Ylipaino ja raskaus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja utelias
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
U

utelias

Vieras
Missä vaiheessa ylipainoisilla raskausmaha on alkanut näkyä? Ja missä vaiheessa raskauden on pystynyt tuntemaan vatsan päältä tunnustellessa?
Oletan että ylipainoisella on jo valmiiksi iso maha.
 
Minulla oli lähtöpaino 95 kg. Nyt olen rv 16 ja näyttää niin kuin olisin lihonut entisestään. Jokunen viikko vielä niin alkaa luultavasti näyttää enemmän vauvamahalta.

Edellisestä lähtöpaino 89 kg ja oli näillä viikoilla jo selvä pyöreä raskausmaha.
 
Meillä oli töissä henkilö jonka raskaus pysyi ylipainon takia salassa ja täysin huomaamattomana melkein loppuun asti.
Kuukausi ennen äitiyslomalle jäämistä meille muille työntekijöille paljastui että hän oli jäämässä äippälomalle...
 
Se on muuten kiusallista kun jollain ylipainoisilla voi olla sellainen kumpumaha josta ei oikein osaa sanoa onko ihraa vai raskautta. Se olisi kiusallista onnitella tai kommentoida, jos ei olekaan raskautta... Näin on meinannut käydä joitakin kertoja, onneksi ei ole tullut möläytettyä...
 
Alkuperäinen kirjoittaja voi olla tosi piilossa:

Meillä sama juttu, vaikka tuo ihminen oli aikalailla normipainoinen. Sen verran pitkäselkäinen, ettei maha tullut oikeastaan ollenkaan ulospäin ja käytti muutenkin paljon esim. collegepaitoja, ettei huomannut. Että ei välttämättä ole ylipainosta kiinni tämä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja voi olla tosi piilossa:
Meillä oli töissä henkilö jonka raskaus pysyi ylipainon takia salassa ja täysin huomaamattomana melkein loppuun asti.
Kuukausi ennen äitiyslomalle jäämistä meille muille työntekijöille paljastui että hän oli jäämässä äippälomalle...

Meillä töissä myös tapaus, josta olisin luullut äitiysloman alkamiseen asti, että on vain syönyt hieman lisää. Vauvavatsaa ei ikinä tullut esiin selkä- ja vatsamakkaroiden keskeltä. Onneksi en mennyt möläyttämään asiasta mitään tyhmää, vaikka sisäisesti leuka loksahti melkein lattiaan, kun hän kertoi jäävänsä seuraavalla viikolla äitiyslomalle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja äitix4:
Minulla oli lähtöpaino 95 kg. Nyt olen rv 16 ja näyttää niin kuin olisin lihonut entisestään. Jokunen viikko vielä niin alkaa luultavasti näyttää enemmän vauvamahalta.

Edellisestä lähtöpaino 89 kg ja oli näillä viikoilla jo selvä pyöreä raskausmaha.

Pitää tähän vielä lisätä että kerhossa yksi työntekijä kysyi minulta jo kaksi viikkoa siiten että olenko raskaana. Olin hieman hölmistynyt koska tosiaan minusta itsestä näyttää niin kuin olisin vaan lihonut. Otti kyllä riskin kun kysyi. Kerroin kyllä kun kysyttiin. Olisko ollu paita sellainen että näytti enemmän raskausmahalta.
 
Mulla ekasta alkoi näkymään puolessa välissä ehkä. Tokassa maha oli ihan eri mallinen, levis vaan sivuille. Tuntu että siinä raskaudessa näytin vaan lihoneelta koko ajan. Ekassa oli selkee pyöreä poikamaha. Eli riippuu paljon mahan mallistakin koska alkaa näkymään. Meillä toinen oli tyttömaha mikä ei edes samoihin lukemiin menny ekan kanssa.
 
Niin ja vauvamahaa kannattaa korostaa tiukoilla paidoilla eikä kätkeä löysiin vaatteisiin. Yleensä läski kätketään ja näyttää vaan isommalta kun kumpu ei tuu kunnolla esiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja voi olla tosi piilossa:
Se on muuten kiusallista kun jollain ylipainoisilla voi olla sellainen kumpumaha josta ei oikein osaa sanoa onko ihraa vai raskautta. Se olisi kiusallista onnitella tai kommentoida, jos ei olekaan raskautta... Näin on meinannut käydä joitakin kertoja, onneksi ei ole tullut möläytettyä...

Mä olen just tällainen :D . Mun vatsa on sen näköinen, että synnytän varmaan tämän vuoden puolella, vaikkei vauvaa olekaan :D . Ja kieltämättä multa on pari ihmistä kysynyt, että onko tytölle tulossa sisarusta...
 
Alkuperäinen kirjoittaja :):
Niin ja vauvamahaa kannattaa korostaa tiukoilla paidoilla eikä kätkeä löysiin vaatteisiin. Yleensä läski kätketään ja näyttää vaan isommalta kun kumpu ei tuu kunnolla esiin.

Riippuu toki vauvamahastakin. Jos lihavalla on iso maha joka valmiiksi jo roikkuu. Niin se korostaminen ei ole aina paras mahdollisuus.
 
Alkuperäinen kirjoittaja utelias:

No mä tarkotin että siinä vaiheessa kun alkaa tuntumaan kovaa vauvamahaa.. Ryhti hyväks ja kantaa ylpeenä sen vauvamahan :) Moni isompi käyttää jotain Marimekon löysiä raitapaitoja ja sillo ei tosiaan tiiä onko raskaana vai vaan lihonu entisestään.
 
http://www.ellos.fi/DetailPages/DetailPage.aspx?categoryid=23793&productId=241708&articleId=154116&SellingFlag=SearchText&SearchBackLink=#

Tää on kiva. En tiedä mahtuuko ihan koko raskautta, mutta korostaa kivasti mahaa kun tuo kuminauha tulee rinnan alle.
 
Mulla oli lähtöopaino n. 97kg kun aloin kuopusta odottamaan. Ja kroppa just sellanen että eniten kertyy mahaan. Ja siitä huolimatta mun oli pakko kertoa töissä raskaudestani ennen 12 viikon rajaa, sillä raskausvatsa näkyi niin selvästi :o . Mä en suoraan sanottuna ymmärrä itsekään miten se on mahdollista.

Ja heti kun se maha alkoi kasvaa, niin kyllä se kovaksi meni. Eli ei ollut höllyvää läskiä päällä.

Loppuvaiheessa maha olikin sitten V-A-L-T-A-V-A (kuten myös esikoisesta), eli taitaa olla niin että mulle ainakin tulee selkeä raskausvatsa läskeistä huolimatta.
 
mulla lähtöpaino 89kg ja aika maha-painotteinen tä läskin kertyminen. Paino jäi edellisestä raskaudesta ja kun muutama vuosi sitten palasin töihin kysyi usempi tuttu, milloink se seuraava on tulossa.

Mutta anoppi ja joku muu läheinen tuttu huomasi jo viikolla 14-15, kun me miehen kanssa luulimme, että ei sitä vielä vauvamahaksi kukaan ajattele. Nyt 20vko ja iso pyöreä ja kova maha.

Sinällään kun mulla pienelläkin ylipainolla (70-75kg) ollut jo taipumus näkyä juuri mahassa, on tosi kiva ollut raskuaden aikana, kun se maha on oikeutettu ja sitä voi kivasti korostaa.
 
Yhteistyössä