J
"juju"
Vieras
Talo on velaton ja pärjäämme ihan hyvin, joten voisin hoitaa lapsia kotona pitempäänkin. Paineet työelämään on kuitenkin kovat, varsinkin tuntuu että monet ikäiseni (olen 27v) kyselevät, milloin menen töihin ja kauhistelevat, kun "ei vieläkään vie hoitoon lapsia". Esikoinen on 2,5v ja kuopus 5kk. Vielä haluaisin yhden lapsen. Miehelle passaa, että olen kotona, hänellekin helpompi niin. Miten teihin on suhtauduttu, jos olette jääneet oikeasti pitkäksi aikaa kotiin? Kuitenkin todennäköisimmin päädyn yrittämään kolmatta lasta, sillä totta kai nämä asiat pariskunnan kesken mietitään oman arvomaailman ym. mukaan. Mutta silti harmittaa, ku ihmisten pitää niin ihmetellä.