voisiko joku kiltti auttaa

["Hilma"]

En tiedä mistä alottaisin mutta olen 17 vuotias lukiolainen. Epäilen että voisiko minulla olla masennus(yms..). Apua en kehtaa hakea jos ei olekkaan mitään ongelmaa.. jos olenkin vain heikko enkä kestä tätä perus vauhtia. Koulusta tulee aika paljon lintsauksia. En kehtaa kävellä välkillä käytävillä, olen vessassa. Lähden sieltä tunnin alettua ja sit myöhässä en kehtaa enää mennäkkään... itseinho on suuri!! Läksyjä en jaksa tehdä. En kotitöitä tai siivota huonetta. Huone ollut kaaoksessa monia kuukausia ja siitä perhe haukkuu.. pitäisi kuulemma ottaa vaan niskasta kiinni, ettei mulla oo syytä olla tekemättä, lusmu. Toinen vanhemmista kuoli kun olin alle kouluikäinen, minua on kiusattu monia vuosia ja minulla on 2 vakavaa sairautta, perheessä jokaisella on vaikea sairaus. Kavereita on koulussa, samat lapsuudesta, mutta he päässeet "eteenpäin" ja saaneet uusia porukoita. En ole sosiaalinen. Olen viillellyt itseäni aika kauan ja vakavasti joka päivä mietin itse murhaa. Kotona paljon riitaa ja voimat loppu. Mutta ongelma on se että kyllä hymyilen päivittäin ja joskus naurahdan hauskalle jutulle ja kyllä jaksan pakolliset jutut hoitaa mutta suuremmat vältän. Urheilu ei tuo mielihyvää vain kipua ja sitäkään en jaksa. Kumpa joku osais edes vähän neuvoa jtn järkevää. Aina kun nään itseni peilistä haukun itseni läpi. Ja vaikken näkisikään niin silti lähes koko ajan melkein .. kumpa joku osaisi vähän neuvoa. En edes tiedä mitä tällä yritän mutta olisi kiva kuulla miltä elämäni kuullosta.Vihaan niin tätä tilannetta!!ja itseäni. Mietin usein että miten joku ihminen pystyy katso minuun tai edes koskea. Aina ei kuitenkaan ajatukset ole näin. En pysty elämään normaalia nuorten elämää.
olen nykyään hyvin pimeän pelkoinen ja ihme pelkoja muutenkin. Illalla on vaikea saada unta kun tuntuu tukehtumisen tunne ja etten saa happea(joskuspalan tunne kurkussa). Kerran on tullut kai paniinki kohtaus jos osasin oikein tulkita. Toivottavasti joku vastaisi tähän.

 

[Määä]

Etkö sä ole kirjoittanut tästä aiemminkin?
Ei tuo sun tilanteesi kuulosta yhtään vähäpätöiseltä mennä juttelemaan jonnekin, mtt:hen tai terveyskeskukseen, sieltä sut varmasti neuvotaan tarvittaessa eteenpäin. Vaikka kyllähän tuo sun itsemurha-ajatukset ja viiltelyt ja muut viittaavat aika vahvasti siihen masennukseen. Ja se perusvauhtia jaksamaton "heikko" tarvitsee apua myös.
Meinaatko ettei masentunut nauraisi koskaan, kun tuosta mainitset?

 

[Määä]

Niin ja siellä koulussa on varmaan terkka jne. tai sitten googlaat "kuntasi" mielenterveys, niin sieltä varmaankin osoitetta löytyy mihin voit mennä.

 

["Hilma"]

Joo kirjoitin... ajattelin tuosta että masentuneet ei naura koska yleensä sitä ei mainita missään että on hyviä hetkiä. Aina kirjotetaan vaan että koko ajan huono olla tai semmoisen kuvan olen sit saanut... monia masennustestejä olen tehnyt netissä, tulokset aina keskivaikea tai vaikea... vaikka ne ovat suuntaa antavia niin en usko että minulla on vaikka ehkä onkin.. koska hymyilen ja nayuran päivittäin mutta kyllä ehdottomasti on enemmän paskaa fiilistä. Ompa sekavaa tekstiä

 

[Määä]

[QUOTE="Hilma";28972346]Joo kirjoitin... ajattelin tuosta että masentuneet ei naura koska yleensä sitä ei mainita missään että on hyviä hetkiä. Aina kirjotetaan vaan että koko ajan huono olla tai semmoisen kuvan olen sit saanut... monia masennustestejä olen tehnyt netissä, tulokset aina keskivaikea tai vaikea... vaikka ne ovat suuntaa antavia niin en usko että minulla on vaikka ehkä onkin.. koska hymyilen ja nayuran päivittäin mutta kyllä ehdottomasti on enemmän paskaa fiilistä. Ompa sekavaa tekstiä[/QUOTE]
no ei se nyt niin mene. Minulla on masennusdiagnoosi ihan lääkärin "väkisin" asettamana, vaikka tuppaan repimään huumoria kaikesta, ja hymyilen niille lääkäreillekin, ja olenpa onnistunut heitäkin naurattamaan.
Muistan vain yhden lyhyen ajan, kun toisten nauru suorastaan otti mua päähän kun itsellä oli niin surkea olo.
Ja muistan psykiatrisilta hoitojaksoiltani vain yhden ihmisen joka oli tuossa samassa jamassa silloin, eikä toisten rätkättäessä kyennyt näkemään jutuissa mitään huvittavaa.
Jonkun kyllä muistan joka puri poskiaan pelätessään etteivät lääkärit ota hänen masennustaan vakavasti, mikäli hymyilee.
Mutta mulla tosiaan on tuo masennusdg ilmeisesti asetettu ihan vain noiden muiden oireiden perusteella, vaikken koskaan myöntänyt tavallaan olevani masentunut, tai mielialani matala kuin vain siksi että "mua ottaa vaan päähän se että olosuhteet on niin perseellään, ei ole rahaa eikä selviä tästä paskasta".

 

["hei"]

Hei kuule, kyllä sun on nyt syytä hakea apua. Sulla on ihan oikea ongelma, eikä kyse ole mistään heikkoudesta. Saattaa olla, että pelkästään jollekin ammattilaiselle jutteleminen auttaisi jo paljon.
Tuo sun teksti voisi olla mun kynästäni, kun olin samanikäinen. Kiusaaminen, vessassa piileskely, tukehtumisen tunne - tuo kaikki on tuttua. Kun hankin apua, pääsin hyvin pian elämään kiinni ja parikymppisenä elämä oli jo ihanaa ja tuo kaikki on jäänyt taakse.
Ota yhteyttä Mannerheimin lastensuojeluliittoon. Kirjoita aluksi vaikka nettikirje, voit kopioida siihen tuon aloitusviestisi. Siitä se lähtee! Sulla on kotona vaikeaa, mutta apua löytyy muualtakin, ei sun tarvi jäädä yksin.
http://www.mll.fi/nuorille/lnpn/

 

["Hilma"]

Kiitos paljon vinkeistä! Tuntuu nyt niin umpikujalta. Tässä tämä elämä taitaa olla mulle nyt tarpeeksi...

 

[Huooj]

Taas tämä

 

["Hilma"]

Kävittekö jompikumpi terapiassa tai miten vakava ongelmanne oli tai diagnoosi? Kuulostaako tämä minun "ongelma " lievältä vai koveemmalta?