K
Keijumetsän Lilja
Vieras
Saisko halin? Kun mun tunteet miestäni kohtaan meinaa kuolla. Tai siis, kun minä mietin, että rakastankohan häntä niin en minä oikeasti osaa sanoa. Enkä minä tahtoisi lopettaa rakastamasta.
Kyllä minä joitakin syitä olen tähän huomannut. Mies pakertaa niin kovasti sen äitinsä terassin parissa tai töissä eikä meille jää juurikaan yhteistä aikaa. Sekin lyhyt aika mikä meille jää, menee melkein kokonaan vauvan kanssa. Ja se meidän kahdenkeskinen aika menee useimmiten sekstaillessa. Niin ja minulla on diabetes ja reuma ja masennus, mitkä vie voimia. Varsinkin se reuma, kun sen takia on joka päivä kipeä eikä lääkäriaikaa reumalääkärille näy eikä kuulu.
Ei sillä, olen minä ylpeä hänestä kun niin hienon terassin on melkein itse rakentanut. Ja olen iloinen, että hän viettää aikaa vaavin kanssa. Ja tuntuu se seksi mukavalta suurimman osan aikaa.
Tuon lisäksi vielä viime aikoina on alkanut menneisyys harmittaa, kun ei olekaan se, miksi toivoi/kuvitteli tulevansa. Sitä tahtoi olla sellainen viaton neitsyt, joka harrastaa seksiä vasta avioliitossa mutta toisin kävi. Tiedän kyllä, että menneisyyttä ei voi muuttaa ja pitäisi nauttia tästä hetkestä, varsinkin kun asiat vois ja on ollutkin pahemmin.
Kai se johtuu siitä romantiikan vähyydestä. Mieskin on myöntänyt, että meidän pitäisi käydä kahdestaan jossain. Kaipa me mennään kahdestaan syömään ravinteliin sitten kun se terassi on valmis. Parasta oliskin, olen koko kesän odottanut.
Onkohan ne tunteet viilenemässä just tuon yhteisen ajan vähyyden vuoksi? Mitä muuta olisi tehtävissä (ravinteli-illan lisäksi), että tunteet lämpenis uudestaan?
Anteeksi, tämä on varmaan ihan sekava viesti. Toivottavasti edes joku saa tästä jotain selvää. :ashamed:
Kyllä minä joitakin syitä olen tähän huomannut. Mies pakertaa niin kovasti sen äitinsä terassin parissa tai töissä eikä meille jää juurikaan yhteistä aikaa. Sekin lyhyt aika mikä meille jää, menee melkein kokonaan vauvan kanssa. Ja se meidän kahdenkeskinen aika menee useimmiten sekstaillessa. Niin ja minulla on diabetes ja reuma ja masennus, mitkä vie voimia. Varsinkin se reuma, kun sen takia on joka päivä kipeä eikä lääkäriaikaa reumalääkärille näy eikä kuulu.
Ei sillä, olen minä ylpeä hänestä kun niin hienon terassin on melkein itse rakentanut. Ja olen iloinen, että hän viettää aikaa vaavin kanssa. Ja tuntuu se seksi mukavalta suurimman osan aikaa.
Tuon lisäksi vielä viime aikoina on alkanut menneisyys harmittaa, kun ei olekaan se, miksi toivoi/kuvitteli tulevansa. Sitä tahtoi olla sellainen viaton neitsyt, joka harrastaa seksiä vasta avioliitossa mutta toisin kävi. Tiedän kyllä, että menneisyyttä ei voi muuttaa ja pitäisi nauttia tästä hetkestä, varsinkin kun asiat vois ja on ollutkin pahemmin.
Kai se johtuu siitä romantiikan vähyydestä. Mieskin on myöntänyt, että meidän pitäisi käydä kahdestaan jossain. Kaipa me mennään kahdestaan syömään ravinteliin sitten kun se terassi on valmis. Parasta oliskin, olen koko kesän odottanut.
Onkohan ne tunteet viilenemässä just tuon yhteisen ajan vähyyden vuoksi? Mitä muuta olisi tehtävissä (ravinteli-illan lisäksi), että tunteet lämpenis uudestaan?
Anteeksi, tämä on varmaan ihan sekava viesti. Toivottavasti edes joku saa tästä jotain selvää. :ashamed:
