Arka hei kaikille
En ole vielä ihan varma olenko raskaana, mutta toivoisin kovasti olevani. Kiertopäivä on nyt 32/28 ja ne ovat aina säännölliset. Voin katsoa kellosta, milloin ne alkavat. Tein apteekin testin eilen, mutta nega. Ja seuraava huolestuttaa minua todella paljon; kävin antamassa verinäytteen tänään, mutta sekin oli nega!! Voi tätä surkeutta ja hammastenkiristelyä. Alavatsaan sattuu todella paljon, mutta mielestäni eri tavalla kuin menskujen alkaessa. Että ota tästä nyt sitten selvä. Tuntuu, kuin menskut alkaisivat hetkenä minä hyvänsä, mutta eivät ainakaan vielä ole.... Jos nyt olisin niin... Tiedän lapsen isän ja olen kovasti rakastunut häneen, ollut jo 9 kuukautta. Meillä on monimutkainen suhde (siis hänen puolelta aika pitkälti seksi)
Ja mikäs siinä, niin kauan aion olla kestää tätä satuttavaa ihmissuhdetta, kunnes tärppää. Olen vain hirvittävän, hirvittävän yksin tämän ihmissuhteesta aiheutuvan tuskan kanssa. Hän on ihana minulle, ei milloinkaan paha. Mutta hän ei halua asua kanssani. Se loukkaa. Sukulaiseni vastustavat suhdetta mieheen ja ystäväni eivät voi ymmärtää. Sydämeni on mieletön, sieluni on miehessä kiinni vahvasti. Minä kärsin, mutta mieletttömyyttäni en pääse irtikään. Olen jättänyt miehen. Useasti. Kovasti, lempeästi, järkipuheella rauhallisesti, hulluilla tempauksilla... Mutta mies ei päästä minusta irti. Enkä minäkään pääse hänestä irti. Biologinen kelloni tikittää vahvasti. Olen ollut töissä kolme vuotta ja nyt määräaikainen työsopimukseni päättyy. Saan liitonrahoja, jos päätän, etten jaksa mennä töihin. Olisi aikaa ja varaa "olla raskaana". Mies on täydellisen näköinen, ihana.. Jos en voi häntä saada omakseni avomiehekseni, olen päättänyt kuitenkin hänen geeninsä siirtää lapselleni. Nyt iltapuhteella elän toivon ja epätoivon välimaastossa ja ihmettelen alavatsakipujani jotka ovat voimakkaat. Voi miten toivoisin, ettei minun pieni vauvani olisikaan harhaa. Kerkesin miehelle kertoa testeistä jo ja hän sanoi että on mitä on sitä ei voi muuttaa..! Enemmän kuin mitään muuta haluaisin, että meistä tulee perhe. Se ei taida vaan olla kovin realistinen haave, sillä hänellä on jo yksi lapsi (joka on hänen maailmansa). Minä olen kuitenkin päättänyt tulla äidiksi tämän miehen lapselle. Sen verran tuo hänen lauseensa paljasti, ettei ainakaan painosta aborttiin. Rakkaat ihmiset täällä.. Puhukaa minulle lohdun sanoja.. Minulla ei ole siskoja, eikä pahemmin tyttöpuolisia ystäviäkään, rakas äitinikin on vähän päästään vinksahtanut.. Jos muutaman lauseen täältä vaikka saisin. Vertaistukea. Kyllähän se tietenkin mielessä pyörii miten sitä pärjää. En minä rahasta, mutta sitä miten jaksaa.. Odottaa, synnyttää ja lasta kasvattaa.. Yksin. Ja jos vaikka tulee joku komplikaatio, niin mitenkä minä sitten yksin..
En ole vielä ihan varma olenko raskaana, mutta toivoisin kovasti olevani. Kiertopäivä on nyt 32/28 ja ne ovat aina säännölliset. Voin katsoa kellosta, milloin ne alkavat. Tein apteekin testin eilen, mutta nega. Ja seuraava huolestuttaa minua todella paljon; kävin antamassa verinäytteen tänään, mutta sekin oli nega!! Voi tätä surkeutta ja hammastenkiristelyä. Alavatsaan sattuu todella paljon, mutta mielestäni eri tavalla kuin menskujen alkaessa. Että ota tästä nyt sitten selvä. Tuntuu, kuin menskut alkaisivat hetkenä minä hyvänsä, mutta eivät ainakaan vielä ole.... Jos nyt olisin niin... Tiedän lapsen isän ja olen kovasti rakastunut häneen, ollut jo 9 kuukautta. Meillä on monimutkainen suhde (siis hänen puolelta aika pitkälti seksi)
Ja mikäs siinä, niin kauan aion olla kestää tätä satuttavaa ihmissuhdetta, kunnes tärppää. Olen vain hirvittävän, hirvittävän yksin tämän ihmissuhteesta aiheutuvan tuskan kanssa. Hän on ihana minulle, ei milloinkaan paha. Mutta hän ei halua asua kanssani. Se loukkaa. Sukulaiseni vastustavat suhdetta mieheen ja ystäväni eivät voi ymmärtää. Sydämeni on mieletön, sieluni on miehessä kiinni vahvasti. Minä kärsin, mutta mieletttömyyttäni en pääse irtikään. Olen jättänyt miehen. Useasti. Kovasti, lempeästi, järkipuheella rauhallisesti, hulluilla tempauksilla... Mutta mies ei päästä minusta irti. Enkä minäkään pääse hänestä irti. Biologinen kelloni tikittää vahvasti. Olen ollut töissä kolme vuotta ja nyt määräaikainen työsopimukseni päättyy. Saan liitonrahoja, jos päätän, etten jaksa mennä töihin. Olisi aikaa ja varaa "olla raskaana". Mies on täydellisen näköinen, ihana.. Jos en voi häntä saada omakseni avomiehekseni, olen päättänyt kuitenkin hänen geeninsä siirtää lapselleni. Nyt iltapuhteella elän toivon ja epätoivon välimaastossa ja ihmettelen alavatsakipujani jotka ovat voimakkaat. Voi miten toivoisin, ettei minun pieni vauvani olisikaan harhaa. Kerkesin miehelle kertoa testeistä jo ja hän sanoi että on mitä on sitä ei voi muuttaa..! Enemmän kuin mitään muuta haluaisin, että meistä tulee perhe. Se ei taida vaan olla kovin realistinen haave, sillä hänellä on jo yksi lapsi (joka on hänen maailmansa). Minä olen kuitenkin päättänyt tulla äidiksi tämän miehen lapselle. Sen verran tuo hänen lauseensa paljasti, ettei ainakaan painosta aborttiin. Rakkaat ihmiset täällä.. Puhukaa minulle lohdun sanoja.. Minulla ei ole siskoja, eikä pahemmin tyttöpuolisia ystäviäkään, rakas äitinikin on vähän päästään vinksahtanut.. Jos muutaman lauseen täältä vaikka saisin. Vertaistukea. Kyllähän se tietenkin mielessä pyörii miten sitä pärjää. En minä rahasta, mutta sitä miten jaksaa.. Odottaa, synnyttää ja lasta kasvattaa.. Yksin. Ja jos vaikka tulee joku komplikaatio, niin mitenkä minä sitten yksin..