Yksinäinen tuore äiti täällä hädissään!

[yksinäinen]

Löytyykö ketään kohtalotoveria?

Sain vauvan kolme viikkoa sitten. Lapsen isän kanssa suhteesta ei tullut mitään, joten odotin vauvaa yksin. Asuin kevääseen saakka vanhempieni luona, sitten sain oman asunnon. Laitoin kaikki valmiiksi vauvaa varten, mutta en viihtynyt yksin, vaan vietin aikaa edelleen vanhempien luona. Kävin vaan välillä katsomassa postit asunnolla. Ystäviä mulla ei ole koskaan montaa ollut, ja tuntui että ne viimeisetkin kaikkosi kun tulin raskaaksi. Olin niin yksin... ja olen edelleen!

Nyt olen ollut omassa kodissani, tosin mun äiti on ollut kaverina melkein koko ajan. Nyt olen ollut vähän aikaa ihan kahdestaan vauvan kanssa ja mulla on suunnaton ahdistus. Itken paljon, olen väsynyt ja hämilläni tästä uudesta elämästä. Opettelua vielä kaikki, vaikka perushoito sujuukin ihan hyvin. Sisimmässä on vaan mieletön yksinäisyys, mahanpohjassa kourii, ei huvita syödä eikä nukkua. Kaipaan aikuista seurakseni ja tuekseni. Enhän kuitenkaan voi turvautua äitiin loppuelämääni. Hävettää jotenkin, kun olen jo aikuinen nainen. Miksi olen heikko, epävarma ja haluan turvaa ja ihmisen lähelleni? Minä annan turvaa vauvalle, mutta tarvitsen sitä itsekin. Tulee myös mietittyä hirveästi sitä, miksei vauvan isän kanssa voinut onnistua. Miksei hän ole onnellinen lapsesta ja rakasta meitä... Käyn läpi surutyötä, jotenkin raskausaikana en vielä näin surrut suhteen epäonnistumista. Kaikki löi päälle synnytyksen jälkeen.

Mulla on kaunein asia elämässäni, mitä vaan voi olla, mutta suren ja olen ihan eksyksissä, ja niin kovin yksin.

Mikä auttaisi? Onko noloa jos tarvitsen äidin apua monta viikkoa synnytyksen jälkeen? Kotikaan ei tunnu vielä kodilta. On vieras talo ja vielä vähän vieras vauvakin sylissä. En oo koskaan viihtynyt yksin ja tämä on tosi kova paikka mulle.

 

[vieras]

Missäpäin asut?

 

[Matami-Mutkula]

Entäs jos ottasit neuvolassa puheeksi, soitat sinne vaikka huomenna ja selität tilanteesi. Toimiiko sinun paikkakunnalla vertaistukiryhmiä, esim täällä on esikori ry:n baby blues ryhmä jossa saa tukea samassa tilanteessa olevilta.

 

[olava]

Mä sain esikoisen kuukautta sen jälkeen ku täytin 19. Asuin omillani, sillonen mies asu 300 kilsan päässä ja yleensä mut löysi äiteltä tai äiten meiltä. Nyt olen 10 vuotta myöhemmin itsenäinen kahdenlapsen äiti turvaudu vaan jos siltä tuntuu parempi se on kuin yksin olla ja itkeä. Minä ymmärrän ainakin jos ei muut :hug:

 

[Lilii lisänimetön]

:hug: En voi mitään oikein sanoa. Monet tunteistasi tuttuja, vaikka mulla oli mieskin mukana. Mulla oli lievä synnytyksen jälkeinen masennus. Alkoi melkein heti vauvan synnyttyä ja jatkui 2kk.

Tukeudu äitiisi, ihanaa että sinulla on hyvä äiti jonka kanssa jaksat olla.

 

[mikx]

Voimia sinulle. Tunteet heittelee synnytyksen jälkeen. Soitahan äidillesi ja pyydä kahville. Juttele jos helpottaa..

 

[Keittiönoita]

Minusta ei ole lainkaan noloa, että tarvitset äitiäsi tuosa elämäsi vaiheessa. Musta on vaan luonnollista - kukapa lastaan enempää rakastaisi kuin lapsen oma äiti - että pyydät apua äidiltäsi. Aika auttaa ja vähitellen opit tulemaan toimeen ihan lapsesi kanssa kaksinkin. Mutta anna äitisi nyt auttaa, kun kerran on halukas auttamaan =)

 

[,,,,,]

ei tietenkään ole noloa. yritä tutustua muihin pienten lasten äiteihin. mene perhekahvilaan, leikkipuistoon vauvakerhoon jne...älä jää yksin. itse olin tosi yksinäinen esikoisen kanssa kun en tajunnu lähteä mihkään perhekerhoihin kun en tiennyt sellaisia edes olevan...(olin tosi nuori) kun sain toisen lapsen minusta oli ihanaa käydä perhekahviloissa jne...hyviä ystäviäkin löytyi sieltä. kaikki eivät tietenkään tykkää tuollaisista paikoista,mutta yksinäisyys jos siitä kärsii ei ole hyvä juttu. voimia sinulle ja rohkeutta tutustua uusiin ihmisiin.

 

[Hei]

Ei ole yhtään tyhmää, että tarvit äitin apua. Kun sain esikoisen, niin olin ihan sekaisin vaikka mulla on mies. Itkin, kun se lähti aamulla kotoa että älä mene, en pärjää itse. Ihan varmasti itsellä olis ollu samanlainen olo kuin sulla, jos ei olis miestä. Muista, että nyt sä olet vasta synnyttänyt ja olet ihan hormonihuuruissa. Pian vauva alkaa tulla tutuksi ja muutut enemmän entisenlaiseksesi.

Missä päin asut? Olis kivaa olla sulle ystävä.

 

[Tallu -]

Jos vaan äitisi voi olla kanssasi, se sopii siis teille molemmille, niin se on ihan ok! :hug: Toinen vaihtoehto on ensikoti (toimivat usein yhdessä turvakotien kanssa), johon voi mennä opettelemaan vauvan hoitoa ja arjen askareita: http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/tyomuodot/ensikodit/

 

[Leena77 (ei jaksa kirj.)]

Mäkin asun olosuhteiden pakosta porukoiden luona ja mulla on kohta 6vko poika. Tarkoitus on jossain vaiheessa hommata se omakin koti mutta ei tässä ole kiirettä. Mä maksan kotiin vuokraa ja ruokarahaa joten en kanna huonoa omaatuntoa tästä.
Ja myönnän kyllä reilusti että vanhempieni tuki on ollut kullanarvoista tässä äitiyden alkutaipaleella.

Joten jos sulla on mahdollisuus asua vanhempiesi luona niin miksi et tee niin? Yhteiskunnan odotuksien takiako, eli että tietyn ikäisenä on pakko pärjätä omillaan? Mä en ole itse ikinä moisista välittänyt ja hyvin menee !

 

[tuutikki]

Ei ole yhtään noloa pyytää apua äidiltä, jos sitä tarvitsee! Ei muuta kun kaikki apu vastaan ja annat ajan kulua. Kerro neuvolassakin tilanteesta ja ajatuksista. Minä sain sieltä apua perhetyöntekijän muodossa. Sain vauvan yksin ja se elämänmuutos on lopulta niin suuri mielenmyllerryksineen kaikkineen, että ensimmäisinä kuukausina todellisuus välillä katoaa. Uskon että sinullakin helpottaa ajan kanssa ja osaat nauttia vauvastakin, mutta se voi viedä vähän aikaa. Minulla vei noin 3-4kk. Voimia sinulle ja halauksia

 

[Micosa]

Kertokaa hieman mistä päin olette niin varmaan seuraa löytyy muista äideistä.

 

[jep]

Ei ole noloa, todella hienoa jos saat noin paljon tukea tärkeältä ihmiseltä! Koeta pikkuhiljaa alkaa liikkumaan muualla ja tutustua muihin äiteihin. Vauva on uusi ihminen johon vasta tutustut, en minäkään ole tuntenut vauvoja omakseni ennen kuin ne ovat olleet n. 4 kuukauden ikäisiä. Mutta ei siis ollut masennusta, vaan tutustumisaika uuteen ihmiseen... Voimia lähteä ulos!