V
vierailija
Vieras
Siis tällaisia ihmisiä käy toki sääliksi, ja he ovat oikeasti uhreja, joiden mies- tai naisystävä ovat esittäneet suhteen alussa kilttiä ja kunnollista, ja piilottaneet todellisen (väkivaltaisen) luonteensa, se nyt on selvä.
Mutta mitä oikein pitäisi ajatella nyt vaikka naisesta, joka alkaa suhteeseen miehen kanssa, täysin tietäen, että kyseinen herrahenkilö on esim aina nyrkit pystyssä haastamassa riitaa kun on vähänkään juonut (tietojen mukaan on myös ollut pahoinpitelysyytteessä, rangaistuksesta en tiedä), ja samoin myös herran ex kertoo miehen käyttäytyneen väkivaltaisesti.
Ja silti tämä em. nainen vain pitää varmana ja uskoo siihen, että se mies kyllä muuttuu (ilmeisesti tuloksena seurustelusta tämän naisen kanssa.) Näin hän ainakin kaikille kertoo, jotka ovat ko. miehestä ja hänen aggressiivisesta luonteestaan varoittaneet.