voiko lastaan rakastaa liikaa?

[Turkilmas]

Vähän huono otsikko, mutta mä olen vaan miettinyt että mikäs hemmetti mua vaivaa. Kun mä tuota pientä vauveliani vaan edelleen pidän suurena ihmeenä ja edelleen tulee helposti itku ihan vaan katsomalla häntä. Tuntuu että siihen rakkauteen pakahtuu ja sitä vaan niin suuresti kiittää siitä että vauva on tuossa.

En oo masentunut, eli siitä herkistely ei johdu. Oikeastaan päinvastoin. Jotenkin tuntuu että meidän perhe vaan tarvitsi tuon vauvan ollakseen täydellinen.

Mutta tosiaan, voishan sitä alkaa ehkä hiljalleen pitämään tuota vauvaa ihan vaan suloisena lapsenani. Eikä aina pillittää kun ihastelee toisen suloisia kasvoja :/

 

[vieras]

ei voi.

 

[tjaa]

Olikos teillä vaikeuksia saada se lapsi? Kun teillä on niin iso ikäero esikoisella ja peikkiksellä.

 

[IhanaValo]

Mie olin ihan samanlainen kun miun vauvat on ollu vauvoja...ja etenkin kun vauva nukkui,monesti vaan istuin vieressä ja ihastelin sitä..millaisen pienen ihmeen sitä onkaan saanut aikaan. :heart: :heart:
Onhan nuo nukkuissaan edelleen hirmu kauniita, mut muuten sit,esikko tekee liikaa pahojaan että sitä vois koko aikaa ihastella vaan

 

[Elokuun Kruunu]

Mun mielestä voi, mutta sit taas tuo, mistä kirjoitit, ei mun mielestä oo "liikaa rakastamista", vaan sitä on enemmänkin sellainen ettei anna ikinä lapsen kokea mitään pettymyksiä, suojelee lasta liikaa ym. Jos kukaan ymmärtää mitä tarkoitan.

 

[Turkilmas]

Olikos teillä vaikeuksia saada se lapsi? Kun teillä on niin iso ikäero esikoisella ja peikkiksellä.

Oli juu. Lähes 3 vuotta tuota tehtiin.

Sitä mietinkin, kun esikoinen sai alkunsa aika helpolla. Ja se oli hurja muutos tietty elämässä. Ja mulle pamahti kaiken maailman masennukset ja muut päälle. Että ihan rehellisesti sanottuna en välttämättä osannut olla esikoisesta niin täydellisen onnellinen ihan alusta asti mitä nyt peikkiksestä.

Siis aivan yhtä paljon rakastan molempia poikiani, mutta tämä alun ylitsevuotava rakkaus on mulle vieras asia.

 

[ninaTT]

Tuo on ihan luonnollinen ja asiaankuuluva tunne Vauvat on ihania, sun on tarkoituskin tuntea sellasia pakahtumisen tunteita kun luot uuteen tulokkaaseen siteitä ja kehität suhdetta!

 

[Ultramariini]

Ei voi, nauti siitä tunteesta ja annakin sen pakahduttaa sisintäsi.
Muistan vielä (etäisesti) tuon tunteen.
Se tunne vaan on lasten kasvaessa muuttanut muotoaan enkä suinkaan aina lapsia katsellessa pakahdu rakkauden tunteesta. :ashamed:
Joskus on pitänyt ihan kaivaa vauva-ajan valokuvat esiin tavoittaakseni sitä rakkauteen pakahtumisen tunnetta.

 

[Kippuravarvas]

Heiii, sehän on pieni ihme :heart:

 

[*]

Mä olen kans aina ajatellut, että miten tuo meidän pieni on niin ihana ja rakas. Eikö ne muut huomaa, kuinka maailman ihanin lapsi meillä on.....

 

[Elokuun Kruunu]

Mutta juu, tuo pakahtumisen tunne on kyllä ihan normaalia, kommentoin oikeastaan vain tuohon otsikon kysymykseen

 

[ccws]

Minäpä kerron teille että viimeksi tänään katselin tytärtäni ja hänen tytärtään ja sydämeni tulvi taas yli.... Olen joka päivä niin äärettömän iloinen lapsistani ja se rakkaus jotenkin vaan kasvaa....

 

[vieras]

mä osasin vasta kolmosta ihmetellä noin,
ekan kanssa oli niin vallan ihmeissään, ja sitä kehitystä seuras enemmän kuin oli aikaa ihailla sitä täydellisyyttä, kakkosen aikana pelkäsin niin kovasti esikoisen reaktioita että helppo ja tunteita peilaava tyttäreni jäi taas jotenkin varjoon, ja nyt tosta kolmannesta mä silleen ehdin pakahtua ja ylpeillä, että kyllä sun tunteesi ihan normaaleilta kuulostaa..

 

[Turkilmas]

Joo eiköhän tämä tästä tosiaan tasaannu. Mä vaan tietyllä tasolla tunnen jopa syyllisyyttä tästä. Kun tosiaan esikoiseen rakkaus vahvistui hiljalleen eikä se koskaan "humauttanut" näin.

Niin tuntuu että se mukamas olis jotenkin esikoiselta pois että nyt tuo vauva on vienyt mut ihan ihme tilaan. Vaikka eihän se tietty järjellä ajatellen niin ole. Ja olen visusti pitänyt huolen että isompi saa myös haleja ja läheisyyttä ja ettei hän tunne oloaan syrjityksi (vaikkakaan tuskin poika täysin tuolta tunteelta voi välttyä).

Mutta on nuo sellaisia suuria ihmeitä nuo lapset. Hemmetti niistä on onnellinen. Ja tästä perheestä. Miehestä ja koirastakin. Se mitä mä en itse saanut lapsena, voin nyt antaa omilleni. Ja saada samalla itse. Huh, taas herkistää