WAB + 27

  • Viestiketjun aloittaja WAB+
  • Ensimmäinen viesti
riikkaa.
Naputtelin eilen töissä ennen kotiinlähtöä pitkät pätkät, mutta kappas vaan se ei tullutkaan perille. Yhteydet meni jotenkin ihan jumiin. Siitäs sain kun työajalla surffailin elleissä... =)

Mulla ei myöskään ole mitää kokemusta vauvanhoidosta. Menen yleensä ihan kipsiin jos joku työntää vauvan syliin. Olen ihan varma että rikon sen tai pudotan lattialle. Mitään vaipanvaihtoja tai pyllynpesuja en ole uskaltanut kokeilla, vaikka tilaisuuksia olisi ollut. Toivottavasti omaansa uskaltaa sitten käsitellä vähän enemmän. Pakkohan se on... =) On tässä kyllä paljon kaikenlaista uutta tulossa ja välillä ihan hirvittää kun ajattelee että kotiin tulee avuton pikku rääpäle joka on meidän vastuulla ja täysin meistä riippuvainen. Iik...

Riisipuurovinkki ensi jouluksi: uunissakin tulee hyvää puuroa. Vaatii toki pidemmän kypsennysajan, mutta eipähän tarvitse seistä hellan ääressä hämmentämässä. Leivinuunissa varsinkin tulee varmaan oikein herkkua. =)

Uudesta vuodesta ei mitään tietoa. Ollaan varmaan kotosalla vaan. Jos tekisi jotain hyvää syötävää. Raketteja en ole ampunut 14 vuoteen. Meillä (siis mun kotona) oli nimittäin paukkuarka koira, ja siksi ei itse ammuttu koskaan mitään. Mutta kivahan niitä raketteja on katsella. =)

Juu, ei täältä ketään pois potkita. Ihan mielellämme luetaan vauvanhoitojuttujakin täällä.

Uudenvuoden lupausten kanssa on vähän niin ja näin. Usein en keksi mitään ja jos joskus keksinkin, ne jää kuitenkin pitämättä. =) Mutta onhan toki hyvä miettiä välillä elämäänsä ja millaisia positiivisia muutoksia siihen voisi tehdä.

Käytiin tänään ostamassa vaunut ja turvakaukalo. Jätettiin ne vielä liikkeeseen säilytettäväksi. Viimeistään parin kuukauden päästä ne pitää maksaa loppuun ja hakea pois. Ja on noita pikkuvaatteitakin jo muutama ostettu.

Heh, sattuipa sopivasti. Ketjun numero on 27 ja tänään on rv 27+0. =)

Mukavaa viikonlopun jatkoa!

Riikka
 
Piitu 1
Minä en meinannut eilen illalla saada nukuttua kun jalkoja (enemmän vasempaa) ns. kutittaa sisäisesti, silleen että on pakko liikuttaa niitä koko ajan että tunne menee pois. Mietin jo eilen että oiskohan kyseessä ns. levottomat jalat? Sama ärsyttävä tunne on taas, taas joutuu jalkoja vispaamaan että tunne menee ohi... Luin netistä että siihen auttaa magnesiumin lisääminen, meinasinkin että jos kävis ostamassa Lady Vita Plussaa loppuajaksi. Onhan siinä muitakin vitamiineja yms. tarpeellisia juttuja. Käyttääkö kukaan muu mitään valmisteita? Minä käytin alussa berexiä ja vähän myöhemmin matrifolinia, mutta sappileikkauksen myötä jätin ne pois kun vaikutti ruoansulatukseen.

Onnea Riikalle tasaviikoista ja uusista vaunuista :) Oih, miten ihanaa! Jokos Senora on kasannut vaunut testiin?

Minä olen vain pessyt vaunun kankaat, ei kuulosta niin hyvältä lähellekkään. Vitsi jos ois rikas niin oisin ostanut uudet..

Minulla oli muuten vielä esikoisen kanssa sellainen juttu, että sain sen epiduraalin jälkeisen päänsäryn ja kotiinlähtöä edeltävänä iltana vaihdoin elämäni ensimmäisen vaipan vauvalle. Ja kotiinlähtöaamuna pesin elämäni ensimmäisen kakkapyllyn. Aikaisemmin en siihen pystynyt päänsäryn takia ja sairaalassa olin kaiken kaikkiaan kolme päivää vauvan syntymän jälkeen. Kuitenkaan en noita juttuja pelännyt, vaan se itku tuntui kaikkein pelottavimmalta.. Että kyllä se teiltä muiltakin lutviutuu varmasti, tilanne on muuten ihanan uusi silloin kun kotiin tullaan. Eihän sitä malta kuin ihailla vauvaa :D

On aikas kipeä olo koko ajan tuolla alapäässä, vauva liikkuu jotenkin erityisen kipeästi ja tulee niitä supistuksiakin koko ajan (niitä ei niin kivuliaita). Yöllä kyljen kääntäminen on yhtä tuskaa ja sängystä ylösnousu. Pissillä saa juosta n. neljästi yössä, normi on pari kertaa. Nämä vaivat pl. tuo kääntyminen on tullut ihan parin päivän sisällä, myös tuo levottomat jalat. Tahtoisin sanoa että pysyis nyt vuodenvaihteen yli mukana, mutta en sano koska tämäkin menee yliaikaiseksi. Viime yönä kun kävin pissillä lurahti pönttöön jotain vähän pissin jälkeen, ajattelin että häh joko nyt, mutta se taisikin olla pissiä kun ei sitä sen enempää tullut... En tiedä uskomattomalta tuntuu jos syntyy ennen la:aa. Ei siis mitään kipeitä supistuksia tms. synnytykseen viittaavaa ole mutta mielikuvitus laukkaa.

Ehdotin että mentäisiin maanantaina shoppailemaan kaupunkiin, saa nähdä jaksaako sinne tungokseen. Pitäisi ostaa vaaville kangasta unipussia varten, joka muuten on mielestäni tosi hyvä keksintö.

Noh, nyt tuli taas valitusta olosta.. Näköjään sitä vaan raihnaistuu koko ajan. Mutta käytiinpähän tänään mönkkärillä ajelemassa, metsässä kävely vaan ei ole niin herkkua enää kun nuo jalat ei nouse niinkuin ennen. Meinaan siis kompastella koko ajan..

Tiedänpähän että jos haluan supistuksia niin kävelylle lähden...
 
senora
Ai Riikka on ollu nää välipäivät töissä...Vai kirjoittelit elleihin töissä... jos siinä tuli sit dementiakohtaus ja jäi vastaa-nappi painamatta... :) Hieno masukuva muuten tuolla huhtikuisissa... :) Just aamulla mietin, kun nousin, mietin, että tähän kotonaoloon alkaa tottua.. Nythän tulee kaksi viikkoa oltua pois töistä ja sit pari hajanaista viikkoa töissä oloa ja sit kaks ja puol viikkoa lomaa, joka on kyllä erilaisempaa kuin tää kotonaolo.

Onnittelut Riikalle vaunuhankinnasta.. Millaiset vaunut ostitte, ja paljonko maksoi... Meillä ne Brio Kombit, jotka ovat vielä tuolla kaapissa odottamissa kokoamista. Kunhan miehellä alkaa uudelta vuodelta vapaa, niin vois käyttää kasassa.. Tai sit jää miehen tehtäväksi kasata kun oon laitoksella :)

Piitulla la lähenee hurjaa vauhtia... huii... Eiköhän nuo sun oireet oo merkkejä lähestyvästä synnytyksestä.. Mutta tuota mönkkäriajelua en jaksa ymmärtää... Mutta vehje kai on niin vakaa, ettei kaadu metsässä?? Sitä mä eniten pelkään..

Meillä muuten sataa jalkarättejä... märkiä sellaisia...

Piitullehan on kerääntyny vaivoja... NOista levottomista jaloista en tiijä... Mutta magnesium auttaa ainakin suonenvetoihin.. Lisäravinteista kyselit... Mulla on Multivita, Minisun (D-vitamiini) ja Kalsium. Kalsium ihan sen takia kun maitoa ei tuu paljoo juotua, 1 jugurtti päivässä ei oikein riitä vaikka muutaman lorauksen maitoa lisää kahvin sekaan. Just nyt on kyllä maitojuoma edessä.. Jääkaapissa vajaa purkki, kun isä käyttää maitojuomaa ja oli meillä jouluaattona syömässä... Ei tästä kyllä tapa tule...

 
Piitu 1
Käytiin keskussairaalassa aamulla raskausmyrkytysepäilyn vuoksi. Aamulla alkoi näköhäiriöitä, ne nähnyt lukea tekstiä ja osa näkökentän kohteista katosi oudosti.Lisäki sormet oli pahimmat nakit mitä tähän mennessä on ollut, matkalla sairaalaan puutui käsi ja naamasta puolet, ikenet, kieli yms. Oli kyllä piiiiitkä tunti ajella keskussairaalaan kun pelotti vaikka mikä... Meiltä siis yli tunnin matka synnyttämään... Noh, kaikki oli onneksi hyvin, näköhäiriöt hävisi matkalla, verenpaine/pissi/vauvan sydänäänet oli ok. Eli epäilivät että johtuisko niskan jäykkyydestä, että ukko voisi kuulemma hieroa... Kyllä säikäytti...

Käytiinpähän samalla shoppailemassa kun kerran kaupunkiin eksyttiin. Oli kaupatkin auki sopivasti. Ja minun pitikin ottaa "pikku" päikkärit reissun jälkeen, vetäisin kahden tunnin tirsat :D

En minä sitä mönkkäriajelua pelkää, joku järkihän siellä pitää päässä olla kun kyydissä on poikakin. Yleensä kävellään pojan kanssa pahimmat esteet.. Kuljetaan aika paljon metsäkoneen jättämiä teitä, eli ei ihan umpimetsässä paljoa. Just oli muuten joku kokenut mönkkärikuski kuollut jäätyään alle. Eiköhän nämä minun mönkijäajelut ala olla tässä kuitenkin, ehkä vielä kerran tällä viikolla.

Tehän olitte Senora saaneet ne Kombit erittäin halvalla, oliko ne jotain 300-400 euroa? Minusta erittäin edulliset. Meillä myös Kombit, hyvä valinta, koppa on kyllä tilava kuin mikä ja ilman koppaa poika nukkui kaksi vuotiaaksi asti ulkona päikkärit, ja kyseessä erittäin pitkä poika. Minkä väriset ne teidän vaunut on?

Unohdin ostaa sitä vitamiinilisää, se lekuri siellä sairaalassa käski ottaa ihan Panadolia vaikkei se niinkään koske vaan kutittaa. Taisihan tuo auttaa kun otin päikkäreille mennessä...

Nyt vielä huominen kun pysyis sisällä niin sitten saa syntyä vaikka milloin! Kehittelin yöllä mielessä tekstaria syntymästä ilmoittamiseen, miltä kuulostaisi: Perheemme poikavalta lisääntyi xx.xx. klo xx.xx. Pieni traktorimees painoi sylinterin verran xxxx g ja pituutta oli puolikas pakoputki xx cm, kuulosuojainten koko oli xx cm.

Saa ehdotella parannuksia, on vielä vaiheessa...

Huomenna raketteja ja mättöruokaa taasen. Viimeinen kinkkupala syöty, tein muuten Senoran innoittamana toissapäivänä hernerokkaa kinkusta, koko päivä sitä sitten syötiin ihan innolla. Ja illalla paukuteltiin muuta kuin raketteja ;)

Piitu rv 38+6
 
senora
Jopas Piitua on säikytelty... huii.. Mutta onneksi vesselillä on kaikki ok.. Toi sun suunnittelema tekstari on oikein teijän näköinen... kun perheessä on konehulluutta havaittavissa. :)
Mä oon huomannu että mun näkö on huonontunu... Saa siristellä kun kattelee telkkaria, että näkee tekstit. Mutta kun sitä on ihminen niin laiska, ettei jaksa viijä rillejä vinttiin, että näkis... Ei sitä oo enää nuori, joten täytyis kai vaan ruveta pitämään noita pitkänmatkan laseja tarvittaessa.
Ihme potkiskeli eilen ja sanoin miehelle että kaveri monottaa... Ai se potkii??? - kiva-
Taas on yöllä satanu lunta...

Niin paljon mahtui taas vuoteen tähän, jota on jäljellä enää ihan vähän. Sä enkelin siivin uuteen vuoteen kulje ja keskiyöllä toivoen silmäs sulje. Anna kauniiden toiveiden sua uudelle vuodelle kantaa ja seikkailumielellä katso mitä se sulle antaa. Ihanaa ja onnellista vuotta 2008 kaikille!
 
senora
Yksinpuhelu jatkuu... Piitu, Kombit maksoi 399 e, ne on beiget tai sellaiset vaaleanruskeat.. Mun mielestä ne näytti kans tilavilta. Siellä liikkeessä oli vierekkäin Brio Kombit ja Happyt... Ja ne Happyt näytti niin pieniltä.. Toivottavasti ovat sitten kestävät... Sitä myyjä kyseli että tarviiko siihen sadesuojaa tai hyttyssuojaa... Jaa - en usko että meillä vaunuillaan sateella... Hyttysiä tuossa pihalla kyllä on, mutta täytyy ekaks kokeilla pysyvätkö harsolla tai jollai loitolla...

Meillä ei varmaan ruoka eroa normaalista tänään... Jäi sit illalla laittamatta herneet likoon, joten velli jää tältä päivää keittämättä. Illalla lämmitetään sauna ja kiuasmakkaraa iltapalaksi. Miehellä alkaa vapaat... Kovasti oottelen keskiviikon neuvolaa...

senora 24+0
 
riikkaa.
Huomenta!

Täällä taas roikutaan työajalla. (kyllä, olin välipäivät töissä ja tänäänkin olen...) =)

Piitulla rajun kuuloinen "kohtaus". Onneksi kaikki on kuitenkin hyvin. Sulla se h-hetki sen kun lähenee vaan...

Senora, näkö voi tosiaan huonontua raskauden aikana. Ja taitaa se imetyskin jotain vaikuttaa. Eli uusia laseja ei kannata ihan heti rynnätä ostamaan. Mulla nämä nykyiset alkaa olla aika kulahtaneet, mutta yritetään nyt sinnitellä näiden kanssa ainakin ensi kesään asti. Näkö on takuulla huonontunut, joudun "normaalitilassakin" hankkimaan vahvemmat lasit 2-3 vuoden välein.

Meidän vaunut on Emmaljunga City cross pehmeällä kantokassilla. Minä taas katsoin että Brion Kombit ja Emmaljungan vastaavat oli niin hirveän isoja... =) Mahdollisimman pientä ja kevyttä sen olla pitää! Ja en usko että vauva suostuu valveilla ollessaan pötköttämään kopassa enää sen jälkeen kun on oppinut istumaan. Ja uskaltaako nukkumaankaan jättää, kun kopassa ei ole valjaita ja lapsi osaa jo liikkua? Ajattelin sitten koppavaiheen jälkeen ostaa topatun jalkapeiton, se tulee käyttöön varmaan juuri ensi talven kynnyksellä. Ja pehmeästä kopasta saa vielä lämpöpussin, luulisi tarkenevan... Nuo meidän kärryt oli tän vuoden poistuvaa väriä ja maksoi siksi 549 €, normaalihinta on yli 100 € kalliimpi. Väri on kieltämättä vähän erikoinen (nimeltään melon green jos joku haluaa googlettaa), mutta tykkään siitä silti.

Kaukaloksi valittiin Gracon logico s. Siinä on vöillä kiinnitettävä jalusta, jossa on kaltevuuden säätö (mikä puuttuu edeltäjästä Autobabysta ja vauva jää siinä kuulemma tosi pystyyn asentoon). Pelkän kaukalon saa myös vöillä kiinni esim. toiseen autoon. Kaukalo maksoi 189 €, eli ei kovin paljon kalliimpi kuin jalustattomat (esim. Britaxin testivoittaja ja Maxi cosi). Tuo on kyllä aika uusi kaukalomalli, en tiedä onko sitä testattu missään. Aika isokin se on, mutta mahtuupahan lapsi siihen kauemmin.

Jaaha, jospa lähtisi aamuteelle. =) Hyvää Uutta Vuotta kaikille!

Riikka 27+2
 
Piitu 1
Juu, konehulluutta on :) Pitää vähän vielä muokkailla tuota tekstiä...

Niin minä muistelinkin että ne kombit ei ollu kyllä kalliit mitkä ostitte. Meidänkin maksoi 499e, vaikka olivat edellisen vuoden väriä, mutta nekin edulliset uusiin väreihin verrattuna. Hyvä värihän tuo on sattunut, käy molemmille :D Ne Happyt kummittelee minun mielessä, minusta ne ois ihanat mustina. Mutta en edelleenkään ole niin rikas, että vaihtaisin joka muksun kohdalla vaunuja.

Meillä muuten kombit olleet täydelliset, mutta työntöaisa niistä katkesi niistä liitoskohdista molemmin puolin kahden vuoden käytön jälkeen. Tiettävästi takuuhan on yksi vuosi. No, Brio hoiti asian paremmin kuin hyvin, laitoin sinne meiliä että olen hieman pettynyt että minä kun luulin että nämä vaunut kestää myös toiselle lapselle kun kerralla ostettiin kunnolliset. Käskivät laittaa heille palautuksena ja hoituikohan homma muutamassa viikossa ja maksutta. Hyvää asiakaspalvelua, vaikkei olisi tarvinnutkaan korvata.

Minäkään en aluksi hamstrannut noita lisätarvikkeita. Lopulta sitten kuitenkin ostettiin kaikki mahdolliset, hoitolaukkua lukuunottamatta. Meillä tosiaan poika nukkui kaikki päiväunensa kaksi vuotiaaksi asti pihalla, oisko muutamat nukkunut vaunuissa sisällä pakkasen tai kuumuuden takia. Olen myös sillä kannalla että ostaa sitten myöhemmin mitä tarviaa, eikä kerralla kaikkea, jos ei sitten sattuisi tarvitsemaankaan. Ja jokainen kokee asiat eri tavalla, kokeilemalla... Noita lisävarusteita kun saa esim. Tokmannilta ja marketeista aikas edullisesti noihin erikoisliikkeisiin verrattuna.

Itkuhälytin on muuten yksi mistä en luovu em. syyn vuoksi, saa tämäkin nappula nauttia raittiista ulkoilmasta päiväunien merkeissä ihan niinkuin isoveikkansakkin.

Eikös joskus raskaus huononnna näköä?? Ihan kuin olisin joskus kuullut jostain, esim senkin että raskausaikana ei kannata käydä näöntarkastuksessa kun se heittelee se luku. Hormoooooniiiit...

Onko se Senoran mies jo tuntenut potkut?

Piitu tasan rv 39 :)))))
 
Piitu 1
Riikka vahvisti näkemykseni tuosta näön heikentymisestä :)

Jokainen perhe tarviaa omanlaiset vaunut, onneksi on vara valita. Jotkut isot ja jotkut pienet vaunut, jokainen valinta on yhtä oikea!
 
Piitu 1
Riikka vahvisti näkemykseni tuosta näön heikentymisestä :)

Jokainen perhe tarviaa omanlaiset vaunut, onneksi on vara valita. Jotkut isot ja jotkut pienet vaunut, jokainen valinta on yhtä oikea!
 
senora
Jahans Piitu sitten kommentoi tuplana...
Mies ei oo vielä tuntenu liikkeitä. Kaveri hiljenee heti kun mies tuo käden lähellekkää... Ite oon jotai jytinää tuntenu.
Koitahan Riikka kärvistellä töissä...
Mun mielestä vaunuilla on kahden vuoden takuu. Kivasti alkaa sitten lasketusta ajasta... Tuo turvakaukalo pitäis vielä hankkia... Se tietää taas kaupunkikeikkaa, ellen sitten innostu tilaamaan netistä.
 
riikkaa.
Meillä tuli vaunujen mukana irrallinen sadesuoja ja hyttysverkon saa vedettyä kuomun sisältä esiin. Turhamaisuuksissani halusin vielä vaunujen värisen hoitolaukun... =) Rengassuojat pitää vielä ostaa, koska meillä vaunut joudutaan tuomaan melkein tupaan asti.

Joo, alkaa tämän näön kanssa olla vähän niin ja näin. Lasien normaali uusinta-aika olisi ollut syksyllä. On kyllä melkoista tihrustamista. Autollakaan uskalla ajaa kuin kaupungissa, pimeällä mieluummin ei sielläkään.

Noh, kai se on pakko töitäkin tehdä...
 
Thelma82 ejk
Pikaisesti vaan työkiireiden keskeltä! Onneks pääsen jo yhdeltä:)

Piitulle ollut todella hurjan kuulosta, mutta onneks kaikki kuitenkin ok!

Itse juuri soitteli neuvolaan kun tuppaa tuo maha kovettuu ja pingottuu vähän väliä, mut kipuja ei oo et onko normaalia. Käyn vielä pissatestissä, mut vasta keskiviikkona saa tietää onko joku tulehdus joka aiheuttais. Tie sit onko noi niitä harkotussuppareita. Outoja vaan ku ei mee ohi vaan pingotus kestää monen monta minuuttia Pakko olla jotain muuta kyl! No, loppuviikosta olen viisaampi!

Laitan meiliä mielelläni kyllä jahka kerkiän! Nyt pitää jatkaa töitä! :(

Oikein hyvää Uutta Vuotta kaikille! :)
 
MinttuO ejk
Pikaisesti täällä...lapset hyörii ympärillä...

Piitua on säikäytetty...onneksi ei ollut myrkytystä!

Meillä on vaunuina Boran kombit. Halvemmat kuin Briot tai emmaljungat. Maksettiin niistä joku 240€. Ne oli ihanan väriset. Tyrnit, eli oranssin beiget. Tykkään kyllä vaikka jämäkämmältä käsissä tuntuu esim. briot. Viime kesänä vietiin vaunut ekan kerran huoltoon ja se tuli maksamaan 15€. Korjasivat aisan korkeuden säädön ja kuomun. Aisa ei jäänyt enää mihinkään asentoon eikä kuomu pysynyt ylhäällä. Nyt ovat paremmat kuin uutena. Mä olisin kyllä silloin aikanaan halunnut jotkin muut vaunut mutta mies laittoi hanttiin kuin pieni lapsi =) Ei aikonut laittaa vaunuihin sellaista määrää rahaa mitä nuo kalliimmat maksaa...pakko oli taipua...mutta olen kyllä tykännyt noista vaunuista ne ovat toiminnoiltaan aika samanlaiset kuin muutkin vaunut. Lisäksi meillä on nyt tuo tuplarattaat. Oran, Ne on ihan ok. Vaikka olen kyllä jo himoinnut sellaisia peräkkäinistuttavia...mutta eipä ole rahaa ostella uusi vaunuja kun edellisetkin pelittää.

Nyt mentävä lasten perään...

Kaikille Hyvää Uutta Vuotta 2008!

MinttuO ja ryyni rv 17+3
 
Piitu 1
Kovasti kuulostaa nuo Thelman kovettelut harjoitussuppareilta, minustakin se on ikävän tuntuista tai liekö kenestäkään kovin mukavaa. Älä hätäile, kuuluu luultavimmin normaaliin raskauteen.

Juu, niin olikin kahden vuoden takuu! Mutta kun se aisa meni rikki niin oli kulunut, 2,5 vuotta ostosta, koska oltiin just hakemassa pajunkissoja pojan kanssa.. *muistelee ja kiroaa kotiin tulomatkaa*

Kyllähän nuo vaunut maksaa, ajatelkaan markkoina. Huimaa tuo rahanlaitto on nykyisin.... Ei kai sillä merkilläkään ole väliä, kun vaan kestävät. Eikä tuo 15e ole paha hinta korjauksesta, minäkin olisin sen voinut maksaa... Oran tuplia minäkin ajattelin jossain vaiheessa, mutta sitten tulin siihen tulokseen että ostan seisontatelineen ja siinä voi poika sitten tarvittaessa seistä. Eihän yli 3 vuotiaan tarvitse rattaissa istua???

Kyllä se Senoran ihime kohta rytkyttää niin kovaa että ukkokin sen jo tuntee. Se on muuten jännä miten ne osaa väistellä muiden käsiä ;)

Mutta kaikille ihanaista uutta vuotta 2008!
 
MinttuO ejk
Odotan tässä pitsan valmistumista...nam...!!

Joo, yllätyin kun korjaukselle tuli hintaa vain 15€. Meidän vaunuissa oli aluksi nuo aisan säätönapit aisan ulkopuolella (hankalat, varsinkin kun jumittelivat ihan alusta asti) nyt kun ne korjattiin niin oli laittanut ne napit aisan sisäpuolelle...mahtavasti toimivat ja miten helppo niitä on painaa peukaloilla...=) Pienet ilot!

Nyt uunin luokse...MinttuO
 
Piitu 1
Rupesin lukemaan että mitä hittoa olen pajunkissoista höpötellyt tuossa aiemmin :D hoono muisti...

Hokasin tuolta hyvän gallupin, mainitse kolme tärkeintä/mieleenpainuvinta tapahtumaa/asiaa vuodelta 2007:

1. raskaus
2. naimisiin meno
3. vakituinen työsoppari

Saa laittaa järjestykseen tai olla ilman järjestystä. Minulla ovat järjestyksessä...

Minä tiedän jo Senoran kaksi vastausta :) Katsotaan menikö oikein..
 
senora
Vai muistiinjääneintä / tärkeintä ....

jaa .. oisko
1. Raskaus
2. ... josta ei olla kerrottu kenellekkää
3. ....ja josta ei kerenny kertoa äidille...


Jotenkin nyt sylttää... Varteenotettavia tapahtumia on myös ...
Tietenkin kesän tattisato, josta saatiin pakkaseen... Ja uusi tuttavuus Matsutake... jota keräsin myyntiinkin ja jota on säilöttynä paistettuna ja kuivattuna...

Sit... oon saanu tehdä ihanaa lomituskeikkaa tuttavien eläimien parissa... lampaita, kanoja ja kissa joka ei näyttäydy vieraille...

Monen monta nuotioiltaa kahdestaan miehen kanssa, joista on ollut seurauksen joskus ankea olo seuraavana aamuna...

Kivasti on syventynyt tuttavuus virtuaalisten ystävien kanssa...

Osaappa tuosta sitten valita kolme... Piitulla on kyllä suuria asioita tapahtunut tänä vuonna.... Oli varmaan helppo listata kolme.
 
Piitu 1
Pitää tunnustaa että meinasi unohtua tuo naimisiin meno kokonaan kun mietin tuota listaa... Sitä kun on ollut niin pitkään yhdessä niin ei se nyt niin paljoa hetkauttanut :) Vaikkakin mukavaa oli tietenkin... On kyllä paljon tapahtunut joo, oli helppo listata, yksi vaihtoehto oli paras joulu pitkään aikaan ja pojan 3 v. synttärit.
 
MinttuO ejk
Piitulle vielä noista rattaista. Luulen kyllä että 3v ei enää haluakkaan paljoa istuskella. Seisomateline on varmasti hyvä. Meidän esikko oli 1v10kk kun kuopus syntyi ja tuplarattaat oli ehdottomat. Mutta nykyään jaksaa tuo esikko jo kävellä pitempääkin matkaa. Toki istuu vaunuissa kun ollaan johonkin menossa kuten kerhoon jonne on tarkoitus joskus ehtiäkkin. =)

Galluppiin...

1. Talon osto
2. Raskaus
3. Miehen mietteet (vielä) useammasta lapsesta =) (eilen illalla juuri ennen vuoden vaihtumista heh heh...)

Aikas hankala keksiä kolmea...Vaikkei viime vuonna suuria tapahtunutkaan...=)

 
senora
Hoh-hoijaa.... Tulipas nukuttua... Tai oikeesti valvottua.. Olin kyl illalla ihan varma, että nukkuen vaihtuu vuosi, mutta niin vaan jaksoin valvoa... ja vuosi vaihtuikin vällyjen välissä touhuten... Tapa tuokin, tuliskohan moisesta perinne...
Tuon Piitun kyssärin tein miehelle illalla.
1. kun ne kuukautiset jäi tulematta... :)
2. avoanopin lähtö
3. tätä mietti pitkään ja sit sanoi että x on tyhymä... Eli kun kummityttömme perhe vietti meillä kesällä viikon. Neiti 2,5 v tuli aina välillä meille juoruaamaan isosta veljestään, että se on tyhymä. Juttua häneltä ja muiltakin vekaroilta tuli kyllä aikamoisesti. Itelläkin tämä tuli mieleen kun olin koneen sulkenu.

Onpa kiva pakkanen, -14C. Uunissa rätisee tuli, kuten myös tuolla ison kamarin kakluunissa... Pitäis kai tässä kohta alkaa kehittelemään jotain apetta. Eilen huvitti, kun radiossa kyseltiin ihmisiltä mitä ostivat kaupasta, melkein jokaisella oli ollut nakkeja ja perunasalaattia. Meillä ei oo kumpaakaan. Ostin siankyljyksiä, ne taijan paistaa. Eilistä kastiketta olis, keittäiskö riisiä tai makaroonia kaveriksi...
Kerkesin täs olla jo huolissani, että herääkös se ihime ollenkaan uuteen vuoteen, mutta tuntuuhan tuo potkuttelevan.
 
Thelma82 ejk
Hyvää uutta vuotta kaikille!

Vaunuista olitte keskustelleet. Itse aiotaan mitä todennäköisemmin hankkia Herqules raptot 3 ja kovalla kopalla ja sit tietty myöhempää varten ratasosa. Turvakaukalon saisin hyvin pidetyn kaverilta ostaa 70e hintaa. Maxi cosin ja musta beige. Mut vielä on mulle aikasta hankkia, joten saavat isot hankinnat oottaa kevättä!

Mieleenpainuvia tapahtumia vuodelta 2007:
1.Raskaus
2.Kihlaus
3.Olisko sitte joku reissuista esim. tää viimenen

Meillä meni tuo uuden vuoden vietto kahestaa kotosalla. Käytii kaupungin rannassa kattomassa ilotulitus ja muuten löhöttii ja katottiin leffoja. Tortillavärkit oli ostettu, mut ei jaksettu syödä, joten ne tuhotaan sitte tänään:)

Piitu: onko sulla enempää tietoo noista suppareista et voiko ne tosiaa olla vähän väliä ja pitkään? Lääkäriin meen viim. ens viikon alussa kun oon saanut pissatestin tuloksen, kun neuvolasta niin kehotettiin tekemään. Mut ei oo kivaa jos joutuu oleen pitkään saikulla! No, mitä tahansa sitä tekee et pikkunen pysyy matkassa!

Senora, laitoin meiliä joten vilkase kun kerkiät:)

Jaahas, jos menis nyt sitte sänkyyn pötkötteleen viel. Alle tunti sitte tuli herättyä:)
 
Piitu 1
Thelma: minusta ne on ihan normaaleja, mutta kesto ei minulla ole ainakaan montaa minuuttia, korkeintaan minuutin tai vähän yli. Joskus ne voi kyllä liittyä johonkin tulehdukseen tms. mutta harjoitussuppareitahan voi tulla jo ihan alusta alkaen. Toki tiheät ja pitkäkestoiset voivat aukoa kai paikkoja?? Mutta se lääkäri kyllä sinulle selvittää tilanteen, ole huoleti.. Jos saikulle joudut niin tosiaan ajattele pikkuista niin eiköhän sekin aika siinä mene sivussa! Jos ne olisi vaarallisia niin niihin liittyisi varmasti kipua ja verenvuotoa... Minä ainakin uskon niin!

Se voi olla että ei kiinnosta istuksia rattaissa enää kun vauva tulee, pitää olla kattokaas iso poika jo :) Luovuin jo ajat sitten siitä tuplaratasajatuksesta..

Senora: minäkin jostain syystä mietin että näinköhän masukki enää tällä vuodella elelee, että oispas se jos massuun kuolisi nyt viimeisillä viikoilla. En tiedä mistä nuo ajatukset, mutta kaipa sitä pelkää loppuun asti ja siitäkin eteenpäin...

Käytiin taasen mönkkäriajelulla, pojat rallasi enemmän, minä kuvailin makroja metsän pohjalla maaten :D Vähän on tuo nousu ja lasku polvilleen kömpelöä jo... Piiiiiikkkasen...

Ulkona on kyllä niin ihana ilma että huh huh.. Huomenna jos lähtis käymään kuvausreissulla jossain pöpelikössä taas, eiköhän me se vaavi saada ulos tällä menoa... Koko viikoksi ja viikonlopuksi lupaili näin mahtavia ilmoja, niistä siis nautimme!

Olo on taas parempi kun ukko hieroi sitten lääkärinkäskystä hartioita, jospa ne oireet oli kuitenkin niskojen kireydestä johtuvia!

Piitu rv 39+1
 
Thelma82 ejk
Kiitos Piitu infosta!
Vaivaa sen verran kovaa, kun oon muutenkin kova miettiin ja stressaan et varaan jo huomenna ajan lääkärille. Toivottavasti saa jo huomiselle tai torstaille. Netis oli aikoja torstaille, mut soitan aamusta kun koitan saada jo huomiselle. Tuohan siinä Piitu mulla on ongelma ku ei oo sillee selkeitä et tietäisin kauanko ne nyt kestää. Siksi mietinkin et onko se vaan jotain kasvusta johtuvaa kun sillee oudosti "venyttää" vatsalihaksia sivusta. Mut lääkärin jälkeen olen toivottavasti viisaampi. Ja toivotaan et paikat on vielä kiinni ja kovat niinkun pitääkin!

Kyllä varmasti Piitu masussa on elämää vielä nyt uudenkin vuoden puolella! Lienee normaalia välillä miettiäkin asioita, kunhan ei liikaa huolehdi! Pian ei tarvi miettiä onko elämää masussa kun vauvahan putkahtaa ihan näinä päivinä maailmaan:) Pöpelikköön vaan tarpomaan niin kyllä se vauva ulos putkahtaa;)

Huomenna olis taas arki. Hyvä niin, voi saada jotain aikasekskin! Ja toisaalta 3 päivää töitä ja sit taas vkoloppu!:) Mukavaa loppuviikkoa!
 

Yhteistyössä