vierailija
Olen naimisissa ja minulla on kaksi kouluikäistä ihanaa lasta. Huolenani on jaksamiseni ja yhteiselämämme. Tuntuu, että rakastan miestäni kovasti, mutta elämästäni puuttuu se tuki,turva,rakkaus.. Olen yksinäinen. Hän ei lohduta kun olen surullinen, ihan kuin puuttuisi empatiakyky toista kohtaan.Minulla ei ole läheisiä ystäviä. En käy paljon missään. Ja tällä tarkoitan sitä että minulla ei ole ketään kenen kanssa käydä missään=viihteellä jne. Olen koettanut käydä yksin uimassa,leffassa..hommata harrastusta. Ei se tunnu miltään ilman ketään jonka kanssa jakaa hetket. Miehelläni taas on vilkas seuraelämä. Hänellä on ystäviä,työkavereita joiden kanssa reissaa ulkomailla asti ja joka toinen viikko vähintään jossain illanvietossa. Minua taas ahdistaa, kun en pääse mihinkään. Mieheni on koettanut viedä minua eri paikkoihin ja se onkin aika ihanaa,mutta jokin vain tuntuu puuttuvan..en tule onnelliseksi siltikkään. Olen jopa ajatellut eroa, mutta se tuntuu ajatuksena kauhealta. Seksiä on..mutta en tunne oikein mitään..En tee aloitetta, kun ei huvita. Riitelemme usein kaikesta, kun hän juo ja silloin hän sanoo asioita joista loukkaannun entisestään. Mieheni siis juo joka viikonloppu..ja hänelle se ei ole ongelma. Minusta taas tuntuu pahalle ja olen sanonutkin. Ei mitään muutosta tai muutoshalua. Olen aina syyllinen kaikkeen vaikka väittää toista,kummasti se vaan kallistuu minun syyttelyyn aina kaikessa. En oikeastaan luota häneen enää missään.Ahdistaa ja miehellenikään en voi asioita purkaa,hän sanoo ahdistuvansa viesteistäni, kun ei voi auttaa. En siis osaa puhua huolistani suoraan, vaan laitan viesteillä asiani,silloin osaan sanoa mitä tarkoitan. Masentaa välillä ja ahdistaa hirveästi. Mitä teen..kenelle puhua..mistä saada onni ja elämä?