WAB+ 11

  • Viestiketjun aloittaja Hena ja papunen
  • Ensimmäinen viesti
**Minttu**
En tosiaan ole pieni! Painoindeksi on siinä 29 korvilla! Mulla on todella huono aineenvaihdunta, koska mulla on kilpparin vajaatoimintaa. Siks on pitänyt olla aina tarkkana syömisestä, ettei liho hirmusti. Mulla siihen riittää ihan tavallinen ruokamäärä niin jo näkyy lantiolla. Saa nähdä mitä sitten tapahtuu kun vauva alkaa kasvamaan. Tarviiko sitä ruokaa enemmän. Varmaan ainakin vähän. Elän toiveikkaana että mulla ois hormoonitoiminta vähän muuttunut niin, että aineenvaihdunta alkais paremmin pelata vauvan syntymän jälkeen. En kuitenkaan usko. Kilpparin toimintahan on hormoonitoimintaa. Mutta katotaan sitä sitten.

G: Meikkaan töihin kevyesti; ripsari kulmat ja poskipuna. Hiukset laitan aina jotenkin, mutta se on aika helppoa kun on pitkät hiukset. Jos vietän kotipäivää niin en meikkaa. Vaatteista pidän hyvän huolen ja kotonakin pukeudun kivasti, vaikka erilailla kun tänne toimistoon. Uskon että edelleen jatkan samoilla linjoilla kun vauva syntyy. Siinä on parempi fiilis itelläkin kun vähän laittaa, se kuitenkin vie vain 5 min..
Hierojalla en ole käynyt raskauden aikana, mutta taas synnytyksen jälkeen aattelin mennä. Kyllähän ne niskat kotonakin menee lukkoon kun vauvaa kantaa päivät pitkät.
Parturissa käyn harvemmin, mutta värjäytän äitillä hiukset tasaisin väliajoin.

Ai vitsi kun tää istuminen on jo tuskaa!
Onneksi enää 33 työpäivää!

M&Prinsessa
 
Hena ja papunen
G: Olen aina laittautunut töihin, arkimeikki (meikkivoide, silmien rajaukset, ripsari, välillä luomiväri, huulet, kesäisin kevyempää), hiukset ja siistit vaatteet. Nyt raskaana ollessa on joutunut vähän tinkimään vaatteista, olen joutunut tyytymään pariin vaatekertaan eikä jakkupuvuista ole ollut tietoakaan sitten viime kesän. Turvotus oli niin pahaa silloin alussa, että näytin kamalalta tyköistuvissa vaatteissa!! Iho ja hiukset on olleet tosi hyvässä kunnossa raskauden myötä ja olenkin nauttinut niiden laittamisesta. Laittaudun myös kotona yleensä, välillä tulee toki vietettyä verkkaripäiviä.
Synnytyksen jälkeen aion myös jatkaa samalla linjalla, meikki tulee luultavasti olemaan kevyempi, huulipunat jää ainakin kotona ollessa pois. Hiukset on helppo laittaa.

Tosiaan, enää 28 työpäivää jäljellä... Minulla on toistaiseksi istuminen ollut ihan vaivatonta, itseasiassa helpompaa kuin tuossa syksyllä jolloin turvonnut alavatsa painui jalkoja vasten. Luulen jaksavani ihan loppuun asti jos ei nyt mitään komplikaatioita ilmene..
Täytyy ensi viikolla pirauttaa Kelaan ja yrittää kiirehtiä sitä minun päätöstä, viivästyminen johtui tosiaan ihan vaan Yliopiston byrokratiasta. No, vielähän tässä ehtii. Jotenkin vaan on koko ajan sellainen tunne, että pitäisi saada kaikki äkkiä valmiiksi.. Minua ei kyllä yhtään haittaisi vaikka papunen syntyisi jo vähän etuajassa. Taitaa vaan olla toiveajattelua..

Hienoa PP että sain ultra-ajan noin pian! Sitä siis jännätessä..

Kurjaa kun Minulla epäonnea auton kanssa, nuo on semmoisia ylimääräisiä menoeriä joita ei kaipaisi tässä vaiheessa. Mutta toisaalta parempi nyt kuin sitten maaliskuussa. Minäkin otan aina paineita tuollaisista tapahtumista, vaikka eihän niille voi mitään. Autot hajoo, ei ne ole luotu kestämään. Kauhulla tässä odotan milloin meidän pesukone sanoo *PUM*.. saisi kestää vielä kesään asti.

Mintun syömiset tosiaan kuulostaa vähältä mutta ovat varmaan sinun keholle suunnitellut. Minulla on taas ollut aina vähän päinvastainen tilanne. Aineenvaihduntani on todella vilkasta, etenkin nuorempana sain tosiaan huolehtia syömisestä, muuten laihduin. Nyt olen viime vuosina päässyt painoindeksillä lukuun 21, se on semmoinen sopiva. Ja siihen on tavoite päästä takaisin.

 
Syysmarja
Ai niin Minttu, kyllähän sä siitä sun kilppariongelmasta olet täällä vissiin aikaisemminkin kertonut, ei vain muistunut mieleen *tunnustan, hömelöpää täällä*.
Varmasti siis syöt juuri niin kuin pitääkin, mulle toi vaan kuulosti kamalan vähältä.

Plaah, mäkin sitten laskin nuo mun työpäivät, 65 jäljellä :( mutta siitä pois 4 lomapäivää -jotka pitäisi pikkuhiljaa päättää, milloin pidän -niin johan se on lähellä sitä 60....eli siis pyöreästi 3 kk....huuuuh, miten ikinä jaksan istua täällä niiiiiiin pitkään vielä?!?!? Ei vais, en kyllä haluaisi tosiaan jäädä yhtään aikaisemminkaan saikulle, kuten olen jo varmana täällä kertonutkin. Mutta sen näkee sitten.
Henan lailla mullakin on nyt sellainen "hyvä" tunne, että loppuun asti jaksan =) mutta eihän sitä koskaan tiedä....
Shhhh, ei kerrota pomolle, mutta......vähän tekisi "piruuttaan" mieli olla kaksi viimeistä viikkoa saikulla, silloin on muut työkamut lomalla -kuinkas sattuikaan sopivasti, että molemmat samaan aikaan lomalla, ja mä tuuraan molempia?!?!?! -ja se mun sijainen aloittaa silloin....olisi ihan kiva nähdä, miten täällä kaikki toimisi, jos en olisi paikalla?!?!?

Hei, syöttekö te muut muuten jotain vitskuja tms? Mä otan tällä hetkellä rautaa, oli hemppa sen verta alhainen :(
ja niitä Multitab 2+ tabuja syön "vaihtelevasti", mulla on jotenkin sellainen olo, että kun syön niitä aktiivisesti -siis joka päivä -niin mulle tulee hirveä valkovuoto ja sit se muuttuu hiivaksi.....olenko ihan hakoteillä?!?!? Onkohan se se foolihappo, mikä sen mulle aiheuttaa?!?!? Anyone?
Meinaan tein sellaisen "testin" tässä about kk sitten, että söin 1½ viikkoa pilsun päivässä, seurauksena tosiaan VOIMAKAS valkovuoto, joka muuttui kokkareiseksi ja kutisevaksi --> lopetin noiden tabujen syömisen --> vuoto väheni, kutina hävisi, ei tullut enää kokkareita --> tästä päättelin tämän asian siis :) -käytin myös muutaman päivän tuota hiivavoidetta.

Meillä ei kyllä tosiaan ole tuo "vauvahuone" valmis, mutta ehkä se tästä lähtee =)

Syysmarja rv 21+1
 
Minttu**
Syysmarja, kyllä varmasti tuo foolihappo tekee sitä valkovuotoa ja siitä hiivaa, joten kannattaa sen mukaan syödä pilsuja. Minä syön niitä Multi Tabs 2+ia 2kpl/pvä. Joskus unohdan. Ruokavalio on mulla niin ykspuolinen että tarvin vähän avustusta siihen..

Oottepa reippaita tyttöjä kun meinaatte jaksaa loppuun asti. Minä en jaksa. Ehkä jos ois hirmunen tsemppi päällä täällä töissä, mutta niinkuin olen kertonut, täällä kyyläys on tosi pahaa, joten taidan jäädä ihan "kostoksikin" saikulle, vaikka siis on mulla siihen ihan syykin. =).

Auto on nyt korjaamolla ja saatiin tutun tutun auto lainaan täksi viikoksi. Mennään kuulemma jo tänään kattelemaan autoja. Meillä on nyt V40 volvo, mistä oon tykänny tosi paljon, mutta mies ajatteli nyt ottaa V70.. Täytyypä laskea onko siihen varaa. Kuulemma on. Tiedä sitten...

Minttu 28+3
 
-Viivi-
Moikkamoi! =) Kauheesti olitte jutskailleet kun en eilen jaksanut kotona avata konetta lainkaan. Nyt luin kaikki läpi, mutten varmaan muista puoliakaan...

Mintulla ainakin oli hyviä uutisia sokrujen ja ultran tiimoilta! Prinsessaa odotellessa siis! =) Ja Pp oli varannut ajan varhaisultraan: uskon että jännittää hirmusti! Muistan hyvinkin elävästi oman varhaisultran: jännitti niin, että meinasin livistää paikalta! Mutta se oli aivan ihana kokemus! Hyvin se menee! =)
Mulla on myös ens torstaina ultra, np. Toisaalta vähän vierastan ajatusta siitä tutkimuksesta... en oikein välttämättä haluais tietää mistään tollasista riskitodennäköisyyksistä...mutta eiköhän me mennä sinne kuitenkin.
Siis apua! Pitääkö mun käydä neuvolalääkärillä ENNEN np-ultraa??!?? Eka neuvolassa siitä oli kyllä puhe, mutta kun en ollut ihan varma, haluanko käyttää neuvolalääkäriä, josta mulla on tosi taitamattomat kokemukset, niin aikaa ei varattu silloin viimeksi... Olin kokoajan ajatellut, että neuvola on np-ultran jälkeen seuraavaksi!!! No, pitää soittaa sinne heti huomenna.

Pp: sun mies on siis niiiin ihana! Uskomatonta, että se osti sulle sen odotus-kirjan jo ennen kuin tiesitte plussasta!!! :´)
Onko se sun kirja Wsoy:n ´Äidiksi, Minun odotukseni´? Mä nimittäin ostin ton kirjan just tänään ja täyttelin kuluneiden viikkojen tiedot heti siltä istumalta kun tulin kaupungilta kotiin. Hih! :) Ostin samalla myös Helin ja Pakemanin kirjan: Ra(s)kas raskaus, kun oli niin hyvä ale (sekä yhden romaanin...).

Huh, tuli melkein huono omatunto kun luin noita teidän ruokatottumuksia! No, mä syön kyllä yleensä terveellisesti -pieniä herkutteluja lukuunottamatta-, mutta tänään mun teki ihan hirmusti mieli hampurilaista ja shoppailukierroksen jälkeen kävin hakemassa Mäkkäristä sen uuden(?) ChiliJr.-purilaisen ja ranskalaiset...oli kyllä hyvää! -Älkää pliis alkako pelottelemaan mua listeriauhkalla!

Huh kun alkaa väsyttää tässä koneella istuessa, viittisköhän vielä tähän aikaan illasta ottaa päikkärit? Hmm... No, sohvalle siirryn jokatapauksessa! Kuulumisiin! =)
 
Helmiina
Tervehdys! Töitä pukkaa niin pirusti, ettei taas millään ehdi täällä vierailla.
Ohjaajat haluavat suurin piirtein mun tekevän väitöskirjan loppuun tässä parin
kuukauden aikana... Ja kyllähän minä mielelläni teen hommia vaikka synnytykseen
asti, jos vain voimat ja terveys vain riittävät (mitä suuresti epäilen).

Mintulle onnitteluja tyttölupauksesta! Eikö se olekin ihana niitä mekkoja
käydä hipelöimässä... ;) Mieskin jo sanoi, että jos lääkäri olikin väärässä, niin meidän poika pukeutuu aika punasävyisiin vaatteisiin. Itse en ole vielä niitä ostanut,
mutta kaverilta olen saanut aikamoisen kasan. Teillä on muuten Minttu hyvä
automaku... :) Meiltä löytyy S60. Miehellä olisi myös hirveä hinku vaihtaa se
tuohon V70:een, mutta kun ne maksaa niin paljon... =)

Tsemppiä Pp öklöoloon! Kyllä se vielä helpottaa... :)

Laitetaan nyt päivän menu, kun muutkin...

Aamupala: Kaksi palaa ruisleipää (Reissumies on suosikki tai sitten joku
täysjyväleipä), levitettä, juustoa ja kinkkua. Kuppi teetä hunajalla. Töihin
tultua käyn sitten aamukahvilla...
Lounas: Mitä tahansa työpaikkaruokalassa on tarjolla (Amica).
Välipala: Ennen kotiinlähtöä joku hedelmä, että jaksaa kävellä ja sitten
kotona pari ruisleipää ja maitoa
Päivällinen: ei syödä, kun molemmat syö töissä...
Iltapala: Hedelmiä, muroja, puuroa, milloin mitäkin...

Viikonloppuna tuohon tulee yleensä ISOJA muutoksia (suomenna: saa herkutella).
=)

ItsestähuolehtimisG: Olen tainnut aika samalla tavalla toimia kuin
aikaisemminkin eli eipä muutoksia nyt raskauden aikana. Töihin ja kaupungille
yms. laittaudun aina (meikki + hiukset). Jotenkin siitä on tullut tapa. Kotona
en jaksa laittautua. Kampaajalla tulee käytyä parin kuukauden välein
leikkauttamassa ja värjäyttämässä pää. Pelottaa pikkasen, miten sitä ehtii
huolehtimaan itsestään Natiaisen synnyttyä... Mutta eipä sitä ainakaan kotona
tarvitse stressata ja eiköhän tuo iskä aina pysty auttamaan.

Vitamiineista: D-vitamiini on ainoa, jota tällä hetkellä nappailen.

Vauvahuonetta meillä ei valitettavasti tule nykyiseen kämppään.
Toivottavasti kesällä sitten...

Nyt katsomaan Neloselta dokumenttia...

Huomenna aamulla neuvolalääkäri! Palailen sitten kertomaan uutisia...

Helmiina ja Natiainen 25+6
 
Pikkutiikeri80
Huomenta leidit!
Harvinaista että mä satun ekana palstalle, mutta tänään oli hyvä syy nousta aikaisin ylös, nimittäin mulla on kampaaja! Kuulun itse asiassa itsekin samaan ammattikuntaan, joten se on mulle erityistä herkkua kun pääsen siihen tuoliin pariksi tunniksi laitettavaksi... =) Piti muuten eiliseen itsestähuolehtimisgalluppiin lisätä, että mulla meikkaus tarkoittaa meikkivoidetta, puuteria, luomiväriä, ripsaria ym. ym. Ja ehdottomasti poskipuna! Sitä ilman en lähde mihinkään! Paitsi lähikauppaan... Ja tukan laitan juuri tuosta ammatista johtuen, ei kehtaa ihan tukka pystyssä lähteä ihmisten ilmoille...

Vitamiineista kyseli Syysmarja. Mä syön yhä epäsäännöllisen säännöllisesti multivitaa, lisänä erikseen d-vitamiinia ja nyt pari viikkoa oon juonut sitä Kräuterblutsaftia jonka pitäis parantaa hemoglobiinia. Ei oo mitään superhyvää, mutta menee kuitenkin alas. Tänään ajattelin hakea apteekista lactoseven-tabletteja, eli aloitella tässä vähitellen noiden probioottien nauttimisen. Niidenhän pitäis ehkäistä allergioita ym. vauvalla, ja samalla tietty hoitaa äidin suolistoakin... Mulla on nimittäin alkanut maha temppuilemaan; tuntuu ettei mahalaukku enää mahdu olemaan tuolla vatsaontelossa kun sisäelimet ja kohtu painaa sitä. Seurauksena taas eilen mielettömät vatsakrampit jotka oli niin kovia että itku tuli. Mutta nyt jääkaapissa ensihoitona odottaa gefilus-piimä ja -mehu. Kyllä se tästä taas...

Ootteko muuten haaveilleet/suunnitelleet jo montako lasta haluatte? Eli lapsilukuG kiinnostais... Meillä haaveissa ainakin kaksi lasta, jos ei jopa kolme. Mutta sitähän ei voi vielä tietää, miten menee ton ensimmäisenkin kanssa, ja että tuleeko niitä lapsia ylipäätään lisää. Itse olen ainoa lapsi, ja vaikken koskaan lapsena kärsinyt siitä, niin viime vuosina on tullut sellainen olo että kaipais niiden aikuisten siskojen tai veljien seuraa ja tukea. Puhumattakaan siitä tosiseikasta, että omalla lapsella ei tule olemaan yhtään setää, tätiä tai serkkua mun puolelta.

Katsoiko kukaan eilen sitä dokumenttia neloseslta, joka kahdeksalta tuli? Mä tykkäsin kovasti siitä, varsinkin kun näytettiin hiukan synnytyksistäkin. Mies näytti kyllä aika kalpealta samaa ohjelmaa katsoessaan ja ihmetteli miten kukaan ylipäätään pystyy puskemaan yli kolmekiloisen vauvan sisuksistaan! Niinpä... Kyllähän siinä töitä aivan varmasti saa tehdä. =)

Nyt korjaamaan koiranpennun jätöksiä jotta pääsee valmistautumaan lähtöön. Myrskytuulen siivittämää aamupäivää kaikille!!!
 
Hena ja papunen
Huomenia vaan, juuri ja juuri ollaan vielä aamupäivän puolella..
Meni aamu tuolla henkilöstökokouksessa.

Vitamiineista, mä olen napsinut jo viime syksystä alkaen Multitabs Raskaus pillereitä, nyt joulukuussa annostus nostettiin 2 tab/päivä. Sillä on hemppakin pysynyt normaali lukemissaan. Nyt ajattelin tässä nämä pari viimeistä kuukautta ottaa vielä lisäksi jonkun maitohappobakteeri-valmisteen sekä harkinnassa on myös Multitabs sarjaan kuuluvan DHA-tabletit (en nyt muista nimeä). Tuo jälkimmäinen on vaan melko kallis.. Mutta on siis tärkeä ainesosa aivojen kehityksessä. Vauvahan ottaa kaiken tarvitsemansa minulta, mutta tutkimuksen mukaan äidin DHA varastot voivat tyhjentyä täysin. Ja tällä olisi samaisten tutkimusten mukaan yhteys synnytyksen jälkeiseen masennukseen.
Perustan tietoni jälleen tähän allaolevaan linkkiin (olen viitannut tähän varmaan kahdesti aikaisemmin):

http://www.biovita.fi/suomi/uutiset_tiedotteet/120405_01.html

Lapsiluku-G: puheissa on ollut 2 lasta nyt aika lyhyellä aikavälillä ja sitten kenties vielä kolmas myöhemmin.
Tuohon yhteen ketjuun laitoinkin jo linkin: www.pompoli.net tilasin sieltä tuollaisen kantopussin, tummanruskean. Vaikutti kätevämmältä käytössä kuin kantoliina. Toki liinaakin oppii varmasti sitomaan, mutta minä kun olen luonteeltani vähän laiska. Kokeilin sidontoja sillä Vauva-lehden kylkiäis liinalla, ja sen menee kyllä lattiarievuiksi. Ihan toivotonta yrittääkään yksin sitoa. Tosi kömpelö ja tönkkö kangas. Tuo kantopussi vaikuttaa tosi näppärältä. Kerron sitten kokemuksia.

Mutta nyt taas lounaalle!!

Hena rv 29 TASAN!!!
 
Helmiina
Terkkuja neuvolalääkäristä...

-Verenpaine: 120/77
-Hb: 129
-Sf-mitta: 23 cm
-Pissa puhdas
-Natiaisen syke n.140
-Liikkeet ++
-Tarjonta: RT, laittoi vielä kuitenkin kysymysmerkillä, koska ei ollut varma. Mietinkin itse toisaalta aamulla, että heittiköhän Natiainen yöllä voltin, kun aamulla ensimmäistä kertaa tuntui liikkeet vähän ylempänä. Mutta vielä on kuulemma kuukauden verran aikaa liikuskella. Pysyis nyt vaan tuossa asennossa...
-Kohdunsuu kiinteä ja kiinni, pituus 3 cm
Joulun syömiset oli kostautunut ja kahdessa viikossa oli tullut 1,8 kiloa *auts* No, onneksi kokonaispainonnousu on vain 3,8 kiloa. Sain kyllä kuulla kuinka monta kaloria on muutamassa suklaapalasessa. Enpä aio ottaa tuosta stressiä... ;) Ja sitten oli vielä ei-toivottu "yllätys": hiiva. Vaikka ei edes kutinaa ja kirvelyä ollut, mutta valkkarin koostumus oli selvä. Eli apteekin kautta kotiin. Hiiva täytyy kuulemma hoitaa ennen synnytystä. Tilanne tarkistetaan sitten vielä siinä viimeisessä lääkärissä joskus rv 36.

Se eilinen dokkari oli ihan hyvä, vaikka mielestäni lyhyeen aikaan oli tungettu liikaa asiaa, joka teki ohjelman vähän sekavaksi.

LapsilukuG: Vielä en uskalla sanoa mitään, mutta toiveena ainakin on enemmän kuin yksi. Tällä hetkellä haaveena olisi toinen alle kolmen vuoden ikäerolla. Sitten ehkä myöhemmin lisää. Mutta ainahan ei tietysti kaikki mene suunnitelmien mukaan...

Hena, mullekin on tulossa kaverilta tällainen:
http://www.saunalahti.fi/merona/kantoliina_t.html
Noi on todellakin huomattavasti helpompia ja nopeampia käyttää kuin kantoliina (varsinkin isommalle lapselle), mutta ei ihan niin ergonomisia. Ja toiselta kaverilta saan vielä tavallisen kantorepun.

Natiainen sai eilen H&M:ltä kahdet puolipotkarit, kaksi nepparikietaisubodya ja fleecehaalari/pussin, kaikki kokoa 56 cm. Ton kokoisia ei varmaan kovin paljoa tarvitse? Ja pienempiä ostetaan vain, jos on tarve...

Helmiina ja Natiainen rv 26 tasan
 
Hena ja papunen
Huomenta ja HUHUUUUUUU! Minnes kaikki on joutuneet?

Helmiinalla näyttää odotus sujuvan hyvin. Minullakin merkattiin noilla viikoilla korttiin että papunen on raivotarjonnassa, mutta on sen jälkeen (minun tuntemusten mukaan) heitellyt volttia ja vaihtanut asentoa ainakin 3 kertaa. Tällä hetkellä tuntuu taas olevan raivotarjonnassa (taisi olla poikittainkin tuossa yhdessä vaiheessa). Eli vielä siellä on tilaa kääntyillä.

Olen tässä miettinyt, että mitenköhän onnistuisi jos ompelisi itse pinnasänkyyn pehmusteet ja verhot... Ovat aika kalliita nimittäin! Onko kellään tiedossa ohjeita? Aika helpostihan tuon luulisi onnistuvan, jos ei nyt mitään hörselöitä ala kirjailemaan. Täytyy pistää harkintaan, saisipahan sitten juuri sellaisen kuosin kun haluaa.

Minunkin pitäisi vielä muutama "pikkuvaate" käydä hankkimassa, en ajatellut kun ostaa ihan muutaman kokoa 56, sen verran jotta sairaalasta päästään kotiin ja muutaman viikon jos on. Eikös noi äitiyspakkauksen vaatteet ole kokoa 60 ja 70? Toivottavasti ei ole enää kovia pakkasia maaliskuun lopulla. Toppahaalaria en nimittäin aio hankkia, semmoisen ohuemman version vaan (fleece tms.). Ensi talvena menee sitten varmaan vielä äitiyspakkauksen versio, ainakin aluksi.

Tänään jos jaksaisi töitten jälkeen mennä Anttilaan, siellä näytti tarjouslehden mukaan olevan mattoja alennusmyynnissä. Ihan vaan tulevaa kotia ajatellen. Ei ihan riitä kaksion matot rivitalokämpässä..

Hena 29+1
 
Ulkopuolinen
Helmiinalta kysyisin, että mitä hiivalääkettä lääkäri käski käyttää? Omani kun vaan totesi epämääräisesti jotain "ihan käsikauppalääkkeitä..." Kiitos jo etukäteen!
 
Helmiina
Ulkopuoliselle: lääkäri piti parhaana vaihtoehtona puikko + voide yhdistelmää. Ja silloin ainoa vaihtoehto on Canesten. Periaatteessa mikä tahansa käy, kunhan muistaa, ettei kaytä asetinta. Itse ostin tuon Canestenin, kun se on kerta-annos. En oikein välitä noista puikoista... :) Kallishan se on!

Minä olen myös miettinyt noita pinnasängyn pehmusteita ja myös jonkinlaista verhoilua äitiyspakkauslaatikkoon. Itse en ole koskenut ompelukoneeseen sitten yläasteen käsityötuntien, mutta onneksi miehen sisko on kätevä käsistään... ;) Jos jollain on tosiaan vinkkejä, niin mielellään minäkin otan niitä vastaan!

Jaahas työt kutsuvat...

Helmiina ja Natiainen 26+1
 
Aurora Vee
Hena,
sulla kun on laskettu aika meidän esikoisen syntymäpäivänä, niin uskallan väittää omaavani kokemusta huhtikuun säistä ja vaatetuksesta. =)

Vähän riippuen siitä missäpäin Suomea asut (kun en millään muista, anteeksi...), millainen vauva ja kevät on, niin pitäisi pärjätä ihan hyvin äitiyspakkauksen kevyttoppiksella tai paksulla fleeceasulla. Kevyttoppis on niin iso alussa että mahtuu esim. villa-asu alle. Onhan siinä vähän pukemista ja hihat ja lahkeet ovat ihan liian pitkiä, mutta kerrospukeutuminen on vauvallekin hyvä. Kaupassakin on helpompi olla kun voi riisua vain osan kamppeista.

Meillä ollaan pärjätty koko tähänastinen Etelä-Suomen leuto talvi kevyttoppiksella, Viktorhan syntyi lokakuun lopulla. On sen verran hikinen kaveri ettei kelpuuta toppa-asua ennen -5 astetta. Ei ole tarvinnut edes villaa alle, kevyt viltti vaan päälle ja vaunujen koppaan. Alkaa vain olla hieman nafti pukea, kun heppu on jo lähemmäs 70 cm pitkä...

Vaatteiden koosta voin kommentoida sen verran, että kannattaa selvittää esim. vanhempien syntymäkoko ja kasvuvauhti vauvana ennen kuin hankkii pienimpiä vaatteita. Meillä ei olla paljoa osteltu tai käytetty 50/56cm vaatteita, kun lasten arvattiin olevan pitkiä syntyessään. Viktorilta jäivät 62-senttisetkin pieniksi parissa kuukaudessa! Toiset käyttävät niitä jopa 4-5 kuukautta.

LapsilukuG:hen vastaan lupaa kysymättä: olen kyllä puhunut avoimesti sukulaisillekin siitä että meille saattaa tulla vielä kolmaskin, muttei vähään aikaan. Mies on hieman empivällä kannalla vielä. Tuntuisi oudolta jos lapset olisivat tässä, eikä enää saisi kokea haaveilun, odotuksen ja synnytyksen sekä vauva-ajan ihmeitä. Mutta ensin täytyisi selvitä vuosi, pari näiden kahden pikkuisen kanssa. Sekään ei tule olemaan helppoa, kun elämässä riittää muutenkin muutoksia: valmistuminen, työn löytäminen, oman asunnon löytäminen jne...

Hetkinen, kukas olikaan seuraava WAB:ilainen synnyttämään? Onko se tosiaan Hena vai unohdanko jonkun?
 
**minttu.
Huomenta.

Mulla oli Pikku-Ihku poikittain masussa kun käytiin ultrassa. Potkut on tuntunut vielä hyvin tuolla alhaalla, eli meillä ei olla vielä käännytty.. Toivottavasti kuitenkin ehtii vielä kääntyä? :|
Tänään tunsin ekan kerran kun vaavilla oli hikka. Tai luulen että se oli hikka. Oli niin tasaista pientä "hyppyä" masussa jonkun aikaa.

Hena, mua kiinnostais kanssa tollanen samanlainen kantoliina minkä olit ostanu. Tai miksi sitä ikinä kutsutaan.. Kun oon kanssa vähän laiska liinojen kanssa. Kerro millanen se on, niin ostan sitten jos se on hyvä.

Helmiina. Sulla on paino noussut hillitysti kokonaisuudessaan joten SUURESTI IHMETTELEN että ne sulle neuvolassa kertoi montako kaloria suklaapala sisältää.

Lapsiluku G: Ainakin kaksi, mutta mun tavoite ois 3. Ainakin nyt. Katsotaan mitä elämä tuo tullessaan... ;)

Hena, minäkin syön noita maitohappobakteereja allergian välttämiseksi, mutta onkos nuo DHA-tabletit kalliita? Kun en tiiä pitäskö sitä ostaa vielä niitäkin..

Mites viivin ultra on mennyt? =)

Minä oon kans ostellut nyt vähän noita vaaleanpunaisia vaatteita. Eilen ostin ihan pienet vaaleanpunaiset housut, bodyn ja yöpuvun sokokselta. Oi kun ne on ihania!

Nyt täytyy sanoa että tämä viikko on ollut ihan kaaos mun dietin kannalta.
Saman verran syön kun ennenkin, mutta juhlittiin miehen kans ultraa suklaakakulla, eilen kävin Wayne's Coffeessa juomassa kaneli karamelli streamerin (vai miten nuo enkkusanat nyt sitten kirjotetaan...?:) ja sit illalla mentiin leffaan rakkaan kanssa ja söin niitä popkorneja. Lisäksi tän auto hässäkän takia on kävelylenkit jääny. Nyt on pakko ottaa itteensä niskasta kiinni! Tänään meen VARMASTI lenkille.

Ai niin, nyt on auto korjaamolla ja se on jo vaihdettu uuteen, mikä saadaan tosin käyttöön kun ollaan viety vanha auto autokauppaan. Eli toivottavasti huomenna!
Ostettiin se V70 Volvo. Musta. (Jihuu, vihdoin mulla on musta auto!) Onhan se ihanan turvallinen. Miinuksena se että vauvaa ei saa koskaan laittaa etupenkille turvakaukalon kanssa. Siinä vanhassa autossa olis saanu. :(.

Jihuu, enää 31 työpäivää! :)

Hauskaa torstaita!

Minttu & Pikku-Prinsessa 28+5
 
Limee
Huomenta!

Ihanaa, kun on vapaapäivä niin kerkeää taas oikein istumaan koneella. Harmittaa, niin kun ei juuri koskaan kerkeä tänne mitään rustaamaan. Päivisin töissä en koneelle pääse ja useinmiten iltaisin mies ehtii vallata konenn ennen mua.

Galluppeja oli aika montakin.
Itsestä huolehtimis G: Työpäivinä on pakko laittautua jonkin näköiseksi, asiakaspalvelutyössä kun olen. Töihin lähtiessä siis laitan hiukset ja meikeistä en käytä arkena kuin ripsiväriä ja luomiväriä. Juhlameikki on sitten asia erikseen. Hierojalla käyn säännöllisesti, sillä niskat on niin jumissa, että se on ihan välttämätöntä. Toivottavasti jaksan laittautua jonkin näköiseksi myös sitten kun vauva on syntynyt, enkä kulje kotona kovin resuisissa vaatteissa tukka likaisena. Tosihan on, että pieni laittuatuminen ei todellakaan vie kauaa.

Lapsiluku G: Itse haaveilen kolmesta lapsesta, mutta aikahan sen sitten näyttää mikä todellinen luku tulee olemaan. Toiveena olisi, että saataisiin lapset pienillä ikäeroilla tähän samaan syssyyn. Kotona haluaisin olla nimittäin niin pitkään kuin vain taloudellisesti on mahdollista.

Ruokatottumuksista olitte myös puhuneet ja kaikilla näytii olevan todella terveellisen näköiset ruokavaliot. Laitan tähän myös omani.
Aamupala: Jogurtti, kahvi ja pulla + vesi
Välipala: Jogurtti, leipä, jonka päällä juusto ja tuorekurkkua, vesi
Päivällinen: Useinmiten töissä ollessa jotain eineksiä valmisruokatiskistä (makaronilaatikkoa, spagettivuokaa tms.), leipä ja maito
Välipala: Joku hedelmä tai leipä/karjalanpiirakka ja vesi
Päivällinen: Mitä milloinkin jaksetaan laittaa, välillä ranskalaisia tai sitten lämpöisiä leipiä tms. harvemmin kuitenkaan kunnon lämmintä ruokaa.
Iltapala: Leipä tai jogurtti jos on nälkä

Vitamiineistä oli myös ollut puhetta. Mulle neuvolasta annettiin ekalla kerralla mukaan matrifolin nimisiä tabletteja. Ovat raudan ja vitamiinin puutosten ennaltaehkäisyyn. Hb on aina ollut alhainen ja siksi sain nuo jo nyt. Muita vitamiinejä ei noiden lisäksi tarvinnut kuulemma käyttää.

Mäkin sain tuon Minun odotukseni kirjan hyvältä ystävältäni synttärilahjaksi. Hyvä kirja oli, mutta ennemmän tilaa esim. päiväkirjan kirjoittamiseen olisin kaivannut.

Tänä aamuna oli kauan odotettu np-ultra. Kaikki oli hyvin ja siellä se pikkuinen liikuskeli ja viuhtoi käsillä ja jaloilla sen minkä kerkesi. Niskaturvotus oli 1,2mm eli ihan normaali, pituutta kertynyt huikeat 6,2cm. Oli se kyllä aika uskomaton tunne nähdä pikkuinen, mieskin oli aivan haltioissaan. Sikiöllä oli muutama päivä enemmän ikää kuin kuukautisista laskettuna eli nyt kai mennään sitten ultrassa saatujen viikkojen mukaan?

Limee 12+5
 
Helmiina
Vitsit, kun olen teille Minttu kateellinen tuosta autosta! :D Jos ei olisi tuota asunnon vaihtoa... Mies kyllä jo laskeskeli, että reilu vuosi menee, kun tuo nykyinen auto on maksettu, joten ehkä sitten...

Limeelle onnittelut!

Mullakin on muuten tuo sama Minun odotukseni -kirja. Sain sen vasta joululahjaksi, joten on pikkasen huono täytellä. Jos nyt tästä eteenpäin täyttelee ja sitten äippälomalla haalin noita alun juttuja vaikka näistä omista kirjoitteluista...
 
Hena ja papunen
Aurora: Aqua on tosiaan vuorossa vielä ennen minua, mutta emme ole kuulleet hänestä vähään aikaan. Tai no minä ja Minttu ollaan niin lähekkäin että saa nähdä kumpi ehtii ensin!
Kiitos vaatetus vinkeistä. Rakenneultrassa papunen oli mittojen mukaan keskiarvojen alapuolella (en nyt muista niitä lukemia), eli tuskin tässä kovin isoa vaavia odotetaan (toivottavasti!). Asun täällä pk-seudulla eli juuri siksi en ajatellut sellaista vauva-koon toppahaalaria hankkia. KappAhlissa on kyllä semmoisia söpöily kevythaalareita, ehkä semmoisen voisi hankkia kokoa 60 tms niin menisi tuossa alussa.

Ne DHA tabletit maksoi muistaakseni jotain 18 eur, ja olisikohan se purkki riittänyt noin kuukaudeksi. Käyn varmaan tänään apteekissa niin kerron sitten lisää.

Nopeasti nuo Limeenkin viikot lähti pyörimään, np-ultra oli varmaan tosi liikuttava kokemus. Meillä ainakin oli.

Minun päiväkirjan pitäminen tyssäsi joskun syyskuussa, en vaan jaksanut/viitsinyt ottaa kynää käteen. Ajattelin koota kirjoittamani jutut tältä palstalta ja tallentaa ne sitten päiväkirjamallisesti. Tulostaa vaikka paperille ja sitten leikkaa-liimaa menetelmällä laittaa johonkin kivaan kirjaseen.

Kylläpäs valaisee kivasti, kun satoi vähän lunta aamulla. Täällä Helsingin keskustassa näyttää ainakin olevan mukava lumipeite. Saa nähdä sulaako jo huomiseen mennessä..
 
Limee
Mintulle ja miehelle onnittelut uudesta autosta! Meillä mies kans haaveillut tuosta volvon V70 tai sitten volvon maasturista. Nyt ajallaan volvon S60 vielä ainakin hetken aikaa. Farmari olisi kyllä kieltämättä kiva ja tilavampi, kun meillä on nuo kaksi koiraakin. Saa sitten nähdä kauanko hermot kestää pakata kaikkea pieneen autoon. Ja eikö se yleensä ole niin, että keväällä kun lumet alkaa sulaa miehiin iskee jokin ihmeen autokuume. =)
 
Helmiina
Hienoa, lisää löytyy täältä hyvän automaun omaavia! ;D Paitsi, että musta tuntuu aina, että tuo S60 on niin kaaaauhean iso. Varsinkin kaupunkiajossa. Ja V70 taitaisi olla vielä isompi...
 
Syysmarja
Tervehdys naikkoset ihanaiset!

Saikulla ollaan, sain loppuviikon saikkea eilen, kun valvoin edellisen yön lähes kokonaan hirmuisten vatsakipujen kanssa ;( soitin heti aamulla neuvolaan, jossa epäiltiin "mahdollisia ennenaikaisia supistuksia" ja loppuviikko siis saikkea :( olen nyt yrittänyt vaan maata ja levätä, mutta kun se ei oikein mun luonnolleni käy, tykkään touhuta kamalasti kaikkea koko ajan...mutta pienokaisen elämä tässä nyt tärkeintä onkin, ei mikään muu!!!
Jos kivut pahenee, pitää soittaa ä-polille....onneksi ovat kyllä lähes kokonaan häipyneet, aina välillä tulee pahoja "kohtauksia".
Ja mä kun "vannoin", että pyrin olemaan loppuun asti töissä!!!! No, voipi olla että ensi viikolla tämäkin aika on jo taakse jäänyttä elämää....

Katoin dokkarin tiistaina, oli musta ihan ok, mutta taitaa olla niin, että nyt näitä on tullut kateltua sen verta tiuhaan tahtiin, ettei tule mitään uutta asiaa esille. Musta tässä dokkarissa oli paljon totuudenmukaisemmat synnytyskohtaukset kuin mitä siinä Yle Teeman dokkarissa, missä tämä nainen hymyillen ponnisteli ääntämättä ollenkaan vauvansa maailmalle.

Limeelle onnittelut ihanista ultranäkymistä!!! Muistuu tosiaan oma np-ultra mieleen, vaikka eihän siitäkään ole kuin 10 viikkoa aikaa... =)

Lapsiluku: mulle passaisi 2 lasta, mies on "uhitellut" kolmesta =) saas nähdä, olen sanonut että hoidetaan tämä ensimmäinenkin kunnialla "maaliin" saakka, katsotaan seuraavia sitten sen jälkeen.

Joops, mulla ei kyllä tule mitään järkevää tekstiä tällä hetkellä, omasta olosta on sen verta -tai siis vaavin olosta -paha mieli ja hermostuttaa, joten suotanette anteeksi omanapaisuuteni.
Palailen varmaan ensi viikolla linjoille, jahka pääsen työrintamalle takaisin kunniallisesti!

Syysmarja rv 21+3
 
Piparminttu-Pipsa.
Heipä hei ystävät!:)

Mulla on vähän sama kun Limeellä, että päivisin tänne ei ehdi ollenkaan (voitte vain kuvitella millainen hässäkkä on 1.luokan kanssa) ja iltaisin tuntuu, et aika menee koirien kanssa touhutessa ja kaupassa käydessä. Mutta onneksi aina välillä löytyy näitä rakosia kirjoitteluun.

Syysmarja, onpa ikävä juttu jos sulla on ollut niitä ennenaikaisia supistuksia. Muista nyt ottaa rauhallisesti etkä aseta itsellesi mitään töissäpysymistavoitteita! *heristää sormea toruvasti* ;) Toivottavasti tilanne rauhoittuu ja saat taas pian nauttia raskaudestasi täysin rinnoin. :)

Ihanaa, kun teillä on ollut mukavia ultra- ja lääkärikokemuksia. :) Limeen vauveli tuntuu jo tosi isolta noille viikoille. SÖPÖÄ!

Oih, olen aika kateellinen teille noista autoista. ;) meillähän ei siis ole lainkaan autoa! Ja mulla ei itseasiassa ole edes ajokorttia. Enkä aio sitä hankkiakaan niin kauan, kuin asumme pk-seudulla. Olemme ajatelleet, että pärjäämme kyllä vajaan vuoden täällä ilman autoa (siis vauvan kanssa vajaan vuoden, sitten muutamme pois ja hankimme auton), käytämmepähän sitten taksia ja julkisia, kun tarve vaatii. Iso Prisma on tuossa 200m päässä ja muutenkin yhteydet täältä Tikkurilasta on hyvät kaikkialle eli uskoisin meidän selviävän. Vaatiihan se enemmän järjestelyjä, mutta kaikkeen varmasti tottuu. :)

Mun ruokavalio on vasta muokkautumassa raskauden aikaiseen kuosiin, joten en taida vielä julkistaa omaani. ;) Mutta aika lailla se mukailee teidän listojanne. Syön varmaan liikaa hedelmiä tai siis niiden sijasta pitäisi syödä enemmän jotain vihanneksia. Mua ei vaan yhtään nappaa ne rehut. :/ Yritin yhtenä iltana puputtaa porkkanaa ja eihän siitä mitään tullut. Salaattejakaan ei jaksaisi kokoajan olla vääntämässä. Oisko teillä mitään vinkkejä, miten lisätä jotain maukasta (?) vihannespuolta ruokavalioon?

LapsilukuG: Me haluttaisiin kaksi lasta ja mulla on vähän sellanen ajatus, että voisin joskus hurahtaa haluamaan vielä iltatähdenkin. ;) Miehelle kuulemma riittäisi kaksi lasta. Mutta saa nyt nähdä, saisi edes varmuuden tämän ensimmäisen olemassaolosta.

Mulla ei siis oo vieläkään mitään suuria ja mullistavia oireita. Tuonne syyskuulaisten ketjuun kirjoittelinkin, että sitä jotenkin odotti paljon rajumpaa oloa ja niitä klassisia oireita. Mulla on vaan rinnat kipeät ja nälkä&vilu melkein aina. Miten jaksan oottaa vielä viikon, ennen kuin selviää Piipiäisen kohtalo?!?! *kärsimätön ja hermostunut PP vauhdissa*

Hauskaa, kun niin monella on se Äidiksi - minun raskauteni kirja! :) Musta tuntui jotenkin huvittavalta, kun siinä oli muistaakseni 5.viikon kohdalla, että haluaako synnyttää sairaalassa vai kotona. Se ei jotenkin tuntunut ihan päällimmäiseltä ajatukselta siinä vaiheessa, kun viidennellä viikolla sain sen plussan raskaustestiin. ;)

Hmm, koirien kans pitäis lähteä ulos. Pikkutiikerilläkö se koiranpentu oli? Meidän koiravauva täytti jouluna yhden vuoden eli pentuajat on vielä tuoreessa muistissa. ;) Minkä ikäinen teidän pentu on nyt? Miten sisäsiisteyshommat etenee? Meillä tuo koiruus (narttu) oppi sisäsiistiksi vasta puolivuotiaana ja edelleen saattaa joskus harvoin lirahtaa pisu yöllä olkkariin...

Mutta nyt ylös, ulos ja lenkille! :) Voikaatte hyvin ja ottakaatte rennosti!

PP rv 6+1 (jee, uusi viikko!)
 
-Viivi-
Helou, Leidies! :)

Ihanaa! Lunta! Mä olen niin mielissäni maiseman valkenemisesta että oksat pois! Intoa lisää vielä se, kun töissä seuraa lasten iloa ja paljon odotettuja lumileikkejä. :) Lisäksi mulla on ollut tällä viikolla huomattavasti parempi olo kuin viikkoihin ja yöllä olen saanut nukuttua tosi hyvin! Tätä vois kai jo sanoa raskaudesta nauttimiseksi. :) (Vaikkakin tuosta oireiden vähenemisestä seuraa joku älytön ajatus, että josko Naperolla ei olekaan kaikki kunnossa...)

Kävin kurkkimassa tuota sivua, missä oli se Henan mainitsema kantopussi. Näytti tosi kivalta ja kätsältä! Kerro sitten kokemuksia, voisin hankkia sellaisen meillekin.

Gallupeja oli monta, mutten nyt oikein ehdi vastaamaan, koska Lost alkoi! ;) (miten niin tv:n orja?!) Mutta lapsia haluttaisi useampi kuin yksi, ehkä kaksi tai kolme.

Itseäni en laita normaalioloissa hirmusti, töihin riittää ripsari ja vähän meikkivoidetta/puuteria. Hiukset pitää kyllä olla aina jotenkin muuten kuin tiukalla ponnarilla, yleensä auki. Kampaajalla käyn n. kerta/5vko. Kaupungille lähtiessä laitan päälle jotain mukavaa, mutten turhan hienoa. Töissä (päiväkodissa) on oltava mukavat ja toimivat vaatteet, silti olen tarkka siitä, etten missään vanhoissa rytkyissä mene (en esim. koskaan verkkareissa). Kotona mulla on usein jotkut mukavat "kotihousut" ja paita. Nyt, kun vähän väliä paleltaa, useesti joku fleece tms ja tohvelit! ;)

Uusi auto olisi haaveissa, nykyisessä alkaa olla vikoja ja kilsojakin. Farmari olis jees. Vähän oli puhetta jopa Mazdasta, mutta saa nyt nähdä, Eurooppalaisia kun seisoo tällä hetkellä pihassa kaksi... Volvo olis kyllä tosi jees, samoin Saab, kun vaan löytäis rahavarat jostain! :)

Mutta nyt siis Lostin pariin!

Niin, se meidän np-ultra on vasta ens viikon torstaina.

Viivi ja Napero, rv 10+5
 

Yhteistyössä