Voiko masennuksesta kärsivä ihminen olla narsisti?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja miten on?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

miten on?

Vieras
Tuttavapiirissäni on tyyppi, joka on ollut syvästi masentunut vuosia sitten. Henkilö on kuitenkin samaan aikaan aina ollut varsin määräilevä ja manipuloiva, tietää aina miten koko maailman asiat pitää hoitaa, ja suuttuu silmittömästi, jos hänen hyviä neuvojaan ei oteta vastaan. Katsoo oikeudekseen kertoa toisille, miten näiden tulisi elämäänsä elää jne. Jakaa mielellään narsistidiagnoseja ympäröiville ihmisille, joiden kanssa ei tule toimeen. On saanut potkut useista työpaikoista käytöksensä takia, vaikka kokee itse olevansa uhri.

Onko tällaisen ihmisen mahdollista itse olla narsistinen? Kun kuitenkin on omasta mielestään aina narsistin uhri. (esim työpaikoissa.) Itse alan väsyä ko. henkilöön, sillä minullakin on nyt kuulemma jonkin sortin narsismi, kun en tee asioissa hänen haluamallaan tavalla. Olen kuitenkin aina ajatellut, ettei narsismiin sovi masennus? Eikös narsisti ole julkisivuaan ylläpitävä henkilö?

Keittiöpsykologit auttakaa. Pitäisikö moinen tyyppi heivata ja unohtaa. Vai tarvitseeko hän apua?
 
Voi narsisti masentua ja narsisti on loistava olemaan marttyyri. Lisäksi on muita narsistisia häiriöitä, joita mainitsemasi henkilö voi sairastaa.

Aseta selkeät rajat äläkä lähden mukaan tuollaisen ihmisen leikkeihin!!!!
 
Aika useinkin masennus ja narsismi kulkevat melko lailla käsi kädessä. Joko pysyvästi tai väliaikaisesti. Syvästi depressiivisen elämä kertää kehää oman navan ympärillä, eikä muuhun maailmaan oikein välttämättä kunnolla edes näe. Toisaalta narsistisesti vaurioitunut ihminen (jonka narsistinen itsetunto siis ei ole vakaalla ja terveellä pohjalla vaan perustuu johonkin kuoreen tai tiettyihin asioihin omassa persoonassa esim. älyn ja manipulaatiokyvyn käyttöön) on altis masentumaan, koska maailma ei sitten millään meinaa tuottaa riittävää tyydytystä eikä onni löydy mistään.
 
Mun tuttavapiirissä on yksi tällainen. Itse ei huomaa olevansa hyvin vaativa ja hankala, mutta aina välillä masentuu ja häntä pitäisi kovin ymmärtää. Ei tunnu tajuavan että ihminen ei voi odottaa toisilta parempaa kohtelua kuin mitä itse heille tarjoaa.

Jatkuvasti facebookissa statuspäivityksiä siitä miten toiset ei häntä ymmärrä, ja miten ihmiset kohtelevat toisia huonosti, positiivareiden juttuja jne. Todella teennäistä, kun ottaa huomioon sen miten hän käyttäytyy.

Eli mun ohje on että pidä riittävästi etäisyyttä.
 
Narsisteilla on suurempi riski masentua kuin muilla (ei hajuakaan kuka ja miten tutkinut).

Itsepä päätät heivaatko vai mitä. No eiköhän masentunut jne. apua tarvitse.
Narsistilätkien heitto, mitä sinäKIN teet, on yleinen kansantauti nykyään.
 
Tuttavapiirissäni on tyyppi, joka on ollut syvästi masentunut vuosia sitten. Henkilö on kuitenkin samaan aikaan aina ollut varsin määräilevä ja manipuloiva, tietää aina miten koko maailman asiat pitää hoitaa, ja suuttuu silmittömästi, jos hänen hyviä neuvojaan ei oteta vastaan. Katsoo oikeudekseen kertoa toisille, miten näiden tulisi elämäänsä elää jne. Jakaa mielellään narsistidiagnoseja ympäröiville ihmisille, joiden kanssa ei tule toimeen. On saanut potkut useista työpaikoista käytöksensä takia, vaikka kokee itse olevansa uhri.

Onko tällaisen ihmisen mahdollista itse olla narsistinen? Kun kuitenkin on omasta mielestään aina narsistin uhri. (esim työpaikoissa.) Itse alan väsyä ko. henkilöön, sillä minullakin on nyt kuulemma jonkin sortin narsismi, kun en tee asioissa hänen haluamallaan tavalla. Olen kuitenkin aina ajatellut, ettei narsismiin sovi masennus? Eikös narsisti ole julkisivuaan ylläpitävä henkilö?

Keittiöpsykologit auttakaa. Pitäisikö moinen tyyppi heivata ja unohtaa. Vai tarvitseeko hän apua?

Käykö tuttavasi hoidattamassa masennustasi? Ainakin tuo masennus pitäisi saada pois
 
[QUOTE="katriina";27011480]jos ihmisellä on sairaus, eikö yleensä aina yritetä sairaus parantaa?[/QUOTE]

Useimmiten kai yritetään, luulen ma. Et kuitenkaan vastannut kysymykseeni.
 
En minä nyt mitään narsistilätkää haluaisi heittää. Asia vaan askarruttaa mieltäni, kun en mistään opuksesta ole saanut vastausta. Kysyn lähinnä siksi, että olen ajatellut, että ihminen vaikuttaa omituiselta, koen hänet ahdistavaksi, mutta olen miettinyt, että hän tarvitsee tukeani. Toisaalta en haluaisi olla mikään jeesmies narsistille, uhrata omaa hyvinvointiani toisen auttamiseen, kun nyt tuntuu, että tässä on kohta sekin vaarassa, kun minulle asetetaan vaatimuksia ko. hlön taholta millainen pitää olla, jos on hyvä ystävä hänelle. Ja sitten ajattelen, että masentunut ihminen kokee minun olleen huono ystävä, ja yritän toimia hänen tahtonsa mukaan, jotta voisin auttaa. Nyt kuitenkin on hiipinyt mieleen epäilys, että minua manipuloidaan. Toiveina on esim. että häntä pitää tavata viikoittain, soitella monta kertaa viikossa jne. ja se tuntuu ahdistavalta. Kun tapaamisissa keskustelunaiheena on yleensä hänen huono elämäntilanteensa ja muut ihmiset, jotka ovat sen aiheuttaneet. Siksi ei jaksaisi tavata niin usein. Mutta mahdollista siis on, että kyse on manipuloinnista? Voisiko tätä kysyä jostain ammattitaholta? Mistä?
 
[QUOTE="katriina";27011520]ai, että miksi masennus pitäisi parantaa tai saada pois?

Eikö yleensäkin, jos ihminen on sairas pitää ensin parantaa sairaudet pois?[/QUOTE]

Montako kertaa pitää kysyä? Ei sillä, ei tarvitse vastata, jos et osaa. :)
 
[QUOTE="aloittaja";27011532]En minä nyt mitään narsistilätkää haluaisi heittää. Asia vaan askarruttaa mieltäni, kun en mistään opuksesta ole saanut vastausta. Kysyn lähinnä siksi, että olen ajatellut, että ihminen vaikuttaa omituiselta, koen hänet ahdistavaksi, mutta olen miettinyt, että hän tarvitsee tukeani. Toisaalta en haluaisi olla mikään jeesmies narsistille, uhrata omaa hyvinvointiani toisen auttamiseen, kun nyt tuntuu, että tässä on kohta sekin vaarassa, kun minulle asetetaan vaatimuksia ko. hlön taholta millainen pitää olla, jos on hyvä ystävä hänelle. Ja sitten ajattelen, että masentunut ihminen kokee minun olleen huono ystävä, ja yritän toimia hänen tahtonsa mukaan, jotta voisin auttaa. Nyt kuitenkin on hiipinyt mieleen epäilys, että minua manipuloidaan. Toiveina on esim. että häntä pitää tavata viikoittain, soitella monta kertaa viikossa jne. ja se tuntuu ahdistavalta. Kun tapaamisissa keskustelunaiheena on yleensä hänen huono elämäntilanteensa ja muut ihmiset, jotka ovat sen aiheuttaneet. Siksi ei jaksaisi tavata niin usein. Mutta mahdollista siis on, että kyse on manipuloinnista? Voisiko tätä kysyä jostain ammattitaholta? Mistä?[/QUOTE]

kun kerran laitoit, että ystäväsi kärsii masennuksesta. Ohjaa ystäväsi hakemaan apua tähän sairauteen.
Sinäkin voit toki mennä kysymään terveydenhoitoalanammattilaisilta, että mistä voisit saada apua tilanteeseen.
 
Oli hän nyt sitten masentunut masentunut, narsistisesti masentunut tai masentunut narsisti, niin oleellista kyllä on että sinä aloittaja tiedostat ihan itse oman jaksamisesi rajat etkä ns. tue ystävääsi niin kovasti että itse väsyt ja sairastut.

Et voi antaa toisen säädellä sinun aikaasi ja voimiasi, ja sinun on osattava kieltäytyä ja olla omissa oloissasi ja terveiden seurassa vaikkapa ystäväsi siitä loukkaantuisikin.

Jos et ole lääkäri etkä hoitaja, ei tämmöinen diagnostiikan pyörittely täällä keskustelupalstalla ole mistään kotoisin eikä auta sinua tai ystävääsi selvittämään tilannetta mihinkään suuntaan. Ohjaa ystäväsi hoitoa saamaan ja anna tuon väärinkohdelluksi tulemis-valituksen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
 
[QUOTE="aloittaja";27011532]Mutta mahdollista siis on, että kyse on manipuloinnista? Voisiko tätä kysyä jostain ammattitaholta? Mistä?[/QUOTE]


Ei ole mahdollista. Ei voi.
 
[QUOTE="Katriina";27011577]masentunut ihminen pitää parantaa. Sinä tiedät tämän asian itsekin.[/QUOTE]

Et edelleenkään, kerro, miksi pitää parantaa. Oletko tietoinen, että masentunut tarvitsee masennustaan johonkin?
 
[QUOTE="hohhoijaa";27011630]Voi taivas sentään.

Ja syöpäinen tarvitsee tietty syöpänsä ja sydäntautinen sydäntautinsa. Mene trolli hörhö kyöpelinvuorellesi kraakkumaan.[/QUOTE]

Mainitsinko syövän ja sydäntaudin?
 

Yhteistyössä