Vuosi sitten;(

[Angel*ina]

Mun keskenmenosta on kulunut tasan vuosi..

17.11.04 päivällä oltiin vielä mieheni kanssa onnesta soikeina: meille vihdoinkin, vuoden yrittämisen jälkeen, tulisi vauva!
Mutta, sitten yhtäkkiä alkoivat iltapäivästä kokoajan voimistuvat alavatsa ja -selkäkivut, sitten illemmalla alkoi vaalea tiputtelu vuoto joka muuttui koko ajan tumman paksummaksi, runsaammaksi.. Soitin huolissani terveyskeskukseen josta tyly hoitaja-täti tokaisi: ""no sellaista se on kun tulee keskenmeno, kyllä se siitä itsekseen ohi menee"". Se oli kova isku, toiveet esikoisvauvastamme meni meiltä sen tien ja hyvä kun seuraavana yönä tuskien keskellä pystyin nukkumaan..

Seuraavan päivän 18.11.04 valjetessa oloni senkuin paheni: alakropan kivut muuttuivat helvetillisiksi, oli kuin tulisilla puukoilla olisi viilleelty vatsaan ja selkään! Ja koska ei vahva buranakaan vaikuttanut (kuten normaalisti menkkakipuihin) niin jouduin soittamaan uudestaan tk:seeen ja sain onneksi päivystysajan naislääkärille, joka sitten iltapäivällä ultrattuaan minut totesi, että valitettavasti km on tapahtunut, mutta muuta kuin lepoa ja buranaa ei ole helpottamaan oloa. Jotain hyvää sentään: onneksi tähän ei tarvittu kaavintaa ja selviin jälkitarkastuksella..

No, tästä on nyt vuosi eikä meillä vieläkään ole tuhisevaa kääröä, eikä toistaiseksi tulossakaan, ja lisäksi tällä paikkakunnalla ei olla alettu vieläkään tutkimaan mitään, onpa sanottu vain että: ""kyllä se vielä tärppää ja koska km on ollut, niin tuskin mitään vikaa on sen tärppäämisen suhteen""..

Vein tänään ""muualle haudattujen muistoksi"" hautuumaalle Enkeli-kynttilän..

IKÄVÄ SITÄ JOTAKIN PIENTÄ, vauvan alkua, jota sain edes sen lyhyen ajan sisälläni kantaa ja josta saimme ilota hetkisen verran..
Nyt tyhjä olo vieläkin, vaikka pahin tuska onkin jo takana..

-Enkelin äiti(kö?)-

 

[Spa]

Otan osaa Angel*ina ja toivon sydämmestäni sinulle ja miehellesi voimia. Kirjoituksesi todellakin kosketti. Elämä on joskus niin epäreilua.

 

[Miia]

Tosi ihanasti kirjoitit. Itse olen kans kohdannut keskenmenon. Kolme kertaa, tänä vuonna kaikki. Olen itse kans miettinyt paljon että olenko joskus äiti. Ja niin kovasti ku sitä haluaa. Sitä pientä ihanaa lapsosta. Voimia ja uskoa elämää että kyllä me joskus saadaan se oma lapsi käsiimme kun on sen aika.

 

[Äippä82]

Kauniisti kirjoitit -hänestä- joka kerran teillä oli, vaikkakin vain hetken. Eläähänhän aina muistoissanne, vaikka ette kerinneet kunnolla tutustua, mutta aina hän oma enkeli-vauvanne.

Voimia teille ja uusia plussa tuulia

 

[milla2]

Angel*ina,
Otan osaa. Ymmärrän myös tunteesi ja tuskasi. Itselläni vastaava tilanne oli n. 9 kk sitten, laskettu aika olisi ollut joku aika sitten. Tosin meillä yritystä ei ollut niin kauhean kauaa takana. Ei meilläkään vielä ole tullut sitä uutta onnistunutta raskautta, epäonnea kyllä toistamiseen. Omalta osaltani en ole vielä kovin huolissani, koska olen kuitenkin ollut kahdesti raskaana n. 10 kk sisällä. Yhtään keskenmenoa en kyllä enempää tässä vaiheessa toivoisi.

Mutta tutkimusten suhteen sinulla pitäisi olla kyllä jo oikeus päästä niihin. Minulle on sanottu, että mikäli yritystä tulee vuosi (vaikkakin havaitun keskenmenon jälkeenkin), niin tutkimuksiin pääsee. Tietysti tämä vaihtelee paikkakunnittain. Mutta yksityisellä pääsee luonnollisesti vaikka heti tutkimuksiin. Ehkäpä sinun kannattaisikin käydä yksityisellä gynekologilla juttelemassa ja perustutkimuksessa. Se ei vielä maksa paljoa ja myös he voivat laittaa lähetteen terveyskeskuslääkäriin tms. Itse tutkimukset yksityisellä ovatkin sitten kalliimpia.

Toivotan teille kovasti onnea, mutta joskus se saattaa vaatia vähän avitusta. Eli aikaa vaan varaamaan lekurille!

Voimia.