Jes, ainakin yksi kohtalotoveri on löytynyt
Itselle sattui ekaan raskauteen sellainen terkkari, joka huomautteli heti, jos oli tullut pari sataa grammaa liikaa painoa neuvolakäyntien välillä. Loppujen lopuksi kiloja tuli n. 14 kg, joista yli 10 kg jäi jo laitokselle. Mun mielestä 14 kg on ihan kohtuullinen määrä vielä. Nyt tähän toiseen raskauteen sattui eri terkkari, joka ei ole sanonut vielä mitään painosta, vaikka raskauden alusta kiloja on humpsahtanut jo 7 kg... Mutta niin kävi mulle ekassakin raskaudessa, että aluksi tuli paljon kiloja, keskivälillä ei ollenkaan ja sitten loput kilot tulivat vasta ihan lopussa, kun vauva alkoi kasvaa.
Kävin edellisessä raskaudessa kahdesti sokerirasituksessa, ensin viikolla 15 ja sitten viikolla 26 tai 27. Molemmissa rasituksissa sokerit normaalit. Ylipainoisena joutuu kahdesti noihin testeihin. Nytkin olen käynyt jo kerran ja taaskin arvot normaalit, ei siis toistaiseksi viitteitä raskausdiabeteksesta, vaikka onkin ylipainoa.
Pahimmat muistot hoitohenkilökunnan tölväyksistä sijoittuvat kahden vuoden takaiseen kevääseen, kun terkkari suositteli käyntiä ravitsemusterapeutilla. Silloin painoa oli nykytilaa vähemmän, enkä kokenut olevani mitenkään häiritsevästi ylipainoinen. Vaikka painoa on paljohkosti, olen silti melko pienikokoinen pullukka. Kerroin teraupetille silloisista vauvahaaveista - kuvittelin kai, että saisin vinkkejä odotuksen aikaiseen ruokavalioon. Teraupetti nyökytteli ja sanoi, että hänen mielestään minun ja mieheni tulisi hylätä vauvahaaveet siihen asti, kunnes pääsisin eroon ylipainostani :O Minä nieleskelin kyyneleitäni, kun hän kertoi, kuinka riskialttiita ylipainoisten naisten raskaudet ovat ja kuinka raskausajan diabetes, isokokoinen vauva, vaikea synnytys, sektio ja sitä ja tätä. Vuoden päästä syntyi terve, normaalikokoinen (3655g) poika, normaalisti alakautta, pari päivää lasketun ajan jälkeen. Kukaan ei puhunut koko raskauden eikä synnytyksen aikana siitä, että raskauteni olisi jotenkin muita huomattavasti riskialttiimpi (toisin kuin ravitsemusterapeutti kovasti väitti), vaikka olinkin ylipainoinen. Sille ravintoterapeutille pitäisi varmaan laittaa jotain palautetta
ralliruutu 15+6