Voi että näitä surullisia uutisia :( sis.linkin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mie
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mie

Vieras
MULLE KÄYNYT vastaavasti 20-vuotta sitten kun olin 15v. mutta mut vielä raiskattiin ja ajeltin kaljuksi ja oon siis tyttö.

14-vuotias hakattiin julmasti kotibileissä
Perjantai 26.2.2010 klo 10.17
Teinit raahasivat 14-vuotiaan pojan metsään ja hakkasivat lähes tajuttomaksi.

14-vuotias poika sekä neljä muuta nuorta olivat viettämässä iltaa 14-vuotiaan kaverin luona Lahdessa joulukuussa 2008. Illanvietossa nautittiin myös hieman alkoholia.

Vieraina oli uhrin lisäksi toinen 14-vuotias poika, 16-vuotias tyttö ja kaksi 13-vuotiasta poikaa.

Jossain vaiheessa iltaa joku nuorista sai puhelun, jossa kerrottiin valheellinen huhu 14-vuotiaasta pojasta. Nuoret suuttuivat ja päättivät yhteistuumin hakata pojan.

- Puhelu liittyi seurusteluasioihin, kertoo kihlakunnansyyttäjä Katja Haavisto.

Puhelussa väitettiin pojan olevan kiinnostunut varatusta tytöstä, ei kuitenkaan paikalla olleesta 16-vuotiasta.

Uhrin ystävä yritti auttaa

Isäntänä toiminut uhrin kaveri yritti puolustaa ystäväänsä, mutta turhaan.

Muut nuoret raahasivat 14-vuotiaan väkisin ulos asunnosta läheiseen metsään. Matkalla poikaa lyötiin nyrkein, ja metsässä 16-vuotias tyttö löi pojan päähän lasipullon, joka särkyi. Tämän jälkeen nuoret jatkoivat maahan kaatuneen uhrinsa pahoinpitelemistä potkimalla tätä ylävartaloon.

- Tilanne päättyi siihen, että nuoret ajattelivat uhrin kaverin soittaneen poliisit, ja he pakenivat paikalta, Haavisto kertoo.

Kun hakkaajat olivat lähteneet, tuli 14-vuotiaan kaveri tuli hakemaan ystävänsä pois metsästä.

Poika oli pahoinpitelyn päätteeksi lähes tajuton. Hänellä oli aivotärähdykseen viittaavia oireita, ruhjeita, kuhmuja ja kylkikipuja.

"Erittäin julma teko"

Poliisi vei tapauksen sovitteluun, jonka perusteella nuorten tuli korvata 300 euroa uhrilleen. Yksi poika jätti osuutensa maksamatta.

Syyttäjä päätti kuitenkin viedä pahoinpitelyn oikeuteen. Ainoastaan hakkaamiseen osallistunut tyttö oli yli 15-vuotias, joten yksin hän sai syytteen pahoinpitelystä.

- Se oli erittäin vakava ja julma teko, perustelee Haavisto päätöstään nostaa syyte sovittelusta huolimatta.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus määräsi torstaina nyt 17-vuotiaalle opiskelijatytölle sakot nuorena henkilönä tehdystä pahoinpitelystä.

Oikeus piti tekoa vakavana ja yleensä siitä seuraisi vankeutta. Syytetyn nuori ikä sekä osallistuminen sovitteluun kuitenkin lievensivät tuomiota. Tyttö sai yhteensä 35 päiväsakkoa, joista kertyi maksettavaa 210 euroa. Sakkorangaistuksesta ei jää merkintää rikosrekisteriin.

- Sitä hän kovasti ihmetteli, että joutuu yksin vastaamaan pahoinpitelystä. Mutta kyllä hän ymmärsi teon vakavuuden, Haavisto sanoo.

Koska kyseessä on alaikäisiä nuoria, on tapausta käsitelty myös sosiaalitoimen johdolla.
 
Ap, mistä päin noin suunnilleen olet? Muistan kuulleeni tuollaisen joskus lapsena, eli hyvinkin parikymmentä vuotta sitten. Äitini puhui vanhemman siskoni kanssa asiasta ja muistan jotain että tekijät olisivat olleet kateellisia tytön hienoista hiuksista. Olisiko vielä puukotettukin.
Ihan viime viikolla tuli tämä juttu mieleeni..

Törkeä teko ja ihan mitätön rangaistus!!

 
Mä ihmettelen mikä nykynuorisoa oikein vaivaa? Mikä ihmeen syy on hakata kaveri sairaalakuntoon jos se on KIINNOSTUNUT jostain varatusta?? Eihän se tarkoita, että olisi jotain tekemässä sen tytön kanssa, kai sillä kiinnostuksen kohteena olleella tytölläkin on oma tahto, vai?
 
Halvalla lähtee jos vaan 510? joutuu maksamaan siitä että hakkaa toisen henkihieveriin. Kyllä 16-vuotias jo ihan tasan tarkaan ymmärtää mitä tuollaisesta teosta voi toiselle seurata.
 
Alkuperäinen kirjoittaja lk:
Ap, mistä päin noin suunnilleen olet? Muistan kuulleeni tuollaisen joskus lapsena, eli hyvinkin parikymmentä vuotta sitten. Äitini puhui vanhemman siskoni kanssa asiasta ja muistan jotain että tekijät olisivat olleet kateellisia tytön hienoista hiuksista. Olisiko vielä puukotettukin.
Ihan viime viikolla tuli tämä juttu mieleeni..

Törkeä teko ja ihan mitätön rangaistus!!

Ei mua puukotettu. Olin mukana yksissä juhlissa johon minua 2 vuotta vanhempi ystäväni oli mutt kutsunu. Juhlat oli kaverini poikaystävän kodissa, tämä poikaystävä oli jo täysi-ikäinen ja juhlissa oli muutenkin paljon täysi-ikäisiä miehiä. Oma ystäväni sammui jo alkuillasta ja minä ajattelin lähteä pois koko juhlista, mutta siellä oli lisäskeni vielä yksi tyttö joka sai minut houkuteltua jäämään, hän ei halunnut jäädä ainoaksi naispuoliseksi sinne, tai siis niin hän antoi olettaa. Suostui jämään ja minut "juotettiin" humalaan, tai jotenkin olin sellanen hissukka silloin enkä uskaltanut pistää hanttiin. Kun olin ihan sammumis pisteessä niin minut riisuttiin väksin ja useampi mies käytti hyväkseen, tämä tyttö piti minua kiinni kokoajan niin että pojat saivat "rauhassa" hoitaa hommansa :( Sen jälkeen minulta ajeltiin hiukset ja pahoinpideltiin, poltettiin tupakalla jälkiä nänneihin, häpyhuuliin jne.... Se jälkeen en muista mitä on tapahtunut mutta heräsin metsästä läheltä metrorataa ilman vaatteita, lähdin kävelemään tiellepäin ja joku pariskunta pysähtyi ja "pelasti" minut. Seuraava muistikuva on sairaalasta. Mutta ei mua puukotettu. Enkä mä edelleenkään kärsi tuosta fyysisestä kidutksesta vaan se nöyryytys jonka koin...... Yritin itsemurhaa parikin kertaa tuon tapauksen jälkeen, meni kauan kun pääsin jaloilleni. Nyt jotenkin kuin luin tuon niin tapaus pompahti niin selkeästi mieleeni.
 
Hui, menee vilunväreet tuosta tapauksestasi. On varmasti eri tapaus kuin mitä kotipaikkakunnallani tapahtui (tai ainakin lapsena salakuunnellessani käsitin, että tapahtui siellä).

Itse olen teininä kokenut raiskauksen ja siitäkin yli pääseminen kesti KAUAN. EN voi edes kuvitella omaa oloasi. Toivottavasti olet saanut käsiteltyä tuon tapahtuneen, ettei liikaa vaikuta tuo uusi uutinen elämääsi.

Kaikkea hyvää sun elämääsi!:)
 
Alkuperäinen kirjoittaja lk:
Hui, menee vilunväreet tuosta tapauksestasi. On varmasti eri tapaus kuin mitä kotipaikkakunnallani tapahtui (tai ainakin lapsena salakuunnellessani käsitin, että tapahtui siellä).

Itse olen teininä kokenut raiskauksen ja siitäkin yli pääseminen kesti KAUAN. EN voi edes kuvitella omaa oloasi. Toivottavasti olet saanut käsiteltyä tuon tapahtuneen, ettei liikaa vaikuta tuo uusi uutinen elämääsi.

Kaikkea hyvää sun elämääsi!:)

kiitos sulle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kuvottavaa:
Halvalla lähtee jos vaan 510? joutuu maksamaan siitä että hakkaa toisen henkihieveriin. Kyllä 16-vuotias jo ihan tasan tarkaan ymmärtää mitä tuollaisesta teosta voi toiselle seurata.

Niinpä. Kyllä mä väitän että olisin kouluikäisestä asti ymmärtäny tekoni jos olisin hakannut jonkun henkihieveriin!
Jo alle 10v:kin tajuaa jos tuollaista tekee!
 

Yhteistyössä