Hae Anna.fi-sivustolta

Yksinäinen isoäiti

Viestiketju osiossa 'Isovanhemmat' , käynnistäjänä Näkymätön, 31.08.2014.

  1. Näkymätön Vierailija

    Olen yksinäinen isoäiti, eronnut 13 vuotta sitten kun lasteni isä löysi uuden. Aluksi ero ja tuo toinen oli kova paikka heille, nyt aikaa on kulunut, toinen mennyt naimisiin ja molemmat saaneet lapsia, lapsenlapsia minulle.

    Tällä isoäidillä ei ole uutta miestä ja elämä todella tyhjää kun lapset eivät käy, eivät soita.... Silloin kelpaan äidiksi ja mummiksi kun ollaan jotain vailla...
    Useat joulut olen viettänyt yksin, perhejuhlissa ollut yksin ja tuntenut suurta ulkopuolisuutta....
    Jokainen päivä on odottelua että aamu vaihtuisi yöksi ja yö aamuksi.
    Puhelin on hiljaa, kukaan ei käy.... Isällään lapset käyvät, yöpyvät jne, ei minun luonani.... Mitään riitaa ei koskaan ole ollut mutta annan helposti periksi kun huomaan että vahvempia on vastassa... Miniä, miniän vanhemmat, lapset jne.... Enkä viitsi tukkia elämäänsä kun ei tarvita ja sana hirveä anoppi on mulle kauhistus, siksi pysynkin loitolla, kaukana ja hiljaa.... Äidin/mummin sydän itkee joka päivä ja odottaa....
     
  2. toinen mummo Vierailija

    -luettuani kirjoituksesi, minulle tuli tosi surullinen olo. Elämäni on kulkenut paljolti samoin kuin sinunkin elosi; ero tuli kaksitoista vuotta sitten ja samasta syystä kuin sinullekin. Lapseni olivat jo maailmalla, omaa elämäänsä rakentamassa. Ero oli kyllä elämäni kovin paikka. Päässäni pyöri monenlaista ajatusta, vihaa, pettymystä ja vaikka mitä.. nyt jo unohtuneita tunteita. Oli kuitenkin joitain "ohjenuoria" joista pyrin pitämään kiinni, yksi oli, etten antaisi katkeruudelle valtaa. Ja sekin oli, etten veisi lapsiltani isää enkä mustamaalaisi isää heille, päin vastoin pyrin kaiken tunnemylläkän keskellä vielä kannattelemaan isän ja lasten suhdetta. Nyt olen huomannut, että se kannatti. Päätin kuitenkin, että alan panostamaan omaan elämääni. Hakeudun harrastuksiin ja ihmisten pariin. Tietoisesti päätin etten sälytä lasten elämää omilla huolillani murheillani. Hammasta purren päivästä toiseen työkavereille jotain elämäni huolia kertoillen ja jollekin sydänystävälle purkautuen mutta lapset jätin suurimmilta suruilta. Nyt jo tukevasti elämänvauhdissa mukana, koen, että osasin toimia eroni jälkeen aika hyvin. Ajattelin, että kukaan ei minulle sitä onnea ja hyvää oloa tuo kuin minä itse. Ja näinhän se on. On turhaa odottaa puhelimen soivan, voi soittaa itse ja hakeutua rohkeasti toisten seuraan. Aina löytyy esim. harrastusta jonka puitteissa saa uusia tuttavia ja ajan kanssa ystäviäkin. Eli jokainen on oman onnensa seppä . Rohkeasti vain ihmisten pariin, ulos neljän seinän sisältä. Vaikkapa iltalenkille ja hymyä huuleen, kyllä se siitä;)
     
  3. Lähimmäinen Vierailija

    Ymmärrän, millaista se on. Rukoilen puolestasi. Käänny sinäkin Taivaan Isän puoleen huolinesi.
     
  4. toinen mummo Vierailija

    Jos oloasi helpottaa mitenkään, niin ainahan tänne voi kirjoitella. Kyllä täällä yleensä joku vastaa ja juttukaverikin usein löytyy. Eli rohkeasti vaan tänne tuntoja kirjoittelemaan, terapoidaan sitten yhdessä:))
     
  5. Vinkki Vierailija

    Nyt kun olet 13 vuotta istunut säälimässä itseäsi ja odottamassa, että maailma etsisi sinut käsiinsä, niin mitäpä jos tekisit ihan itse jotain?

    Mene tanssimaan, liity harrastusseuraan, ryhdy vapaaehtoiseksi ystäväksi, ota itse se puhelin käteen jne. jne.
     
  6. piko Vierailija

    Mietipä lapsuuden aikaisia ystäviä, työkavereita, ota heihin yhteyttä. Tuskin kukaan kieltäytyy juttelemasta jos soitat, siitä se lähtee.
    Ota yhteyttä vaikka seurakuntaan, sieltä löytyy vapaaehtoistyötä, toki muualtakin. Menin keväällä ilmoittautumaan seurakunnan vapaaehtoistyöhön ja sain monta "tarjousta" mitä voisin tehdä.
     
  7. Oi-voi. Vierailija

    Lapsillesi voit aina soittaa ja kysyä, että kenen luona sopisi tänä jouluna tulla. Jos vastaus on ei kaikilta, ihmettelen, miten heidät on kasvatttu? Miksi odotat, että lapset soittavat? Soita itse!

    Ota itseäsi niskasta kiinni ja lähde ulos ovesta! Minä käyn sauvakävelyllä, joogassa, pilatestunneilla, venyttelytunneilla, opiskelen kansalaisopistossa kieliä, käyn taidenäyttelyissä jne. -aina löytyy seuraa, kun on itse aktiivinen.

    Mitä jos hankkisit itsellesi koiran seuraksi? Koira on myös varmin tapa saada itsensä ulos ovesta ja juttuseuraa alkaa kummasti löytyä ihan lenkkipoluilla.

    Lähistöllä on varmasti myös lapsia, joilla ei ole isovanhempia tai he asuvat kaukana. Rupea varamummoksi tällaisille lapsille! Moni lapsiperhe on nykyään nin uusavuttomia lastensa kanssa, että tällainen apu olisi varmasti enemmän kuin tervetullutta.
     
  8. kiinnostavaa Vierailija

    Älä hyvä ihminen tuhlaa elämääsi olemalla uhri ja marttyyri. Jos et asu ihan metsän korvessa niin harrastuksia ja menoja löytyy enemmän kuin ehtii käydä.

    Nyt on viimeinen hetki ottaa elämä omaan käsiinsä ja alkaa elää.
     
  9. Marjakaisa Vierailija

    vaikutat masentuneelta, itseesi käpertyneeltä, asenteesi omiin lapsiisi on alakuloinen ja jotenkin marttyyrimäinen.
    Puhut miniästäsi ja hänen vanhemmistaan jotenkin negatiivisesti.

    Kukaan ei ota yhteyttä, puhelin ei soi, kukaan ei käy, perhejulissa olet yksin, et saa kutsuja joulua viettämään. Eivät varmasti otakaan yhteyttä jos lasten käyntien keskustelut ovat yhtä alakuloisia kuin aloituksesi.

    Avioerostanne on jo vuosia aikaa. Mene eteenpäin. Unohda entinen miehesi ja hänen uudet kuviot.
    Hän elää elämäänsä, ala sinäkin elämään omaasi, äläkä makaa kuopassa nenä maassa.

    Se käyvätkö lapsesi isänsä luona vai ei, ei itseasiassa kuulu sinulle oikeastaan enää millään lailla.

    Kysehän on siitä miten sinä itse pidät yhteyttä omiin lapsiisi.
    Soita heille vaikka kerran viikossa. Pyydä heitä käymään kylässä.
    Käy lastesi luona vaikkapa kerran kuukaudessa ja keskity miniän sijasta leikkimään lastenlastesi kanssa. Älä tuputa lapsenlapsillesi mitään, älä vatvo menneitä, äläkä arvostele äläkä kysele miniäsi asioita, mutta älä myöskään hissuttele nurkissa ja kulje naama alaspäin.

    Maailmassa on paljon puheenaiheita niin aikuisten kuin lastenkin kanssa.
    Jos aikuisten kanssa juttelu on vaikeaa, lastenlasten kanssa voi leikkiä leegoilla, barbeilla, autoilla kaikella sillä millä nyt nykylapset leikkivät ja pitää hauskaa heidän kanssaan. Voi ulkoilla ja tehdä vaikka talven tullen niitä lumiukkoja ja lumilinnoja. Näin syksyllä voi käydä kävelemässä, katselemassa miten luonto valmistautuu talveen jne.
     
  10. ymmärrän Vierailija

    Minusta saisit ystävän. Minuakin syrjitään, vaikka itse olen aktiivinen. Lapsenlapset ihania ja aitoja. Pidän paljon yhteyttä heihin, mutta kaikki on mummin syytä, vaikka itse vanhemmat olisivat syypäitä moniin elämän tilanteisiin. En sulata sellaista provosointia rehellisenä ihmisenä. Suru on sydämessä. Ei tässä nyt bilatekeset ja venyttelyt auta.
    Myös tällä ap mummilla on varmasti jokin arkuus pitää yhteyttä. Me ihmiset olemme niin erilaisia.
     
  11. Eräs mummi Vierailija

    Mistähän lukijat useinmiten päättelevä ettei ihminen harrasta tai tee mitään jos valittaa jostakin ongelmasta. Heti tuodaan esille pitkät litanniat mitä pitää tehdä, lähteä ja mennä sinne ja tänne. Joskus oikein huvitaa. Ap:llä voi olla moniakin harrarstuksia vaikka puhelin on hiljaaa. Ihminen voi tehdä esim. käsitöitä, maalata, lukea, lenkkeillä jne. Mutta tunetee itsensä silti yksinäiseksi. Ei kaikki halua lähteä tanssimaan. Koirankin ottaminenkin on iso asia, sitä on tarkaan harkittava. Ihmisen erilaisuus täytyy huomioida. Ymmärrän hyvin tuon arkuuden ottaa yhteyttä itse vaikka kuinka haluaisi. Se arkuus syntyy siitä, että on saanut monesti tylyn vastaanoton vaikkapa näiltä sukulaisilta. Ystäviä on iso kynnys lähteä myös kuormittamaan yksinäsiyydellään, jokaisella on omat kiireensä.
    Ihminen lähtee varmasti tänne kirjoittamaan siksi, että saisi vertaistukea, eikä heti arvostelua ja paheksuntaa. Ap on minusta mennyt masennuksen puolelle ja kaipaa lapsenlapsiaan kovasti.
    Eikä täällä kaikkia taustoja voi kertoa. Ihmiselle on voinut tapahtua mitä vaan elämässä.
    Riippuu missäpäin ap asuu, mutta on olemassa tälläisiäkin tahoja kun senjoripysäkki, mihin ihmiset hakeutuvat erilaisten elämäntilanteiden ja kriisinen kanssa. Sieltä voisi saada vertaistukea. Mutta jokainen itse tietää mitä haluaa. Kaikkea hyvää syksyyn.
     
  12. Tiuku Vierailija

    Onpa vanha ketju.
    Minä lemppasin X-miehen jo 35v. sitten. X kävi poraamassa vanhemmilleni ja nämä haukkuivat minut ihan useammin pystyy X-miehen heitteille jätöstä ja riistosta kun X joutui maksamaan lapsista elatus apua. En silloin tiennyt edes sen olevan lain mukaista ja että olisin saanut kunnalta kahdesta, kun x maksoi 1,5 kertaista yhteensä molemmista.
    Vanhempani jatkoivat haukkuja kunnes lopetin heidän tapaamisensa. Sitten He huomasivat ettei heillä ollut mitään yhteistä x-mieheni kanssa, eikä tämä piikonut eikä hoidellut heidän asioitaan.
    Vähän myöhään, minä jo opin ettet tarvitse heidän töitään lisäksi, kun isä kuoli olin 35 v. en ollut nähnyt häntä lähes neljään vuoteen. Äidin kuollessa en ollut nähnyt häntä 19 vuoteen, en mennyt hautajaisiin.
    Harrastuksia on ja vaihtelenkin niitä. Kavereita on harrastuksista ja minulla on myös oma harrastusryhmä. Ikää on kertynyt ja olen jopa vähentänyt menojani.
    Lapsuuskotini eristi täysin muista ikäluokkani ihmisistä, oli oltava aina kotona juoksulikkana. Siitä sain eväksi osaan puhua ihan vieraillekin ihmisille, enkä pahemmin piittaa ikävistä ihmisistä.
    Sain myös määrätyn laista itsevarmuutta, jos on tieto puutteita parasta hankkia se tieto ja itse.
    Sain kunnon koulutuksen äidiltäni anopiksi; Äiti valitti kuinka mummu kyttää Häntä. "Ai jaa miten ja koska?" :eek: "Kun se sanoo että hoidan hyvin kotia; ei se tietäisi ellei kyttäisi." :mad::)
    :rolleyes: Äitini kävi Tampereen Talouskoulun 1935 se oli todella harvinaista siihen aikaan. :p
    Opin myös että se miniä voi olla melkoinen käärme, vanha totuus on, jos pesässä on käenmuna on parasta pitää anoppi kaukana, on ainoa joka voi asian huomata.
    Äiti oli pettänyt isää, kertonut sen hänelle, niinpä isä epäili melkein jokaista kaksi lahkeista isäksi jollekin meistä.
    Minun kohdallani oli jo toinen epäilty, kun tajusin sanoa isälle; "Olisikin, ei varmasti ainakaan sanoisi ketään muuta minun isäksi." :oops:o_O
    Oli niin paljon mitätöintiä, puhdasta ilkeyttä, väkivaltaa ja taloudellista hyväksi käyttöä, etten ole koskaan kaivanut kumpaakaan. Olen vain helpottunut kun heitä ei enää ole. Olin ainoa 7. joka halusi nähdä isän arkussa, halusin nähdä hänen olevan siellä ettei vaan huijaa minua. Isä varasti minulta mummun minulle jättämän perinnön 1980 se oli 18 000 mk. Hän vain siirsi osakekirjat pikkuveljeni nimiin.
    No niiin olin vihainen ja pahalla päällä, menen nukkumaan otan tupla antihistamiinin se nukuttaa.
     
  13. ehkä ap valittaa koko ajan,lähipiirissäni on herttainen ihminen, tekee paljon asioita muiden hyväksi ja on hyväsydäminen, mutta voihan helv.. sitä märisemistä, milloin märistään sitten mistäkin asiasta, ei sitä vaan yksinkertaisesti jaksa. Ehkä ihmiset eivät siksi käy, tai pidä yhteyttä.
     
  14. niin samaa mieltä Vierailija

    olen 100% samaa mieltä tuosta valittamisesta.
    Minullakin on yksi ystävä joka ei positiivista sanaa sano ikinä.
    Aina sama virsi miniässä on vaikka ja mitä vikaa, lapsenlapset ovat levottomia eivät tottele, eivät syö eivät tee sitä tai tätä, poika ei käy, tytär ei soita, ei kutsuta sinne ei tänne, mies on työtön vätys mutta pitää siitä mustasukkaisena kuitenkin kiinni kynsin ja hampain ja tarkkailee haukkana kenen kanssa mies kulloinkin puhuu. Kun ollaan jossain yhdessä ulkona syömässä, ruuassa on aina jotain huomauttamista, on kuumaa tai kylmää, suolaista tai suolatonta, liikaa rasvaa, liikaa kasviksia, liikaa sokeria jälkkärissä, mautonta...

    Ja se menneitten kaivelu, miksiköhän tämä tai tuo ihminen ei tänään tervehtinyt, johtuiko se siitä kun se sanoi (joskus 20 vuotta sitten) näin tai noin ikävästi, tarkoittiko se sillä sanomisellaan silloin tuota vai tätä, jne jne..

    Tuollainen on niin raskasta, että minunkin on pakko pitää välillä pidempiä välejä yhteydenottojen suhteen ja siitä saa kuulla, että kun sinäkään et koskaan soita aina minä joudun soittamaan ect..

    Kun ollaan isommassa joukossa, olen huomannut, että monet karttavat ystävääni, joten säälistä minä sitten pysyttelen hänen kanssaan, ettei hän joutuisi olemaan yksin. Ollaan kuitenkin tunnettu lapsesta saakka, yli 50 vuotta ja jotenkin tuntuu että minulla on sen takia velvollisuus pitää häntä meidän ystävyysporukassa mukana.

    Olen monta kertaa yrittänyt sanoa hänelle, että mitä jos tämän kerran puhuttaisiin mukavammista asioista, mutta ei. Mutta en minäkään jaksaisi aina olla hänen jätesankonaan.
     
  15. Oman onnensa seppä Vierailija

    Itselläni ei ole lapsia ei lapsenlapsia eikä elämäni ole todellakaan tyhjää. Kotoa ei tule todellakaan kukaan hakemaan niin että jos sinne haluaa hautautua valittamaan itsesäälissä niin kyllä se onnistuu.

    Älä jakele rahojasi vaan käytä ne itseesi ja keksi jotain harrastuksia sillä niitä löytyy pilvin pimein kun vain alkaa viitsiä hakemaan. Opiskelee vaikka jotain mihinkä ei ole joskus ollut aikaa. Tämä on varmasti helppo sanoa sellaiselle jonka elämä on ollut suppeaa ja perustunut pelkästään oman perheensä ympärillä pyörimiseen että nyt sitten tarvittaisiin niitä omaisia oman yksinäisyyden poistamiseen mutta ei se välttämättä mene niin.

    Ihmisen pitää olla oman onnensa seppä eikä sen onnen pitäisi perustua lähiomaisilta vaatimalla seuralaispalveluja.
     
  16. asedsg Vierailija

    Juu ilman muuta, nyt jalkaudut ja aktivoidut. Rupea käymään yleisötapahtumissa ja konserteissa, mene maksullisiin harrastuksiin ja kerhoihin. Käy tansseissa, baarissa, iloitse ja nauti hyvästä ruuasta ja juomasta ja unohda kusipäiset lapsesi. Ex-miehesi on todennäköisesti mustamaalannut sinua heille. Onhan sinulla muitakin sukulaisia, omia sisaruksia, serkkuja, pikkuserkkuja, soita heille ja sovi treffejä.
     
  17. kommenttini ei varmaankaan tähän ketjuun kuuluu, mutta tämä aloitus oli kuin äitini suusta.
    Sain taas kerran tänä päivänä täyslaidallisen paskaa niskaan äidiltäni ja nyt on pakko purkautua.

    äitini soittaa vähintään kerran viikossa ja marisee siitä miten en ole, taaskaan, käynyt, en ole soittanut ja sen jälkeen alkaa levy pyörimään. Jos äitini soittaa kesken työpäivän, en vastaa koska koko työpäivä menee siitä pilalle. Nyt soitin kotiin tultuani hänelle ja kuuntelin puoli tuntia pelkkää valitusta. Äitini ei koskaan kysy mitä minulle kuuluu, miten lapset voivat, ei kysynyt tänäänkään. Aina vaan hän hän hän ja iänikuiset jutut.

    Siis minä lähden töihin aamupimeällä ja tulen töistä iltapimeällä. Minulla on 3 lasta, mies tekee 3 vuorotyötä, nyt on yössä joten nukkuu tämän viikon päivisin. Jonkun meillä on tehtävä ruokaa, huolehdittava muksujen läksyt, harrastukset sun muut ja se olen minä. Minulla on kädet täynnä hommaa ja se mitätön hetki mikä minulla on vapaata, haluaisin viettää levollisella mielellä ja rauhoittuen enkä vittuuntuneena.

    Äitini asuu alle 3 km päässä meistä, on terve ja hyvässä kunnossa (62v), mutta ei tule koskaan meille, pysyttelee kaksiossaan, ei käy muualla kuin ruokakaupassa. Ei halua häiritä meitä!! Olen sen sata kertaa sanonut, ettei hän häiritse, mutta ei. Ilmeisesti äitini ei tykkää siitä, että kun hän on meillä, minä teen samaan aikaan jotain, lapset käyvät juttelemassa ja kyselemässä, kersat on ilmeisesti äitini mielestä häiriöksi. Fakta kuitenkin on että minun se ruoka on tehtävä tai lapset näkevät nälkää jos mies on töissä tai pojan kanssa futistreeneissä. Minä käyn äitini luona kerran kuukaudessa, hän meillä kerran vuodessa ja senkin pitkin hampain!!! Eikä ole kutsumisesta kiinni

    Vanhempani erosivat yli 10 vuotta sitten ja näin aikuisena ymmärrän isääni erittäin hyvin.
    On taatusti ollut rankkaa elää ihmisen kanssa saman katon alla päivästä toiseen, joka ei yhtään positiivista sanaa sano, kun se oli hiton rankkaa minullekin teininä ja on helvetin raskasta erityisesti tällä hetkellä kun olen koko syksyn kuunnellut miten en häntä huomioi!

    Isäni asuu uuden vaimonsa kanssa tunnin ajomatkan päässä, hakevat muksuja luokseen yökylään, käyvät pojan treenejä katsomassa pyytämättä, käyvät kimpassa muksujen kanssa leffassa sun muuta.
    Siis tekee niin pahaa äitini takia sanoa näin mutta minusta on hyvä, että isä on löytänyt rinnalleen naisen ihmisen joka on iloinen ja mukava, isäni on silminnähden onnellinen ihminen.

    Minulla on niin ristiriitainen olo kuin olla ja voi, huolestuttaa mutta samaan aikaan vituttaa , kun en kykene olemaan äitini mieliksi millään tapaa. Minun psyyke ei kestä kohta yhtään enempää, olen siinä hilkulla että lopetan yhteyden pidon kokonaan.
     
  18. Muori Vierailija

    Sinulle on sattunut äidiksi itsekeskeinen ihminen. Heitä on hyvin vaikea miellyttää, sillä he ajattelevat kuin pieni lapsi, jotta muut ovat sitä varten, että täyttävät tarpeeni ja tekevät minut onnelliseksi. Ovat siis korviensa välistä ihan keskenkasvuisia.

    Oletko kokeillut jättää vastaamatta silloin, kun puhelu häiritsee joko töissä tai kotona? Ei kannata antaa puhelimen tyrannisoida elämää, sen voi pitää kiinni tai jättää vastaamatta. Suosittelen joko hälyttimen laittamista äänettömälle tai jopa sulkemalla koko vehkeen välillä. Emme me ennen kännyköitäkään antaneet puhelimen vallata elämäämme, siihen vastattiin, jos sattui olemaan kuulolla tai jos se meille sopi. Nykyään voi jättää viestin, jos asia on tärkeä.

    Äitisi ei ilmeisesti usko, jos sanot, jotta älä soita. Siksi kannattaa jättää vastaamatta. Kun hän sitten sinua moittii, sanot, jotta töissä ei sovi rupatella yksityisasioita ja kotona lapset ja perhe vaativat sinun huomiosi ja levätäkin pitäisi ehtiä. Ehdota, että sopisitte siitä, että sinä soitat kun on asiaa ja aikaa ehkä noin kerran viikossa, sillä se riittää kuulumisten vaihtamiseen. Liian pitkät ja ikävät puhelut voi lopettaa hyvin nopeasti vaikka tekosyyn varjolla.

    Valittajat ovat raskaita perässävedettäviä. Äitisi valitsee itse elämänsä sisällön ja muodon, tuon ikäinen kohtuullisessa kunnossa oleva ihminen löytää vaikka mitä tekemistä ja harrastuksia. Ketään ei palvella kotiin tuoduilla viihdykkeillä, itse sitä pitää olla aktiivinen ja mennä. Jokainen on oman onnensa seppä - sananlasku on kirjaimellisesti totta.

    Tosi mukava, että osaat olla isäsi puolesta onnellinen. Kiitä myös siitä, että olet perinyt hänen luonteensa!
     
  19. N56 Vierailija

    Nykyään on myös kivoja matkoja, joille voi mennä yksinkin helposti mukaan. Erilaisia kiertomatkoja, risteilyjä tms. Niissä on juttuseuraa ja muitakin yksin reissussa. Itse olen ajatellut lähteä ensi keväänä jollekin sellaiselle. Toki matkailen omatoimimatkoilla ja ystävienkin kanssa mutta voi joskus mennä ihan yksinkin.
     
  20. rohkeastivaan Vierailija

    Minä olen samaa mieltä edellisten kanssa,rohkeasti mukaan erilaiseen toimintaan. Ei Se elämä sillä lailla paremmaksi muutu että veivaa ja vatvoo vanhoja asioita. Anoppini liittyi eläkeliiton toimintaan:siellä on erilaisia jumpparyhmiä,retkiä tekevät paljon yms. Anoppi on retkillä päässyt monenlaisiin paikkoihin mukaan mihin ei olisi itse tullut lähdettyä.
     
  21. oma-aloitteinen Vierailija

    No: mitä alkuperäiselle kirjoittajalle kuuluu? Toivottavasti olet rohkaistunut tapaamaan sukulaisiasi: serkkuja, sisaruksia, pikkuserkkuja tai johonkin harrastusryhmään?
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti