Voit sä olla mun kaa tänään?
23.8.2007 7:18
Koulujen pihoilla käydään kovaa taistelua kavereista. Miten vanhempien pitäisi suhtautua lapsen suruun, kun sydänystävää ei löydy?
Kun kaveri löytyy, koulukin sujuu paljon keveämmin. (JARNO RIIPINEN)
Sydänystävän löytäminen ei ole aina helppoa. Varsinkin tyttöjen keskuudessanäytellään raastavia kaveridraamoja. (JARNO RIIPINEN)
Ovet paukkuvat, ja kyyneleet virtaavat. Pieni koululainen kertoo alahuuli väristen, että kukaan ei tänäänkään kelpuuttanut häntä leikkiseurakseen.
- No, kysyitkö Annaa tai Juliaa tai Jenniä?
- Ne oli jo kaikki varattuja! Yäääää!
Lapsen suru saa vanhemman hämmentymään. Miten ihmeessä elämä voi olla noin vaikeaa jo tuossa iässä? Vaikka lapsen puolesta tuntuisi kuinka pahalta, oma tunnekuohu täytyy pitää aisoissa.
- Lapsen kaverisurut ovat vanhemmalle kuuntelemisen paikka. Kannattaa etsiä rauhallinen hetki, jotta lapsen kanssa voi jutella kahden kesken. Vaikkapa iltakävelyllä tai saunassa on luontevaa avata keskustelua ja kuulostella, mitä lapsi ihan oikeasti tuntee, Helsingin johtava koulupsykologi Inger Dahlgren sanoo.
- On myös tärkeää kysyä yksityiskohtaisesti, mitä koulussa tapahtuu ja millaisina hetkinä lapsi kokee jäävänsä yksin. Kun ongelmien taustat ovat hyvin selvillä, on helpompaa auttaa lasta.
Asiantuntija varoittaa vanhempia tuomitsemasta lasta. Jos lapsella ei ole kaveria, se on hyvin harvoin hänen oma syynsä. Tuomitsevuuden sijasta lapselle voi antaa selkeitä toimintaohjeita.
- Aikuisen tehtävä on edustaa toivoa. Lapselle kannattaa sanoa, että mietitään yhdessä, mitä voisimme tehdä tilanteesi helpottamiseksi.
- Lapselle voi esimerkiksi neuvoa, miten leikkiin voisi parhaiten mennä mukaan. Ei kannata vetäytyä, mutta suin päin ryntääminenkään ei ehkä tepsi. Toisten leikkiä voi hetken seurata sivusta, vähän kommentoida sitä ja sitten kysyä, että voisinko minäkin tulla mukaan.
Koulupsykologi Inger Dahlgren kehottaa vanhempia katsomaan lapsensa ongelmia tutkivalla katseella. Kaikkitietäväksi ei kannata heittäytyä.
- Älä oleta tietäväsi tismalleen, miltä lapsesta tuntuu. Omia kokemuksiaan ei voi siirtää lapsen tilanteeseen. Lapsi ei tarvitse valmiita mielipiteitä vaan ennen kaikkea kuuntelevaa aikuista.
Lapsi kuuntelee mielellään tarinoita vanhempiensa lapsuudesta. Hänelle voi hyvin kertoa, miten itse selvisi kouluaikojen ihmissuhdeviidakoissa. Lapsen itsetunnolle saattaa tehdä hyvää huomata, että vaikeuksia on ollut aina, ja että niistä tosiaankin voi selvitä.
- Viisas vanhempi antaa myötätuntoa ja pyrkii avartamaan lapsen näkemystä, mutta ei tuputa omia näkemyksiään.
23.8.2007 7:18
Koulujen pihoilla käydään kovaa taistelua kavereista. Miten vanhempien pitäisi suhtautua lapsen suruun, kun sydänystävää ei löydy?
Kun kaveri löytyy, koulukin sujuu paljon keveämmin. (JARNO RIIPINEN)
Sydänystävän löytäminen ei ole aina helppoa. Varsinkin tyttöjen keskuudessanäytellään raastavia kaveridraamoja. (JARNO RIIPINEN)
Ovet paukkuvat, ja kyyneleet virtaavat. Pieni koululainen kertoo alahuuli väristen, että kukaan ei tänäänkään kelpuuttanut häntä leikkiseurakseen.
- No, kysyitkö Annaa tai Juliaa tai Jenniä?
- Ne oli jo kaikki varattuja! Yäääää!
Lapsen suru saa vanhemman hämmentymään. Miten ihmeessä elämä voi olla noin vaikeaa jo tuossa iässä? Vaikka lapsen puolesta tuntuisi kuinka pahalta, oma tunnekuohu täytyy pitää aisoissa.
- Lapsen kaverisurut ovat vanhemmalle kuuntelemisen paikka. Kannattaa etsiä rauhallinen hetki, jotta lapsen kanssa voi jutella kahden kesken. Vaikkapa iltakävelyllä tai saunassa on luontevaa avata keskustelua ja kuulostella, mitä lapsi ihan oikeasti tuntee, Helsingin johtava koulupsykologi Inger Dahlgren sanoo.
- On myös tärkeää kysyä yksityiskohtaisesti, mitä koulussa tapahtuu ja millaisina hetkinä lapsi kokee jäävänsä yksin. Kun ongelmien taustat ovat hyvin selvillä, on helpompaa auttaa lasta.
Asiantuntija varoittaa vanhempia tuomitsemasta lasta. Jos lapsella ei ole kaveria, se on hyvin harvoin hänen oma syynsä. Tuomitsevuuden sijasta lapselle voi antaa selkeitä toimintaohjeita.
- Aikuisen tehtävä on edustaa toivoa. Lapselle kannattaa sanoa, että mietitään yhdessä, mitä voisimme tehdä tilanteesi helpottamiseksi.
- Lapselle voi esimerkiksi neuvoa, miten leikkiin voisi parhaiten mennä mukaan. Ei kannata vetäytyä, mutta suin päin ryntääminenkään ei ehkä tepsi. Toisten leikkiä voi hetken seurata sivusta, vähän kommentoida sitä ja sitten kysyä, että voisinko minäkin tulla mukaan.
Koulupsykologi Inger Dahlgren kehottaa vanhempia katsomaan lapsensa ongelmia tutkivalla katseella. Kaikkitietäväksi ei kannata heittäytyä.
- Älä oleta tietäväsi tismalleen, miltä lapsesta tuntuu. Omia kokemuksiaan ei voi siirtää lapsen tilanteeseen. Lapsi ei tarvitse valmiita mielipiteitä vaan ennen kaikkea kuuntelevaa aikuista.
Lapsi kuuntelee mielellään tarinoita vanhempiensa lapsuudesta. Hänelle voi hyvin kertoa, miten itse selvisi kouluaikojen ihmissuhdeviidakoissa. Lapsen itsetunnolle saattaa tehdä hyvää huomata, että vaikeuksia on ollut aina, ja että niistä tosiaankin voi selvitä.
- Viisas vanhempi antaa myötätuntoa ja pyrkii avartamaan lapsen näkemystä, mutta ei tuputa omia näkemyksiään.
