L
LadyPurple
Vieras
Minulla on ollut jo viikon maha ihan tötöö, vessassa saa ravata, väsyttää ja oksettaa.
Koko talo on kuin räjähdyksen jäljiltä kun miehelläkin on muka ollut niin kiirettä.
Tiistaina pitäisi lähteä minun kotipaikkakunnalleni, nuoruuden ystävälläni on kihlajaiset viikonloppuna. Pitäisi jaksaa edes vähän siivota ennen lähtöä, ei ole kiva tulla sitten takaisin ihan sekaiseen taloon.
Pitäis jaksaa pakata kaikki tarpeellinen mukaan. En jaksa millään miettiä mitähän sitä nyt juhliin päällensä laittaisi.
Miestä ei huvita yhtään lähteä ja sen kyllä huomaa, suorastaan hyppi riemusta kun luuli ettemme pääse lähtemään kun sairastuin.
Kättä väännettiin siitä, että otetaanko molemmat vai toinen lapsi mukaan. Mies oli ottamassa kaikkea kissasta lähtien mukaan, mutta lopulta päätettiin että mukaan lähtee vain kuopus (täytti juuri 2 vuotta)
Esikoinen ei halunnut lähteä, ja helpompi se on meillekkin, tylsistyisihän se siellä vilkas lapsi. Saa jäädä tänne miehen isän kanssa.
Saadaan sitten kerrankin juhlia rauhassa kun kuopuskin on äitini hoivissa juhlien ajan.
Kun nyt vain minun vointini antaisi myöten että jaksaisi jotain tehdä ja päästään lähtemään, eikä mies keksi mitään verukkeita enää viime tipassa.
Kuitenkin juo taas itsensä niin humalaan että saa hävetä ja minä vannon etten enää ikinä raahaa sitä mukanani mihinkään.
Ihan turhaa valitusta joo, kiitos ja anteeksi.