WAB + 12

  • Viestiketjun aloittaja Syysmarja
  • Ensimmäinen viesti
Syysmarja
Hellou hellou!

Masentava maanantai iskee jälleen, mutta jotenkin ei yhtään niin paha kuin ennen =) Liekö osuutta ilmalla, ihanasti oli aamulla pakkasta, josko se talvi nyt vihdoin ja viimein tulisi?!?!?!

PP: hiuksia saa värjätä, musta ainakin omaa tervettä järkeä käyttäen. Kunhan et nyt ihan joka viikko =) värjää, mitä et varmana teekään.
Hölkästä ja liikunnasta yleensä: suositellaan, että tuonne puoliväliin raskautta saa liikkua, mutta sen jälkeen kannatta välttää juuri hyppelyä, tömähtelyä yms. Että varmaan toi hölkkä lasketaan näihin. Kevyttä kävelyä sitten vain puolivälin jälkeen. Ja omantunnon mukaan, jos hyvältä tuntuu. Itse olen lopettanut esim bicissä käymisen juuri ennen joulua (silloin siis rv1 8-19) juuri tuon hyppimisen yms takia. Kävelykin tekee mulle itse asiassa tällä hetkellä tiukkaa, eilenkin olin sellaisella parin kilsan lenkillä, enkä päässyt kotiin asti vaan oli pakko miehelle soittaa, alkoi tuolta alamasusta sen verta sattua :( mutta se loppuu heti, kun pääsee kotiin makaamaan.

Limee: mäkään en osaa tuossa rallipeliasiassa auttaa, miehellä on pleikkari 2:ssa se Colin McRae...vai mikä se on ja itse se siitä ainakin tykkää =) niin, mekin tuota legenda-peliä laulettiin, muistaakseni. Samoin uutena vuotena oli kovat karaokekisat=) vaikka silloin se laulun taso taisi jäädä kyllä aika alhaiseksi =) siis ei mulla tietty :) vaan noilla muilla joilla oli tuota alkoa veressä....hih!

Keskiviikkona olisi neuvola, saan silloin niitä Kelan papereita täytettäväksi =) arvatkaapa vaan, kuka aikoo täyttää ne heti...me otetaan se pakkaus, kun on ensimmäinen lapsi kyseessä, saa sitten ihania pieniä uusia, omia vaatteita hypistellä =)

Pikkutiikeri, eihän toi sun painonnousu tosiaan ole mitään vielä, hyvä että otat itsekin sen noin "rennosti" ja varsinkin, jos sulla oli "varaa" "lihoa" raskauden aikana =) toisin kuin eräillä :( No, mä näen sen sitten keskiviikkona, miten paljon on tullut. Pari kiloa ainakin on tullut viime kertaan verrattuna, se on aivan varma!
Tietty mulla on tuo vauvamasukin sen viimekertaisen neuvolan jälkeen oikein pullahtanut esille, silloin heti joulun jälkeen kun ei oikeastaan ollut mitään vielä ja nyt tosiaan on!!! =)

Pp: kaippa se lekuri jotain olisi sanonut, jos olisi jotain ihmeellistä epäillyt?!?!? että otahan nyt rauhassa ja nauti raskaudestasi =)

Huh, kait tässä taas sitten noihin töihinkin tarvis ryhtyä :( kun ei millään huvittaisi.

Syysmarja rv 23+0
 
Helmiina
Hui kauhistus, kun on kylmä! Mittarissa oli aamulla reilu 20 astetta pakkasta. Talvitakki ei muuten mene kovin kauan kiinni. Varsinkin, jos joutuu lisäämään vaatetta sinne alle. Tulen yleensä aina kävellen töihin (puolisen tuntia), niin saan siinä päivittäisen liikunnan. Enkä meinannut saada kenkiä jalkaan, kun oli niin paljon vaatetta tupattu päälle ja on vielä tuollaiset nauhakengät. Ja mies on tietenkin reissussa... Saas nähdä missä vaiheessa tulee stoppi töihin tulemiselle kaiken tuon takia!

Ensimmäisenä Viiville onnittelut ultrakuulumisista! En ole vielä ehtinyt onnitella.

Pp:lle Syysmarja vastasikin jo oikein kattavasti. :) Mä olen myös värjäillyt päätä sen parin kuukauden välein mitä normaalistikin. Ja tosiaan uskallat varmasti hölkkäillä tuonne puoliväliin asti. Itse olen käynyt myös aerobicissa vieläkin, mutta olen jättänyt kaikki hyppimiset pois ja ottanut vähän rauhallisemmin. Se on ollut myös neuvolan tädin mielestä ok. Mullekin tuntuu tuo käveleminen tekevän välillä tiukkaa. On pitänyt huomattavasti hidastaa tahtia ja muutaman kerran on tullut noita inhottavia kipuja... Toiveena kuitenkin olisi, että pystyisi edes jotain tekemään aivan loppuun asti, ettei kunto pääse laskemaan. Synnytystä kun pidetään maratonin verrattavissa olevana suorituksena. Siihen saakin treenata... ;)

Yritä Pp olla murehtimatta tuota Piipiäisen kokoa (vaikka tiedän, että se on erittäin vaikeata). Tuollaista noin pientä möykkyä on erittäin vaikea mitata.

Nyt mun Kelan paperit on sentään saapuneet jo Kelaan eli pakkausta odotellessa... Äippärahapäätöstä ei varmaan ihan heti tule, kun työpaikka maksaa ensimmäiset kolme kuukautta täyttä palkkaa (ja hakee siis itselleen päivärahat) ja haluaa tietenkin kokeilla ovatko nuo puolen vuoden tulot suuremmat. Mutta eipä sillä ole väliä juuri tuon palkan takia. Saan myös kesällä lomalta normaalin palkan, joten ensimmäisen kerran putoan päivärahalle elokuussa...

Palaillaan myöhemmin... Täytyy ehtiä aamukahville!

Helmiina ja Natiainen 27+5
 
Minttu&Prinsessa
Raikasta maanantaita!

Olin saikulla kolme päivää, niin on tullut pidettyä taukoa tästä palstastakin ihan vahingossa. Mutta mutta, nyt kommentoin niitä mitä muistan:

Ensinnäkin onnittelut onnistuneista ultrista asianomaisille! PP, älä murehdi Piipiäisen kokoa, se on ihan varmasti normaalin rajoissa kun sitä ei ihmetelty. Opusten arviot noilta viikoilta on aina keskiarvoja, mutta ei mitään faktaa jota jokaisen pitäisi toteuttaa! =)

Hiuksia olen värjännyt 2 kertaa raskauden aikana ja juoksemisen jätin joskus viikolla 16 kun masu painoi ja se ei tuntunut enää hyvältä.

Ummetusta on täälläkin välillä niin paljon että vihloo ja kovaa. En ole kuitenkaan siihen käyttänyt mitään lääkettä, kun neuvolasta antoivat vaan ruokavalio-oppaan ummetuksen hoitoon. Siinä ei ollut mitään uutta. Syön edelleen kaurapuuroa aina kun mahdollista -siis aamuisin- ja pyrin käymään kävelyllä joka päivä. Ne auttaa. Samoin Gefiluksen kuitumehu.

Kirjoista, nimikirjoja on sekä kirjastoissa että kirjakaupoissa. Meillä on nimet vauvalle valmiina, mut nyt mietin et pitäskö silti vielä varmuudeksi selailla jotain nimikirjoja. Luulen kuitenkin että nää nimet jää vaihtoehdoiksi, jos vaan Pikku-Ihku niiltä näyttää yhtään. Laulukirjoja ei ole hirmu paljon, mutta ostin jostain nettikaupasta Tammen Kultaisen Laulukirjan. Siinä on nuotit ja sanat moniin tuttuihin ja vähän uudempiin lastenlauluihin. Olen niitä pimputellut Pikku-Ihkulle melkein päivittäin.

Meillä mies on mukana odotuksessa enemmän kuin voi odottaa. Tai no kyllä aina sillon kun hormoonit jyllää niin löydän parantamisen varaa esim. lenkkikaveri-innokkuuteen (kun inhoon mennä iltaisin pimeellä yksin ulos!) mutta oikeesti ei mitään valittamista.
Mies on jo ennen raskautta osallistunut kaikkiin kotitöihin, paitsi pyykkäykseen. Samaa rataa jatkaa edelleen. Hyvä niin. Masua silitellään ja ultriin on tullut mukaan. Tänään oli pitkästä aikaa mukana myös neuvolassa. Vauvan varusteita on yhdessä osteltu ja joka ilta puhutaan vauvasta. Eli hyvä niin. Mutta kyllä nuo Syysmarjan mainisemat hormoonit jyllää täälläkin ja silloin kyllä valitetaan vaikka turhasta, jos ei muusta... :)

Ihanaa, perjantaina tuli postista pakettilappu. Haen äitiyspakkauksen töitten jälkeen!!! Vihdoinkin pääsen hypistelemään niitä vaatteita ja tarvikkeita !!!Mies on kanssa ihan innoissaan! Vaikka vauvalla on pinnasänky omassa huoneessaan, niin me nukutetaan se yöksi aina aluski äippäpakkaukseen meiän makkariin sängyn viereen (mies tekee jonkun tason niin, että koppa on mun korkeudella...) Mietinkin just et pitäsköhän munkin vaivautua ompelemaan siihen joku päällynen... Ehkäpä. Villasukkien jälkeen sitten..

Viikonloppuna oltiin anoppilassa. Annettiin isovanhemmuuspakkaus niille. Olivat otettuja. Ihan kivaa! =). Kyllä siellä jo kovasti tätä vauvaa odotetaan. Olivat ostaneet Thaimaan matkalta kaikkia tuliaisia vauvalle. Anoppi otti myös kaavat yhestä mekosta, minkä ostin tytölle. Taitaa ommella sille mekon.. :) Jos sieltä nyt tyttö tulee...?

Tänä aamuna oli neuvola. Kaikki oli ihan ok.
Sydänäänet meiän prinsessalla oli samaa kun Henan vaavilla eli 150.
Pissa puhdas. Hemppa 121.
Verenpaine 123/82, eli nyt olen oppinut olemaan jännittämättä sitä mittausta...
Painoa oli tullut 500g, eli nyt on jo ylitetty lähtöpaino 300g. Kuulemma ihan ok, vaikka paino yleensä enemmän nousee. Mulla kuitenkin ymmärrettävää kun tarkkailen sokereita tosi tarkasti..
Sf-mitta oli hassusti pienempi -28- kuin viimeksi (29.5) eli nyt se alkaa normalisoitua. Mulla kai oli joku kasvupyrähdys sillon kun sitä lapsivettä oli niin paljon.
Pikku-Ihku oli raivotarjonnassa. Hyvä niin.
Muutenkin jäi neuvolareissusta hyvä mieli. Kerroin että mulla on tosi vaikeeta nykyään jo nukkua ja supisteleekin silloin tällöin. Neuvolantäti sanoi että tuut sitten ihan heti tänne kun et enää jaksa. Olis päästänyt jo heti saikulle, jos ois tarvinnut. Sanoin kuitenkin yrittäväni vielä pari viikkoa tehä töitä. Se kuitenkin sanoi vielä mun miehelle että vahdit sitten että vaimo hakee saikkua kun ei enää jaksa. Mukavinta oli kun se sanoi että istumatyö on raskainta työtä raskaana ollessa. Ihanaa kun kerrankin mun vaivaa ei väheksytä! Yritän sinnitellä vielä pari viikkoa, kun en tiedä miten pitkä sairasloma vaikuttaa palkkaan.

Mutta nyt taas töitten pariin. Hauskaa viikkoa kaikille!

Minttu & Pikku-Ihku 30+2
 
Syysmarja
Kiva kuulla Mintustakin ja muistelinkin, että olit saikulla viime viikolla. Ilmeisesti osasit ottaa rennosti, kun olet palannut töihin?!?!? =)

Joo, kyllähän meilläkin tuo mies tosiaan "odottaa" mun kanssani, taisin vain olla mörökölli silloin viimeksi kun siitä valitin :) on se ainakin koko ajan huomauttamassa, jos jotain raskaampaa kannan/teen, että "onko nyt pakko sitten repii itseään?" :) ja eilenkin, kun kävelin pari kilsaa kaverilta kotiin yksin -päivällä, mäkään en tykkää yksin iltaisin pimeällä kulkea -ja kun alkoi sattumaan mahaa ja soitin miehelle, että josko sittenkin tulisit hakemaan tästä puolivälistä, niin heti sain kuulla että "ei pidä lähteä kävelemään, jos kerta sattuu heti yms ym" että kyllä hänkin välittää ja kovasti =)
Ai niin, lauantaina tuleva isäkin sitten tunsi ekaa kertaa liikkeet vatsan päältä =) ja kyllä oli miehen ilme näkemisen arvoinen, voi että sentään!!!! Hellua =) ja mää hymyilin, kun mies oli niin tohkeissaan =)

Nimistä: meillä on jo toiset nimet, olen sen varmaan täällä jo kertonutkin. Molemmilla siis suvussa jo monen sukupolven toiset nimet, joten "on pakko" jatkaa niitä. Vaikka eihän niissä mitään vikaa ole, ainoa huono puoli on että niihin tarvis sit keksiä "sopivat" etunimet =) ja saas nähdä, kun sen aika koittaa, että miten päästään yhteisymmärrykseen.

Mintulla ei tosiaan toi paino ole noussut sitten yhtään....miten ihmeessä pääsis itsekin suht vähillä nousuilla?!?!? No, olen ajatellut että jos sen 10-12,5 kiloa nousee kokonaisuudessaan, niin hyvä homma. Alkupainoa kun kuitenkin oli ihan riittävästi. Hirvittää jo ajatuskin ensi kesästä, kun sitä läskiä varmaan riittää...huoh!
Niin, en mä kyllä ole pinnallinen tämän asian suhteen, mutta kait se ihan luonnollista on, että miettii näitäkin, synnytyksen jälkeistä aikaa, vai kuinka?

Kiva Minttu myös, että neuvolatäti oli niin suopealla mielellä saikun suhteen, muistatkin sitten heti mennä, jos alkaa vaivaamaan/väsyttämään!!!! *heristelee sormea puolileikillään*
Itsekin olen päättänyt, etten esitä mitään marttyyriä/hullunrohkeaa äitiä, vaan haen sitten saikkua, jos siltä tuntuu. Toivottavasti ei tarvis.

Syysmarja rv 23+0
 
-Viivi-
*haukotus* Heräsin päiväunilta jo pari tuntia sitten, mutta väsymys ei meinaa hellittää ei sitten millään... Ihanaa kyllä, kun tänään oli reilusti pakkasta ja aurinkokin paistoi! Ulkoilin töissä nenä punaisena.

Kiitos kaikille ultraonnitteluista, oli se kyllä tosi hieno kokemus!
Kivoja ja hyviä neuvolakuulumisia oli ainakin Pikkutiikerillä ja Mintulla! Onnea niistä. :) Syysmarjako oli menossa ylihuomenna? Yritä olla stressaamatta painonnoususta!
Mulla on seuraava neuvola ens viikon torstaina, lääkärineuvola. Mitäköhän siellä tutkitaan? Muistatteko vielä, pidemmällä olevat, mitä ekalla nla-lääkärikäynnillä tehtiin?

Kommentoin kaikkea mitä muistan:

Mies: Osallistuu odotukseen tosi innolla. On jutellut mahaan jo heti plussauksesta lähtien, suunnittelee hankintoja ja tulevaisuutta, miettii vanhemmuutta ja ihmettelee ääneen kaikenlaista. (Uusia piirteitä hänessä!) Mulla on vointi ollut sen verran hyvä, etten ole vielä tarvinut erityishuomiota, paitsi että mies kyllä retuutti perjantaina kaikki painavat kauppakassit yksin autolta kotiin. Eilen käytiin miehen äidin luona ja siellähän oli jo yksi setti pieniä villavaatteita neulottuina! ;)

Missä vaiheessa muuten pitäisi alkaa välttämään tuota painavien tavaroiden nostamista ja kantamista? Töissäkin kun joudun nostelemaan josku isompiakin lapsia ja kantamaan...

Nimet: Meillä ei vielä ole mitään varmoja vaihtoehtoja, mutta jotain ollaan jo mietitty. Luettelin miehelle yks päivä minusta kivoja nimiä ja sieltä löytyi heti muutama sekä pojalle että tytölle, joista molemmat tykättiin ja jotka sopivat sukunimeen. Meilläkin on molempien suvussa toisia nimiä, joita ehkä "pitäisi" käyttää, saa nyt nähdä. Tietty pitää sitten vähän katsella sitä vauvaa, että näyttääkö se lainkaan siltä, mitä nimeä ollaan kaavailtu. :)

Kummit: Mietinnässä on vähän vielä, että pidetäänkö lainkaan ristiäisiä, vaiko vaan jonkunlaiset nimijuhlat. Kummeja kyllä vauvalle halutaan joka tapauksessa. Mulla on mielessä muutama aika ehdoton valinta; yksi kaveri, jonka olen tuntenut koko ikäni ja jonka kanssa ollaan joskus yläasteella sovittu että ollaan toinen toistemme esikoisten kummit, ja mun sisko.

Pp: Älä tosiaan murehdi Piipiäisen pientä kokoa. Meille lääkäri sanoi silloin varhaisultrassa, että alkio kasvaa n. 1mm/päivä. Mulla varhaisultra tehtiin rv 7+4 ja silloin mittaa oli 13mm. Eli pikaisesti laskettuna Piipiäinenkin olisi aika samankokoinen samalla rv:lla. Häntä pystyyn! :)
Mä olen värjännyt hiuksia nyt jo kaksi kertaa plussauksen jälkeen. En ole mistään lukenut tai kuullut, ettei sitä "saisi" tehdä, enkä halua näyttää ihan zombielta (kun silmänalusetkin on jatkuvasti tummat!). Yritän muutenkin elää mahdollisimman normaalisti.

Voih ja oih! Minttu on tänään käynyt hakemassa äitiyspakkauksen!! En malttais odottaa, että pääsen hypistelemään niitä pikkuruisia tavaroita!! Me aiotaan ottaa pakkaus, koska meillä ei ole oikeastaan mitään valmiina. Voihan tietty olla, että kavereilta ehtii saada vaatteita vielä, mutta silti.
Vaunut ja turvakaukalo saadaan edullisesti mun hyvältä ystävältä. Ovat olleet kahdella lapsella (nyt vielä käytössä), mutta molemmat kuin uudet ja mun mielestä nätit.
Mä luultavasti saankin sitten jo sen vuoden ´07 pakkauksen, pitääkin yrittää googlettaa, josko siitä näkyisi vinkkiä jo jossain netissä!

Ummetus tuntuu vaivaavan aika monia. Mä lopetin nyt maitohappobakteerien syömisen ja tuntuu vähän helpottaneen tilannetta. Yritän myös juoda reilusti vettä ja syön kuitua.

Huhhuh, ens lauantaina on kaverin polttarit. Nyt jo kauhistuttaa miten jaksan pysyä mukana menossa kun väsymys painaa... Päivä alkaa jo aamulla aikaisin, kyyti tulee klo 8! Ja yöksi jäädään porukalla, niin että pitäisi jaksaa valvoa pikkutunneille. Onneksi porukalla on yleensä vauhdittava vaikutus, niin jaksaa paremmin!

Viivi ja Napero, rv 13

 
Hena ja papunen
Iltaa vaan!
Hitsi, enhän mä tajunnu, että kun aloitan sijaiseni perehdyttämisen niin en voi enää töissä luuhata tällä palstalla! Eli meikäläisen kirjoittelut alkaa nyt painottua näin iltapuolelle. Pakko varmaan alkaa avaamaan konetta viikonloppuisinkin.

Hiusten värjäämisestä, minä olen myös värjännyt ihan normaalisti, eli noin 1,5 kk välein. Ehkä värinpoistoa / blondausta kannattaa välttää tai tehdä harvemmin. Hyppimistä en ole harrastanut enää pitkään, heti alussa sattui rintoihin ja sitten myöhemmin alkoi tuntua massussa.
Kenkien ja sukkien jalkaan saaminen alkaa olla taidetta. Olen myös huomannut jalkojen turpoavan työpäivän aikana, tekee tiukkaa saada ulkokengät jalkaan töiden jälkeen!! Maha alkaa olla tiellä ihan joka paikassa, suihkussakin saa alkaa varoa ettei osu hanaan. Pari kertaa jo tökännyt.
Mun äitiyspakkaus kupeksii vielä jossain Kelan toimistossa. Hakemukseni oli viimein mennyt perille viime viikon maanantaina, eli josko tuossa helmikuun puolella voisin alkaa odottamaan sitä pakettia. Rahapäätöksessä varmaankin kestää, mutta kuten Helmiinalla, työnantaja maksaa ekat 3 kk. Tahtoo päästä hipelöimään äitiyspakkausta!!!!
Ei muuten pistetty viikonloppuna pinnistä kasaan. Lauantai meni kyläillessä ja eilen sitten lepäsin. Oli vähän maha kipeä, taisi tulla rehkittyä liikaa... Käytiin lauantaina tosiaan katsomassa kaveripariskunnan 2 viikkoista kääröä. VOih, kyllä se oli ihana!!

Nyt äkkiä salkkareita katsomaan!

Hena 30+5
 
Syysmarja
Huomenta!

Jo näin aikaisin töissä, sitä se ennen 9 illalla nukkumaan meneminen teettää =) no, nyt on ainakin aika virkeä olo, vaikka tiedän kyllä, että se kostautuu sitten iltapäivästä, haukottelen täällä varmasti kuin mikäkin =)

Hankinnoista: kyllä mekin jotain saataisiin tutuilta, mutta mä olen ilmeisesti niin "kronkeli", etten kaikkea kelpuuta :) nimittäin tahdon EHDOTTOMASTI puunvärisen pinniksen, valkoisia olisi ollut tarjolla enenmmän kuin laki sallii....mutta kun mä haluan niin mä haluan :) ja samoin on sen turvakaukalon kanssa, ihan resuista/rikkinäistä/yms en kelpuuta.

Oletteko käyneet tuolla huuto.netissä katselemassa? Musta tuntuu, että siellä saa joistain tuotteista maksaa jopa enemmän, mitä uutena kaupassa maksaisi...tuleeko ihminen jotenkin "sokeaksi" käytetylle tavaralle ja maksaa siitä lähes mitä vaan?!?!

Samoin mä Hena olen miettinyt, että sitten kun se sijainen tähän viereen änkee, niin eihän täällä tosiaan voi käydä päivällä :((((((( joten iltaseen mullakin sitten loppuvaiheessa painottuu...paitsi tietty äippiksellä =) silloinhan täällä voi olla vaikka hela dagen =)

Viivi: en stressaa painonnousua, eiköhän se ole ihan luonnollista että niin käy, tässä tilanteessa =) yritän sitten ottaa takaisin kesällä/kesän jälkeen, mitä on kurottavaa :)

Nyt töihin!

Syysmarja rv 23+1
 
Limee
Huomenta!

Kiva, että Minttu jaksaa taas paremmin. Hae kuitenkin heti lisää sairaslomaa, jos töissä oleminen alkaa olla liian tukalaa. Joko hait sen äitiyspakkauksen?

Hankinnoista: Meillä kovin moni tutuista ei edes tiedä vielä, että odotetaan perheenlisäystä ja siksi oikeastaan kukaan ei ole vielä tarjonnut mitään tavaroita. Vaikka tarjontaa olisikin musta tuntuu, että olen myös hyvin nirso ja ihan kaikki ei mulle kelpaa. Toisaalta käytettyjen tavaroita ostamalla säästyisi melkoinen summa rahaa ja varmasti ajavat ihan saman asian kuin uudet.

Olen pyörähtänyt aina silloin tällöin huuto.netissä. Se on ihan totta, että huonokuntoisestakin tavarasta hinta pyynti saattaa olla pilviä hipova. Onkohan euron tulo vaikuttanut noidenkin hintojen nousuun siten, etteivät ihmiset tavallaan ole sisäistäneet euron arvoa. Itsestä ainakin huomaan välillä sen, että ajattelen että eihän se maksa kuin esim. 20e ja markka aikana sama tavavra tuolla hinnalla olisi taatusti saanut jäädä hyllyyn.

Haussua miten paljon käytännöt poikkeaa eri neuvoloissa. Meille annettiin jo heti ensimmäisellä käynnillä kaikki mahdolliset paperit eli myös kelan äitiys- pakkausa ja -rahahakemukset. Ne sanoivat neuvolassa, että antavat jo siksi kaikki paperit mukaan, ettei tarvi myöhemmin muistella kuka on saanut ja kuka ei. Toki sieltä saa sitten uudet jos jo saadut katoaa.

Tänään olisi lääkärineuvola. Toivottavasti mies pääsee nyt mukaan, jos vaikka saataisiin kuunnella sydänääniä. Tulen myöhemmin kertomaan kuulumisia..

Limee 14+3
 
Syysmarja
Mulla ei vielä ole tuota ekaa lääkärineuvolaa ollut, kun kävin yksityisellä alkuraskaudessa ja ä-korttiin merkittiin silloin niitä samoja tietoja, mitä varmaan sitten siinä ekassa lääkärikäynnissäkin merkataan. Siksi siis en vielä ole ollut.
Muutaman viikon päästä onkin sitten sekin edessä, eikös se ole se toinen lääkärikäynti joskus rv 26-28 paikkeilla? Ja kolmas sitten vielä joskus rv 35 paikkeilla??

Ne sydänäänet on aivan ihanat!!! Kyllä mulla ainakin joka kerta tulee tippa linssiin, ja jotenkin hermotkin lepää vähän aikaa, kun on kuullut ne sydänäänet. Tietää ainakin, että joku masussa on =) vaikka näillä viikoilla se tietty on jo itsestään selvää -ei kaikille!!! -kun nuo liikkeet tuntuu =)

Mulle ainakin henk.koht ensimmäinen TODELLINEN ihanuus oli np-ultra, kun näki pikkuisen. Sen jälkeen sitten ne sydänäänet ja sitten tämä rakenneultra =) ja sen jälkeen taasen ne sydänäänet =) huomenna nekin taas kuulee =) ja multa mitataan nyt sitten ekaa kertaa tuo sf-mitta -oliko se sellainen? Saas nähdä, missä mennään, keskimäärin siis.

Jotenkin mun työmotivaatio on edelleen hakusessa, selailen vaan nettisivuja ja häröilen jotain omiani =) missäköhän se mun motivaationi mahtaa olla *onko kukaan nähnyt??*

Syysmarja rv 23+1
 
Pikkutiikeri80
Huomenta kaikille!

Työpäivä alkaa vasta iltapäivällä, joten on hetki aika renkua täällä netin puolella... Koira leikkii onnesta soikeana uuden lelunsa kanssa, joten saan olla häneltäkin rauhassa pienen hetken. Muuten neiti saattaa kulkea perässä ja vinkua tylsyyttään... Sitä se tää lapsiperheen arki on, olen huomannut. ;)

Voih, kaikilla oli ollut NIIN PALJON asiaa etten mitenkään varmaan muista kommentoida kaikkiin juttuihin. No, aloitetaan tuosta miehestä. Meillä mies on vaihtelevan huolehtivainen. Huomaan että liikaa ei saa "valittaa" olostaan raskauden piikkiin, tai sillä ei ole enää samaa huomionarvoa. Kauppakasseja en mäkään enää kanna, paitsi joskus ihan kevyimpiä. Kotityöt meillä on pitkään ollut 50/50, ja samoin kuin Mintulla, meillä myös pyykkääminen etupäässä mun juttu. Mies voi kyllä pestä pyykin jos oon lajitellut sen valmiiksi. Muuten en anna sen koskea vaatteisiin omin päin, jottei saada vaalenpunaisia alusvaatteita tms. Masulle juttelee silloin tällöin, mut säännöllisempi harrastus on tunnustella vauvan liikkeitä iltaisin sängyssä kun ollaan menossa nukkumaan. Silloin pikku-herra on nimittäin erittäin aktiivinen, ja eilen sateli jo aikamoinen potkusarja. Huomaa että luusto ja lihakset vauvalla vahvistuvat päivä päivältä. Ja tosiaan miehen ilme -joka kerta!- on näkemisen arvoinen, kun se tajuaa että siellä mun masussa todellakin on uusi ihmisen alku!

Viivi
kyseli kantamisesta. Neuvolassa mulle ei oo sanottu vielä mitään, mut oon ymmärtänyt että raskauden puolesta välistä lähtien pitää valttää painavien tavaroiden nostelua, ja varsinkin repivää sellaista. Riskinä siis etupäässä istukan repeytyminen. Mutta myönnän kyllä itse nostelevani kaikenlaista enemmän ja vähemmän painavaa, mutta teen sen ajatuksen kanssa ja rauhallisesti.

Hankinnoista... Mä myös, kuten Syysmarjakin, tunnustan olevani aika ronkeli, ja mulla myös tietty ajatus niistä kalusteista ja tavaroista mitä meille tulee. Pinnasänky pitää olla Brion valkolakattu (jotta sopii muuhun sisustukseen), vaunut tulee olemaan Emmaljungan yhdistelmät, joihin valitaan kesävauvalle sopiva kermanvaalea kova koppa ja istuinosaksi tulevaksi talveksi taas tummempi, jotta se ei ole aivan hirveän näköinen sitten kun pikku-herra oppii kävelemään ja kömpii kuraisilla vaatteillaan siihen istumaan. Turvakaukaloita meillä on jo yksi käytetty versio (useamman vuoden vanha), jonka ajattelin omalle äidille antaa autoon, jotta ei tarvi aina siirrellä sitä edes takaisin. Jos/kun meille oma auto hankitaan nyt kevään aikana, olen päättänyt hankkia Gracon Logico s-turvakaukalon jossa myös jalusta johon kaukalo kiinnitetään. ei tarvitse sitten niiden vöitten kanssa pelata. Kaverilla vastaava istuin (Gracon autobaby), ja hän on ollut TODELLA tyytyväinen. Harmitteli vaan, että tuli vasta tälle kolmannelle lapselle hankittua kyseinen istuin. Ja sit mulla on tällainen kuningasidea koskien juuri tuota kaukaloa, eli että hankimme gracon matkarattaat jo ensi kesäksi, kun tuon turvakaukalon voi kytkeä sitten niihin kiinni. Ajatuksena se, että nukkuvaa vauvaa ei sitten tarvitse repiä kaukalosta vaunuihin kun ollaan perillä, vaan voi nostaa kaukalon kanssa suoraan rattaisiin ja nuo rattaathan on paljon helpompi laittaa kasaan, joten esim. kauppareissut onnistuu vähemmällä säätämisellä. Vuoden päästä kesällä rattaat onkin sit jo mainiot jokapäiväisessä käytössä lapsen kanssa. Nämä kaikki siis ajateltiin uutena hankkia, koska kuten sanottu, tuolla huuto.netissä vastaavista tavaroista käytettynä saa maksaa mun mielestä ihan liikaa. Käytetty on kuitenkin aina käytetty, ja kun se on ventovieraan ihmisen, ei voi tietää miten sitä on pidetty. Ja uusissa tavaroissa on sitten vielä täydet takuut voimassa. Rintapumpun huusin sieltä käytettynä, oli prima-kunnossa, samoin äippävaatteita oon huutanut. Vaatteita vauvalle ollaan saatu kaytettynä, ja niistä olen kiitollinen. Hieman ekologisuutta täytyy olla...

Ai niin, vielä ammattilaisen mielipide tuosta hiusten värjäämisestä. Hyvillä mielin voi värjätä tukkaa vaikka kuukaudenkin välein. Mitään tutkimusta tms. ei värjäämisen haitallisuudesta sikiötä kohtaan ole, enkä jaksa uskoa sen vaikuttavan mitenkään. Jos se väri sieltä päänahasta oikein kunnolla meidän verenkiertoon joutuisi, luulisi että meissä itsessäkin huomaisi jo joitain merkkejä "myrkytyksestä". Mutta allergisten kannattaa silti olla varuillaan, mullakin näin raskauden aikana tuntuu kirvelevän ja kutittavan noi väriaineet enemmän siellä päässä.

Mulla vielä kohtu kovasti harjoittelee supistusten muodossa, mut en enää pahemmin kiinnitä huomiota niihin. neuvolatäti jo povas mulle isoa mahaa, kun nytkin mennään sf-asteikon ylärajoilla. Rv 22+0 tuo mitta oli 20cm. selitti kyllä loogisesti, miten näin pienikokoisella ja sirolla ihmisellä, sillä vauvalla ei pahemmin ole tilaa kasvaa sivuille päin kehossa, vaan mittaa tulee ensin kylkiluita kohden ja sit kun siellä tila loppuu, tapahtuu kasvu suoraan eteenpäin. Eli tiedossa meikäläisellä sellainen puikko-maha. Ou jee... Mut minkäs teet. =D Selkä vaan voi olla aika koetuksella, ja tosiaan kun mun neuvolatäti ei ole oikein noiden saikkareiden kannalla (luulen sen mottona olevan "raskaus ei ole sairaus"), niin pelkään pahoin että hänen kautta sairaslomaa ei tipu vaikka mun selkä päättäis sanoa irti sopimuksensa. (mulla selkärangassa välilevyn pullistuma, rappeuma ja valuvirhe...) Mut ei murehdita sitä vielä!

Tulipas pitkä jaarittelu ;) Huomenna ehdin varmaan kirjoittelemaan lisää, kun on vapaapäivä. Siihen asti moikkis!

Pikkutiikeri rv 22+4
 
**minttu**
Huomenta!

Kylläpäs nämä aamutouhut alkaa olla vaikeita.. Niinkuin Hena totesikin, pukeminen ei ole enää niin helppoa (joskus mies aina passaa ja laittaa mulle sukat jalkaan..;)) ja mahan kanssa törmää vähän väliä johonkin, kun sitä ei tajua kuinka iso se maha jo on.
Töissä käytän muuten tukisukkia useesti ja se on kyllä pitänyt turvotuksen poissa. Suosittelen ehdottomasti! Jalat ei tunnukkaan niin rasiintuneilta tukisukkapäivien jälkeen.

Raskaita asioita ei kai sais kantaa enää puolen välin jälkeen. Tietysti, jos jollain on istukka edessä (niinkuin mulla) niin kantaminen kannattaa unohtaa jo paljon aiemmin..

Ekassa neuvolalääkärissä tarkistetaan kohdun koko ja kohdunsuun tilanne. Samalla siellä voi lääkärille kertoa jos on jotain inhottavaa vaivaa tai joku asia askarruttaa. Vauvan sydänääniä kuunnellaan myöskin. Usein eka käynti on aika lyhyt, koska pahemmin ei vaivoja vielä ole. Toisella käynnillä se onkin jo sitten pitempi ja kolmannella...

Tuosta painosta ei kannata ottaa mitään pulttia, kunhan ei nyt ihan kahden edestä koko raskautta syö. Tärkeintä on että vauva saa ravintoa ja äiti voi hyvin, niin että vauvan kehittyminen on turvattu. Ei mitään laihiksia todellakaan tässä vaiheessa! Mulla paino on niin vähän noussut koska niitä sokereita on PAKKO tarkkailla jatkuvasti. Ei saa sortua ees yhtenä iltana syömään levyllistä suklaata! (Saattaa kai jotkut sortuakkin mutta mulla on luonne sellanen että pidän tiukan linjan sillon kun on pakko.) Nykyään ihannoidaan äitejä, jotka ei näytä siltä että olisivan 10 vuoteen synnyttäneet jotka on missikisoissa synnytystä seuranneella viikolla. Mutta se ei ole terveellistä kenellekkään! Vai kuka haluaisi että oma vauva joutuu kärsimään siitä että äitillä ei tule maitoa (Tässä en puhu niistä äideistä joilla ei jostain muusta syystä tule maitoa..) ja äiti on niin stressin partaalla että vauva pitää viedä ulkopuolisten hoitoon ettei äitin pää kestä! Ei ei... Kyllä saa Katie Holmesit sun muut unohtua meidän mielistä. Ihanne äiti on sellainen joka laittaa oman ja vauvan terveyden median luoman illuusioäidin edelle. Tämä tästä aiheesta tällä kertaa. Kiitos ja anteeksi.

Minä oon kans aika nirso käytettyihin tavaroihin. Siis kun haluan jonkun tietynlaisen niin ostan sen, vaikka maksais vähän enemmän ja jostain muusta pitäis säästää. Vähän hävettää välillä kieltäytyä innokkaitten äitien tarjouksista, mutta jotenkin se on kiva kuitenkin hankkia oman mielen mukaisia vaatteita ja tavaroita..
Mulla on yks kaveri joka on ihan superkestovaippaintoilija. Se haluaa nyt välttämättä antaa/myydä mulle vanhoja kestovaippojaan ja vaikka oon yrittäny vihjata, että en ainakaan ihan heti sairaalastatulon jälkeen kokeile kestoja, niin se silti painostaa mua koittamaan niitä. Kyllä varmaan koitankin, mutta inhottaa tollanen tyrkyttäminen! ja kun sen tietää että ne kestovaipat on kiertäny vaikka millä käyttäjillä, niin haluaisin ostaa ihan muutaman kappaleen uusina. No, katsotaan miten tilanne ratkeaa..
Luin eilen äitiyspakkauksesta tullutta kestovaippa opasta ja vaikka siinä kuinka oli teema "kestovaippailu on koko perheen helppo ja hauska ja vaivaton harrastus" niin tuli sellanen olo että en nyt jaksais asiaan yhtään perehtyä.. No, katsotaan sitä sitten.

Äitiyspakkaus tosiaan tuli! Täytyy sanoa että vähän oli kyllä pettymys. Ne kaikki vaatteet oli ihan pojan vaatteita meiän mielestä. värit oli sininen ja keltanen. Tiesin sen jo etukäteen, mutta silti tuli vähän yllätyksenä kuinka pojan vaatteita ne oli. Mies ihmetteli kun vaatteet oli niin isoja. No, nyt sain luvan ostella pikkuvauvan vaatteita ihan hyvillä mielin. Koppa oli kiva, kun sen saa sinne makkariin varasängyksi. Hiusharja ja helistin oli kiva saada, sanoin veden lämpömittari. Esitteitä en ehtinyt vielä lukea. Oli kiva saada näytteitä eri vaippamerkeistä. Paras oli kuitenkin se äitiyspakkauksen vauvanpeitto. Se tuntu tosi hyvältä se materiaali. Makuupussi on varmasti myös tarpeen. Lakanoitakin tuli ja hyvä niin. Kyllä se äippäpakkaus on hyvä aina ottaa ekalle, luulisin. Toivottavasti 07 -malli on kivempi kuosien puolesta, vaikka makuasioitahan nämä... :)

Hrr... tuolla on niiiiiiin kylmä että varpaat on ihan jääkalikat. Meillä on takkapuut loppu, joten talo on vähän kylmempi kuin yleensä. No, tänään haetaan lisää puita.
Hui kun tuli nälkä, pitää käydä jääkaapilla...

Minttu & Pikku-Ihku 30+3
 
Syysmarja
samaa mieltä Mintun kanssa siinä, ettei todellakaan tarvi olla viikon-kahden päästä synnytyksestä sen näköinen, kuin ei raskaana olis ollutkaan! JA en todella aio heti välittömästi aloittaa mitään laihista, vaan imetän -siis jos pystyn ja maitoa vaan tulee -niin kauan kuin mahdollista ja seurailen omia syömisiäni siinä samalla. Sitten KUN se imetys loppuu, aloitan sitä kuntokuuria tosissani! Ja aion kyllä vaunulenkit tehdä erittäin tehokkaasti =) -hyvähän se nyt on tietty näin sanoa -varsinkin kun kesä on ja kaikkea. Pääseekin helpommin liikkeelle, kun ei ole -25 pakkasta ;-)

Voih, mulle ainakin kelpaa tuo ä-pakkaus -en siis tarkoita tällä Minttu sitä, ettei se sulle kelpaa - kun meille odottaville äideille sellainen kerta ilmaiseksi suodaan. Väreillä ei niin väliä, kunhan ei ihan nyt ole vaalensinisiä /-punaisia :)

Hankinnoista vielä =) : kyllä mäkin käytettyjä ihania pieniä vaatteita otan mielelläni vastaan, mutta jotenkin nää tarvikkeet -vaunut, kaukalo, pinnis, syöttötuoli.... -on niin tärkeitä, että itse haluaa vähän päättää, mitä ostaa ja minkälaisia. Jotenkin tuolla huuto.netissä -esim! -on jotkut pinnikset niiiiiin järkyttävän huonossa kunnossa, pinnoja puuttuu, pinta on repaleinen -vauvan hampaanjälkiä täynnä =) -yms, ettei kyllä kovin helpolla tämä mamma ainakaan niitä ostaisi.
Tutuilta ollaan kyselty, mutta osa vielä miettii niitä tulevia mahdollisia perheenlisäyksiä ja aika monella tosiaan on sellainen valkoinen pinnis -joka mulle on siis nou nou=)

Juuh, aamutee juotu, nyt odotellaan sitten vaan lounasaikaa =)

Työpäiviä on ihan sikamonta, liikaa!!!!!!! (50 noin)

Syysmarja rv 23+1
 
Aurora Vee
Heips tulevat mammat!
Ajattelin vain näpytellä kokemuksia äitiyspakkauksen sisällöstä, kun siitä oli puhetta... Tietty meillä on pakkaus vuodelta -04 (esikoinen syntyi 03/05), jotain on saattanut muuttua. Viktorille ei otettu uutta pakkausta kun kaikki on tallessa ja hyvässä kunnossa.

Meillä on lähes päivittäisessä käytössä seuraavat:
- peitto
- lakanat
- makuupussi (ostin jopa toisen kirpparilta, niin näppärä)
- harja
- kynsisakset
- pörrösukat ja -lapaset (tänä talvena en ole tarvinnut toppatöppösiä ja -lapasia vielä)
- ohut toppis (loistava leutona talvena pitkälle pojalle)
- patja tytön leikeissä
- helistin (nimeltä Heli =) ), vauvojen suosikki
- ruokaopas oli hyödyllinen kiinteitä aloitellessa, kaivan sen kohta taas esiin

Eli pakkaus on erittäin suureksi hyödyksi meillä!

Esikoinen käytti vaatteita enemmän, kelta- ja vaaleavihreävoittoiset eivät minusta oikein sovi pojalle, Vaikka ovat kivoja enkä muuten niin tarkka väreistä olekaan. Nyt ovat jo jäämässä pieniksi, isommathan ovat 70 cm ja Viktor on nyt 3-kuisena miltei sen mittainen! Tyttö oli myös täydellisen ikäinen isolle toppikselle ekana talvena, maaliskuussa 80 cm pitkä ja nukkui ulkona päikkärit. Viktorille toppis sopisi varmaan kesällä, jäänee käyttämättä.

Nyt pojalla nälkä, jää kesken. Voikaa hyvin!
 
Aurora Vee
Vielä hiusten värjäämisestä:
Minäkään en pelännyt sitä terveyssyistä raskauksien aikana, mutta varautukaa että tulos voi olla normaalia erilainen raskaudesta johtuen. Sama koskee permanenttia, tukka voi käyttäytyä erilailla.

Ja käytetystä tavarasta:
Meillä ei tingitä turvallisuudesta, turvakaukalo ja -istuin on ostettu uutena esikoiselle, testivoittaja. Viktor on nyt kolmas käyttäjä. Pinnasängyssä poika taitaa olla 9. nukkuja jos muistan oikein, vuosimallia -74 ja poikien sedälle ostettu uutena! Meille se tuli kun siinä on sängyn päälle käännettävä hoitotaso, oli välttämätön kaksiossa asuessamme. Se on juuri sellainen valkoinen hampaanjälkien kera! ;D Eihän tuo kaunis ole, mutta tunnearvoa siinä on roppakaupalla.
 
Helmiina
Pikkutiikeri, en tiedä missä asut, mutta tällä hetkellä nämä Gracon matkarattaat on tarjouksessa Lastentarvikkeessa (129 e).
http://www.lastentarvike.fi/default.asp?docId=11971&paatuoteid=780&toimittajaid=10
Niitä on kehuttu parhaiksi (säädettävä heittoaisa yms.). Meillä olisi tarkoitus käydä hakemassa ne ja tuo kaukalo tällä viikolla. Ollaan ihastuttu tuohon Graco Earth mother -väriin.

Hankinnoista: kyllä sitä vähän "nirso" saa olla... ;) Ei mullekaan ihan mikä tahansa aina kelpaa. Tällä hetkellä harmittaa, kun haluaisin ostaa Tripp Trapp -syöttötuolin, mutta miehen vanhemmilla on meille valmiina entisöity perintötuoli. Noita käytettyjä vauvanvaatteita otan ihan mielelläni vastaan, kun niitä menee sen verran paljon ja kotona on sama mitä on päällä. Pystyyhän sitä sitten ostamaan uusiakin. Huuto.netissä tulee aina välillä vierailtua ja munkin mielestä osa on ylihintaista. Monista, varsinkin nettikaupoista saa miltei samaan hintaan uutta. Noita kestovaippoja olen ajatellut käytettynä yrittää sitten jossain vaiheessa hankkia. Miehellä on myös alkanut pesänrakennus ja tänään mennään sitten autokaupoille... Vaikka jo aikaisemmin siis puhuttiin, että uutta autoa ei hankita. Mutta kun farmari olisi kuulemma saatava ja täydellinen V70 olisi myynnissä. Ehkä sitä pitää miehellekin nuo omat myönnytykset antaa! Mutta tuokin siis käytettynä... :D

Nuo lääkärikäynnit vaihtelee... Osassa kunnista on kuulemma jopa poistettu tuo keskimmäinen käynti säästöjen takia. Tärkeintä kai noissa käynneissä on todellakin kohdunsuun ja -kaulan tila. Enpä niistä muuten ole oikein mitään saanut irti, mutta toisaalta ei mulla ole ollut mitään kysyttävääkään...

Mustakin toi äippäpakkaus on enemmän pojalle. Vaikka en olekaan vielä livenä sitä nähnyt... Mutta tosiaan noiden muiden tavaroiden takia se on ehdoton vaihtoehto ensimmäiselle lapselle. Jos toinen tai useampi lapsi tulee, niin sitten täytyy harkita uudelleen. 140 eurolla saa kuitenkin aika paljon tavaraa...

Helmiina ja Natiainen 27+6
 
Syysmarja
Kiva kuulla Aurorastakin =)

Ja en tosiaan tarkoita, että sellainen pinnis, missä on hampaanjälkiä =) olisi mitenkään huonompi!!! ethän ottanut asiaa näin?!?! =)
Meidän suvussakin olisi ollut vielä noin 5 vuotta sitten sellainen "perintöpinnis", mutta ei ole enää...se olisikin meille käynyt, kun on puunvärinen =) ja tosiaan juuri tuon tunnearvon takia.

Ja kiitokset Auroralle vielä tuosta ä-pakkauksen hyödyllisyydestä -taulukosta -itsekin ajattelen, että jotkut niistä saattaa olla todella hyödyllisiä, jotkut saattavat jäädä kaapin pohjalle joko täysin käyttämättömänä tai kertakäyttötavarana =)

Onhan tuo ä-pakkaus vähän poikamainen vaatteiden suhteen, mutta juurikin noiden oheistavaroiden hyödyllisyys enemmän houkuttaa kuin ne vaatteet....mä meinaan ainakin ostella niitä pienempiä vaatteita, pakkohan niitä on päästä "hypistelemään" :) vielä kun tietäisi tuon vaavin sukupuolen, niin vois jopa etukäteen jotain ostella =) olen nyt meinaan alkanut miettiä, josko alkais painostamaan tuota miestä vielä yhteen ultraan, missä sitten mahd näkyis tuo sukupuolikin =)

Nyt paltsuun, palataan!!

Syysmarja rv 23+1
 
Pikkutiikeri80
Helmiinalle kiitoksia vinkistä! Usko tai älä, mutta juuri tuota Graco Spreetä ollaan mekin katseltu, sen taittuvan työntöaisan takia. Meillä kun pituuseroa miehen kanssa on yli 20cm... Juuri viime viikolla käytiin Turun Lastentavikkeessa, ja siellä kyseinen ratas kustansi 169 euroa. Mahtaako olla liikekohtainen tarjous tuo 129,-? Täytyy silti käväistä kaupassa tarkistamassa hinta, jos olis meilläkin laskenut. Uudet värit ja mallit sapuu vissiin helmikuun aikana, siks varmaan menee alella noi viime vuoden mallit. Mutta tuskin ne uudet edes pahemmin poikkeaa noista vanhoista.

Jahas, töihin pitää lähteä, ei auta mikään. x)
 
Helmiina
Mintulle unohdin vielä sanoa, että meillä ainakin saa olla 60 päivää sairaslomalla ennen kuin se vaikuttaa palkkaan. Kannattaa ottaa selvää niin ei tarvii ainakaan sen takia kärsiä. :)
 
Anna82
Heippa taas odottajat!

Äitiyspakkauksesta:

Tosiaan, aika poikavoittoisia ovat nuo värit. No, poikahan meille tulikin, en siis valita, mutta tuskin tytölle olisin pukenut sinistä kevyttoppahaalaria, jota tuli käytettyä paljon leudoilla ilmoilla!

Meillä on kyllä nuo pakkauksen vaatteet jääneet käyttämättä. Peitto, lakanat, vesilämpömittari, kynsisakset ja se kevyttoppapuku on käytössä. Muuten ne vaatteet ovat jääneet kaapin perällä ja käytössä ovat selkeästi poikamaiset vaatteet.

Hyvähän tuo pakkaus on, en sitä kiellä! Mutta seuraavalle lapselle otan kyllä rahan.

Eipä muuta taaskaan, onnea odotukseen kaikille!
 
Limee
Äitiyspakkaus puhuttaa kovasti. Itse olen myös sitä mieltä, että kovasti ovat poika voittoiset nuo tämän vuoden vaatteiden värit. Itse todennäköisesti saan vuoden 2007 pakkauksen joten toivon, että siinä vaatteiden värit ovat paremmin molemmille sopivat. Ajateltiin kuitenkin ottaa pakkaus oli sitten vaatteiden värit ja kuosit mitkä hyvänsä.

Vai, että meinaa se Helmiina lähteä miehensä kanssa autokaupoille. Mä oon kans vähän jo odottanut, että koska omalle miehelle iskee tuo autokuume. Sitten varmaan viimeistään, kun lumet alkaa sulamaan ja kohti kesää mennään.

Eka neuvola lääkäri takana. Mulla oli ensin ihan tavallinen neuvolakäynti missä otettiin pissanäyte, hb, verenpaine ja paino. Pissa oli puhdas, hb 139, verenpaine 110/60 ja paino oli pudonnut melkein 1,5kg. Normaalin neuvolan jälkeen oli lääkärillä sisätutkimus, jossa katsoi kohdun kaulan ja tunnusteli kohdun asennon ja liikkuvuuden. Lopuksi kuultiin ne sydän äänet =) Oli ne aika ihanaa kuultavaa! Pikkuisen pulssi oli 156.

Limee 14+3
 
Piparminttu-Pipsa.
Heipä hei!:)

Ihan ekana suuret kiitokset kaikille, jotka jaksaa kärsivällisesti valistaa mua tän ihmeellisen olotilan kanssa. ;) Elikä huomenna värjään turvallisin mielin hiukset (joissa on jo karsea juurikasvu) ja ehkäpä uskaltaudun miehen mukaan hölkkäämäänkin. Pitää kokeilla miltä se tuntuu ja lopettaa, jos tulee kipuja tms.

Teillä on ollu kovat keskustelut kaikista hankinnoista ja muista tykötarpeista. Meillä tuo kaikki on vielä niin kaukana edessä, ettei olla hirveästi mietitty mitään yksityiskohtia. Vaunuihin ja rintareppuihin aiotaan panostaa, koska meillä ei ole autoa ja liikkuminen tapahtuu siis muulla tavoin. :) Olen ajatellut, että pitäisköhän satsata suosiolla Emmaljungan vaunuihin, kun ne olis varmaan ainakin kestävät ja kohtuullinen jälleenmyyntiarvo? Meidän vaunuilta vaaditaan muutenkin aika paljon, kun meillä on miehen kanssa pituuseroa huimat 36cm! Pinnis ostetaan varmaan uutena ja mekin haluttais sellanen puunsävyinen. Turvakaukalokin pitää hankkia, kun onhan se käärö johonkin laitettava esim. taksimatkojen ajaksi yms. Mut tosiaan aikalailla vaiheessa on nää meidän suunnitelmat, ehkäpä kesällä sit on jo tarkemmat sävelet. :)

Äitiyspakkauksesta, mun mielestä se nykyinen pakkaus on liian poikamainen. Tottakai arvostan ilmaista lahjaa ja kaikkia niitä tavaroita& vaatteita, mut on mun mielestä tyhmää valita tuollaiset kuosit. Toivoa sopii, et se -07pakkaus olis kuosien suhteen tasa-arvoisempi. :) Ja mekin aiotaan kyllä ottaa se, oli värit mitkä tahansa.

Ihania neuvolakuulumisia taas teillä:) Ja hauskoja nuo Mintun ja Henan masukuulumiset. Hassua ajatella, et oma maha on jossain vaiheessa niin iso, ettei saa kenkiä jalkaan ja suihkun hanakin tulee vastaan. :) Olette varmasti tosi kauniita mahoinenne, Hena ja Minttu! *PP kateellisena*

Auroralle ja Annalle kiitokset hyvistä kommenteista! Kiva kun jaksatte vierailla täällä antamassa kullanarvoisia ja kokemuksen syvällä rintaäänellä julkaistuja neuvoja. :) Ne tulee varmasti tarpeeseen meille kaikille!

Niin ja kiitos muuten kaikille Piipiäisen koosta lohduttajille! Mun huoli on nyt pikkasen hellittänyt, kun ajattelin, että pääasia on se sydämen sykkeen löytyminen. :) Kaipa Piipi ehtii kasvaa tässä viikkojen aikana ihan kylliksi. Eilen piti muuten taas käydä halaamassa pönttöä, oksennus tuli ihan yhtäkkiä saunan jälkeen. Toivottavasti en joudu oksentamaan päivisin, kun voi olla aika hankala uskotella niille 1.luokan naperoille, et opella on monta viikkoa putkeen mahatauti. ;)

Jaahas, koirat kutsuu taas lenkittäjää. On se hyvä, että on nuo hauvat olemassa, niin tuleepahan ainakin lähdettyä säännöllisesti ulos säällä kuin säällä. :)

Oikein mukavaa iltaa kaikille, voikaahan hyvin! :)

T: PP ja Piipi rv 6+6
 
Syysmarja
Huomenta!

Keskiviikkoa naiset =)

Neuvolasta terveisiä:
paino noussut nyt yhteensä 2,1 kg, ei paha ollenkaan vaikka liikaa onkin valmiiksi
hemglobiini 109, rautaa siis kehiin, taasen
verenpaine 127/76, eli hyvä hyvä!
sf-mitta 18,5, käyrän alaosassa mennään
vauvan sykkeet 146 =) ja vilkas oli, karkasi koko ajan dopplerin alta pois =) *iiiiiihanaaaaa*
liikkeet ++ =)
Kelan paperit sain, samoin "raskaustodistuksen" =) eli niitä sitten innokkaasti täyttämään ja pähkäilemään niiden kanssa. Onneksi meidän palkkaosasto lupautui auttamaan, muuten taitaisin olla aika sekaisin niiden kanssa :)

Kiva kuulla Annastakin =) toivottavasti vauva-arki on sujunut hyvin? Ja sujuu edelleen :)

Jaahas, Helmiina meinaa "ukkonsa" kanssa =) autokaupoille, niinhän se omallakin kohdalla edessä olisi, meillä kun on kaksi kaksiovista autoa taloudessa, niin kyllä se toinen tarvis nelioviseen vaihtaa...ja sellaiseen, missä olis vähän isompi tuo tavaratila, nykyisiin kun nuo meidän vaunut ei mahdu :( että rahanmenoa siinäkin taas kerrakseen....*huoh*

Juuh, mutta nyt mää lähden tästä hymyilemästä aamuteelle =)

Syysmarja rv 23+2
 
Peppi80
Minä taasen älähdän, kun on asiaa... Eli aiotteko anoa/oletteko anoneet sekä äitiys- että vanhempainvapaan kerralla? Täytin eilen hakemuksen vain äitiysloman ajalta, mutta töissä olivat sitä mieltä, että koko poissaoloaika kuuluisi hakea samalla lomakkeella. Nyt sitten pitäisi varmaankin alkaa pähkäilemään, että minkä verran aion vanhempainvapaata käyttää, käyttääkö mies osan ja minkä osan jne. Vaikeaa päättää tässä vaiheessa =/

Alunperin aioin siis ilmoittaa tuon äitiysloman aloittamiseni ensin ja miettiä vielä muutaman viikon sitä vanhempainvapaan pituutta. Käsittääkseni minulla olisi kuitenkin oikeus anoa sitä vaikka vasta kesäkuulla, mikä ei tietenkään sijaista hommattaessa olisi työpaikalle eduksi.

Jotenkin arveluttaa ilmoittaa poissaolo vuodeksi eteenpäin, kun ei se tuleva taloudellinen tilannekaan ole ihan tarkalleen selvillä =/ Meillä on kuitenkin asuntolaina maksettavana.
 

Yhteistyössä