Yh-äidit pääsee helpomalla :)

Mä olen nyt seurannut omassa kaveripiirissäni kolmen yh-äidin elämää ja uskallan sanoa jotakin sellaista, mitä ei varmaan pitäisi sanoa: Mun mielestä yh-äidit pääsevät lapsenhoidossa monessa asiassa helpommalla kuin me kahden vanhemman perheen nuoret äidit.

Itse olen kotona vuoden ikäisen lapsen kanssa. Mies käy kolmivuorotyössä. Isovanhemmat asuvat parinsadan kilometrin päässä ja ovat vielä työelämässä, joten heistä ei ole meille arjessa avuksi tai lastenhoitajaksi. Satunnaisesti pari hyvää (lapsetonta) ystävääni on käynyt meillä lasta kaitsemassa, mutta heillä on omat työnsä ja harrastuksena ja opintonsa, joten usein en heitä voi pyytää ja kun pyydän, niin läheskään aina ei sovi. Olemme miehen kanssa päässeet pari kertaa käymään kaupungilla ja syömässä kaksin tämän ensimmäisen vuoden aikana. Minä yritän käydä edes kerran viikossa jossakin itsekseni, silloin mies hoitaa lasta.

En voi sille mitään, mutta pieni kateus pistää rintaan kun kuuntelen tuttujen yh-äitien jutustelua. Heillä kaikilla isät ovat lapsen elämässä mukana, parilla hyvinkin aktiivisesti, yhdelläkin ihan ok. Lapset ovat isällään vähintään joka toinen viikonloppu perjantaista sunnuntaihin ja viikollakin isät käyvät lastaan katsomassa, vievät esimerkiksi iltapäiväksi tms jonnekin. Lisäksi on tietenkin isovanhemmat, jotka asuvat lähellä ja ottavat esimerkiksi äidin työvuorojen takia lapsen mielellään viikollakin pariksi päiväksi kotiinsa.

Eihän noilla yh-äideillä muuta olekaan kuin omaa aikaa! Lapsi saattaa olla joka viikko yökylässä parikin päivää jossakin muualla. Äidit pääsevät esimerkiksi baariin sata kertaa useammin kuin minä, eivätkä muutenkaan kauheasti joudu menojaan joustamaan ja perumaan, kun aina on tulossa se viikonloppu, jolloin lapsi on isällään.

Eiköhän se yh-äitien kurjuus ole vähän liioiteltua. Joskus tuntuu, että minä mielelläni vaihtaisin heidän kanssaan paikkaa hetkeksi...

 

Kirjoitat ehkä tietoisesti hiukan provosoiden, mutta vastaanpa silti lyhyesti.

Itse vaihtaisin oman tilanteeni HETI ehjään perheeseen, jos olisi mahdollisuus. Mulle on ihan sama sille omalle ajalle, kunhan lapsella olisi molemmat vanhemmat onnellisina saman katon alla.

Asioita voi ajatella monesta näkökulmasta, ja sinä valitsit sen itsekkään.

 

...Pääset sitten vähän helpommalla

Tiedätkös, ei kannata kadehtia toisten elämää vaan keskittyä hyviin asioihin omassa elämässä. Koskaan kun ei tiedä mitä se toisen elämä kokonaisuudessaan on. Vai mitä? Olihan toi nyt ihan provoa. Mut hei, sulla on kerran viikossa sitä omaa aikaa, kun mies hoitaa lasta. Ja olette käyneet yhdessä ulkona useampaan kertaan.

On muuten tosi helppoa...
käydä kokopäiväisesti töissä, hoitaa tarhakeikat mennen tullen yksin (julkisilla tietty, ruuhkassa), kotihommat menee aina kivasti siinä sivussa, sairastamiset ym. siihen päälle.
Isovanhemmat eivät asu lähellä. Isiä ei hirveästi ole kiinnostanut "oman osuuden" hoitaminen, enemmän kiinnostaa just se oma aika.

Mut hei, me pärjätään ja pidetään hauskaa. En kyllä haluaisi elää päivääkään sinun elämääsi, edes sen ruhtinaallisen oman aikasi takia

 

Onhan tämä yh-elämä helppoa ja kevyttä. Isä asuu ulkomaillla, isovanhemmat todella kaukana. Kahden lapsen kanssa sitä omaa aikaa jää todella paljon... Kesällä lapset on isällä neljä viikkoa ja silloin saan kyllä mennä täysin vapaasti, mutta vaihtaisin sen koska tahansa siihen, että joku jakaisi vastuun arjessa (vaikka kolmivuorotyöläisenäkin!!!), olisi edes joskus paikalla, että pääsisi vaikka vain suihkuun rauhassa. Kaikki sairausjaksot, uhmaiät sun muut jakaisin mielelläni toisen aikuisen kanssa.

Alkuperäinen kirjoitus taisi olla provo, tai sitten hyvin lapsellisen ihmisen kirjoittama. Avioero hoituu nykyään hyvin helposti, siitä vaan kokeilemaan miltä yksinäinen arki maistuu. Kuten edellinen sanoi, meillä menee kanssa ihan hyvin, koska ei valiteta ja vertailla muiden elämään!

 

Itse en todellakaan pääse kerran viikossa käymään itsekseni jossain... Lapset kulkee mukana. Lopettakaa ihmiset valittaminen ja toisten kadehtiminen ja oppikaa sen sijaan nauttimaan elämästänne!

 

Varmaan aika nuori alottaja. On se ihme, että lapsia pitää hankkia ja sitten valitetaan, kun ei ole vapaa-aikaa ja pääse baariin! Sellasta se vanhempien elämä vaan on. Mulla on mies kotona, mutta oon mielelläni itsekin. Nyt ekaan 4kk en ole ollut hetkeäkään vauvasta erossa ja baariin en kaipaa pätkääkään. Kaikenlaisille ihmisille niitä lapsia suodaan. Oisit vaan onnellinen pikkusesta, kaikki ei niitä saa.

 

On ymmärrettävää, että kun olet ollut vuoden kotona, niin se maistuu puulta. Mieti aikaa, jolloin menet takaisin opiskelemaan tai töihin, lapsesi menee hoitoon, elämä muuttuu.
Monesti ihmiset antavat ruusuisemman kuvan elämästään kuin mitä se todella on. Ja harvalla yksinhuoltajalla tilanne on kuvaamasi kaltainen. Kyllä siihen yh:n elämään kuuluu paljon stressiä ja huolta. Enemmän kuin kahden vanhemman perheeseen. Usein lapsen ja isän väliset näkemiset eivät mene auvoisesti, tai vanhemmat tappelevat lapsistaan. Koita nähdä " bigger picture"
Aurinkoista syksyn jatkoa sinulle!

 

Elämän helppous riippuu varmasti täysin tukiverkkojen laajuudesta, olit sitten yksin- tai kaksihuoltaja. Jos isovanhemmat asuvat lähellä ja heillä on sellainen elämäntilanne, että pystyvät auttamaan paljon lastenhoidossa arkisinkin, niin helpottaahan se valtavasti elämää.

Mutta kyllä mä ymmärrän sun pointin, vaikka eihän sitä tosiaan saisi kai ääneen sanoa. Minun paras ystäväni erosi miehestään puolitoistavuotta sitten ja heidän tarhaikäiset lapset asuvat vanhemmillaan vuoroviikoin. Alkukangertelun jälkeen ystäväni on myöntänyt, että elämä on nyt paljon helpompaa kuin parisuhteessa olleessa, jolloin lapsiperheen arkea pyykki-, ruoka-, tiskirumbineen pyöritti 24/7. Nyt saa elää "sinkkuelämää" viikon (eikä se nyt välttämättä tarkoita mitään biletystä, vaan ihan sitä että saat käydä lenkillä, jumpassa, leffassa tms iltaisin ja syödä tosi tulista ruokaa jauhelihaspagetin sijasta...) ja sitten taas kummasti jaksaa omistautua täydellisesti lapsille ja aidosti nauttia heistä sen ajan, kun he ovat lähivanhemman luona. Näin siis on todennut ystäväni ja kummityttöni äiti

 

"Minun paras ystäväni erosi miehestään puolitoistavuotta sitten ja heidän tarhaikäiset lapset asuvat vanhemmillaan vuoroviikoin. Alkukangertelun jälkeen ystäväni on myöntänyt, että elämä on nyt paljon helpompaa kuin parisuhteessa olleessa, jolloin lapsiperheen arkea pyykki-, ruoka-, tiskirumbineen pyöritti 24/7. Nyt saa elää "sinkkuelämää" VIIKON (eikä se nyt välttämättä tarkoita mitään biletystä, vaan ihan sitä että saat käydä lenkillä, jumpassa, leffassa tms iltaisin ja syödä tosi tulista ruokaa jauhelihaspagetin sijasta...) ja sitten taas kummasti jaksaa omistautua täydellisesti lapsille ja aidosti nauttia heistä sen ajan, kun he ovat lähivanhemman luona. Näin siis on todennut ystäväni ja kummityttöni äiti "

Ihan varmasti elämä helpottuu, ja kyllähän sen saa sanoa ääneen. Tällaisessa tapauksessa kyseessä ei ole yksinhuoltajuus vaan yhteishuoltajuus.

 

Eli, yhteishuoltajana eri osoitteissa pääsee helpommalla jos kummallakin on yhtä paljon vastuuta lapsista. Minustakin tuntuu että monet isät jotka asuvat erossa lasten äidistä, osallistuvat lasten arkeen ja kasvatukseen sata kertaa enemmän kuin onnelliset ydinperheisukit. Niin se vaan on, pitäis kai miesten ymmärtää ajoissa..??

On se silti maksettava se hinta ehjästä perheestä, jos saa valita. Ei sille ole hintaa mutta arvo kyllä.

 

Osittain olen ap:n kanssa samaa mieltä. Mutta tämä vain niissä tapauksissa joissa isä on kuvioissa mukana. Eräs ystäväni joka on yh on kyllä itsekin suoraan sanonut että hänellä on paljon enemmän omaa aikaa nyt yh:na kuin silloin oli kun oli vielä naimisissa (lapsen isän kanssa). Lapsi on joka toinen viikonloppu isällään ja myös joka keskiviikko. Ja siis mitään baareja en itse kaipaa tippaakaan vaan ihan vaan että kotona olisi joskus hiljaista ja siistiä koko viikonlopun. Olisi aivan luksusta

 

Vastoittain eronneena voin kertoa, että näin on. Jos ei lasketa sitä, että isä haluaa kiihkeästi lapsen kokonaan itselleen ja haluaa siksi valvoa lapsen hoidossa oloa ja työvuorojani, on helpompaa. Kyseessä yhteishuoltajuus, saan illat/aamut työpäivinä kokonaan vapaaksi. Kun ei aikuisten kesken enää ole keskustelua tai kanssakäymistä, ei ollut järkeä jatkaa samassa asumista. Nyt kaikilla parempi. Tai no, katkera isä ei näe sitä niin, raukka on luullut olevansa onnellinen, vaikkei samassa huoneessa oltu enää kuukausikaupalla, saati tehty mitään talon ulkopuolella yhdessä perheenä.

 

taitaa mennä aika monella sekaisin. Just can't understand. Onhan se "oma viikko" varmasti omaa jaksamista, arkea ym. helpottava juttu. Silloin on kyseessä yhteishuoltaja ei yh-mama.

 

Ymmärrän ap:n pointin, olen joskus pohtinut itse samaa (todella väsyneenä) että olis mukavaa saada se joka toinen viikonloppu omaa aikaa, tai kuten tuttavalla on että vuoroviikoin hoitavat lasta (heillä yhteishuoltajuus). Mutta sitten kun asiaa pohtii tarkemmin niin ne viikot kun on lasten kanssa yksin vois käydä tosi rankoiksi ja sitten kun lapset lähtee isälle niin en varmasti osaisi nauttia siitä ajasta kun olisi niin ikävä lapsia. Esim joka toinen viikko erossa lapsista olis mulle ihan liikaa. Ja sitten se että toisen aikuisen tuki, ymmärrys, välittäminen, huomio puuttuisi kokonaan. Eihän silloin tietysti erota tai harkita eroa jos parisuhteessa on kaikki hyvin, ja monesti on parempi yksin kuin huonossa parisuhteessa, mutta kyllä minä annan arvoa jo sille henkiselle tuelle jonka kumppanilta saan vaikkei siihen fyysiseen kotityöhön ihan fifti fifti osallistuisikaan..

 

Tunnustan! Tunnustan ajatelleeni monesti että helpottaiskohan tämä yksinäinen taakka jos jättäisin mieheni ja hänen olisi "pakko" hoitaa lasta aina vuorollaan. Noh, niistä ajatuksista olen päässyt jo pitkälle ja oppinut jotain..

Ei, se ei olisi helpompaa. Olisin ihan OIKEASTI yksin, hätätilanteessa minulla olisi yksin vastuu lapsesta ja itsestäni, ei ketään joka olisi paikalla. Jos olisin ollut yksin kun lapsi sai kuumekouristuksen, kuka olisi soittanut hätänumeroon kun itse pitelen lasta joka ei hengitä?! Entä jos itse loukkannun, millainen turvattomuuden tunne lapseen jäisi ikuisesti?

Yksin ei voi kävästä kaupassa sen jälkeen kun lapsi on mennyt nukkumaan. Yksin lapsi on aina mukana, jokaisella roskienvientireissulla, virastoissa, kampaajalla. Jos sattuisit olemaan yhteishuoltajana, et koskaan saisi tietää mitä lapsi puuhailee tai ajattelee isänsä luona, keitä muita siellä on, viihtyykö ehkä paremmin siellä vai kokeeko turvattomuutta. Jokainen joulu ja syntymäpäivä pitäisi sopia missä lapsi on. Isompana lapsi itse käyttäisi hyväkseen kahta kotia: "menen mieluummin isän luo, kun sä olet tollanen!". Ja jos nyt tuntuu vaikealta löytää yhteinen sävel kasvatusasioissa, voitko kuvitella millaista se olisi exän kanssa?!

Naiset eivät aina ymmärrä kuinka suuri osuus heillä itsellään on onnellisuudestaan. Miehillä ei ole samanlaista tarvetta tuntea yhteisyyttä, yhteistyötä ja henkistä tukea kuin naisella. Mies ei osaa automaattisesti tukea naista, sitä tunnetta ettei ole yksin vaikka hoitaisikin käytännössä kaiken yksin. Mies tarvitsee arvostusta siinä missä nainen henkistä tukea ja kuuntelijaa. Nainen tarvitsee ihmisen tai ihmisiä jotka sanovat että ymmärtävät ja että kaikki menee lopulta hyvin. Mies on ongelmanratkaisija eikä ymmärrä vain kuunnella. Nainen tuntee väistämättä itsensä yksinäiseksi jos turvautuu vain hyvin erilailla ajattelevaan mieheen. On ehdottoman tärkeää että naisella on ystävättäriä, joille uskoutua ja joiden kanssa jakaa henkistä tukea ja ymmärrystä. Miehen apu on erilaista, se on kongreettista, projektiluonteista ja se vaatii tunnustusta. Mies ei hoida rutiinityötä hyvin. Naiselle projektiluoteiset työt vaativat enemmän ponnistuksia kuin selkeät rutiinit, ja tämä on miehellä päinvastoin. Mies innostuu selkeästi rajatuista tehtävistä. Me olemme erilaisia.

Jos nainen siis tuntee tekevänsä liikaa eikä saa miestään osallistumaan ja tukemaan, ensimmäinen askel on ottaa omaa aikaa!! On ihmeellistä miten monta ongelmaa naisen oma aika ratkaisee! Mikäli tuntuu raskaalta lähteä kotoaan harrastamaan, pitäisi etsiä vertaistukiryhmä muista äideistä ja ehkä ammattilaisen kanssa. Mies auttaa eniten silloin kun uskoo saavansa naisen sillä onnelliseksi, mies haluaa olla hyvä ja tehokas, ja rakastettu ja arvostettu. Miestä ei voi muuttaa rutiinikotitöitä näkeväksi ja hyväksi kuuntelijaksi, hänestä ei voi tehdä naista!!

Ymmärtäkäämme miestä ja eritoten, ymmärtäkäämme itseämme naisena! Näin useimman ei tarvitsekaan erota, ja lapset kiittävät.

 

mikä yh se on jos lapset on joka toinen viikonloppu isällään. Ei silloin ole kyse yksinhuoltajasta vaan yhteishuoltajuudesta.

Mikä siinä sitten on, ettette saa omia miehiänne hoitamaan omia lapsiaan? Olisko keskustelun paikka oman ukon kanssa jos ei mies hoida lastaan juuri koskaan. Ja äitiysloman päätyttyähän miehesi voi jäädä hoitovapaalle ja sinä mennä töihin. Kai keskustelitte lasten hoitokuvioista ennen kuin lapsen hankitte, sovitte miten hoitovuorot ym järjestetään, mistä sinä vastaat, mistä mies?

 

Yksi syy siihen, että eronnut mies ottaa enemmän vastuuta lapsestaan kuin parisuhteessa oleva voi olla se, että parisuhteessa mies tottuu siihen, että nainen kantaa suurimman vastuun, KOSKA nainen sallii sen. Eli rohkeasti vaan vaatimaan miehen osallistumista mieluiten alusta asti tai ainakin tästä eteenpäin. Jutelkaa! Kai te nyt oman miehenne kanssa voitte asioista sopia

 

näin äidiksi yhtäkkiä tulleena...voin todeta että helpompaa on henkisesti kun ei tarvitse sietää noita ihme paineita niin kuin sinun... älä tyttö yleistä.
mitä sitä kakalla jos ei ole peltoakaan, joten ala yh:ksi..on tosi helppoo!!!

 

no ei helvetissä mene noin?
olen yh ja pojan isä on pojan kanssa joka toinen vkonloppu, silti olen edelleen YH.
kaikki mitä sovitaan tapaamisista ym menee lastenvalvojan kautta. Sen haluan sanoa et on mulla naista olla tappelematta tapaamisista ym.

mikä yh se on jos lapset on joka toinen viikonloppu isällään. Ei silloin ole kyse yksinhuoltajasta vaan yhteishuoltajuudesta.

Mikä siinä sitten on, ettette saa omia miehiänne hoitamaan omia lapsiaan? Olisko keskustelun paikka oman ukon kanssa jos ei mies hoida lastaan juuri koskaan. Ja äitiysloman päätyttyähän miehesi voi jäädä hoitovapaalle ja sinä mennä töihin. Kai keskustelitte lasten hoitokuvioista ennen kuin lapsen hankitte, sovitte miten hoitovuorot ym järjestetään, mistä sinä vastaat, mistä mies?

 

YH yleensä mielletään yksinhuoltajaksi, mikä tarkoittaa että on lapsen ainoa huoltaja. Silloin toinen vanhempi EI OLE lapsen elämässä millään tavalla mukana, eli olet oikeasti yksin lapsen vanhempi. Jos ja kun lapsella on kummatkin vanhemmat jotka asuvat erillään mutta huolehtivat lapsesta vuoroviikoin tms. on kyseessä YHTEIShuoltajuus, EI YKSINhuoltajuus.
Kysykää vaikka lastensuojeluvalvojalta jonka luona olette tehneet tapaamissopimuksen.

Aloittajalle sen verran, että sinun kavereilla on tilanne hieno kun lasten isät ovat mukana kuvioissa. He eivät ole yksinhuoltajia, vaan heillä on yhteishuoltajuus. Mutta oletko miettinyt tilannetta jossa lapsen isä ei ole mukana lapsen hoidossa ollenkaan, silloin on kyse YKSINhuoltajuudesta. Äidillä ei välttämättä ole kavereita tai sukulaisia lähellä joita voisi pyytää lapsenvahdiksi? Silloin on oikeasti yksin, eikä saa omaa aikaa ollenkaan. Se ei ole helppoa.
Itselläni on lähipiirissä sekä että, kavereita joilla lapsen isä on mukana eron jälkeen ja kavereita joilla lapsen isä ei ole mukana eron jälkeen. Ja voin sanoa että he joilla isä on mukana hoitamassa, on helpompaa tietenkin kun tietävät milloin lapsi on isällä ja on sitä omaa aikaa.

Jos kerran niin paljon haluat omaa aikaa, anna lapsi miehellesi hoidettavaksi ja lähde omia asioitasi hoitamaan. Jos miehesi ei suostu, on keskustelun paikka. Olette yhdessä tehneet lapsen, ja vastuukin kannetaan yhdessä. Kumpikin tarvitsee sitä omaa aikaa yhtälailla.

Minä otan itselleni joka viikko omaa aikaa, ja vastavuoroisesti mieheni saa omaa aikaa joka viikko. Isä osaa hoitaa lapsen ihan yhtä hyvin kuin minä, ja miksi ei osaisi. Kaksi kertaa viikossa käyn uimassa ihan yksinäni, sen lisäksi käyn tarvittaessa asioilla ja kaupassa, isi on sen aikaa pojan kanssa kotona. Ja toisinpäin myös. Minä olen pojan kanssa ja mies saa hoitaa omia asioitaan ja tehdä omia juttujaan joka viikko. Enkä valittaisi vaikka näin ei olisi, itse olen päätöksen lapsen teosta tehnyt, ja vastuuni kannan sen mukaisesti. <3

 

Vai että pääsee helpommalla. Olen yh, oikeasti yh, oikeasti yksin. Juurikin äsken jouduin olemaan palkattomana pois töistä kun ei ollut hoitajaa lapselle, kipeälle lapselle, koska työnantajan mukaan 3 päivää on aikaa etsiä lapselle hoitaja, ja sillä selvä. No eipä tauti lähtenyt kolmessa päivässä ja vaihtoehtona oli olla palkattomana pois töistä. On helppoa viedä lapsi hoitoon päiväkotiin illalla että pääsee tekemään yö vuoron, on se helppoa. Ja että on muutenkin niin helppoa kun yksin aamulla lähdet, viet lapsen hoitoon, menet töihin, juokset töistä hakemaan lapsen, kuuntelet sen kiukun kun lapsesta tuntuu ettei äiti ole koskaan kotona, menet kauppaan, teet ruoan, siivoat ja tiskaat, sitten alkaakin jo iltahommat ja pitää mennä nukkumaan. On se helppoa, ja kun tulee se hetki että viet lapsesi hoitoon huonolla omalla tunnolla vapaa päivänäsi niin nukkuminen on ensisijainen asia joka on mielessä.
Joten voin kertoa, oon tää niin helppoa.
Oliskin edes se viikonloppu iskä.

 

Mä olen nyt seurannut omassa kaveripiirissäni kolmen yh-äidin elämää ja uskallan sanoa jotakin sellaista, mitä ei varmaan pitäisi sanoa: Mun mielestä yh-äidit pääsevät lapsenhoidossa monessa asiassa helpommalla kuin me kahden vanhemman perheen nuoret äidit.

Itse olen kotona vuoden ikäisen lapsen kanssa. Mies käy kolmivuorotyössä. Isovanhemmat asuvat parinsadan kilometrin päässä ja ovat vielä työelämässä, joten heistä ei ole meille arjessa avuksi tai lastenhoitajaksi. Satunnaisesti pari hyvää (lapsetonta) ystävääni on käynyt meillä lasta kaitsemassa, mutta heillä on omat työnsä ja harrastuksena ja opintonsa, joten usein en heitä voi pyytää ja kun pyydän, niin läheskään aina ei sovi. Olemme miehen kanssa päässeet pari kertaa käymään kaupungilla ja syömässä kaksin tämän ensimmäisen vuoden aikana. Minä yritän käydä edes kerran viikossa jossakin itsekseni, silloin mies hoitaa lasta.

En voi sille mitään, mutta pieni kateus pistää rintaan kun kuuntelen tuttujen yh-äitien jutustelua. Heillä kaikilla isät ovat lapsen elämässä mukana, parilla hyvinkin aktiivisesti, yhdelläkin ihan ok. Lapset ovat isällään vähintään joka toinen viikonloppu perjantaista sunnuntaihin ja viikollakin isät käyvät lastaan katsomassa, vievät esimerkiksi iltapäiväksi tms jonnekin. Lisäksi on tietenkin isovanhemmat, jotka asuvat lähellä ja ottavat esimerkiksi äidin työvuorojen takia lapsen mielellään viikollakin pariksi päiväksi kotiinsa.

Eihän noilla yh-äideillä muuta olekaan kuin omaa aikaa! Lapsi saattaa olla joka viikko yökylässä parikin päivää jossakin muualla. Äidit pääsevät esimerkiksi baariin sata kertaa useammin kuin minä, eivätkä muutenkaan kauheasti joudu menojaan joustamaan ja perumaan, kun aina on tulossa se viikonloppu, jolloin lapsi on isällään.

Eiköhän se yh-äitien kurjuus ole vähän liioiteltua. Joskus tuntuu, että minä mielelläni vaihtaisin heidän kanssaan paikkaa hetkeksi...

Vaikka aloitusteksti on kirjoitettu aikoja sitten niin on kyllä pakko kommentoida. Minä olen yhden lapsen yh. Isä siis ei ole kuvioissa lainkaan. Jos minulla olisi yhteishuoltajuus lapsen isän kanssa niin se on asia erikseen. Silloin pääsisin välillä tuulettumaan mutta samalla tavalla pääset myös sinä joka elät kokonaisessa perheessä jos mies hoitaa lapsia. Sen sijaan minä olen lapsen kanssa 24/7. Eipä ole auttavia käsiä paljon näkynyt. Kokonaisen elokuvan katsoin kotona kun poika oli 1,5v. Ulkona syömässä en ole käynyt raskaaksi tulon jälkeen lainkaan. Lapsi on mukana jokapaikassa. En voi soittaa kellekkään illalla että toisitko maitoa samalla kun tulet, se on lähdettävä hakemaan ja otettava lapsi mukaan sekä ennakoitava asioita etukäteen. Ole onnellinen että sinulla on joku kenen kainaloon illalla käperryt. Minä syön suklaata ja etsin tinderistä miestä kun lapsi on nukahtanut.

 

Anteeksi nyt, mutta aivan rasittavaa sanoilla kikkailua. Yh on yh, vaikka paperilla lukisi mitä. Jos toinen vanhemmista ei ole arjessa läsnä,niin vastuun kantaa toinen,ja silloin hän on todellakin yksinhuoltaja. Ja teille tai heille, jotka niin kovasti asiaa kadehtivat ja kuvittelevat elämän olevan niiin helppoa, suosittelen kokeilemaan. Mutta sillä ehdolla, että toinen vanhempi ei todellakaan osallistu vastuun jakamiseen lapsen hoidosta tai kasvatuksesta. Korkeintaan maksaa elatusmaksua (minimiä tietenkin).
No,asiaan on positiivinenkin näkökulma: tärkeistä asioista saa päättää itse,ja ohjata lasta omien arvojensa mukaan silloin,kun toinen todellakin on etävanhempi.
Siihen,mitä valinnanvapauteen tulee, osa käydään vaihtoehtojen vähemmän toivottava-ei toivottava -välillä. Kannattaa kirjoittaa elämälleen käsikirjoitus ja katsoa, miten se menikään.

 

Mä olen nyt seurannut omassa kaveripiirissäni kolmen yh-äidin elämää ja uskallan sanoa jotakin sellaista, mitä ei varmaan pitäisi sanoa: Mun mielestä yh-äidit pääsevät lapsenhoidossa monessa asiassa helpommalla kuin me kahden vanhemman perheen nuoret äidit.

Itse olen kotona vuoden ikäisen lapsen kanssa. Mies käy kolmivuorotyössä. Isovanhemmat asuvat parinsadan kilometrin päässä ja ovat vielä työelämässä, joten heistä ei ole meille arjessa avuksi tai lastenhoitajaksi. Satunnaisesti pari hyvää (lapsetonta) ystävääni on käynyt meillä lasta kaitsemassa, mutta heillä on omat työnsä ja harrastuksena ja opintonsa, joten usein en heitä voi pyytää ja kun pyydän, niin läheskään aina ei sovi. Olemme miehen kanssa päässeet pari kertaa käymään kaupungilla ja syömässä kaksin tämän ensimmäisen vuoden aikana. Minä yritän käydä edes kerran viikossa jossakin itsekseni, silloin mies hoitaa lasta.

En voi sille mitään, mutta pieni kateus pistää rintaan kun kuuntelen tuttujen yh-äitien jutustelua. Heillä kaikilla isät ovat lapsen elämässä mukana, parilla hyvinkin aktiivisesti, yhdelläkin ihan ok. Lapset ovat isällään vähintään joka toinen viikonloppu perjantaista sunnuntaihin ja viikollakin isät käyvät lastaan katsomassa, vievät esimerkiksi iltapäiväksi tms jonnekin. Lisäksi on tietenkin isovanhemmat, jotka asuvat lähellä ja ottavat esimerkiksi äidin työvuorojen takia lapsen mielellään viikollakin pariksi päiväksi kotiinsa.

Eihän noilla yh-äideillä muuta olekaan kuin omaa aikaa! Lapsi saattaa olla joka viikko yökylässä parikin päivää jossakin muualla. Äidit pääsevät esimerkiksi baariin sata kertaa useammin kuin minä, eivätkä muutenkaan kauheasti joudu menojaan joustamaan ja perumaan, kun aina on tulossa se viikonloppu, jolloin lapsi on isällään.

Eiköhän se yh-äitien kurjuus ole vähän liioiteltua. Joskus tuntuu, että minä mielelläni vaihtaisin heidän kanssaan paikkaa hetkeksi...

No kuule aikaa on juu,mutta rahaa ei. Olen yh ja teen raskasta työtä. Ja kyllä,on kivaa,kun ei ole miestä riesana. Mutta lapsi käy isällä. Rahaa ei öle itsellä edes ulkona syömiseen. Saati baariin. Sitä ihmettelen kanssa sisarissa eli jotkut yh.t juo ja ravaa laivalla ja baarissa. Ei riitä rahat minulla .

 

Mä olen nyt seurannut omassa kaveripiirissäni kolmen yh-äidin elämää ja uskallan sanoa jotakin sellaista, mitä ei varmaan pitäisi sanoa: Mun mielestä yh-äidit pääsevät lapsenhoidossa monessa asiassa helpommalla kuin me kahden vanhemman perheen nuoret äidit.

Itse olen kotona vuoden ikäisen lapsen kanssa. Mies käy kolmivuorotyössä. Isovanhemmat asuvat parinsadan kilometrin päässä ja ovat vielä työelämässä, joten heistä ei ole meille arjessa avuksi tai lastenhoitajaksi. Satunnaisesti pari hyvää (lapsetonta) ystävääni on käynyt meillä lasta kaitsemassa, mutta heillä on omat työnsä ja harrastuksena ja opintonsa, joten usein en heitä voi pyytää ja kun pyydän, niin läheskään aina ei sovi. Olemme miehen kanssa päässeet pari kertaa käymään kaupungilla ja syömässä kaksin tämän ensimmäisen vuoden aikana. Minä yritän käydä edes kerran viikossa jossakin itsekseni, silloin mies hoitaa lasta.

En voi sille mitään, mutta pieni kateus pistää rintaan kun kuuntelen tuttujen yh-äitien jutustelua. Heillä kaikilla isät ovat lapsen elämässä mukana, parilla hyvinkin aktiivisesti, yhdelläkin ihan ok. Lapset ovat isällään vähintään joka toinen viikonloppu perjantaista sunnuntaihin ja viikollakin isät käyvät lastaan katsomassa, vievät esimerkiksi iltapäiväksi tms jonnekin. Lisäksi on tietenkin isovanhemmat, jotka asuvat lähellä ja ottavat esimerkiksi äidin työvuorojen takia lapsen mielellään viikollakin pariksi päiväksi kotiinsa.

Eihän noilla yh-äideillä muuta olekaan kuin omaa aikaa! Lapsi saattaa olla joka viikko yökylässä parikin päivää jossakin muualla. Äidit pääsevät esimerkiksi baariin sata kertaa useammin kuin minä, eivätkä muutenkaan kauheasti joudu menojaan joustamaan ja perumaan, kun aina on tulossa se viikonloppu, jolloin lapsi on isällään.

Eiköhän se yh-äitien kurjuus ole vähän liioiteltua. Joskus tuntuu, että minä mielelläni vaihtaisin heidän kanssaan paikkaa hetkeksi...

Anteeksi mutta itse en pääse koskaan esim baariin. Ei ole lapsenvahtia. Piste. Älä kehtaa yrittää väittää moisia.