Hae Anna.fi-sivustolta

Voimakas "energia" otsassa/päälaella

Viestiketju osiossa 'Yliluonnolliset ilmiöt' , käynnistäjänä Misanna, 09.09.2008.

  1. Misanna Vierailija

    Hei! :)

    Tahtoisin kysyä yhdestä asiasta joka on vaivannut jo parin kuukauden ajan. Toivottavasti tuli oikeaan osioon.

    Asia koskee outoa ilmiötä joka tapahtui pari kuukautta sitten. Olin menossa aivan tavallisesti nukkumaan, ja koska minulla on yleensä nukahtamisen kanssa ongelmia, yritän kääntää ajatukset sisäänpäin ja rentoutua.
    Yhtäkkiä koin valtavaa painetta keskellä otsaa. Se oli todella voimakas tunne, tuntui kuin joku olisi porautunut pään sisään. Pian tämä sama paine ilmestyi myös päälaelle, tarkalleenottan keskelle.
    Pelästyin todella pahasti, koska paine oli todella kova ja se melkein sattui. Isoisäni sai melkein vuosi sitten aivoverenvuodon, ja kuvittelin että itselleni kävi samoin..
    Rentouduin kuitenkin pian uudestaan, ja sama energian tunne jatkui. Siitä eteenpäin olen aina silloin tällöin koittanut sitä, ja saan sen nykyään halutessani, yhtä voimakkaana.

    Kyse ei todellakaan ole kuvittelusta, sillä kuten aiemmin jo sanoin, tunne on hyvin voimakas.

    Onko kellekään käynyt mitään vastaavaa? Voiko kyse olla joistakin "energiaporteista" jotka avautuivat meditaation kautta? Pari päivää ennen tuota kokemusta koin todella ihmeellisen tilan meditaatiossa, leijuin painottomassa tilassa, enkä tavallaan tuntenut enää ruumistani. Sitä seurasi todella voimakas tärinä, minkä seurauksena havahduin.

    Kuulisin mielelläni teidän mielipiteitänne, ja ehkä neuvoja, mitä pitäisi asialle tehdä :) Olen vasta hiljakkoin astunut henkiselle tielleni, ja on monia asioita mitä en vielä tiedä. Kiitokset jo etukäteen!
     
  2. Vapaa-ajattelija Vierailija

    Käy etsimässä googlesta tietoa sanalla chakrat.
     
  3. grrfefef Vierailija

    Toivottavasti kyse ei ole lääketieteelisestä ongelmasta, verenkierrosta tms.

    Kerran ruumiistairtautumisen yhteydessä tunsin tuollaista jalkapohjassa. Jälkeenpäin katsoin chkrojen sijainteja, eikä siellä kyllä mitään chakraa ollut, missä tuo tunne oli. Ehkä ne on hieman huuhaata...
     
  4. Misanna Vierailija

    Kiitos vastauksista :)

    Olen kyllä chakroista lukenut. Tuolla alueellahan sijaitsee siis otsachakra eli ns. kolmas silmä, ja sitten kruunuchakra. Ihmettelen vain miksi juuri nämä jotenkin "aktivoituivat" ja mitä se mahtaisi viestittää? En tuollaista tunnetta ole missään muualla ruumiissani kokenut, enkä sitä pysty sinne ohjata.
    Jos jollakin on jotakin teorioita, kokemuksia tai lisätietoa, ottaisin ne mieluusti vastaan :)
     
  5. vapaa-ajattelija Vierailija

    Käy ensin kuitenkin lääkärissä sulkiaksesi pois mahdolliset sairaudet. Muutoin ajattelisin, että sinulla on kenties stressiä ja/tai hieman synkkä vaihe elämässäsi. Kroppasi saattaa tuolla tavalla viestittää, että on aika ottaa rennommin ja katsoa sisäänpäin! Eli pohtia, kuka olet, mitä haluat/toivot elämältä?!
     
  6. ........ Vierailija

    Onko kuvaamasi paine toistunut tämän tapauksen jälkeen? Entä ed. kirjoittajan maalailema kuva henkisistä paineista ja mielenterveyden ongelmista? Jollei, on ihan turha enää lähteä lääkäriin, sillä lääkärit valitettavasti eivät tajua yhtään mitään näistä oireista. Sillä henkisellä tiellä kehittyessäsi tulet kohtaamaan erilaisia fyysisiä tuntemuksia kuten vähän "yliluonnollisempia" vaikkakin ihan luonnollisia kokemuksia roppakaupalla. Chakrat ovat sinulla ilmeisesti aktivoituneet. Henkisiä harjoitteita tehdessä (meditaatio, energiahoidot, kanavointi) on ihan normaalia, että on tuntemuksia juuri mainitsemiesi chakrojen alueella. Tosin tuntemukset ikiharvoin ovat noin voimakkaita muuten kuin chakrojen ensiaktivoitumiseen liittyen. Koskee ylächakrojen lisäksi myös pienempiä chakroja. Kaikilla ei edes fyys. tuntemuksia näistä tule. Olet lukenut kirjoista, hyvä. Lue chakroista, energialinjoista, meridiaaneista ja opi lukemaan omaa kehoasi. Paljon on opittavaa ja sulateltavaa. Anna aikaa tiedon sulatteluun, sitä pystyy omaksumaan aina vain sen verran kuin on valmis.
     
  7. Sem Voima kanssamme

    liittynyt:
    25.06.2006
    Viestejä:
    23 343
    Saadut tykkäykset:
    19
    Muista kuitenkin tunnustella ja tutkia oman kehosi reaktioita. Rakkaudellinen ja ymmärtävä ote miltä eri tilanteet tuntuvat ovat aian sinun parhaaksesi. Sinä olet paras kokemuskenttä itsellesi löytämään tiedon ja harjaantumisen kautta viisaus. Sovella j akäytä oppimasi sinunlaiseksi muokaten.

    Tsemppiä ja innokkuutta sinulle matkallesi itseen ja sitä kautta koko maailmaan toivon.
     
  8. Pihluska Vierailija

    Jalkojen alapuolella on maatähtichakra ja jalkapohjissa kaksi sivuchakraa, ehkäpä nämä sinulla aktivoitui. Voinhan toki olla väärässäkin....:)

    Pihla
     
  9. Mystic Vierailija

    Ei mitään hätää sinun kolmas silmä vain aukesi. (ajna chakra) (brown chakra)
     
  10. Huokaus Vierailija

    Aloittaja kysyi asiaansa vuonna 2008 ja silloin oli myös kaikki vastaukset. Kannattaisi ehkä katsoa ettei vastaa ikivanhaan kysymykseen.
     
  11. Olipa hyvä Vierailija

    Hyvä että ketju tuli nostetuksi, sain täältä pari hyvää tietoa.
     

Testaa, mitä persoonallisuustyyppiä edustat: punaista, keltaista, vihreää vai sinistä

Tilaa Annan uutiskirje!

Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut.

Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti