tiedosta !
     
  12. Nannane Vierailija

    Minulle itselleni Noposen valmennukseen pääsy oli todella merkittävä asia. Olin miettinyt näitä asioita todella pitkään ja vakavaan uupumiseen asti yksin ja sitten sain jonkun joka asiantuntijana ja ulkopuolisena auttoi, se oli tosi voimaannuttava tunne. Mielelläni kerron tästä mahdollisuudesta muillekin.
     
  13. Sipuli Vierailija

    Minä olen työpaikkakiusattu ja ollut pitkään masennuksen takia sairaslomalla. Täytyy yrittää selvittää jos minäkin pääsisin tuonne.
     
  14. Vaikka ne työkokeilut ovat varmaan hyviä, mutta itse en pärjää sillä korvauksella/palkalla mitä sieltä saa. Sisulla painan raskasta työtä ja saan kunnon palkan, sillä asunnostani en aio luopua, on vielä velkaa. Voihan se romahdus tulla, mutta niin kauna kun pystyn tekemään työtäni niin teen. Helposti en periksi anna.
     
  15. Olin sairaslomalla ja kun menin eläkevakuutusyhtiön kautta työkokeiluun tulotasoni nousi 30 %. Uravalmentajani tuolla noposell a kertoi tästä minulle, en olisi tiennyt siitä mitään. minäkin ajattelin että pitää tehdä samalla rahalla työtä.
     
  16. asiaa seuraillu Vierailija

    Jos työkkäri laittaa työkokeiluun tulot on pienet, mutta eläkevakuutusyhtiön työkokeilussa tulot perustuvat aikaisempaan ansioon ja siihen tosiaan tulee korotus kun on työkokeilussa.
     
  17. syvä uupumus Vierailija

    En jaksanut sitä paperien täyttöä ja liitteiden hankkimista, uuvuin jo entistä enemmän siihen ja koko ajatukseen.
     

  18. tosi paljon paperisotaa,selvitystä. ei jaksa uupunut/masentunut.
     
  19. Nannane Vierailija

    Hei,

    Minäkin olin todella uupunut, mutta muuta ei tarvinnut tehdä kuin soittaa eläkeyhtiölle, he hoitivat kaiken siitä eteenpäin. Mitään papereita ei tarvinnut tehdä. Yritä jaksaa soittaa ja tiedustella asiaa, minua helpotti ahdistus kun asiat alkoivat menemään eteenpäin.
     
  20. Sipuli Vierailija

    Tämä oli minulle pelastus. Toistuvat sairaslomat ovat takana ja uutta työtä olen tehnyt jo muutaman kuukauden. Ilman uravalmentajan apua en olisi selvinnyt. Voin lämpimästi suositella muille samassa tilanteessa oleville. Elämä lopultakin hymyilee.
     
  21. Christiina Vierailija

    Sama juttu, ilman uravalmentajan apua en olisi minäkään selvinnyt. Mikäli tuntuu, että yksin ei sotku selviä kannattaa miettiä asioitaan jonkun ammattilaisen kanssa yhdessä.
     
  22. hei Vierailija


    kenelle ihmeessä tuo sun viesti on tarkoitettu??
     
  23. daaa Vierailija


    no ei välttämättä tämän palstan kirjoittajille, vaan yleisesti vinkkinä näille haukkujille, joista hän on ehkä saanut kärsiä.
     
  24. Näin täällä tämän viestiketjun, otin yhteyttä eläkeyhtiööni ja pyysin päästä noposenvalmennukseen. Eläkeyhtiö laittoi minut sinne marraskuussa, tänään sain tietää, että minulla on oppisopimuspaikka unelmien ammattiin, on ihana lähteä uuteen työhön jota voin tehdä selkävammastani huolimatta. Ilman tämän uravalmentajan apua olisin kotona sairaslomalla, rahat loppu ja itsetunto poljettuna. Kiitos kun laitatte hyviä vinkkejä, tästä vinkistä oli todella apua.
     
  25. Sanna-Maaria Vierailija

    Tosin vielä en ole työsopimuksia kirjoittanut, mutta täältä saatujen ohjeiden mukaan toimn, pääsin noposelle ja nyt on paikka luvattu. Tosin uskon vasta, kun perjantaina on työsopimusten kirjoitus, mutta hyvältä näyttää. Kiitos vinkin antajalle.
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti