Yli kolme vuotta yrittäneitä

Hopestill
VOIMIA!

*Mari*
Minä pistelen nyt tässä viimeisessä IVF:ssä ainakin nyt nämä ensimmäiset päivät 225 yksikköä Puregonia. Meilläkään ei aiemmissa IVF:ssä ole saatu kuin 1 kypsynyt munasolu (lyhyellä kaavalla tehtyjä). Menopur/Menogon ei minulla toiminut ollenkaan sillä suurillakaan annoksilla tuloksena EI MITÄÄN. Se IVF keskeytettiin.

Muuten, Olen ilmoittanut keskustelupalstan ylläpitäjille tämän keskustelun häiriköistä. Silloin myös varmaankin selviää, jos nämä kaksi(kolme?) ovat samoja kirjoittajia. Kaikkea ei meidänkään tarvitse sietää.

Onnea matkaan muille ja hopestillille edelleen voimia.

 

Pilha78: Mikä teillä on syynä lapsettomuuteen? Mulla on kohonnut FSH ja sen takia nuo annokset on jo lähinnä hevoselle mitotettuja...

Jotenkin on kyllä julkisella puolella tullu semmonen koekaniini olo, että aina ei oikeen lääkärikään tiedä mitä on tekemässä. Siirtoon ollaan päästy vaan kerran, mutta huonon vasteen takia tää tuleva on viimenen julkisella puolella tehtävä IVF. Tiedän, että oikeus ois kolmeen hoitokertaan (=siirtoon), mutta kaipa tässä kannattaa jo muutenkin lähteä ykstyiselle puolelle eikä tuhlata aikaansa enää julkisen puolen jonoissa. Mutta täytyy nyt vielä uskoa tuohon viimeseen oljenkorteen julkisella. Ens pe on eka käynti ja silloin suunnitellaan aikataulut.

 

Meille voisi melkein esittää kysymyksen mikä ei olisi vikana. Minulla PCO (johon toimenpiteenä tehty rei'itys, joten ei tällä hetkellä kovinkaan huono tilanne), endoa, kohdun limakalvohäiriö sekä munassolujen soluttomuus. Miehessä ei vikaa, tai ainoastaan se että viimeisessä hoidossa tehdään käsittääkseni ICSI. Siittiöitä paljon ja kovia uimaan, että meinaavat aina mennä useampana kappaleena munasoluun. Muutaman kerran jouduttu heuttämään munasoluja pois, kun ollut liikaa miehen sukusoluja niissä.

Minäkin olen ollut hoitohistoriamme aikana melkoinen koekaniini. Kärsin jossain vaiheessa todella pahoista ja pitkistä vuodoista. Saattoivat kestää jopa kuukauden.. Siihen vaivaan kokeiltu lähes vaikka mitä, nyt ollut onneksi aisoissa.

 

tokihan miehetkin voi tänne kirjoitella,mutta mitä tekee palstalla 4LAPSEN ISÄ!!!Hänellä tuskin tietoa lapsettomuudesta,vaikkakaan en edes usko että kyseessä on 4lapsen isä.Joten ei koskaan äidiksi vilkaiseppa tuota4 lapsen isän kirjoitusta ja MIETI että miksi hänen kirjoituksesnsa ei ollut tervetullut.
Ihan sama jos minä sanoisin hänelle että toivottavasti lapsesi vihaavat sinua loppu elämäsi tai sairastuvat ym ilkeää,kun se mitä hän meille kirjoitti...HALOO,v....u mitä idiootteja

 

Ei tule koskaan äitiä -nimimerkkiä ei olekaan nyt näkynyt eikä kuulunut, eikä noita muitakaan "häiriköitä", joten luulen että kyseessä oli vain provo.. Toivottavasti sivuston ylläpitäjät kuitenkin saavat heidät kiikkiin..Ikäviä vain tuollaiset ihmiset. Olen samaa mieltä, että miehetkin saavat ja heidän kuuluisikin kirjoitella tänne mutta että neljän lapsen isä kävisi ihan vartavasten täällä ja vielä juuri tässä yli kolme vuotta yrittäneiden keskustelussa.. Justiinsa joo. Onneksi emme me ole alentuneet samalla tasolle toivottamaan noita ilkeitä asioita.

Pistoksilla mennään edelleen. Maanantaina olisi ultra. Ei tuntemuksia, mutta eipä minulla niitä koskaan pahemmin ole ollutkaan..

 

Eiköhän olisi jo aika rauhoittua? Minä pyysin jo anteeksi sitä, että jos loukkasin hyvää tarkoittavalla kirjoituksellani jotakin. Ja kuten aiemmin jo sanoin, niin olen vain tämän nimimerkin takana, en tarvitse muita. Enkä aio enempää tänne kirjoittakaan. Voit ilmoitta ylläpitoon minusta jos se helpottaa, mutta mitään pahaa en ole tarkoittanut sinulle enkä muillekaan. En tule enempää tänne "terrorisoimaan" tätä viestiketjua. Toivotan kuitenkin teille kaikille hyvää ja toivon, että te onnistutte lapsenhankinnassa.

 

Hyvää ja hyvää tai kirvesvartta. Miten sen nyt ottaa, kun noita viestejä ei voi hyvällä ottaa mitenkään.. Ja itseasiassa minä olen ilmoitin jo heti ylläpitoon, koska minusta meidänkään ei tarvitse kaikkea sietää.

Kuten kanssatoverit huomaavat, mieliala on ärtynyt tällä hetkellä. Mielialat vaihtelee pistosten aikaan koko ajan. Samoin se, että välillä on kylmä, välillä taas hiki kaatuu päältä. Jaksamista tässä on.

Tulin oikeastaan katsomaan onko hopestillista kuulunut mitään. Lähetän sinne suuntaan virtuaalivoimia.

 

mieli on ollut aika alamaissa testipäivän jälkeen. Vahvistin negan vielä perjantaina ennen kuin lopetin progynovan ja luget. Menkkoja ei vielä kuulu, mut eiköhän ne pian ala, kuten aina... Hieman jänskättää kuulla tuloksia niistä vasta-ainemäärityksistä, mut valmistuvat varmaan vasta 1.5 vko kuluttua. Adoptioasiassa mentiin hieman taaksepäin, kun mieheni nyt yllättäen ilmoittikin ettei todennäköisesti haluakaan lähteä adoptioon. Se romahdutti hetkeksi mun koko maailman eikä itkusta meinannut tulla loppua : ( Mä en voi enkä halua ajatella elämääni ilman lapsia... mutta en ilman miestänikään. Toivottavasti mieheni kanta liittyy vain tähän valtavan suureen pettymykseen, jonka nega taas aiheutti. Kaipaisin niin sitä onnellista olotilaa, jonka olen viimeksi tuntenut naimisiin mennessämme reilu 5 vuotta sitten. Kaikki ovet olivat avoinna ja rakas kainalossa. Tämä prosessi on rutistaa sydäntä kasaan ja tuntuu palana kurkussa koko ajan. Pelkään, että se muuttuu katkeruudeksi. Kuuntelin taas koko eilisen illan ystävieni murheita yöheräilyistä, aamupahoinvoinnista, synnytyksestä, vaunujen pyrien irtoamisesta jne. Lopulta huomasin, että missään ei ole hyvä olla, kun joka paikka tursuaa turhia murheita, jotka olisivat minulle eläämää suurempi lahja. Tätä ei pääse pakoon... Turhauttavaa ja välillä tekisi mieli alkaa kiljumaan, että mitä hittoa valitatte. Toisaalta, ei kai sitä voi pyytää ketään ymmärtämään miltä voi tuntua itkeä itsensä uneen ja kokea nämä pettymykset, jos itse on saanut lapset "suunnitellussa" aikataulussa. On vaan niin surullista, kun tämä lapsettomuus aiheuttaa tietynlaisen kuilun ystävien välille, vaikka miten taistelisi sitä vastaan.
En taida olla ketjun piristäjä ; ) Vuodatan jatkuvasti omaa pahaaoloani, anteeksi... en ikinä halua ketään masentaa entisestään, päinvastoin.

Kerrothan Pilha78 miten ultrassa sit meni! Ja satumarika monesko pp menossa? Oletko jo testaillut? Entä muut palstailijat? Voi että mä niin toivoisin teille kaikille onnea ja plussatuulta!! Ei mekään luovuteta ennen kuin kaikki alkiot pakkasesta käytetty, vaikka tekstini ovatkin välillä melko surkeaa luettavaa. Ylä- ja alamäkeä nämä hoidot saa aikaan.

 

Moi kaikille ja sinulle erityisesti Hopestill! Kyllä tänne saa purkaa pahaa oloaan, mihinkäs muuallekaan sitä voisi purkaa. Niin tuttuja tuntemuksia nuo mitä kirjoitit. Mä olen eristäytynyt ystävistäni myös tän lapsettomuuden myötä, ei ole enää niin paljoa yhteisiä asioita, kuin ennen. Muiden lapsettomien (sinkkujen tai muuten lapsettomien) kanssa on helpompi olla. Tosin niitäkään ei enää monta ole. Liityinkin tuohon Simpukka ry:hyn, järjestävät myös tapaamisia. Sieltä löytyy varmasti kohtalotovereita.

Testipäivä on huomenna, pelkään sitä pettymystä niin paljon..että tänään olen ollut huonolla tuulella jo valmiiksi. Onko täällä muita piinailijoita, joilla tehty alkionsiirto??

Meillä tuo adoptio on poissuljettu, kumpikaan ei ole siitä niin innostunut. Voihan sitä mieli muuttua, mutta tuntuu siltä, että sitä odottamista sielläkin ei enää jaksaisi. Toivottavasti Hopestill sun miehen mieli muuttuu, ehkä se oli väliaikaista.

 

Moi! Testi tehty ja negaa tuli. Olihan tuo jo ennalta arvattavissa. 1 ivf ei tuottanut tulosta, pakkanen on nyt tyhjä. Tehtiin tuoresiirto ja 7 passia ja saldona yksi keskenmeno vkolla 6. Ei oo helppoa. Kumma juttu, että ei edes itketä nyt, tähän taitaa turtua. Jatkosta en tiedä vielä, toinen ivf tehdään jossain välissä, mutta nyt tuntuu että nyt ei heti jaksa.

Toivottavasti joku täältä nyt plussaa!

 

Satumarikalle voimia tuleviin hoitoihin! Hopestillille voimia myös. Toivottavasti miehesi mielipide johtui vain tulleesta negasta. Meillä mies on oikeastaan tällä hetkellä innokkaampana adoptiosta kuin minä.Minä olen jotenkin niin maassa etten usko että mitenkään saataisin lasta. Ei meitä kuitenkaan hyväksytä adoptiovanhemmiksi, vaikka eihän sitä tässä vaiheessa voi tietää.

Minä olen myös eristäytynyt ystävistä ja sukulaisista lapsettomuuden myötä, vaikka emme ole missään vaiheessa tätä "ongelmaamme" salanneet. En käy sukujuhlissa, koska en halua nähdä toisten lapsia. En ole tavannut kertaakaan miehen veljen lasta, joka nyt on jo pian kaksi vuotta. Oman sukuni ehken ymmärtää tämän paremmin eikä kukaan ole loukkaantunut, kun olen kertonut suoraan syyn miksi näin. Eihän se johdu siitä että lapsi olisi hirveä, vaan päinvastoin... Miehen suku ei aina jaksa käsittää.

Minä myös syytän lapsettomuudesta itseäni. Minullahan PCO on. Olen joskus jopa ajatellut että miehen olisi parempi ilman minua. Minä kun en ole edes kunnon vaimo kun en kykene tekemään miehestäni isää.

Mutta ultrakuulumisia vielä.
Tänään siis kp.8, pistokset aloitin kp.3.
Oikealla puolem 7x 11mm, sekä 4 x7mm
Vasen puoli 10x 11mm + muutama 7mm

Eli ihan hyvältä näyttää nyt. Koskaan ei olekaan aiemmin tässä vaiheessa ollut näin "hyvä" tilanne. Yleensä on ollut paljon pieniä rakkuloita. Puregon annos puolitettiin ettei nuo pienet lähtisi kasvamaan vaan nuo 11 mm jatkaisivat kehittymistään. Perjantaina seuraava ultra. Maanantaina näillä näkymin punktio. Siirrosta ei vielä puhettakaan, koska meidän kohdalla ei koskaan tiedä monessako on edes solu sisällä... On ollut tilanteita, joissa kaikki soluttomia!
Pääsisi edes tämän viimeisen hoidon ilman koetinkiviä, mutta jokaista ultraa saa pelätä että tuleeko huonoja uutisia. Samoin sitä onko solua vai ei. Jo nyt jännitän pe -ultraa, että onko nuo pikkuisemmat lähtenee kasvuun...

 

Satumarikalle ja Hopestillille voimia. Pilhalle tsemppiä seuraavaan ultraan; hyvältähän tuo tilanne nyt kuulostaa.

Täällä taustalla lueskelen teidän muiden kuulumisia. Itellä ei tällä hetkellä ole hoito vielä menossa. Ennen juhannusta päättyi toinen IVF yritys siihen, että löydetetyt 2 munasolua ei ollu hedelmöittyny ollenkaan. Ikinä ei olla mitään saata pakkaseen asti, joten joka kerta lähdetään alusta asti. Tän viikon torstaina on käynti lääkärissä ja sit katotaan aikataulu seuraavaan hoitoon. Varovaisen toiveikas olen...

 

Kiitokset teille ihanat ihmiset tuestanne, Pihlalle pakko sanoa, että älä ihmeessä itseäsi syytä, uskon että miehesi haluaa olla kanssasi joka tapauksessa ja on sinut valinnut.

Me taas ollaan selittämättömiä, mutta kun miehen "tuotos" on normaalia ja minussa ei alkiot kiinnity, niin kaipa se vika minussa kuitenkin on.

Onnea kaikille tuleviin hoitoihin!

 

On tämä todella julmaa, ettei niitä plussia millään tänne saada : ( Voimia sinulle satumarika!
Ja Pilha78, minusta tuo tilanteesi kuullostaa nyt oikein hyvältä, pidän peukkuja seuraavaan ultraan!
Me saatiin tänään jo tulos suurimmasta osasta niistä vasta-ainemäärityksistä, mut kaikki negaa. Eli ei löytynyt meille syytä sieltäkään. Lääkärimme ei oikein löytänyt enää sanoja, kun ei taida enää olla meidän kohdalla mitään tehtävissä... Alkoi jo puhua lahja-alkioista jne. jospa syy ei olisi kiinnittymisessä, vaan meidän yhdistelmässä. Ollaan mieheni kanssa aina suljettu nuo lahjasolut pois mahdollisuuksista, kun tuntuneet hieman vieraalta ja tietysti myös siksi, että omatkin alkiot on aina olleet hyviä jne. Nyt kuitenkin yllättäen nuo lahjasoluvaihtoehdot alkoivat hieman kiinnostamaan. Täytyy hieman pureskella asiaa. Miehenikin hieman kiinnostui siitä. Mut meidän kohdalla voisi olla melko epätodennäköistä, että toisi apua, kun itse hieman veikkaan tuohon kiinnittymishäiriöön. Mut toisaalta kerran alkoi raskaus, tullimuna kylläkin.
Mieheni kanssa käyty keskustelu ja yhteiset itkut loppujen lopuksi lähensi meitä ja nyt on tuntunut hyvältä jutella kaikista vaihtoehdoista yhdessä. Adoptiokin on taas pöydällä eli voimakas reaktio sitä vastaan johtui tunnemyllerryksestä, jonka valtava pettymys aiheutti. Mutta päivä kerrallaan nyt.
Juttelin tänään lääkärimme kanssa puhelimessa ja päätimme jatkaa heti viimeiseen siirtoon eli huomenna aloitan taas progynovat ja uutena asiana aloitan myös 80 mg disperin päivittäin. Lääkärin kanssa siihen päädyimme, kun ei siitä haittaakaan ole, mutta joillakin tuonut apua. Perustuu todennäköisesti kohdun limakalvon verenkiertoon ja jotenkin myös prostaglandiineihin (kasvuntekijöitä), jotka liittyvät alkion kiinnittymiseen. Ei ole mitään vahvaa tieteellistä näyttöä, mutta kannattaa tässä tilanteessamme kokeilla silti. Siispä ultraan ensi viikon perjantaina ja sit suunnitellaan siirtopäivää. Pakkasessa 7 alkiota, jotka kaikki sulatetaan ja tehdään taas blastokystaviljely. Sit se on siinä. Aika ristiriitainen tunne, kun viimeiseen siirtoon ryhdytään. Toisaalta olen odottanut pääseväni eroon näistä toivo-pettymys murheista, mut toisaalta kamala ahdistus, kun ajattelee että reilun kk kuluttua tiedämme saammeko tässä elämässä biologista lasta vai emme : ( Yritän tietysti olla murehtimatta liikaa etukäteen...

Marille myös kovasti tsemppiä lääkärikäyntiin, kerrothan sitten suunnitelmistanne!

 

Halit teille kaikille, tiedän itsekin muiltä tuo epäonistuminen tuntuu :=(
Ja tuo itsensä syyttelykin kuuluu asiaan, mutta kyllä se pikuhiljaa siitä sitten helpottaa. Meilläkin syy jäi hämärän peittoon, vaikka kaikki näytti niin hyvältä aluksi, minuun ei edes top-luokan alkiot halunneet kiinittyä, ja ikinä ei pakkaseen jäänyt mitään, joten elämä on otettava vastaan vain sellaisena kuin se tulee, ja loppujenlopuksi on se suru miehelläkin, vaikka he eivät sitä selvästi näytä. Meilläkin mies suri enemmän sitä, kun minä otin asiat niin raskaasti ja itkeskelin usein kohtaloani ja tuntemuksiani, miehen on jotenkin helpompi hyväksyä tosiasiat, mutta ei se silti sitä tarkoita, että hän haluaisi vaimoaan vaihtaa, elämässä on paljon muutakin hyvää... Jos ette yrityksistä huolimatta saa lasta, antakaa ajan auttaa, ja kun surustanne selviätte etsikää teille sopivaa "sijaistoimintaa", kaikille se ei ole adoptio, mutta on muitakin hyviä vaihtoehtoja esim. tukiperhetoiminta tai jokin muu vastaava "vapaaehtoistyö". Me olemme jo tässä "seuraavassa vaiheessa", lopetimme hoidot, kun emme niillä mitään saavuttaneet, enkä jaksanut enää jatkaa, minulla alkoi henkinen puoli ottaa liian koville, joten minulle oli se kolme hoitoa tarpeeksi, tämäkin on niin yksilöllinen juttu, kuinka monta kertaa jaksaa yrittää, ja kuin kauan toivo elää... Tänäpäivänä olen jo sinut noiden päätöksien kanssa, en kadu että hoitoihin lähdimme, ne on kokeiltu, eikä ne meitä auttaneet, mutta nyt me olemme löytäneet uusia kuvioita, ja saaneet elämäämme pienen "lainapojan" sillointällöin kanssamme aikaa viettämään. Tsemppiä kaikille hoitoihin ja jaksamista niihin päätöksiin, jota tulette tekemään, tehkää niin kuin teistä itsestänne hyvältä tuntuu, ne on suuria päätöksiä.

 

Haluaisin kannustaa teitä ns "toivottomia", jotka olette olleet hoidoissa tai kärsineet lapsettomuudesta pidemmän aikaa, jatkamaan hoitoja jos vain suinkin löydätte jostain lisävoimia ja toivoa.
Tilanteeni kuulosti kovin samanlaiselta kuin edellisten kirjoittajien. Aloitimme lapsettomuushoidot kun lasta ei 1,5 vuoden yrityksen jälkeen kuulunut. Tutkimuksissa lopulta selvisi, että johtimeni olivat tukkeutuneet ja ainoaksi vaihtoehdoksi suositeltiin ifv-hoitoa. Lähdimme hoitoihin toiveikkaina ja valitsimme yksityisen klinikan lähinnä ikäni perusteella.

Alkukangertelun jälkeen löydettiin oikeat hormoonilääkemäärät ja Ivf-hoitojen tuloksena saatiin top 1. ja 2. luokan alkioita, joista riitti tavaraa pakastimeen asti. Homma tuntui siinä vaiheessa kovin helpolta.

Kolmannen ivf-hoidon ja siis lukuisten siirtojen jälkeen yksikään tuore tai pakastettu alkio ei tuntemattomasta syystä ollut kiinnittynyt; edes yrittänyt. Kerta toisensa jälkeen joudumme syvästi pettymään. Minun elämäniloni rupesi kovaa vauhtia sammumaan. Samalla löysin itsestäni uusia epämiellyttäviä piirteitä kuten katkeruus, kateellisuusja masentuneisuus. Joinain aamuina en kyennyt nousemaan sängystä ylös. On selvää, että sosiaalinen elämäni kärsi pahemman kerran. En myöskään mielelläni halunnut olla tekemisissä sellaisten ystävien/sukulaisten kanssa joilla oli pieniä lapsia. Kieltäydyin tapaamasta heitä koska minua oksetti heidän perhe-onnensa. Toki myös mieheni kärsi tilanteesta mutta hänkin oli neuvoton minun kärsimysteni suhteen.

En kuitenkaan ollut vielä valmis luovuttamaan. Myös lääkärini kannusti minua jatkohoitoihin ja vakuutti, että sama onnistumisprosentti on kuuteen (6) hoitokertaan asti. Tämän jälkeen todennäköisyys raskautumiselle pienenee selkeästi.

4. ivf hoidosta saatiin taas monta top alkiota. Tuoresiirron yhteydessä toiselle alkiolle tehtiin kuoren avaus. Mutta kuten aiemmin; ei taaskaan toivottua tulosta.
Jatkoimme heti passilla ja kuten ymmärtää saattaa, toivo ei enää tässä vaiheessa ollut kovin korkealla. Ja sitten tapahtui se ihme!! Testasin elämäni ensimmäisen plus-tuloksen kotitestillä!!! Tätä iloa kesti noin viikolle 6 asti kunnes sain keskenmenon. Maailmani romahti täysin.

’Kun keskenmenosta oli jotenkin selvitty sovimme mieheni kanssa, että käyttäisimme olemassa olevat pakastealkiot ja sen jälkeen siirtyisimme luovutettuihin alkioihin. Klinikalta löytyikin sopivia alkioita jotka luvattiin käyttöömme.
Kuitenkin sekä saavutetun raskautumisen että lääkärini sinnikkään kannustuksen ansiosta päätimme jatkaa hoitoja 6:teen kertaan asti. Tämä olisi ehdoton takaraja. Takarajan määritteleminen auttoi suuresti eteen päin. Toki menettäisimme luovutetut alkiot uuden lain mukaisesti mutta tämä oli hinta jonka olimme valmiita maksamaan. Myös adoptiopaperit olivat jo siinä vaiheessa vetämässä.

5. ivf sujui kuten edelliset mutta toivottua tulosta ei taaskaan saatu. Jatkoimme suoraan PASeilla ja tyypilliseen tapaan minuun siirrettiin 2 top alkiota. En juurikaan uskonut mahdollisuuksiimme ja luokittelin itseni ns toivottomaksi epäonnistujaksi. Toisaalta adoptioon päätyminen lohdutti ja ajattelin, että tulisimme saamaan lapsen joka tapauksessa, tavalla tai toisella. Ehkä juuri tämä päätös rauhoitti minua...
Suureksi iloksemme ko pas tuotti tulosta ja alun ongelmien jälkeen raskaus on jo edennyt puoleen väliin asti! Uskomatonta! En vieläkään oikein usko tätä todeksi ja asenteeni on edelleen epäilevän nöyrä. ”Entä jos jokin meneekin pieleen” ?? Ajoittain uskallan iloita tästä suuresta ihmeestä ja olla jopa onnellinen..
Tätä samaa toivon KAIKILLE teille lapsettomille! Vain toinen tahattomasti lapseton voi ymmärtää mitä käymme tai olemme joutuneet käymään läpi.
Toivottavasti tarinani luo uskoa ja toivoa edes joillekin teistä! Ihmeitä tapahtuu aina silloin tällöin, uskokaa tai älkää!

 

Nela todella kiva kuulla, että noita ihmeitä voi tapahtua! Vaikka sitä ei omalle kohdalle enää niiden usko käyvän. Meillä lapsettomuutta takana kohta 4 vuotta ja nyt ivf hoidot aloitettu. Eka, ainokainen ivf-alkio juuri siirretty, mutta poishan se varmaan tulee. Eihän muita vaihtoehtoja olekaan...No kyllähän sitä voi sitten jo nyt miettiä sitten seuraavaa toista hoitokertaa....

 

Halusin vain lähettää tsemppejä tälle lapsettomalle 4-kymppiselle jota kaikki ovat parjanneet jostain syystä.Itselleni tämä aihe ei ole laisinkaan ajankohtainen,ikää kun on vasta 26v ja lapsia ei ole lähivuosina tulossa.Mutta uteliaana ihmisenä lueskelen palstaa jos toista.

 

Nela: kiitokset kirjoituksestasi, teillä todella paljon hoitoja takana ja vihdoin tärppäsi, tosi paljon onnea teille siitä!! Olen myös kuullut, että 6. ivf:n asti onnistumis % olisi sama. Julkinen tarjoaa vaan sen 3 hoitoa, joista meillä on yksi käytetty. Valitettavasti yksityisten ivf:n hinnat ovat niin korkeita, ettei meillä taida olla varaa enää 3:n jälkeen, jos tulosta ei tule. Tiedän, että lapsikin tuo omat kulunsa, mutta silti..

Hopestill: harmi, kun ei löytynyt syytä vieläkään lapsettomuudelle. Onnea tulevaan hoitoosi!! voi kun tuosta disperinistä olisi apua ja toisi vauvan kotiin.

Mun mies on paljon toiveikkaampi hoitojen onnistumiseen, kuin minä. Totesi, että ensi kerralla saadaan paremmat alkiot kasaan ja sitten kiinnittyy.. Joopa joo. Mulla on mieli edelleen sekaisin, enkä tiedä koska jaksan taas lähteä uuteen yritykseen. No mieli voi muuttua nopeastikin. Meillä vaan töissä alkaa vuoden kiireisimmät ajat kohta eikä viitsis hypätä lääkärissä kesken päivää ja olla hormonihöyryissä just nyt. Saa nähdä.

Kertokaa muutkin kuulumisia taas!

 

Juu, ultra tänään. Toisella puolen pollotti olla 10x18 mm rakkulaa, ja toisella puolen 15. Sitten oli vielä 5x15 mm. Jospa edes muutamassa olisi solu sisällä...
Punktio on maanantai, irrotuspiikki huomenna. Vaikka hyperstimulaation vaara onkin varsinkin nyt, niin oma vointi on OK. Hieman öklöttää vähän kaikki, mutta se on kuulema ihan normaalia tuolla saalilla. Ei mitään erikoisia kipuja ole. Lääkäri kertoi että toiset reakoi eri avalla. Jotkut ei pysty enää kävelemään vaikka rakkuloita olisi alta 10 tulossa. Itse jo luulin, ettei pistoksilla ollut vaikutusta ja rakkulat lopettivat kasvun..

Keskiviikkona tai torstaina siirto, jos siis solullisia on. Ensi viikko näillä näkymin kokonaan sairaslomaa, kun epäili että olen maanantaina tosi kipeä jos kun rakkulat kerätään. Aiemmista punktioista olen toipunut nopeasti.

Nyt sitten vain odotellaan ensi viikkoa.

 

kiitos satumarika tsempistä! Tuo työkiire on mullakin välillä ollut hoitojen siirtämisen syynä, kun ei voi jatkuvasti rampata lääkärillä. Nämä pas:it on helppoja kyllä järkätä. Kerätkää rauhassa voimianne. Toisaalta joskus hommiin ryhtyminenkin piristää mieltä, kun asia menee eteenpäin.

Itse olen muutaman päivän yrittänyt ottaa etäisyyttä tähän lapsettomuusasiaan, mut pakostakin se tulee päivittäin mieleen. Sellainen tasaisen alakuloinen mieliala. Mutta elämä jatkuu : )

Mä siis nyt syön taas progynovaa ja pe ultra. Sit alkaa varmaan luget ja siirto tod. näk. seuraava viikon pe, kun tehdään taas blastokystaviljely. Odottelua siis.

Mun mielessä on nyt pyörinyt adoption vaihtoehtona tai ennen sitä... lahja-alkio tai lahjamunasolu hoidot. Tavallaan ne ahdistaa ajatuksena, mut toisaalta aika sama asia kuin adoptio, mut ei tarttis pyytää sossutätejä kyläilemään ; ) En kyl ole vielä mitään niistä ottanut selvää eli ilmeisesti lakiuudistuksen myötä sekin asia hankaloitunut... eli lahjoittajia vähemmän ja jonot pitkiä? En edes tiedä kannattaisiko sellaista kokeilla, kun ei ole omatkaan hyvät alkiot kiinnittynyt eikä löydy syytä. Lääkärimme vain otti sen puheeksi viimeksi kun oli puhelinaika hänelle. Kertoi meidän kaltaisesta pariskunnasta eli selittämättömästi lapsettomia ja lukuisia onnistuneita alkionsiirtoja ilman tulosta, jotka tulivat heti raskaaksi lahja-alkiosta. Voisihan se olla, että meidän yhdistelmässä vaan mättää jokin, mut lahja-alkio kiinnittyisi. Toisaalta taas voi olla et mikään ei muhun kiinnity... Ei haluaisi enää aikaa hukata näissä asioissa vuosia. Lahjamunasolu olis toisaalta aika jännä ajatus, jos käytettäis siis miehen siittiöitä. Niin kuin mieheni sanoi niin tuntuisi, että hän olisi käynyt vieraissa ja mä pamahtanut paksuksi ; ) No joo, paljon ajatuksia herättäviä asioita.

Pilha, tsemppiä kovasti punktioon!! Toivottavasti tulee hyvä solusaalis ja pääsette siirtoonkin heti. Laitapa kuulumisia, kun olet kotiutunut ja toipunut.

Kirjoitellaan taas ystävät!

 

Lopullinen saalis 24 solullista rakkulaa. Enemmänkin kerättiin, mutta muut olivat soluttomia.
Hiukan kipuinen olen vielä.
Huomenna soittavat ovatko lähteneet hedelmöittymään ja niin edelleen. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, niin keskiviikkona 2 alkion siirto. Jos jotain jää, niin pakkaseen.

 

Mahtavaa Pilha78! Nyt pidetään peukkuja, että mahdollisimman moni hedelmöittyisi ja pääsette myös siirtoon. Jotenkin tuntuu, että eiköhän tuosta saaliista tärppäisi : ) Toipumisia.

 

Miten Marille ja Joannalle kuuluu? Ei ole vähään aikaan teistä kuulunut mitään.

 

Suunnittelukäynti oli viime viikolla ja tavoitteena päästä Treelle vko 45. Ennen sitä syön yhden e-pilleri kierron ja sit lähdetään liikkeelle taas hurjalla annoksella. Lääkäri vielä selvittelee parasta mahollista kaavaa Treen lääkärin kans, mutta alustavasti lähtö Synarelalla kp1, kp2 450IU Puregon ja siihen sit lisäks kp6 joko Menopur tai Luveris. Lupas vielä soitella kun on jutellu Treen lääkärin kans. Että tällä hetkellä oikeestaan eletään suvantovaihetta ennen tota viimestä julkisella tehtävää hoitoa.

Olo on välillä positiivinen ja osaa suhtautua asioihin niin, että tulee mitä tulee. Jos lasta ei meille näin suoda, niin sitten sitä yritetään saada luovutettujen munasolujen tai adoption kautta. Joskus taas on mieli niin alhaalla ja tuntuu, että tää kaikki on niin väärin. Semmosta kultasta keskitietä ei oo löytyny. Luen innokkaana teidän muiden kirjotuksia ja peukuttelen onnistumisen puolesta.