cry beibe
Heippa vaan kaikille!
Onko tää ""yliherkkyys"" normaalia?
Olen huomannu olevani nykyisi jotenki liianki herkkä..
Nukkumaan mennes olen itkeä tihrustanu montaa asiaa kohtaan, ikävän ja jopa syyllistävien tunteiden vuoksi. Ja mieheni ihmetelly et mitä se vollottaa ku pitäis yrittää nukkua..
Viimeksi sitä, ku toisel rajal maata asuva sisareni kävi meil visiitil lapsineen niin mun on ollu tavallist kovempi ikävä kaikkia heijän alle kouluikäisiä lapsiaan!
Lisäks olen välil ikävöinyt itkien jo parisen vuotta sitten kuollutta koiraani, joka minulla ehti olla yli kymmenen vuotta ennekuin jouduttiin tuskien takia lopettamaan!
Ja muitakin suremisen kohteita on ollu, esim. pelko jos läheisilleni tapahtuu jotain pahaa tai joku kuolee, esim. rakas ihana mieheni!
Tää on raskasta, olen huomannu et vieraan lapsen ja jopa lelun, tai suloisen koiran näkeminen on ""laukaissut"" suruni, valokuvien katselusta puhumattakaan..
Lohduttavaa olisi kuulla et jos tää on ""normaalia"", vai onko teillä kellään muilla samanlaista?
Onko tää ""yliherkkyys"" normaalia?
Olen huomannu olevani nykyisi jotenki liianki herkkä..
Nukkumaan mennes olen itkeä tihrustanu montaa asiaa kohtaan, ikävän ja jopa syyllistävien tunteiden vuoksi. Ja mieheni ihmetelly et mitä se vollottaa ku pitäis yrittää nukkua..
Viimeksi sitä, ku toisel rajal maata asuva sisareni kävi meil visiitil lapsineen niin mun on ollu tavallist kovempi ikävä kaikkia heijän alle kouluikäisiä lapsiaan!
Lisäks olen välil ikävöinyt itkien jo parisen vuotta sitten kuollutta koiraani, joka minulla ehti olla yli kymmenen vuotta ennekuin jouduttiin tuskien takia lopettamaan!
Ja muitakin suremisen kohteita on ollu, esim. pelko jos läheisilleni tapahtuu jotain pahaa tai joku kuolee, esim. rakas ihana mieheni!
Tää on raskasta, olen huomannu et vieraan lapsen ja jopa lelun, tai suloisen koiran näkeminen on ""laukaissut"" suruni, valokuvien katselusta puhumattakaan..
Lohduttavaa olisi kuulla et jos tää on ""normaalia"", vai onko teillä kellään muilla samanlaista?