Yhden lapsen yhteisö ei ole perhe. Lapsia pitää olla vähintään 2.

[ainoa lapsi]

Lainasin toisesta ketjusta jonkun toisen lausetta otsikkoon. Onko yhden lapsen perhe oikea perhe? Miksi?

Itse olen ainoa lapsi ja olen kärsinyt sisaruksenkaipuusta koko elämäni. Päätin jo lapsena että haluan enemmän kuin yhden lapsen ja onneksi sain. On ihanaa katsoa miten tärkeitä perheemme lapset ovat toisilleen ja samalla surullista etten itse voi koskaan kokea samaa iloa ja yhteenkuuluvuutta.

En keksi yhtään hyvää syytä siitä että on ainoa lapsi.

 

[ainoa lapsi]

Minusta yhden lapsen perhe on ilmanmuuta perhe ! ! Ei määrä kerrp mikä on perhe ja mikä ei ! Minusta perheessä voi olla vaikka vain kaksi henkilöä koska perhe on perhe eikä sitä lukumäärällä lasketa! Tämähän on tietenkin vain oma mielipiteeni! Mutta tarkoittaako tämä että jos sinulla ei ole lapsia tai sinulla on vain yksi lapsi niin sinulla ei ole perhettä!? O.O

 

[nainen 79]

Meillä hoidoilla saatu 1 lapsi ja toista ei tule vaikka toivoimme. Olemme silti perhe ja toivomme että lapsemme myös siitä nauttii ja kokee olevansa onnellinen. Lapsemme ei tule saamaan sisaruksia.

 

["vieras"]

Onko yhden lapsen perhe perhe ja onko yhdessä lapsessa järkeä, ovat kaksi täysin eri kysymystä.

 

[ainoa lapsi 2]

Muuten tuo alkuperäinen kirjoittaja ja ekan kommentin kirjoittaja ei ole sama henkilö varastin vahingossa alk. Peräisen kirjottajan nimimerkin

 

["vieras"]

Minä en kuollaksenikaan tajua miksi pitäisi olla useampi lapsi. Juu onhan ne sisarukset kiva ajatus jos sellaisia ei ole ollut mutta eläminen niiden kanssa voi olla myös yhtä tuskaa.

 

["niin"]

Minulla on 5 sisarusta ja rakkaita ovat.. Suurperheessä huomio menee aina pienimmille, itse olin vanhin eikä minua jaksettu tukea koulujutuissa eikä muussakaan. Ensimmäinen vauva tulossa ja jää myös viimeiseksi serkkuja ja kavereita jo valmiiksi paljon!

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28279511]Minä en kuollaksenikaan tajua miksi pitäisi olla useampi lapsi. Juu onhan ne sisarukset kiva ajatus jos sellaisia ei ole ollut mutta eläminen niiden kanssa voi olla myös yhtä tuskaa.[/QUOTE]

Niin. Siinä on se, että ainoa lapsi katsoo niitä ihania sisarussuhteita ja suree mistä jää paitsi. Mutta paljon on myös niitä huonoja tai keskivertoja sisarussuhteita. Mun isän vaimolla on kaksi tytärtä, jotka ovat erittäin läheisiä ja olen kateellinen heidän suhteelle. Itselläni on veli ja meidän välit ovat ihan ok, emme vain ole läheisiä, asumme kaukana ja näemme harvoin. Äidilläni on kaksi veljeä ja he eivät ole yhteyksissä käytännössä ollenkaan, näkevät joskus harvoin perhejuhlissa ja heilläkään ei edes ole kyse mistään hirveästä asiasta mitä joku olisi tehnyt, he vain jotenkin kasvoivat erilleen.

 

[ainoa lapsi - AP]

Vastauksena vieraan esittämään kysymykseen, mielestäni yhdessä lapsessa EI ole järkeä. Tämä siis oman kokemukseni perusteella. Sain oman huoneen, ulkomaanmatkoja, uusia vaatteita (kun ei ollut sisarusta jolta olisi jäänyt pieneksi), leluja, harrastuksia ja vaikka mitä, mutta kaikkein mieluiten olisin halunnut sisaruksen. Kukaan muu ei voi koskaan korvata sisarusta, uskon niin. Eikä kukaan muu voi tietää millaista oli kasvaa juuri minun lapsuuden perheessäni.

Ehkä kuitenkin yksinhuoltaja ja yksi lapsi ovat mielestäni perhe, mutta silti yh ja 2 lasta olisi mielestäni parempi, että lapsilla olisi toisensa.

 

["vieras"]

Kukaan muu ei voi koskaan korvata sisarusta, uskon niin.

Minulla on ystävä kenet olen tuntenut 2-vuotiaasta asti. Hän on kuin sisko minulle, välimme ovat ihan samanlaiset kuin mitä minulla on veljeeni ja samalla lailla molemmat ovat olleet elämässäni aina, lapsena paljon, aikuisena vähemmän.

 

["vieras"]

Kyllä sellainen yhteisö on perhe, jossa on yksi lapsi.

Ja paljon siinä on myös järkeä. On äärimmäisen tärkeää, että vanhemmat tunnistavat omat voimavaransa, taloudelliset resurssinsa ja omat persoonalliset piirteensä. Aina ei ole järkevää eikä hyväksi tehdä enempää lapsia. Eikä ole lainkaan itsestään selvää, että ainoat lapset kokisivat sisaruksettomuuden negatiivisena (tai sisaruksen omaavat sisaruksen olemassaolon tärkeäksi). Kokemuksia molempiin suuntiin löytyy pilvin pimein.

 

["vieras"]

Vastauksena vieraan esittämään kysymykseen, mielestäni yhdessä lapsessa EI ole järkeä. Tämä siis oman kokemukseni perusteella. Sain oman huoneen, ulkomaanmatkoja, uusia vaatteita (kun ei ollut sisarusta jolta olisi jäänyt pieneksi), leluja, harrastuksia ja vaikka mitä, mutta kaikkein mieluiten olisin halunnut sisaruksen. Kukaan muu ei voi koskaan korvata sisarusta, uskon niin. Eikä kukaan muu voi tietää millaista oli kasvaa juuri minun lapsuuden perheessäni.

Ehkä kuitenkin yksinhuoltaja ja yksi lapsi ovat mielestäni perhe, mutta silti yh ja 2 lasta olisi mielestäni parempi, että lapsilla olisi toisensa.

Minulla on sisko. Lapsuutemme lähinnä riitelimme ja aikuisina olemme toisillemme aivan vieraita. Jos olisin ainut lapsi, minulla olisi luultavasti parempi itsetunto, kun ei olisi ollut siskoa, joka sitä jatkuvasti lyttäsi.

Sinulla on mielikuva siitä, millaista sisaruksen olemassaolo olisi ideaalimillaan ollut. Todellisuus olisi voinut olla aivan eri.

 

[fortunate]

Mun perheeseen kuuluu ainakin minä, lapseni, vanhempani, sisarukseni, isovanhempani, tädit, sedät, enot, heidän puolisonsa ja lapsensa.

En näe mitään syytä ruveta lisääntymään enempää vain sen takia, ettei tuo jo olemassa oleva perhe lapselleni riittäisi.

Ja itse näin useampia sisaruksia omaavana voin sanoa, ettei suhde sisarukseen ole välttämättä ollenkaan "ainutlaatuinen", saati korvaamaton.
Jos minun vanhempani olisivat jättäneet lapsilukunsa kahteen, eli minuun ja veljeeni, en pitäisi sisarukseeni käytännössä mitään yhteyttä ja minulla olisi (ainoaan) sisarukseeni jopa huonot/olemattomat välit - olleet aina.
Eli persoonilla on paljon merkitystä, ei vain sukulaissuhteella.

Tunnen myös useamman ainoan lapsen, jotka eivät ole ikinä kaivanneet sisaruksia ja ovat tyytyväisiä "kohtaloonsa".

 

[saarnaa kiinalaisille]

Vastauksena vieraan esittämään kysymykseen, mielestäni yhdessä lapsessa EI ole järkeä. Tämä siis oman kokemukseni perusteella. Sain oman huoneen, ulkomaanmatkoja, uusia vaatteita (kun ei ollut sisarusta jolta olisi jäänyt pieneksi), leluja, harrastuksia ja vaikka mitä, mutta kaikkein mieluiten olisin halunnut sisaruksen. Kukaan muu ei voi koskaan korvata sisarusta, uskon niin. Eikä kukaan muu voi tietää millaista oli kasvaa juuri minun lapsuuden perheessäni.

Ehkä kuitenkin yksinhuoltaja ja yksi lapsi ovat mielestäni perhe, mutta silti yh ja 2 lasta olisi mielestäni parempi, että lapsilla olisi toisensa.

Vastaavasti et itse voi tietää, millaista jonkun muun kasvu on ollut. Itse en ole juurikaan kaivannut sisaruksia, ja olen suhtautunut hiukan säälien toisten ihmisten sisaruussuhteisiin, koska kuvittelen että omastani osaisin pitää paremmin huolta. Ja toisaalta ymmärrän, että vaikeaa se monessa perheessä varmaan on kasvaa hyviin suhteisiin, jos ei ole saatu asiaan apua.

En myöskään sääli ainoaa lastani, vaan yritän pitää huolta etten estä hänen sosiaalisia taitojaan kehittymästä. Ennen kaikkea en osaa jättää huomiotta sitä, että jos kaikilla olisi sisaruksia, resursseja ei enää riittäisi jaettavaksi. Ei ehkä perheessäkään, mutta maailmassa ylipäätään. Etelämanner on toki vielä asuttamatta, mutta ehkä asia on parempikin niin. Tai sitten lapsettomia pitäisi olla vielä paljon nykyistä enemmän, enkä osaa sitäkään toivoa.

 

[fortunate]

[QUOTE="vieras";28279524]Minulla on ystävä kenet olen tuntenut 2-vuotiaasta asti. Hän on kuin sisko minulle, välimme ovat ihan samanlaiset kuin mitä minulla on veljeeni ja samalla lailla molemmat ovat olleet elämässäni aina, lapsena paljon, aikuisena vähemmän.[/QUOTE]

Minulla on myös näin. Joidenkin ystävien kanssa ollaan tunnettu vauvasta saakka ja osa heistä onkin minulle vähintään kuin sisaruksia - osa tärkeämpiäkin.

 

[ainoa lapsi - AP]

[QUOTE="vieras";28279543]Minulla on sisko. Lapsuutemme lähinnä riitelimme ja aikuisina olemme toisillemme aivan vieraita. Jos olisin ainut lapsi, minulla olisi luultavasti parempi itsetunto, kun ei olisi ollut siskoa, joka sitä jatkuvasti lyttäsi.

Sinulla on mielikuva siitä, millaista sisaruksen olemassaolo olisi ideaalimillaan ollut. Todellisuus olisi voinut olla aivan eri.[/QUOTE]


Kiitos uudesta näkökulmasta. Olen joskus yrittänyt lohduttaa itseäni vastaavalla mutta tämä oli hyvä muistutus.

Ehkä asiaa vaikeuttaa se, että suurimmalla osalla ystävistäni on juuri sellainen ideaali sisarussuhde, joten näen ulkopuolisena mutta läheltä millaista voisi olla.

Minulla on ja on aina ollut paljon ystäviä eikä moni ehkä uskoisi että koen itseni yksinäiseksi, vielä aikuisenakin, kun olen ainoa lapsi.

 

[saarnaa kiinalaisille]

Kiitos uudesta näkökulmasta. Olen joskus yrittänyt lohduttaa itseäni vastaavalla mutta tämä oli hyvä muistutus.

Ehkä asiaa vaikeuttaa se, että suurimmalla osalla ystävistäni on juuri sellainen ideaali sisarussuhde, joten näen ulkopuolisena mutta läheltä millaista voisi olla.

Minulla on ja on aina ollut paljon ystäviä eikä moni ehkä uskoisi että koen itseni yksinäiseksi, vielä aikuisenakin, kun olen ainoa lapsi.

Eiköhän ideaalinen sisarussuhde herätä kateutta kenessä tahansa. Kateellinen helposti yliarvostaa asian sitten myös. Vastaavasti, koska omaan ystäväpiiriini ei ole hyviä sisaruussuhteita juuri osunut, minun on täytynyt sijoittaa mahdollinen kateuteni muihin asioihin. Ja tunnen haikeaa sääliä miestä ja tämän sisarta kohtaan, kun nämä ovat niin erilaisia ihmisiä, etteivät oikein saa toisistaan mitään irti yrityksistä huolimatta. Jotenkin se on mielestäni vielä suurempaa yksinäisyyttä kuin se, ettei sisaruksia olisi ollenkaan.

Ainoan lapsen on helppo selittää yksinäisyytensä syyksi sisarusten puute. Milläpä sitten yksinäisyyttään selittää, jos tuo selitys ei ole mahdollinen... Omaa yksinäisyyttäni selitän äidin kovan kasvatuksen tuottamalla naisenpelolla, ja eiköhän jokaiselta löydy useampikin selitys.

 

[jippi]

Olen kuullut toisenkin, nyt jo vanhuksen, kadehtineen "perheitä", hänen ollessa ainoa lapsi. Uskon, että moni ison sisarusparven lapsi häpeää perhettään. Tunnen sellaisia, joilla on tälläinen tunne "omasta perheestä". Luulen, että on paljon niitä jotka määrittelevät "ihanneperheen" kauas omasta perheestään. En usko, että sillä on väliä monta lasta on, mutta se sisäinen tunne siitä syntyy jostain muista asioista.

 

["Kiira"]

Mä olen kahdestaan lapsen kanssa perhe! Mitä muutakaan me olisimme?! Kämppiksiä?

Ei se toisen lapsen saaminen ole kaikille niin yksinkertaista ja luulisi aikuisen ihmisen tuon tajuavan.

 

["Vieras"]

Tietysti yhden lapsen "yhteisö" on myös perhe.

Silti, meillä on yksi lapsi ja koen perheemme "vajaaksi". Minusta 2 lasta olisi minimi, mieluiten pienellä ikäerolla tietenkin. Kun katson meidän lasta, niin tuntuu pahalle jos hän ei koskaan saisi "leikkikaveria". Minulle sisarukset on sellaisia kavereita, joita kaverit, serkut ym ei voi korvata. Tuntuu oudolle jos jo lapsena kärsii sisaruksista, luulen että silloin on kyse jostain muusta... esim. epäreilut vanhemmat kohtelee epätasa-arvoisesti, jonkun tai kaikkien lasten käytökseen ei puututa jos yhtä lasta retuutetaan jatkuvasti tms. Tokihan kaikki sisarukset tappelee, se on normaalia. Eikai mikään muukaan ihmissuhde ole vain pelkkää auvoa? :O

 

["Kiira"]

Ehkä kuitenkin yksinhuoltaja ja yksi lapsi ovat mielestäni perhe, mutta silti yh ja 2 lasta olisi mielestäni parempi, että lapsilla olisi toisensa.

Ei vittu suoraan sanottuna. :headwall: Millä helvetillä mä teen toisen lapsen yksin?! Totta kai haluaisin lisää lapsia, mutta ei niitä yksin tehdä.

Oikeasti ap, vaikutat aika idiootilta. Et taida tajuta, että joillakin on todellisen työn takana saada edes se yksi lapsi.

 

["polly"]

Onpas elähtänyt provo.

Se onb kumma miten ihmisiä hiertää, että jotkut ei vaan halua isoa kasaa kakaroita, kun kaikkein mukavinta on että on vain yksi lapsi, tai ei lapsia ollenkaan.

 

["vieras"]

Myös pariskunta ilman lapsia on perhe.

 

[häh?]

Ja tämän logiikan mukaan siis lapseton pariskunta ei missään nimessä ole perhe?

t. kahden äiti

 

[Doves]

Monilapsiperheet hajotkaa lastenne kinasteluihin ja rahapulaan. Keltä se on pois jos en suostu saamaan enenpää kuin yhden lapsen. Kannattas varmaa panostaa kaverisuhteisiin, ne on mullea ainakin tärkeimpiä kuin mun veljet. Omitunen olettamus, että sisaret tulisivat toimeen, se on todella harvinaista. Itse olen törmännyt vain kahteen sisaruspariin jotka ovat ystäviä ja minä tunnen paljon ihmisä.