Hae Anna.fi-sivustolta

voisiko joku tulkita minulle tät.

Viestiketju osiossa 'Unien tulkinta' , käynnistäjänä järkyttynyt, 29.03.2008.

  1. järkyttynyt Vierailija

    Hei

    Näin viime yönä unta, että minulta lähti hiukset päästä :( Otin unessa hiuksistani kiinni, niin tuppo irtosi ja kun tuppoa katsoin, niin hiukset kädessäni muuttui madoiksi, siis ne juuri osat, joista ovat irtoneet. Sen jälkeen menin siinä suihkuun ja sama kävi siellä, eli lähes kaikki hiukset tippui viemärin päälle ja siinä ne olivat jotain mustia matoja, yök. Menin äitini luokse ja sanoin kato, niin päälaki oli paljas, mutta hiuksia olikin sitten muuten (jopa otsa tukkaa) suht normaalisti paitsi, että olivat lyhyemmät ja väri oli muuttunut blondiksi ja latvoissa sellaista pinkin punaista. Uni siinä sitten hiukan vaihtui, mutta palasi takaisin niin, että näin ystäväni, joka oli kokonaan kalju hiusten lähdön vuoksi. Katselin häntä ja sanoin, että sullakin on lähtenyt hiukset, mutta minulla oli ne vaaleat hiukset joissa pinkkiä. Hän ei muistaakseni oikein vastanut mitään. Menin kotia ja kaivoin likapyykistä vaatteita laittaakseni ne koneeseen, niin siellä oli sellainen kasa hiuksia, joissa oli toukkia seassa..Tähän tämä uni sitten päättyi. Eli voisiko joku ihana tulkita untani, mitä tarkoittanee? Olen kuullut joskus että hiusten lähtö unessa merkitsee sairautta, onko näin?

    Kiitän etukäteen
     
  2. mitäänentiedä... Vierailija

    Kalju - tylsyys, terän ja valon puute elämässä. Joidenkin uskontojen munkit ajavat päänsä kaljuiksi osoittaakseen nöyryyttään. Hiukset edustava voimaa ja viriileyttä.
    "Repiä hiukset päästä." Olisitko hermostunut jostain ongelmasta?
    Mato on yksi peniksen symboleista, se on myös kuoleman ja muutoksen symboli.
    Uusi kampauksesi symboloi yritystä luoda uutta järjestystä elämääsi.
    Suihkussa käynti symboloi yleensä yritystä puhdistautua ja irtautua jostain.
    Pahuus ja negatiiviset tunteet tulevat uniin usein likana, likaisina esineinä tai vaatteina. Jos joku ihminen unessa heittää likaa päällesi, sellaiseen ei kannata luottaa tietoisessa elämässä. Pesukoneeen avulla voit irtautua noista negatiivisista ja pahoista tunteista. Irrottautuminen! Sitä kannattaa aina harjoitella.

    Vähän sekava tästä taisi tulla, mutta ei näin selvin päin parempaankaan kykene.
     
  3. tyttönen pieni Vierailija

    Voi kiitos hyvästä vastauksesta. Minun uniin upposi.
     
  4. sädetär Vierailija

    Hiukset edustavat ajatuksia. Irtoavat hiukset sellaisia ajatuksia joista luovut. Heti luovuttuasi näistä ajatuksista joita uni symboloi, muuttuvat ne mustiksi, yököttäviksi madoiksi. Olet huomannut niiden "yököttävyyden" ja "mustuuden". Tulee mieleen henkinen kasvu, hylkäät jotain, ehkä ympäristön "opettamaa" ja alat tutustumaan omaan itseesi; kuka olet ja mitä todella ajattelet ympäröivästä todellisuudesta ilman toisten antamia valmiita vastauksia. Aloitat lähes alusta, tästä kertoo se, että suihkussa koit menettäväsi melkein kaikki hiuksesi. Suihku symbolisoi uudistumista niinkuin muistaakseni edellisessäkin tulkinnassa sanottiin(en muista ihan tarkkaan). Äiti on sinussa oleva "äiti", kuvaa vahvempaa tietoisuuden osaa tunne-elämäsi alueella. Kun kohtasit itsessäsi tämän puolen, huomasitkin, että sinulla on omia ajatuksia, "lyhyitä" kuin alkuja, mutta ihkaomia. Vaalea ja pinkin väri voi edustaa samaa asiaa, "lapsenomaisuutta", "uuden alkua". Kaljuuntunut ystävä unessa edustaa sinua. Olet kohdellut itseäsi ystävänä, et vihollisena, olet sinut itsesi kanssa...mutta ilman todellista maaperää, pidät itsestäsi mutta et ole osannut määritellä sanoina miksi. Tämän vahvistaa unessa näkemäsi ystävän sanattomuus. Hänellä ei ollut mielipiteitä. Likapyykin pesu on hauska symboli koska kirjaimellisesti käsittelet tuolloin "elämäsi likapyykkiä", asioita, jotka ei vie sinua eteenpäin. Tälläkertaa pestävien joukossa oli myös tarpeettomia ajatuksiasi joista olet valmis luopumaan.
    Hiusten lähtö unessa ei mielestäni merkitse sairautta mutta elämänmuutosta oman itsen suhteen kyllä.
     
  5. järkyttynyt Vierailija

    Voi kiitos teille kummallekkin. Kovin kyllä pitää pakkansa ja Sädetär, kun sanoit tuosta henkisestä kasvusta, niin pitää hyvinkin paikkansa. Olen huomannu muutoksia itsessäni ja minulle on jopa kanavointi tehty, jossa tuosta henkisestä kasvusta kerrottiin. Eli siis henkistä kasvua on parhaillaan ja niistä tuo uneni kertoo..huh, kun jotenkin jo pelästyin, että olisi kysymys jostain sairaudesta. Kiitos kummallekkin vielä tulkinnoista ja oikein aurinkoista kevättä teille ja muillekkin :))
     
  6. karolia Vierailija

    :)

    Upea vastaus sädetär. Eipä tarvi enää kysyä unen tarkoitusta. Se ol siinä.

    Tuli apu niinku siinä sivussa.
     
  7. järkyttynyt* Vierailija

    Kiitos kovasti tulkinnoista tille kummallekkin. Pitää kyllä kovasti paikkansa nämä.
    Sädetär, sanoit tuosta henkisestä kasvusta, niin se on kyllä niin oikein kohdallani, tätä tosiaan on ollut ja olen itsessäni niitä huomannutkin. Ja minulle on niin kerrottukin kanavoinnissa.
    Kiitos kovasti vielä kummallekkin ja oikein hyvää ja aurinkoista kevättä:))
     
  8. sädetär Vierailija

    Kiitos ja aurinkoista kevättä kevättä myös sinulle :)

     
  9. sädetär Vierailija

    Kiitokset ja mukava kun pystyin olemaan avuksi! :)
     
  10. vierailija Vierailija

     
  11. vierailija Vierailija

    Mukavaa minullakin viimeyön unessa oli hiukset lähteneet päälaelta.
    Kuitenkin päälaki oli harvakseltaan hienon untuvan ja nyt ymmärrän uuden
    hiuskasvun peittämä. Mukavaa uusi elämä on alkanut :)
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti