Vuoden rajaa lähestyvät 2

Voihan #@¤?#! Mä kirjotin äsken tähän jo pitkän aikaa ja sitten painoin jotain näppäinyhdistelmää vahingossa. Ilmeisesti tää sivu päivitty sillä ja pirulainen, ne se mun teksti hävis! Jo toisen kerran mä onnistun tekeen ton... Pitäisköhän siirtyä käyttämään tota isoa vastausikkunaa...

No huokaus, mitähän mä kirjotin... Toi on just toi, mitä Eemi kirjoitti, että kukaan nopeasti raskautunut ei voi tietää miltä tää tuntuu. Jos meidän yritys tulis ilmi jollekin (nyt siis asiasta ei tiedä kukaan), voin jo kuvitella mielessäni sen ns. säälin ja kommentin että kyllä se siitä. Mutta kun se on niin helvetin rasittavaa yrittää, toivoa ja pettyä joka kerta ja nähdä että monen muun ei tarvitse vaivata päätään näillä asioilla. Niin monella ei varmaan edes käy mielessä, että näinkin vaikeaa voi olla. Katkera? Minäkö? En yhtään...

Mä tossa tarkistin kalenterianikin ja näköjään olin laskenu oletetun kierron pituuden väärin. Lyhimmällä, eli 25 pv, menkat pitäis alkaa jo 13.12. ja pisimmällä 18.12. Ja oviksen perusteella oletetun mukaan 16.12., tosin kun tuo oviksen bongailu on ollut niin hankalaa, niin en tiedä tarkkaan tuota aikaa oviksen ja menkkojen välillä. Mutta siis ens viikon lauantaina alkais se jännäily, vaikka mä jännitän valmiiks jo nyt

Mites, rikastuitteko eilen veronpalautuksilla? Meidän ois pitäny "rikastua", mutta miehen palautukset ei jostain syystä tullu tilille, vaikka tilinumero on ilmoitettu. Käskin sen nyt tänään soittaa niiden perään, joten katsotaan miten käy. Miesmäiseen tapaansa se soittaa varmaan joskus viis vaille neljä ja pitää mua jännityksessä siihen asti

 

Huomenia täältäkin. Kiitos kaikille kovasti tsempityksestä, olette ihania ihmisiä! En varmaankaan osaa häipyä tältä palstalta mihinkään, ennen ku leikkauksen tulos on selvillä, sillä vielä tämä toivo kytee, että kuitenkin pääsis vielä yrittämään.

Olen töissä taas, eilinen oli jo ihan ok, vain yksi kipulääke vähän kuin varmuuden vuoksi, ettei se pääse taas päälle. Toivotaan että se pysyy poissa! On kuulkaas muuten ihan hirveä krapula siitä lääkemäärästä, ihan oikeesti. Kahvi ei maistu, oksettaa ja janottaa ja aamulla vapisutti. Huh.

Ajatukset alkaa karkaamaan jo siihen leikkaukseen ja toipilas aikaan. Ottaa vähän päähän, että tässä kävi näin, en osannut ottaa tällaista vaihtoehtoa huomioon, että kivun takia yritys pitää lopettaa ja mennä sen vuoksi leikkaukseen. Olin ajatellut, että voin jatkaa niin kauan kuin haluan, ja sitten jos ei mitään tapahdu, menen leikkaukseen. Mutta ei mulla näytä kyllä olevan ollenkaan masis tästä, varmaankin, koska tämän on tiennyt olevan tulossa, ajankohta oli vaan kysymysmerkki.

Mä en enää uskalla juoda punaviiniä. Luulen että se saattoi olla jopa se laukaiseva tekijä kipuun. Tällaisesta näyttää olevan kokemuksia endometrioosiyhdistyksen kirjoittajilla useallakin. Uskoo ken tahtoo, mutta jätän väliin, kiitos.

Anteeksi kun on nyt vaan omaa napaa, mutta you know, tännehän sitä murheet kaadetaan! Ihanaa kun on viikkis ja "itsepäisyyspäivän" pyhä!

 

Ihanaa, hyvä, pysyn täällä oikein mielelläni!

Jolly, ei tässä mitään voi sanoa muuta kuin tsemppiä. Toivottavasti saat kivut hallintaan leikkaukseen asti. Kuulostaa tosi kurjalta.

Ja juuri kun eilen valitin, että olen vähän kyllästynyt työhöni, niin minullepas sitten tarjottiin esimiehen paikkaa.. miten nämä kaikki elämää mullistavat asiat tulevatkin sitten ihan samaan syssyyn? Eli yksi esimies jää eläkkeelle noin vuoden päästä ja minulta kysyttiin ottaisinko sitten tuon paikan vastaan. Jeps, totta kai ottaisin, mutta jos tällä kertaa menee hyvin, niin enpäs silloin todellakaan ole täällä. Tuota en nyt kuitenkaan voinut ääneen sanoa. Tulee vaan itselle vähän petturimainen olo. Palkkaa luvattiin nostaa heti alkuvuodesta ja osa esimiehen tehtävistä siirretään minulle. Lisäksi joku esimieskoulutuskin oli jo buukattu. Päätin lähteä mukaan koulutuksiin ym. Jos kaikki menee hyvin, niin kerron sen sitten aikanaan. Jos kaikki ei menekkään hyvin, niin ei ainakaan sen vuoksi sitten ole jäänyt hyvä tilaisuus käyttämättä. Mutta puuh.. vähän on ristiriitaiset tunteet tai siis lähinnä vaan vähän huono omatunto, you know..

Rinnat edelleen arat, mutta ei muita tuntemuksia. Kahvia olen kyllä juonut 1-2 kuppia päivässä ja juon niin kauan kuin pystyn. Edellisissä raskauksissa kahvin juonti on kyllä loppunut aika pian, koska siitä on tullut aivan järkyttävän oksuolo.

Meille tuli molemmille veronpalautusta, ihanaa, että ei tarvitse jokaisen joululahjan kohdalla miettiä kestääkö kukkaro. Olisihan se hyvä saada siitä myös vähän säästöön, mutta ei sitä kuitenkaan niin paljoa tullut, että rikastumaan pääsisi!

 

Heh, purnasinpa tuosta "miesmäisyydestä" ja just äsken mies soitti että on ne palautukset sittenkin tullut. Ne vaan on mennyt sen toiminimen tilille, joten mä en tietenkään niitä päässyt näkemään. Mut onpa kiva yllätys verottajalta, muutetaanpa huvikseen tiliä, mihin ne maksetaan... Great.

Sini, hienoa, onnittelut uusista työhaasteista! Ja tottakai tollanen mahdollisuus pitää ottaa vastaan. Tietysti voi olla huono omatunto, varmaan itsellänikin olisi, mutta mä olen jo tässä työurani aikana ehtinyt oppia, että välillä täytyy olla itsekäs. Aiemmassa työpaikassani yritin olla se kiltti ja hyvä työntekijä, mutta kun mua ja tekemääni työtä ei johtoportaan suunnalta arvostettu yhtään, vaan kokoajan vaan vaadittiin lisää ja nopeammin, niin mulla kihahti Etsin uuden paikan ja lähdin kahden viikon irtisanomisajalla lätkimään. Tiesin aiheuttavani ongelmia, koska uutta ei ehditty siinä ajassa saada, eli en "päässyt" ketään opettamaan siihen työhön. Mutta siinä vaiheessa kupissa painoi enemmän se että saan vapaa-aikani takaisin ja paremman työympäristön. Tosin nyt tämä nykyinen työpaikkani on niin mainio, että täällä en vastaavaa tekisi mistään hinnasta

Kiva kuulla Jolly, että sujuu jo vähän paremmin. Toivotaan että leikkauksen odottelu ei veny kovin pitkäksi, vaan pääset siihen piakkoin ja siten toipumaankin pian. Ehkä se vauvan yritys voi jatkua sitten ilman mitään ongelmia, pidetään peukkuja sille.

 

Vautsi, Sini! Onnea esimiestehtäviin siirtymisestä! Se on kyllä totta, että usein kun alkaa tapahtua, niin sitten tapahtuu kaikilla rintamilla. Äläkä tunne petturi-fiiliksiä, ajattele, että ne haluaa siihen tehtävään juuri sinut. Jos raskauden takia aletaan sitten henkilöä vaihtamaan, niin se onkin sitten jo katsottava syrjinnäksi raskauden perusteella. Että hys hys vaan vielä siellä työpaikalla, sulla ei ole mitään kerrottavaa esimiehellesi, jolla olisi vaikutusta tuohon kuvioon.

Ai niin, ne veronpalautukset, sainkin ruhtinaallisesti, melkein tuhat euroa, jes! Tosin ne on vissiin jo laitettu haisemaan etukäteen....

 

Sini, onnea ylennyksen johdosta! Eikä mitään huonoa omatuntoa tarvitse kärsiä! Pikemminkin, hienoahan se noin on. Saat jo ennen äitiyslomaa parempaa palkkaa (ja parempaa äippärahaa?) KUN kaikki menee hyvin... Ja varmasti reilu työnantaja pitää sinulle tuota esimiehen paikkaa äippäloman ja mahdollisen hoitovapaankin aikana. Tosi hienoa. Onnittelen vielä.

Outik, mä vielä jatkan kanssa tuota pohdintaa... Tuli mieleen, kun tälläkin palstalla on nyt aloitettu tuollainen kuukausijännäysketju. Niin miltäköhän tuntuu niistä parista, jotka kuukausi kuukauden jälkeen jännäävät aina uudessa ketjussa, kaikki muut plussaavat ja itse jää jäljelle? Kun tosiaan suurin osa porukasta plussaa, ja jotkut vaan ei. Hirveetä ja sääliksi käy, mutta tilastojen mukaan se on kuitenkin 1/6 porukasta (eli vissiin tää meidän porukka. ). Siksipä en itse ole suuri jännäysketjujen ystävä... Olis tullut roikuttua siellä aika säälittävän kauan. Mutta, tervetulleeksi toivotan kaikki (toivottomat) meidän porukkaan!

Jolly, hienoa ettei enää niin kovasti koske. Koska sä menet johonkin kirurgin tai muun juttusille? Eli koska tulee se "lopullinen" päätös hoitolinjoista jne.? Tais kyllä mennä joulu nyt vähän reisille. Mutta musta ainakin olisi kiva, ettet jättäis meitä... Kun ei meillä muillakaan ne plussan mahdollisuudet niin suuret ole - ollaan nyt rehellisiä vaan. Tai, ehkä ne tästä vaan kasvaa kun se vuosikin jo tuli täyteen!

Sini, mulla vaan tuo kahvi tuli mieleen siksi, että en oikein ole ottanut ennen tosissaan sitä, että se nostaisi km-riskiä... Mutta varmasti näin on. Mä join muutaman ison kupin päivässä ihan normaalisti... Ja lisäksi oli se hirveä stressi. Ja tietty edelleen syytän km:sta jonkin verran itseäni, vaikkei sille enää mitään voikaan. Seuraavalla kerralla (huomatkaa: sehän tulee vielä) taidan tehdä kaikki mahdolliset varotoimet!

 

Voi, ehditte taas väliin.

Niin ne veronpalautukset. Meillekin tuli aika hyvin, mutta tässä tilanteessa menevät kyllä elämiseen aika pitkälti... Ihan vain tämän työtilanteen takiakin.

 

Eemi, mistään aikatauluista ei ole vielä tietoa. Luulen, että kutsu ainakin tähän neuvonpitoon ja suunnitteluun tulee parin viikon sisällä ja leikkausaikakin siis tulee vuoden loppuun mennessä (jos ei tule, pitää kuulemma soittaa n-polille) ja itse leikkaus on varmaankin jo tammikuussa. Lekuri nimittäin sanoi, että herrat XX ja XX todennäköisesti leikkaavat (toinen on siis suoli-spesialisti), ja tammikuun aikoja ei vielä ole jaettu.

Luin tosiaan eilen endometrioosiyhdistyksen sivuilta leikkaus-palstaa. Enimmäkseen siis tehdään niitä tähystyksiä, mutta avo-jutut, kuten minulle tod. näk. tulee, ovat harvinaisempia ja ilmeisesti nämä vaativat/pahat tapaukset tehdään avona. Eikä ollut kyllä montakaan, joille oli avanne lopulta jouduttu laittamaan väliaikaisesti, yhtään pysyvää ei löytynyt teksteistä. Avanne voitiin joissain tapauksessa ohittaa sillä, että toipilas oli pari viikkoa tipassa. Kyllä mieli vähän parani, kun kohtalotovereiden juttuja luki.

Ja siis kyllä tämä mun gyne on symppis, ihana mies <3! "Oi, sori, sori, kyllä olet kipeä, ei ole hyvä juttu tämä kipu" oli sisätutkimuksen kommentit... Hän on ainut valo tässä asiassa. Endopalstalla törmäsin sitten niihin toisiin ääripäihin, kun kipuja ei oteta tosissaan, eikä jatkohoitoa anneta.

Kylläpä pyörii oman ahterin ympärillä taas tämä juttu, vielä kerran sori...

 

No mutta Jolly, sitä omaa ahteria vartenhan tämä keskustelu on Valitetaan kaikki täällä vuorotellen surkeeta oloamme, niin että anna tulla vaan.

 

Tervehdys.

Ensiksi Sinille onnittelut ylennyksestä. Huono omatunto hus pois. Hyvällä mielin vaan käyt koulutukset jne. Kyllä ne asiat aina järjestyy.
Se muuten on jännä, että monet asiat tapahtuvat yhtäaikaa... mikä lie siinäkin.

Jolly, varmasti tuleva leikkaus mietityttää, onhan se iso asia. Mut pääasia, että tulet kuntoon ja kenties entistä ehommaksi . Ja tuo vertaistuki on varmasti parasta, saman kokenut ymmärtää parhaiten mitä käyt läpi.

Mulle tuli veronpalautusta vajaa parisataa euroa, miehelle kait samanverran. Mut kyllä ne valitettavasti aikalailla joululahjoihin menee, vaikka sitä yrittää ostaa hyvin maltillisesti. Mut jo kummilapsien lahjoihin + postimaksuihin menee paaaljoooon (harmi, kun asuvat niin kaukana). No, mut ei pidä jäädä sitä murehtimaan.

Mua ahdistaa nämä työjutut. Meillä on kevät-talvella töissä todella iso projektin huipentuma, jota nyt siis kovalla kiireellä tehdään. Ei siinä mitään, mutta kun kaikki tekeminen tuntuu kaatuvan mun harteille ja taakaksi. Ja sitten vielä kun koulukin on alkamassa. Hirveää stressiä pukkaa, oih. Pomo lupasi mulle avustajan nyt joulukuun alusta eteenpäin, vaan ei näy ei kuulu ketään.

Jeps, tänään jos sais tehtyä loput joulukortit ja vähän huushollia siivottua, ku ei Itsenäisyyspäivänä voi siivoilla.

 

Kiitos kaikille onnitteluista, mutta eihän mua siis vielä ole ylennetty, se oli vasta suunnitelma. Mitään ei siis vielä ole lyöty lukkoon ja itse en usko ennenkun nimi on paperissa.

Ja Jolly, antaa tulla vaan, kyllä me kestetään! Jää muuten multakin tänä perjantaina ne punaviinit nauttimatta.

 

Hyvä Jolly, että kuitenkin noinkin pian saat aikoja, varmaan kipujenkin takia saat hoidon nopeasti. Ja aina auttaa, kun edes yksi lääkäri ottaa kivut tosissaan ja vakavasti - se jo laittaa lähetteet vauhdikkaasti etenemään. Ja tosiaan toivotaan (ja uskotaan) ettei edes väliaikaista avannetta jouduta tekemään... Parhaansa varmaan lääkärit tekevät, ettei tarvitsisi. Tsemppiä kovasti koitoksiin.

Juu, sainpa juuri tietää että kaverit tulevat lastensa kanssa sunnuntaina meille käymään... heillä kolmannella siis laskettu aika ihan maaliskuun alussa. No, kävin pikana Baobab Babyssa (ihania vaatteita!) ostamassa kummilikalle vielä mekon muumien lisäksi... Saavat joululahjat mukaansa mikäli ei nähdä ennen joulunpyhiä enää.

Se on kyllä aina yhtä ahdistavaa heitä nähdä kun masu ja lapset vain kasvaa ja me junnaillaan paikallaan. Muistan silloin, kun me alettiin yrittää, ei heillä kolmosesta edes puhuttu... Ja yhtäkkiä viime kesänä vain päättivät kolmannen tehdä. Ja eka kierrosta tärppäsi tietysti. Ja jotenkin aattelin tuossa juuri, miten masentavaa silloin kesällä oli... Kun se puoli vuotta yritystä oli tullut täyteen, ja laskennallisesti puolen vuoden sisäänhän suurin osa raskautuu. Onhan se vieläkin tosi masentavaa, mutta nyt se on ehkä km:n myötä asettunut jonkinlaiseen perspektiiviin kuitenkin. Mutta nousi huonot fiilikset esille taas.

No, lohdutukseksi ostin itselleni Gilmoren tyttöjen ykköskauden, aion kerätä ne kaikki. Hip hei, monta tuntia ihanaa hömppää taas tiedossa... Oon niin hurahtanut siihen sarjaan jo teininä.

Mutta hei, hyvät viikonloput ja itsenäisyyspäivät kaikille. Sini ja Jolly jättää vinkut meille muille...

 

Onnea Sini mahdollisen ylennyksen johdosta!

Mulle tuli veronpalautusta semmoset neljä ja puolsataa, miehelle ei yhtään. Kaikki rahat oikeestaan jo mennyt laskuihin ja muuhun elämiseen. Että eipä taideta sitten ostaa joululahjoja tänä vuonna. Kelan ja sossun päätöksissä taas kestää. Työmarkkinatukea ja yleistä asumistukea odotellessa... Ensi viikoksi sain taas työhaastattelun, ja toivon myös myönteistä vastausta toisesta paikasta (hain koulunkäyntiavustajaksi ja niillä on 10 paikkaa vapaana).

Tää päivä menikin (vaihteeks!) siivoillessa [mitäs muutakaan sitä työttömänä tekis?! ] kun pidämme ei-viralliset tuparit ja miehen joitain kavereita tulee kylään. Itsenäisyyspäivänä olisi tarkoitus käydä appivanhempien luona syömässä.

 

Pikainen käynti....
Mäkin olen kauheen katkera ämmä, mut en teille täällä palstalla plussanneille eli, älkää hävitkö.
Mulla ei ole menkat alkaneet vieläkään, mut välil tulee sellasii menkkamaisii kipuja että kaipa se täti sieltä pian kurvaa...

 

Tinsula, mikä tilanne? Toivottavasti täti ei löytänyt paikalle lainkaan... Mites Jollyn vaivat?

Mulla oli niin viikonloppu helvetistä, ettei tosikaan. Jotenkin oon ollut aika alamaissa kumminkin sen km:n jälkeen pitkän aikaa, välillä fiilis paranee, mutta tuntuu että se on vain tilapäistä. Lauantaina oltiin mun vanhemmilla ja en kyllä jaksanut hirveän sosiaalinen olla, koiran touhuja katsellessa meni se ilta. Eilen sitten meidän kaverit pyörähtivät meillä muksuinen, vauvamaha on jo suuri (la 2,5 kk päästä) ja tietysti tuli tosi paha mieli. Ja tietysti heidän piti se km ottaa esille, ja suurin osa ajasta meni taas mulla vessassa itkiessä.

Mä en vain pääse millään yli siitä, miten epäreilua elämä on. Hirveää muutenkin valittaa, tiedän että monilla menee paljon huonommin. On vain niin surkea olo, ei työtä, turha koulutus, ei lapsia, ei asuntoa, ei mitään. Valivali. Ja jotenkin se menetys oli niin todellinen... Vatsanpohjasta sattuu joka kerta kun tulee mieleen, mitä meillä voisi olla, mutta mikä otettiin pois.

Eli vähän masennusta on ilmassa. Koko Gilmoren tyttöjen eka tuotantokausi tuli katseltua viikonloppuna, ja lisää odotellaan. Jos vaikka joululahjaksi sais.

 

Voi että Eemi, sulla on ollut kurja viikonloppu :/ Tottakai saat olla maassa ja surullinen km:n jälkeen ja varsinkin kun siitä on vielä niin vähän aikaa. Täytyy kyllä sanoa että aika tökeröä kaverilta ottaa se km puheeksi, ja varsinkin kun itsellä on täysin päinvastainen tilanne päällä... Siinä vaiheessa mä olisin kyllä pitäny suuni kiinni, mutta mä oon kyllä muutenkin aina ylivarovainen siitä mitä päästän suustani.

Mitäs piristystä me sulle keksittäis? Nyt käyt vaikka ostamassa sen tokan kauden ihan itte, ei sun tarvi mitään joulua odotella. Kyllä kai niitä tuotantokausia on niin monta, että vielä lahjakskin riittää Btw, se muuten on ihan huippu sarja

Niin, mites Tinsula ja Tuiskuli? Uutisia?

 

Huomenta ihanaiset naiset!

Joo, miten Tinsulan tilanne? Voi Eemi, samat fiilikset täällä... Se menetys ON todellinen, ei se ole heti pois pyyhitty!

Mäkin luulin, että ei tässä mitään onkelmia ole, mennä porskutellaan vaan. Mutta kuitenkin sit perjantai iltana alkoi jonkin sortin masis hiipimään kehiin. Mä oon aika kauhuissani siitä leikkuusta. Karsea kuoleman pelko iski (leikkaus/syöpä).... Yritän sitä talloa johonkin maanrakoseen ja taaplata päivä kerrallaan eteenpäin ja keskittyä nyt vaan kolmivuotiaan jouluiloihin ja hyvään arkeen miehen kans.

Kipeä en onneksi ole mutta kyllä se muistuttaa koko ajan olemassa olostaan. Imurointikin oli aika haamu-haahuilua kun piti niin varovasti liikuskella. Onneksi mies on huolehtivalla kannalla, ja muistaa aina kysellä mikä olo. Pieni asia, mutta kuitenki älyttömän suuri asia.

Se on sitten kp12 ja menkkoja ei odotella saapuvaksi ollenkaan, vaan pilsuja siis vedetään tauotta ja toivotaan ettei täti puske kylään. Enpäs ole tällaista ennen kokeillutkaan. Soitin äsken n-polille ja peruin tämän viikkoisen soittoajan, jonka hätäpäissäni sain silloin kipupiikkiä hakiessa varattua, kun hoitaja silloin soitti polille. N-polin hoitaja kertoili ihan epävirallisesti, että näitä isoja leikkauksia, joissa on kaksi kirurgia varattava koko päiväksi, tehdään noin yksi kuukaudessa, ja minua ennen oli ajateltu yksi leikkaus, joten minä voisin olla vuorossa sitten helmikuussa. Käski soittaa jos tulee ongelmia, ja toivotteli hyvät joulut.

sekavaa sepustusta taas

 

Pikainen päivitys. Täti ei ole vielä meille löytänyt.. kp31 tänään. Monta iltaa on tuntunut siltä, että nyt se tulee ja aamulla paniikissa vessaan mutta ei näy. Katsellaan... jos huomenna ei ala näkymään niin rupean testailemaan. Jos ovis oli maanantai tai tiistai niin huomenna on 14 vrk oviksesta, eli kaiken järjen mukaan huomenna viimeistään tulee vieras...

 

Heippa heippa.. Toivottavasti Tinsulalla on meille hyviä uutisia?

Jolly, onko sinulle tehty aikaisemmin mitään leikkauksia? Jos ei, niin ymmärrän hyvin pelkosi. Mieheni joutui selkäleikkaukseen viime vuonna ja pelkäsi ihan tosissaan ennen sitä, eihän tuo ollut ollut edes sairaalassa ennen tuota. Itseäni on leikelty niin monta kertaa vähän jokapuolelta, että en enää ole paniikissa ennen mahdollisia leikkauksia. Riskit on tietysti tiedossa ja eihän se paranemisaika mitään mukavinta mahdollista aikaa ole, mutta lopputulos on sitten parempi kuin nykytilanne. Tottakai leikkaus mietiyttää ja takuulla kovasti jännittääkin, pitää vaan toivoa, että pääset leikkaukseen nopeasti.

Voi Eemi, Eemi... ymmärrän tunteesi hyvin. Kun silloin 25 -vuotiaana jäin sinkuksi, niin tuntui, että kaikki meni. Seuraavakasi vuodeksi sovitut häät, sen jälkeen suunniteltu vauva, yhteinen asuntomme jäi hänelle ja itse muutin pieneen vuokrayksiöön. Sydämeeni sattui niin paljon, että oikeasti luulin kuolevani. Töissä olin aivan masentunut ja jouduin pomon puhutteluun, kun työ ei oiken maistunut jne... monta kuukautta en tehnyt mitään muuta kuin kaikki illat vain itkin. Sitten kerran päätin lähteä baariin ja ennen sinne lähtöä katsoin itseäni peiliin ja sanoin ääneen, että takaisin ei sitten tulla kuin miehen kanssa ja näin kävi! Huh, elämäni eka yhdenillajuttu, mutta se oli pakko tehdä, että pääsin elämässä eteenpäin. Siitä se hymykin sitten taas vähitellen palasi kasvoille! En nyt sitten kyllä sinulle todellakaan suosittele mitään yhdenillanjuttua, mutta ehkä vaan väkisin olisi keksittävä vaikka joku uusi harrastus? Ilmeisesti tykkäät askarrella tms? Olisiko joku sellainen uutta kivaa ajanvietettä? Mutta vakavasti sanottuna, eihän se suru lähde pois kuin suremalla. Siinä saattaa mennä kauankin aikaa, mutta surtavahan se on niinkauan kuin siltä tuntuu.

Itselle ei mitään, kahvi tosiaan on vielä tältä päivältä juomatta, ei vaan enää tee yhtään mieli.

 

Tuiskuli ehti väliin, mutta onpas jännää!!! Kaikki peukut ja varpaat pystyssä!

 

Sini, on muakin leikelty monta kertaa. Mutta ei koskaan äitinä ollessa... tää pelko on jotenki säälittävää, pelkään oman pikkuiseni vuoksi, miten hän pärjäisi jos...

NIISK....

 

En kyllä tiedä mitä tekisin, jos tätä palstaa ei olisi... Ootte niin ihania ja aina jaksatte tsempata.

Jolly, kyllä mäkin pelkäisin hitosti, jos iso operaatio olisi edessä. Oon yhden kerran elämässäni ollut nukutuksessa, vain nielurisaleikkauksen verran. No, sen jälkeen olin vuorokauden ihan pihalla, en muista siitä mitään, ja 2 vrk kesti oksentelu toimenpiteen jälkeen. Leikellyllä kurkulla ei ollut kovin hauskaa... Isompaa operaatiota pelkäisin ihan hirveästi. Ja ETENKIN, jos niitä lapsia olisi. Mutta järjellä ajatellen, hyvinhän nämä yleensä aina menee, vaikkei se paljoa lohdutakaan. Ainakin leikkaus kuitenkin antaa mahdollisuuden, eikö vain? Mahdollisuuden vähempiin kipuihin, ja ehkä siihen lapseenkin, jollain lailla. Joten ei auta, etiäpäin vain. Lasten jouluvalmistelut on ainakin hyvä keino unohtaa ikävät asiat.

Sinille ja Outikille kiitokset. Aattelinkin tuossa juuri, että taidan törsätä saamani lomarahat itseeni ja käydä hakemassa pari seuraavaakin tuotantokautta... Ainakin tulen paremmalle mielelle vähäksi aikaa. Kun ei oikein ole kotona mitään tekemistä, liikkua pitäisi mutta se ei yhtään inspiroi. Mä teen paljon käsitöitäkin yleensä, mutta nyt on tullut niihinkin taukoa, kun ei oikein jaksa keskittyä eikä innostua. Siskon miehelle teen vielä sukat loppuun, muuta ei taida nyt ennen joulua ehtiä (lue: viitsiä).

Sanoinkin tuossa miehelle pahimmassa vaiheessa, että tästä puuttuisi enää se, että hän jättäisi mut. Sitten se elämä olisi paketissa lopullisesti. Siis eihän se ole, ja tiedän sen itsekin, mutta vellon vaan tällaisissa ajatuksissa jatkuvasti. Se vaan oikeasti tuntuisi siltä, että elämä loppuu siihen (kun se jo melkein on loppunut tähänkin).

Mutta ehkäpä tämä tästä iloksi muuttuu, niin kuin kaikki yleensäkin - joskin ehkä pienellä viiveellä. Nyt vaan odotellaan sitä ovista... Ja btw siihen liittyen, oikealla juilii lupaavasti, joten en usko km:n jälkeen ovuloineeni ollenkaan. Silloinhan kehittyvät follikkelit näkyivät oikealla puolella myös jo.

 

Puhut asiaa, Eemi! Eihän tän operaation riskit mistään suurimmasta päästä kuitenkaan ole, luojan kiitos! Mäkin muistan tuon ihan pihalla olemisen leikkuun jälkeen, ja sen vuorokauden oksentamisen. Hyi fu.... Mutta Etteenpäin se o elävän mieli -sano isä ennen muinoin! Nii, ja mitä mää sannoin: ovista sulla Eemi pukkaa vasta nyt ekaa kertaa, joten Erittäin Hyvät Tsäänssit, sanoisin =)

Ja tunnustan rehellisesti (silläkin uhalla, että mut potkaistaan tältä palstalta huitsin helevettiin): tällä hetkellä toivon vaan, että selviän hengissä tästä shitistä, en edes ajattele yrityksiä sen jälkeen, voi olla ettei niitä edes tule.

Ai nii, ja Tuiskulillekin peukut pystyssä!

 

Siihen loppui ne jännäilyt. Tein testin ja puhdas negahan se sieltä. Niinpä tietysti. Tulisi nyt jo se täti sitten kylään. Ottaa päähän!

 

Sori tämä omanapaisuus tänään!!