Voinko kertoa tapailemalleni miehelle, että minua kosittiin tänään?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mira
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mira

Vieras
Vietin iltaa entiseni kanssa (ollaan siis oikein hyvissä väleissä), jonka kanssa seurustelin kuusi vuotta. Erosimme kesällä siitä syystä, ettei mies ollut valmis sitoutumaan. Mä olen nyt kuitenkin tapaillut muutaman kuukauden ihan tosissani uutta miestä. Exäni kuitenkin ehdotti yllättäen muuttamista takaisin yhteen ja kosi minua, vaikka on hyvinkin tietoinen mun tämänhetkisestä ihmissuhdetilanteestani.

Mies, jota tapailen nykyään, ei koskaan puhu entisistä suhteistaan, kun taas musta tuntuu siltä, että viittaan aiempiin juttuihini jatkuvasti - tosin se johtunee siitä, että entiset poika- ja miesystäväni ovat edelleenkin suuri osa mun todellisuuttani, sillä olen kaikkien kanssa mahtavissa väleissä. En kuitenkaan haluaisi jatkuvasti menneisyydestä, ja tuo kosinta oli kaiken lisäksi melko hämmentävä juttu. En kuitenkaan haluaisi jättää mitään noin olennaista kertomatta, vaikka entiseni ehdotukseen annoinkin kieltävän vastauksen. Mitä te tekisitte näin hullussa tilanteessa?
 
En ymmärrä ap:ta sitten ollenkaan. Mitä niin kiehtovaa niissä vanhoissa exissä on, että pakko niitä suhteita ylläpitää jollain tasolla, jos ei kerran yhdessä enää olla? Musta ainakin tuntuis oudolta, jos mieheni alkais kovasti kaveeraamaan omien exiensä kanssa, ja niin varmaan tuntuis hänestäkin. Exät on menneitä, miksi roikkua heissä, jos meinaat jonkun toisen kanssa perustaa vakavan suhteen? Enkä ihmettele exääsi kosintaa sitten yhtään, hänkin ihmettelee varmaan sitä, miksi edelleen hänessä roikut ja ajattelee, että kyse on tosirakkaudesta: joten hänetkin johdat harhaan ihan turhaan. :/
 
^Peesaan edellistä. Ei mullakaan nyt yhtä lukuun ottamatta exiin mitenkään vihamieliset välit ole, mutta eipä mulla niille kyllä oikein mitään sanomistakaan ole. Ei kyllä tulis mieleenkään vietää iltaa jonkun exän kanssa. Jos mä olen parisuhteessa, ja miestä alkaa joku exä kosimaan ja lähentelemään niin hartaasti toivoisin että hän sen minulle rehellisesti kertoisi ja jättäisi sitten sen yhteydenpidon siihen. Onhan se exääkin kohtaan ikävää jäädä puoliksi jumittamaan siihen suhteeseen ruokkimaan toisen toiveita ihan turhaan.
 
Mikäli haluat tehdä bänät, niin sitten voit kertoa. Muussa tapauksessa jättäisin kertomatta, koska sen tarkoituksena on vain katkaista välisi nykyiseen mieheen. Asiasta voit kertova vasta sitten, kun olet jo naimisissa nykyisen kumppanisi kanssa. Voit sitten kertoa, että valitsit hänet, vaikka exä yrittikin vielä vongata. Nykytilanteessa on fiksuinta pitää suu supussa.
 

Yhteistyössä