Yksipuolinen ystävyys?

[baby-mama]

Hei,

onko kellään kokemuksia tai antaa vinkkejä vastaavasta? Minulla on erittäin hyvä ystävä muutaman vuoden takaa, jonka kanssa ainakin minun mielestäni tulemme tosi hyvin juttuun.

Ongelmani vain on se, että tämä ystävyys on aika yksipuolista! minä olen aina se, joka ottaa yhteyttä ja sopii tapaamiset. Tämä ystäväni ei koskaan soittele tai ota yhteyttä, vaikka aina kyllä on halukas näkemään kun soitan hänelle. Mistähän tämä johtuu?

Kerran minulla meni hermo tähän että MINÄ olen aina se yhteydenpitäjä, niin lakkasin soittelemasta hänelle nähdäkseni mitä tapahtuu. Meni vissiin muutama kuukausi ennen kuin hän sitten laittoi tekstaria, että miten menee.

Alan kyllästyä olemaan se ainoa aktiivinen osapuoli, vaikka tämä ihminen on todella ihana ja meillä menee aina aika kuin siivillä! Helppiä..

 

[ystävä]

Mulla on ihan samanlainen ystävä. Harmittavasti vaan ystävyys hiipuu, kun yhdessä vietetty aika vähenee vastavuoroisuuden puutteessa.

 

[avieras]

On kokemusta vastaavasta.Ja siinä vaiheessa kun tajuaa olevansa se aktiivinen osapuoli alkaa myös ystävyys rakoilemaan. Jos toinen ei pysty samaan, ei koe tarvetta muuttua, asiasta puhutaankin, niin on enää kaksi vaihtoehtoa: joko suostuu olemaan aktiivinen osapuoli tai antaa ystävyyden mennä.

Yleensä ystävät vuosien kuluessa alkavat tajuamaan ystävyyden merkityksen, jos tulee vastoinkäymisiä, sairauksia ja sen sellaista, jolloin toisen myötätunto on tosi tärkeää omassa jaksamisessaan. Sellaisissa tilanteissa jotkut muuttuvat ja ottavat enemmän vastuuta ystävyyden ylläpitämiseen.

 

[baby-mama]

Minuakin harmittaa juuri se, että meillä on aina ollut hauskaa yhdessä ja ollaan jaettu niin ilot kuin surutkin. Tämän ihmisen luonne vain on sellainen,, ehkä erakkomainen tms, ettei osaa ottaa puhelinta käteen ja soittaa. Mutta kun kyse on kuitenkin aikuisista ihmisistä, ei voi odottaa että minä olen se "vastuunkantaja" meidän ystävyydestä. Minulla on myös oma elämä, perhe ja omat kiireet, ja en jaksa enää tuhlata energiaani tällaiseen.

Ehkä lopetan pään hakkaamisen seinään ja annan ajan kulua, katsotaan kauan menee tällä kertaa että tulee puhelinsoitto: "Mitä SINULLE kuuluu?" (Ellei sitten tämä ystävyys ole joku pääni sisäinen harha, ehkä hän oikeasti ei viihdykään seurassani??)

 

["mie"]

Sun ystävä voi myös olla hieman mun kaltainen eli pidän mun ystävistä, viihdyn heidän seurassaan ja haluan heidän pysyvän elämässäni.... mutta olen vaan todella huono ottamaan kontaktia - ei vaan saa aikaiseksi sopia mitään :ashamed: onneksi mun ystävät tietää tänä mun puutteen ja on aktiivisia. Mutta voin kyllä hyvin ymmärtää, että yksipuolinen yhteydenpito tympii..

 

[avieras]

[QUOTE="mie";29318824]Sun ystävä voi myös olla hieman mun kaltainen eli pidän mun ystävistä, viihdyn heidän seurassaan ja haluan heidän pysyvän elämässäni.... mutta olen vaan todella huono ottamaan kontaktia - ei vaan saa aikaiseksi sopia mitään :ashamed: onneksi mun ystävät tietää tänä mun puutteen ja on aktiivisia. Mutta voin kyllä hyvin ymmärtää, että yksipuolinen yhteydenpito tympii..[/QUOTE]

Olet hyvä ystävä juuri siksi, että asia on selvä sinun ja ystäviesi kesken. Ystävyyshän on sitäkin, miten ymmärtää toisen "puutteet" ja hyväksyy sen. Olette käyneet asian läpi ja lähteneet siltä pohjalta rakentamaan ystävyyttänne. Uskon myös, että jos näet missä mennään, teet ystävillesi sitten jotakin muuta kivaa mitä he eivät osaa

 

[Grill]

Minä ajattelen niin, että nämä on aika pitkälti luonnekysymyksiä. Minullakin on yksi todella hyvä ystävä ja meidänkin ystävyyssuhteessa minä olen se aktiivisempi osapuoli. Mutta ei se minua haittaa, koska tiedän että tämä ystäväni vain on sellainen. Ja kyllä hänkin yhteydessä on silloin tällöin. Sanoisin että sinun tulee vain hyväksyä tilanne, jos pidät tätä ystävyyttäsi tärkeänä. Jos asia sinua liikaa vaivaa, niin sitten otat asian puheeksi hänen kanssaan!

 

[avieras]

Minuakin harmittaa juuri se, että meillä on aina ollut hauskaa yhdessä ja ollaan jaettu niin ilot kuin surutkin. Tämän ihmisen luonne vain on sellainen,, ehkä erakkomainen tms, ettei osaa ottaa puhelinta käteen ja soittaa. Mutta kun kyse on kuitenkin aikuisista ihmisistä, ei voi odottaa että minä olen se "vastuunkantaja" meidän ystävyydestä. Minulla on myös oma elämä, perhe ja omat kiireet, ja en jaksa enää tuhlata energiaani tällaiseen.

Ehkä lopetan pään hakkaamisen seinään ja annan ajan kulua, katsotaan kauan menee tällä kertaa että tulee puhelinsoitto: "Mitä SINULLE kuuluu?" (Ellei sitten tämä ystävyys ole joku pääni sisäinen harha, ehkä hän oikeasti ei viihdykään seurassani??)

Silloin, jos tuntuu ettei jaksa, pitää luottaa siihen tunteeseen. Vaikka ymmärrät ystävääsi, niin ystävyydessä pitäisi vallita demokratia elli ymmärtää puolin ja toisin.

Aiheesi kiinnostaa nyt minua, koska on ongelmia ystäväni kanssa ja samalla availen omiakin ajatuksia.

 

[hfhkh]

Oleellista on mun mielestä se, että hän haluaa nähdä aina, kun otat yhteyttä ja se, millaista teillä on, kun näette. Ei täydellisiä ihmisiä ole, joten kyllä ystävillä pitää puutteita sietää. Joidenkinon vaikea ottaa yhteyttä, eivät vaan saa aikaan, mutta tarvitsevat ja ilahtuvat ystävistään silti.