S
surullinenäiti
Vieras
Olen perheellinen nainen. Lapseni ovat nyt 6- ja 8-vuotiaat. Asun 400km päässä vanhemmistani. Vanhempani ovat olleet auttamassa minun perheeni muutoissa.
Nyt vanhempani muuttivat reilu vuosi sitten uuteen, pienempään asuntoon. Siskoni oli auttamassa heitä muutossa, mutta minä en ollut. Silloin syyni tuntui pätevältä ja auttamaan lähteminen hankalalta. Nyt olen saanut kuulla siskoltani katkeruutta siitä, kun en ollut auttamassa.
Syyni oli tuolloin, että mieheni oli reissussa (reissua ei pystynyt enää perumaan muuttopäivän kuultuani), eikä minulla ollut ketään tuolloin juuri 5-v täyttänyttä ja 7-v lapsia vahtimaan. Olisin siis perjantaina töiden jälkeen reissannut lasten kanssa vanhemmilleni, jossa oltaisiin muutettu lauantai ja sunnuntaiaamupäivä. Sunnuntaina päivällä olisin ajanut takaisin kotiin lasten kanssa. Tuntui typerältä ajaa sinne lasten kanssa, koska he olisivat kuitenkin tarvinneet kaitsijan ja peräänkatsojan muuttoporukoiden jaloissa. Eli olisin ollut yksi lisää muutto- ja siivousporukkaan, mutta sitten olisin kuitenkin kaitsenut lapsiani. Muiden on lisäksi hankala ymmärtää, että tuo kuopukseni on hankala ja vaativa luonne, eivätkä lapsoseni olisi leikkineet ja pärjänneet muutto- ja siivousaikaa kovin sujuvasti.
Nyt jälkikäteen siskon katkeria kommentteja kuunnellessa tunnen lähinnä oloni surulliseksi ja itseeni pettyneeksi. Olen ottanut vanhemmiltani muuttoapua vastaan, mutta en sitten voinut olla apuna tuolloin. Tosin veljeni, joka myös on perheellinen, ei ollut siivoamassa ja kävi vain osan ajasta siirtämässä muuttotavaroita, kun vaimonsa katsoi heidän kotonaan lapsiaan (asuvat vanhempieni lähellä). Hänelle sisko ei ole katkera, mutta olihan veljemme silti mukana.
Nyt vanhempani muuttivat reilu vuosi sitten uuteen, pienempään asuntoon. Siskoni oli auttamassa heitä muutossa, mutta minä en ollut. Silloin syyni tuntui pätevältä ja auttamaan lähteminen hankalalta. Nyt olen saanut kuulla siskoltani katkeruutta siitä, kun en ollut auttamassa.
Syyni oli tuolloin, että mieheni oli reissussa (reissua ei pystynyt enää perumaan muuttopäivän kuultuani), eikä minulla ollut ketään tuolloin juuri 5-v täyttänyttä ja 7-v lapsia vahtimaan. Olisin siis perjantaina töiden jälkeen reissannut lasten kanssa vanhemmilleni, jossa oltaisiin muutettu lauantai ja sunnuntaiaamupäivä. Sunnuntaina päivällä olisin ajanut takaisin kotiin lasten kanssa. Tuntui typerältä ajaa sinne lasten kanssa, koska he olisivat kuitenkin tarvinneet kaitsijan ja peräänkatsojan muuttoporukoiden jaloissa. Eli olisin ollut yksi lisää muutto- ja siivousporukkaan, mutta sitten olisin kuitenkin kaitsenut lapsiani. Muiden on lisäksi hankala ymmärtää, että tuo kuopukseni on hankala ja vaativa luonne, eivätkä lapsoseni olisi leikkineet ja pärjänneet muutto- ja siivousaikaa kovin sujuvasti.
Nyt jälkikäteen siskon katkeria kommentteja kuunnellessa tunnen lähinnä oloni surulliseksi ja itseeni pettyneeksi. Olen ottanut vanhemmiltani muuttoapua vastaan, mutta en sitten voinut olla apuna tuolloin. Tosin veljeni, joka myös on perheellinen, ei ollut siivoamassa ja kävi vain osan ajasta siirtämässä muuttotavaroita, kun vaimonsa katsoi heidän kotonaan lapsiaan (asuvat vanhempieni lähellä). Hänelle sisko ei ole katkera, mutta olihan veljemme silti mukana.
