Voi vee että raivostuttaa tuo ukko! Tai siis sen menemiset!!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Lähti nyt erääseen tapahtumaan ja tulee vasta yöllä.
Suututtaa, että ei edes pyytänyt mua mukaan, ja suututtaa, kun tiedän siellä olevan niitä tyrkkyjä, vähäpukeisia naisia.

Joo, ongelman ydin on se, että en luota mieheeni. Olen äärettömän mustasukkainen ja hyvin epävarma itsestäni. Syy miehen teoissa ja käytöksessä - en voi koskaan täysin uskaltaa luottaa siihen, että olisi todellakin muuttunut.

Mies käy hyvin harvoin missään. Mutta näinä harvoina kertoina kun lähtee, tekisi mieli hyökätä sen kimppuun ja pakottaa se jäämään kotiin. Onneksi olen saanut hillittyä itseni. Tiedän, että minä olen se "sairas", mutta myös sen, että mies on se, joka minut on sairastuttanut teoillaan ; tosin itsepähän olen anteeksi antanut. Tää on niin tuskallista!
 
mitäs järkeä olla suhteessa enää jos kerta epäluottamus ja mustasukkaisuus on tulleet jäädäkseen ? minusta sitä joko luottaa tai sitten ei ole enää järkeä olla yhdessä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja endie:

Tuskin mitään järkeä. Ajattelin, että tämä helpottaa ajan kanssa (vielä aika tuoreita haavoja), enkä voi vielä tietää helpottaako vai ei - nyt ainakin on kyllä hyvin tuskaisaa. Ja muutoin ei ole mitään hankaluuksia, vain silloin kun mies lähtee yksin johonkin pidemmäksi aikaa; johonkin, missä on "houkutuksia" (minun näkemyksessäni) ja niin edelleen... Silloin iskee epävarmuuden ja raivon hirveä peikko. :(
 
Hanki elämä.
Opi rakastamaan itseäsi niin ei tarvitse olla mustasukkainen kenestäkään.
Ja mitä sinä sillä luulet voivasi estää jos olet mustasukkainen? Ajat vaan entistä nopeammin ukkos toisen syliin jos se sinne on mennäkseen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Molleri:
Mikset itse kysyny oisitko voinu mennä mukaan?

Kysyin, ja mies vastasi, että "voit kai sinä tulla mukaan jos haluat, mutta en mä ehdi sun kanssa siellä olemaan." (Menee siis järjestämään ko. tapahtumaa.) Ei kertaakaan ollut kovin suopea asialle, jos olisi ollut, niin olisi itse omatoimisesti pyytänyt minut mukaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja endie:
mitäs järkeä olla suhteessa enää jos kerta epäluottamus ja mustasukkaisuus on tulleet jäädäkseen ? minusta sitä joko luottaa tai sitten ei ole enää järkeä olla yhdessä.

Tuskin mitään järkeä. Ajattelin, että tämä helpottaa ajan kanssa (vielä aika tuoreita haavoja), enkä voi vielä tietää helpottaako vai ei - nyt ainakin on kyllä hyvin tuskaisaa. Ja muutoin ei ole mitään hankaluuksia, vain silloin kun mies lähtee yksin johonkin pidemmäksi aikaa; johonkin, missä on "houkutuksia" (minun näkemyksessäni) ja niin edelleen... Silloin iskee epävarmuuden ja raivon hirveä peikko. :(

okei. sun nyt vaan pitää koittaa "päättää" että luotat mieheesi.. jos teillä menee hyvin muuten kuiteskin ja koet että miehesi rakastaa sinua ja haluaa olla kanssasi ?pettämiseenhän ei tarvita sen ihmeemmin mitään tapahtumaa - voihan sitä käydä vaikka kauppareissun ohessa jotain nusasemassa jos niikseen on käydä.
toivottavasti asianne selviävät parhain päin! :)
 
Yritän kyllä kovasti luottaa. Pelottaa, että petyn ja taas sattuu, ehkä entistä lujempaa. Kiitos sanoistasi, jotka kuitenkin lohduttavat. Yritän suhtautua tilanteeseen kypsästi, aikuismaisesti ja itseään arvostavan ihmisen tavoin - joka ei edes ajattele mitään pahoja asioita. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja kokoou:
se pettää jos on pettänyt.

Olen minäkin aikoinani ollut varsinainen kusipäinen petturi, mutta eipähän tulisi nyt mieleenikään pettää - olen taatusti oppinut virheistäni ja kasvanut siinä mielessä aikuiseksi.
 
Yhteistyössä